Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1789 todetaan, että ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet. Vapaus merkitsee julistuksen mukaan valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ja aikakauden yleisten vapausihanteiden hengessä englantilainen filosofi John Stuart Mill - joka tunnetaan myös naisten oikeuksien puolustajana sekä sananvapauden ja uskonnonvapauden esitaistelijana - kiteytti vapauden olemuksen teoksessaan "Vapaudesta" vuonna 1859. Hän kirjoitti, että ainoa peruste, millä ihmiskunta - olipa kyse yksilöstä tai yhteiskunnasta - on oikeutettu puuttumaan jonkun jäsenensä henkilökohtaiseen vapauteen, on itsepuolustus. Kenenkään ihmisen oma etu - olkoon se todellista tai kuviteltua - ei anna muille oikeutta puuttua hänen vapauteensa. Mill täsmensi, että tällöin on tietenkin kyse täysissä järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä.
Yksilönvapaus ja sen ehdoton loukkaamattomuus oli keskeisin asia Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa, joka oli saanut vaikutteita neljätoista vuotta aikaisemmin julkaistusta Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta, jossa todettiin, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, ja että heillä on tiettyjä luovuttamattomia perusoikeuksia, kuten oikeus elämään, oikeus vapauteen ja oikeus onnellisuuden tavoittelemiseen.
YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 perustuu Ranskan ihmisoikeuksien julistukseen, mutta se on vesitetty painos alkuperäisestä. Siinä kyllä todetaan, että ihmiset syntyvät vapaina, mutta siinä ei mainita, että ihmiset myös elävät vapaina. Julistuksessa ei myöskään määritellä, mitä vapaus on, joten se jää itse kunkin diktaattorin vapaasti määriteltäväksi.
2000 -luvulla periaatetta kansalaisten vapauden loukkaamattomuudesta ei enää tunnusteta. Yksilönvapaudella ei ole enää merkitystä. Yksilön kuviteltu etu - ja monissa tapauksissa todellakin vain kuviteltu - katsotaan riittäväksi perusteeksi hänen vapautensa loukkaamiseen. Eduskunta säätää erilaisia pakkoja ja kieltoja, joilla vähennetään ihmisten vapautta päättää itse omista asioistaan. Kansalaisten henkilökohtaista vapautta, jonka merkittävät filosofit ja valtiomiehet parisataa vuotta sitten määrittelivät loukkaamattomaksi perusoikeudeksi, myydään kuin halpaa makkaraa. Syyksi riittää mikä tahansa tosielämästä irrallaan oleva mielikuvituksellinen peruste.
Kommunismia ja totalitarismia ihanteenaan pitänyt äärivasemmisto ei ole koskaan arvostanut aitoa yksilönvapautta, koska vapaus tavoitella omaa onneaan - kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sanotaan - johtaa taloudellisiin eroihin. Jotkut nimittäin onnistuvat paremmin onnensa tavoittelemisessa kuin toiset. Yksilönvapaus tekee myös tyhjäksi yritykset luoda sosialismia, koska vapaat ihmiset eivät alistu sosialistiseen pakkojärjestelmään. He äänestävät jaloillaan, jos ei muu auta. Tästä syystä sosialismiin kuuluu oleellisena osana kaikenlainen vapauden tukahduttaminen ja muurien pystyttäminen. Sosialistiseen ajatteluun kuuluu myös käsitys, että yksityinen kansalainen ei tarvitse henkilökohtaista vapautta, koska hän ei osaisi käyttää sitä oikein. Hän ei ole kykenevä päättämään omasta edustaan eikä kokonaisuuden edusta. Päätökset on tästä syystä keskitettävä tiedostavalle poliittiselle vähemmistölle, joka eliittiasemansa turvin pystyy luomaan tasa-arvoisen onnen valtakunnan kaikkien kyvyt ja tarpeet huomioiden. Maailmasta löytyy paljon esimerkkejä siitä, millaisia nämä onnen valtakunnat todellisuudessa ovat olleet, mutta silti monet uskovat niihin.
Koska vapaus ja vapauteen pyrkiminen on ikivanha asia, sosialistitkaan eivät ole voineet kokonaan hylätä sitä. He ovat keksineet vapaudelle uuden määritelmän: "vapaus johonkin" - erotuksena vanhasta määritelmästä "vapaus jostakin". Kirjallisuudessa käytetään nimiä positiivinen vapaus ja negatiivinen vapaus. Sosialistien keksimä positiivinen vapaus ei tietenkään ole aitoa vapautta, vaan kyseessä on uuden nimen antaminen sanoille "mahdollisuus" ja "pakko".
Sosialistinen ajattelutapa on hiipinyt salakavalasti myös ei-sosialististen valtioiden toimintaan. Suomessakin pieni paremmin tietävien eliitti säätää pakkolakeja kansalaisten onnen lisäämiseksi, vaikka todellisuudessa tällaiset lait vähentävät onnellisuutta. Poliittiseen liturgiaan on ujutettu käsite "oikeus turvallisuuteen", minkä avulla voidaan hämätä ihmisiä. Kun kielletään jokin asia ja viedään siten ihmisiltä oikeus päättää omista asioistaan, vapauden poistamista vähätellään ja sanotaan, että päätöksellä varmistettiin ihmisten oikeus turvallisuuteen. Tekniikka on sama, jolla Neuvostoliiton diktatuurin säätämiä rajoituksia perusteltiin. Kaikki oli tarkoitettu vain kansan onneksi, vaikka kansa ei aina ymmärtänytkään sitä.
Kun yksilönvapauden arvo lähentelee nollaa, ja kun oikeus turvallisuuteen on nostettu kaikkein korkeimmaksi arvoksi yhteiskunnassa, ihmisiltä voidaan poistaa vapauksia täysin mielivaltaisesti. Pienikin teoreettinen parannus oikeudessa turvallisuuteen mahdollistaa vaikka kuinka merkittävän yksilönvapauden vähentämisen. Yhteiskunta on muuttunut turvallisuusdiktatuuriksi, jossa pienellä poliitikoista ja viranomaisista koostuvalla klikillä on suvereeni oikeus päättää, mitkä ovat turvallisuusasioita, ja päätöksen jälkeen suvereeni oikeus käyttää pakkovaltaa näissä "turvallisuusasioissa". Turvallisuus on taikasana, jolla demokratia syrjäytetään ja keskustelu asioista hiljennetään. Kansallinen turvallisuus, yksilöiden turvallisuus, kansanryhmien turvallisuus, Internetin turvallisuus, sinun turvallisuutesi, minun turvallisuuteni - minkä tahansa näiden perusteella meiltä kansalaisilta voidaan viedä viimeisiä vapauden rippeitä meidän itse hurratessa ja heilutellessa lippuja iloisina siitä, että näin tapahtuu. Eikä mitään takarajaa ole. Meno vain kiihtyy.
Vaikka maailma on muuttunut, arvostan edelleen alkuperäistä yksilönvapautta ja katson, että se toteutuu parhaiten demokraattisessa ja poliittiseen tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa - ei yhteiskunnassa, jossa demokratian kulissien takana naruista vetelee eliittien diktatuuri. Suomessa toimivista puolueista yksikään ei saa korkeita pisteitä yksilönvapauksien puolustajana.
Kannatan vapautta, vaikka tiedän, että sen kannattaminen on vanhanaikaista. Vierastan univormuja, leijonia ja miekkoja. Ne eivät ole vapauden symboleja.
