Salaliittoteoria - onko sellaista?

Ideologiset vastustajani ovat joskus syyttäneet minua foorumeilla siitä, että näkemykseni poliisin vallan lisääntymisestä yhteiskunnassa kuuluvat luokkaan "salaliittoteoriat" - millä nykyisin tarkoitetaan samaa kuin humpuuki. Koska en oikeasti pyri esittämään mitään salaliittoteorioita, yritän arvioida, mistä salaliittoteoriaväitteet kumpuavat. Ne ovat mielestäni kirjoittajien viimeinen epätoivoinen puolustusreaktio tilanteessa, jossa olen hyökännyt heidän pyhiä arvojaan vastaan. Mitä nämä pyhät arvot ovat?

Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisillä on ajattelussaan joitakin perusarvoja tai perustotuuksia, jotka ovat kuin jonkinlainen verkko tai runko, johon muut ajatukset sovitetaan. Jos esimerkiksi jonkun ihmisen perusajatus on, että maahanmuuttajat ovat kaiken pahan alku ja merkitsevät suomalaisen yhteiskunnan tuhoa, tällainen ihminen sovittaa saamansa tiedon tähän kehykseen ja etsii todisteita siitä, että asia on näin. Hän vahvistaa mielessään niitä tietoja, jotka tukevat hänen maailmankuvaansa ja vähättelee tai selittelee sattumaksi ne, jotka sotivat hänen maailmankuvaansa vastaan. Sama pätee kaikkien aatteiden kannattajiin. Vakaumuksellinen kommunisti näkee kaikki yrittäjät ja kapitalistit pahantahtoisina ja ahneina riistäjinä. Vakaumuksellinen natsi näkee juutalaisten juonet kaikkialla. Hyvin menestyvä kapitalisti tai uraputkessa edennyt virkamies tai toimihenkilö näkee huonommin menestyvät surkeina ruikuttajina, joiden perimmäinen vika on laiskuus. Vankkumaton lakien noudattaja kokee lainrikkojat piittaamattomiksi ja itsekkäiksi pahantekijöiksi, joita yhteiskunnan tulisi kohdella kovin ottein. Lakien rikkoja puolestaan kokee vankkumattomat lainnoudattajat vastenmielisinä itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä ei-ihmisinä, jotka seuraavat robottimaisesti suurta johtajaansa niin hyvässä kuin pahassakin. Luokitteluja voisi jatkaa, mutta eivätköhän nämä riitä esimerkeiksi.

Käytännössä kaikilla ihmisillä on olemassa jonkinlainen perusideologia, vaikka se joillakin on epämääräisempi ja heikommin nähtävissä kun joillakin toisilla.

Miksi ihmiset tarvitsevat tällaisen sisäisen arvorakennelman?

En ole psykologi, joten en osaa vastata kysymykseen tieteellisesti. Oma arvioni on, että tuollainen rakennelma on välttämätön osa minuutta. Se on jonkinlainen omassa ajattelussa oleva sisäinen koti tai linnoitus, joka luo turvallisuuden tunteen ja ajatuksen pysyvyydestä. Vaikka maailman kolhut koittelisivat ja vaarat uhkaisivat, on jotain pysyvää, josta voidaan ajatella, että "näistä arvoista en luovu". Koti uskonto ja isänmaa. Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer. Allahu Agbar. To Protect and Serve.

Ei ole minun tehtäväni muutaman kirjoituksen perusteella arvioida, millaisia ovat jonkun kirjoittajan perusarvot, vaikka joskus jo yksi ainoa kirjoitus voi antaa vahvoja viitteitä asiasta. Jokainen pitäköön arvonsa ja olkoon niiden kanssa onnellinen tai onneton.

Vaikka en pyrikään arvioimaan toisten ihmisten arvomaailmaa, mielipide-eroissa usein on pohjimmiltaan kyse arvojen konfliktista. Jos arvot ovat perustavasti erilaiset, keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Kukin huitoo esille omia mielipiteitään, mutta ne kilpistyvät toisen osapuolen perusarvojen panssariin. Sisäisten arvojen panssari on nimittäin hyvin vaikea läpäistä, vaikka sekin poikkeusoloissa tai muuten sopivissa olosuhteissa onnistuu. Yksi usein mainittu esimerkki on ns. Tukholman syndrooma, jossa panttivanki yllättävän nopeasti pudottaa suojauksensa ja alkaa omaksua osia kaappaajan arvomaailmasta. Eikä muutos näissä tapauksissa ole välttämättä pelkästään tilapäinen, vaan siitä saattaa jäädä pysyviä jälkiä. Tiedetäänhän tapauksia, joissa panttivangiksi joutunut ihminen on myöhemmin ystävystynyt tai jopa mennyt naimisiin vangitsijansa kanssa.

Mistä on siis kyse tässä "salaliittoteoriassa"?

("Salaliittoteorialla" tarkoitetaan tässä yhteydessä erään foorumikirjoittajan raivokasta ja vihamiemielistä kommenttia poliisin arvostelijoita kohtaan, jotka hänen mielestään näkevät salaliittoja siellä missä niitä ei ole - salaliitto on kuitenkin pelkästään kirjoittajan omaa keksintöä.)

Ennen kuin vastaan, haluan korostetusti painottaa, että esitän arvion positiivisessa hengessä tarkoittamatta millään tavalla loukata ketään. Yritän esittää asian mahdollisimman neutraalisti. Rikon tässä yksittäistapauksessa nyt edellä esittämääni lausuntoa, jossa esitin, että en pyri arvioimaan toisten arvomaailmaa.

Uskon, että salaliittoteoriassa tai salaliittoteoriaolettamuksessa on kyse kirjoittajan arvomaailmasta, joka on jostakin (ehkä henkilökohtaisesta) syystä (jota en yritä arvailla) perusteeltaan poliisimyönteinen. Siis ei poliisivihamielinen tai edes poliisineutraali vaan poliisimyönteinen.

Jos arvomaailma on tuollainen, on aivan luonnollista, että kirjoittaja kokee kaikki negatiiviset arviot poliisista ikään kuin henkilökohtaisena hyökkäyksenä pyhiä arvojaan vastaan (aivan kuten muslimit reagoivat voimakkaasti pilakuviin pyhimmästä profeetastaan). Ja kun arvot ovat tuollaiset, puolustusreaktio aktivoituu heti kun pyhiä arvoja loukataan. Kirjoittajan sivistyneisyys ja oppineisuus ja hyvien tapojen arvostaminen toimii puskurina, joten kirjoittaja hillitsee itsensä eikä lähde samanlaiseen verbaaliseen riehuntaan, johon muslimit lähtivät pilakuvien vuoksi. Ärtymys näkyy hienovaraisena vihjailuna "salaliittoteoriasta", mihin kirjoittaja ei älykkäänä ihmisenä tietenkään oleta toisen kirjoittajan uskovan.

Mistä päättelen, että kirjoittajan arvomaailma on poliisimyönteinen?

Tämäkin on laajempi kysymys.

Tulin tuohon johtopäätökseen tavallaan vahingossa. Luin nimittäin erään tämän kirjoittajan tekstin ja innostuin siinä esitetyistä mielipiteistä, jotka vastasivat hyvin pitkälle omia näkemyksiäni. Ihmettelin, löytyykö todellakin jostakin joku, joka ajattelee tietyistä asioista samalla tavalla kun minä. Uteliaisuuteni heräsi sen verran, että selasin muitakin kirjoittajan tekstejä. Parin kolmen jutun jälkeen aloin olla yhä vakuuttuneempi, että tässä on perusarvoista samaa mieltä kanssani oleva henkilö. Löytö tuntui ihmeelliseltä.

Illuusio ei kestänyt kauan, sillä selatessani lisää kirjoituksia törmäsin muutamaan, jotka romuttivat käsitykseni samalla tavalla ajattelemisesta. Nämä kirjoitukset käsittelivät poliisia, joiden toimintaan kirjoittajalla tuntui olevan täydellinen, lähes ihaileva luottamus.

Ne mielipiteet, joissa ei käsitelty poliisia, olivat ehkä loogisen päättelyn tulosta, ja sen vuoksi ne tuntuivat erilaisilta ja helpoilta olla samaa mieltä. Looginen päättely ei kuitenkaan ulotu kuin korkeintaan vaimennettuna sisäisten arvojen alueelle (vai onko joku kuullut muslimista, joka yrittäisi loogisesti päätellä, onko Allahia olemassa tai päätyvätkö itsemurhapommittajat oikeasti paratiisiin). Sisäisten arvojen alueella toimitaan uskon ja metafysiikan kentässä. Tämän vuoksi loogiset argumentit vaikuttavat huonosti sisäisiin arvoihin.

Kun tulin arvioineeksi toisen kirjoittajan arvomaailmaa, lienee kohtuullista arvioida myös omaani (itsearviointi on tietysti aina epäilyttävää, mutta yritän olla rehellinen).

Arvomaailmani "pyhät arvot" ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja anteeksianto.

Oikeudenmukaisuudella tarkoitan sitä, että kansalaisia tai yleensä ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla tilanteissa, joissa julkinen valta käyttää pakkokeinoja ihmisiä vastaan. Eli samasta teosta tulisi olla kaikille samanlaiset seuraukset henkilöön katsomatta. Enkä tarkoita nyt tekoa juridisessa mielessä vaan käytännön tasolla. Lakien avullahan teot voidaan nimetä joksikin muuksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat, ja tätä kautta voidaan väittää, että seuraukset samasta "juridisesta" teosta ovat kaikille samat. Tarkoitan tekoja fyysisinä tekoina ja toimintana ottamatta huomioon sitä, miten laki kyseisen teon siinä tilanteessa määrittelee (tämä on vähän epämääräisesti ilmaistu, joten tähän voi joku tarttua, mutta mietin vastausta vasta sitten jos joudun sen antamaan).

Tasa-arvo puolestaan tarkoittaa tilaa, jossa kenelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei ole oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai väkivallalla uhkaamalla alistaa muita ihmisiä tai pakottaa heidät elämään alistajan arvomaailman mukaisesti. Käytännön esimerkki tässä tarkoitetusta epätasa-arvosta on tilanne, jossa esimerkiksi Irakissa enemmistönä olevat shiiat säätävät lain, jolla pakotetaan vähemmistönä olevat sunnit tai kristityt noudattamaan "shiialaisten" uskonnollisia tapoja tai arvoja. Määräys on demokraattiseen enemmistöön perustuva, mutta silti tasa-arvon vastainen.

Suvaitsevaisuus taas on sitä mitä nimikin sanoo, eli suvaitsevaisuuteen kuuluu antaa muiden elää elämäänsä siten kuin he haluavat, vaikka heidän elämäntapansa ja arvonsa eivät vastaisikaan minun elämäntapaani tai arvojani. Eli kukin eläköön tyylillään ja pitäköön huolta omista asioistaan.

Anteeksianto poliittisessa merkityksessä tarkoittaa kohtuuttoman ankarien rangaistusten ja julkisen vallan voimankäytön vastustamista ja periaatetta, että ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät tietenkään tarkoita sitä, että moninkertaisen murhaajan tai muulla tavalla vaarallisen ihmisen pitäisi antaa riehua vapaana uusia uhreja etsimässä - jos joku tällaista epäilee. Rajansa kaikella Nuo ovat siis arvoni.

Miten kriittinen suhtautumiseni poliisiin liittyy noihin arvoihin?

Siten, että näen poliisin järjestelmänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, joka toimii kaikkia noita edellä mainittuja arvoja vastaan. Poliisilla ei ole moraalista omaatuntoa, vaan poliisi toteuttaa mielettömimmätkin lait ilman näkyviä tunnontuskia sen ajatuksen suojaan vetäytyen, että muut ovat lait säätäneet, joten vastuu on muiden. Tällainen asenne on johtanut 1900-luvun mittavimpien hirmutöiden toteuttamiseen. Juutalaisia kuolemanleireille toimittanut Gestapo oli poliisi - jos tämä on joltakin unohtunut. Miehitettyjen maiden poliisit auttoivat Gestapoa juutalaisten pidättämisessä todennäköisesti tietoisina siitä, että vangittujen juutalaisperheiden lapsia ei lähetetty mihinkään mukavalle kesäleirille vaan paikkaan josta ei ole paluuta. Uudempia näyttöjä poliisin moraalittomasta toiminnasta saatiin Balkanilta 1990-luvulla. Poliisi oli mukana etnisissä puhdistuksissa ja kuolemanpartioissa.

Myöskään tasa-arvo ei ole poliisin etujen mukainen, mikä näkyy siinä, että poliisi toimii aktiivisesti omien oikeuksiensa lisäämiseksi sekä uusien pakkolakien aikaansaamiseksi lainsäädännön valmistelijana ja poliisikansanedustajina. Tasa-arvon ja vapauden häviämättömyyden periaatteen mukaan jokainen kansalaisille säädetty kielto eli kansalaisten vapauden vähentäminen lisää automaattisesti vastaavalla määrällä poliisin valtaa. Poliisi ei siis koskaan ole neutraali ulkopuolinen ehdottaessaan jotain uutta pakkolakia.

Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät myöskään taida olla mitään arvotettuja poliisihyveitä, jotka korostuisivat poliisin toiminnassa tai jotka näkyisivät poliisin roolissa lainvalmistelijana ja kansanedustajana. Näissä asioissa tosin liikutaan osittain henkilökohtaisella alueella, joten yksilöjen välillä on eroja niin poliiseissa kuin muissakin.

Uhrittomat rikokset - sensuroitu mielipide

Eräällä liikennefoorumilla eräs kirjoittaja esitti linkin uutiseen, jossa kerrottiin huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneen autoilijan törmänneen lyhtypylväisiin. Kirjoittajan mielestä uutinen todisti, että huumeiden käyttäminen ei ole ”uhriton rikos” niin kuin libertaristit – kirjoittaja käytti nimeä ”liberalistit” - väittävät. Vastasin hänen kirjoitukseensa, mutta teksti ei koskaan ilmestynyt foorumille, sillä joku on ilkivaltaisesti ”bannanut” sähköpostiosoitteeni. Vapautta puolustavat mielipiteeni eivät miellytä kaikkia. Seuraavassa on julkaisematta jäänyt vastaukseni hieman korjailtuna ja täydennettynä.

Mikäli oikein ymmärsin uutisen, niin huumeiden käyttö ei vahingoittanut "uhreja" eli lyhtypylväitä. Sen sijaan autolla ajaminen eli tarkemmin sanottuna törmääminen lyhtypylväisiin aiheutti vahinkoja. Liberalistit ovat siis oikeassa. Jos rikos ei kohdistu kehenkään, sillä ei myöskään voi olla uhreja.

Tunnustaudun itsekin liberaaliksi ja vieläpä aivan ultraääriliberaaliksi. Minun mielestäni kaikkea sellaista pitäisi saada vapaasti tehdä, josta ei aiheudu selkeästi osoitettavaa haittaa tai vaaraa tai vahinkoa muille ihmisille. Mikään epämääräinen juridinen höpöhöpö kuten "on omiaan aiheuttamaan" ei kelpaa, vaan aiheutetun haitan tai vaaran tai vahingon pitää olla konkreettista ja uhrien ainakin jollakin tavalla yksilöityjä, jotta tekoa voitaisiin pitää rikollisena.

En perusta näkemystäni liberaalien tai liberalistien tai libertaristien tai muidenkaan ”istien” teorioihin vaan aivan kylmiin yksinkertaisiin tosiseikkoihin.

Yksi yhteiskunnallisen elämän peruskysymyksiä on se, millaisiin ja millä perusteella laadittuihin ja kenen toimesta laadittuihin sääntöihin elämä perustuu. Tällä hetkellä tilanne on se, kun mennään aivan käsitteiden juurille, että säännöt laatii se, jolla on valta ja voima laatia ne. Ei siinä mitään tämän hienompaa periaatetta ole. Joku laatii lait ja pakottaa muut tottelemaan. Lakien oikeus lepää pelkästään sen varassa, että ne ovat olemassa, ja niiden laatija on valtuuttanut aseellisen joukon – eli poliisit – pitämään huolta siitä, että lakeja noudatetaan. Ei ole olemassa mitään ”ylempää” tahoa, joka sanoisi, että lait ovat oikein tai väärin, tai että niiden säätäminen on oikein tai väärin. Ylintä tahoa edustavat Veltto Virtanen, Mikko Alatalo, Juha Mieto sekä heidän kansanedustajakollegansa.

Koska periaate on se, että valta ja voima ratkaisee, ja pulinat pois, tätä periaatetta rikkomatta voi kuka tahansa antaa määräyksiä ja vahtia että ihmiset tottelevat. Joku rikolliskopla voi perustaa oman rikollisen alamaailmansa ja alistaa ihmisiä mielin määrin. Se on tietenkin ”väärin” nykyistä järjestelmää edustavien Veltto Virtasen ja Mikko Alatalon ja Juha Miedon mielestä, koska he haluavat olla ylimpiä säännöistä päättäjiä. Mutta se ei ole väärin järjestelmän olemassaolon takaavien periaatteiden valossa – koska nämä periaatteethan sallivat vallan ja voiman kaikille, jotka sen pystyvät käsiinsä saamaan.

Ei Suomen valtio tuomitse vieraan valtion johtoa, vaikka vieras valtio kaikkien demokraattisten mittareiden mukaan olisi häikäilemättömien rikollisten ja murhaajien käsissä – niin kuin jotkut diktatuurivaltiot ovat. Kansainvälisestä näkökulmasta katsoen näillä rikollisilla on oikeus valtaansa, koska he ovat sen käsiinsä saaneet. Sillä, miten he ovat sen käsiinsä saaneet, ja mitä periaatteita he noudattavat valtaa käyttäessään, ei ole paljonkaan merkitystä. Tämä osoittaa sen, että valtioiden välisessä ”avaruudessa” vallitsee aidoimmillaan ”se tekee, joka pystyy” -periaate, jota olen tässä selostanut.

Koska periaate on se, että valtaa käyttää se, joka siihen pystyy, terroristilla on siis aivan täysi ”oikeus” pamauttaa pomminsa missä tahansa ja siten vaikuttaa asioihin. Se, että Veltto Virtanen, Mikko Alatalo ja Juha Mieto tuomitsevat teon, on yhdentekevää. Saavathan he esittää mielipiteensä. He eivät kuitenkaan voi viedä asiaa mihinkään korkeampaa elimeen, koska he ovat korkein elin. Terroristi on nostanut itsensä samalle tasolle ja pommista päätellen ainakin jonkin aikaa on siellä pysynytkin. Hän on alkanut pelata isojen poikien peliä, jossa ei enää muiden mielipiteitä kuunnella.

Jos asiat halutaan järjestää toisella tavalla – sillä tavalla mitä minä kannatan – se edellyttää tietyistä perusasioista sopimista. Nykyisestä periaatteesta ”valta oikeuttaa itsensä” on luovuttava ja sovittava uudenlaisesta käytännöstä. Näin ei tietenkään tule tapahtumaan, mutta idealla voi leikitellä. Uuden periaatteen mukaan kenelläkään ei olisi valtaa! Kaikki ihmiset käyttäisivät valtaa vain itseään kohtaan eli päättäisivät omista asioista ja omasta elämästään. Jos jokin asia edellyttäisi yhteistyötä, siitä sovittaisiin erikseen. Se, että ihmiset päättävät omista asioistaan ei sulje pois vapaaehtoisia yhteisiä hankkeita. Osakeyhtiöt, yhdistykset ja muut vastaavat yhteenliittymät voisivat toimia niin kuin nykyisinkin.

Mikä sitten olisi rikos tässä kaavailemassani uudenlaisessa yhteiskunnassa? Rikos olisi perussäännön rikkominen eli vallan käyttäminen jotain toista henkilöä kohtaan. Monet nykyiset rikokset olisivat rikoksia myös uudessa yhteiskunnassa. Onhan esimerkiksi varastaminen tai pahoinpitely -murhasta puhumattakaan – mitä ilmeisintä vallan käyttämistä muita ihmisiä kohtaan. Ajaminen humalassa ja siten muiden ihmisten hengen ja terveyden vaarantaminen olisi myös rikos, koska sekin on vallan käyttämistä. Se on muiden ihmisten pakottamista ja alistamista vaaralle.

Missä sitten näkyisivät oleelliset erot?

Juuri siinä mistä libertaristitkin mainitsevat. Uhrittomia rikoksia ei voisi olla olemassa, koska uhriton rikos ei ole vallan käyttämistä ketään kohtaan.

Lopputulos on sama kuin libertaristien politiikassa, mutta päättelyketju erilainen.

Matkalla kohti totalitarismia

Olen siis käynyt eri foorumeilla monta sataa väittelyä poliittista kysymyksistä, joten yleisimmät vastaväitteet tuntuvat jo vanhan toistolta. Olen lukenut ne ennenkin. Kaikkein tympeimmiltä tuntuvat sellaiset vastaväitteet, jotka osoittavat, ettei kirjoittaja ole miettinyt asioita lainkaan vaan hän toistelee pelkästään ulkoa oppimiaan fraaseja. Niitä osaa jokainen toistella. Tällaisten kirjoittajien kanssa olen ehkä kaikesta eri mieltä. Jokaisesta sanasta ja jokaisesta pilkusta ja pisteestä ja jokaisesta rivinvälistä.

On masentavaa katsoa, kuinka yhteiskunta menee aina vain totalitaarisempaan suuntaan. Eduskunta säätää koko ajan uusia lakeja, joilla tavallisen kansalaisen vapautta ja itsemääräämisoikeutta vähennetään, ja samaan aikaan lainvalvojan eli poliisin oikeuksia lisätään (nämä asiathan menevät käsi kädessä; kun kansalaiselta kielletään jotain, poliisi saa taas yhden uuden perusteen puuttua kanssalaisten elämään).

Elämä jatkuvasti kiristyvän kontrollin ja sääntöviidakon keskellä on ahdistavaa. Olen huolimaton ja huonomuistinen ja teen paljon virheitä. Kiristyneet määräykset ja lisääntynyt kontrolli purevat eniten minun kaltaisiini epätäydellisiin ihmisiin. Saan rangaistuksia huolimattomuudestani ja huonomuistisuudestani. Pystyn ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan, mikä tarkoittaa sitä, että huomion siirtyminen hetkeksi johonkin uuteen asiaan katkaisee aikaisemman toiminnan, enkä muista enää palata siihen sen jälkeen, kun olen tehnyt uuden asian. Selitän tätä parilla esimerkillä.

Normaali häiriintymätön toimintaketju voi olla esimerkiksi seuraava:

Pysäköin auton. Nousen pois. Otan ovitaskusta pysäköintikiekon. Säädän kiekkoon kellonajan. Panen kiekon ikkunalle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota.

Häiriintynyt toimintaketju voi olla esimerkiksi tällainen:

Pysäköin auton. Nousen pois. Huomaan, että auto ei ole kunnolla pysäköintiruudussa. Panen vaihteen vapaalle. Työnnän autoa hieman. Panen vaihteen uudestaan päälle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota. Kun tulen takaisin, ikkunassa on sakkolappu.

Esimerkkejä voisi keksiä paljon.

Vaihdan viime hetkellä takkia. Rahakukkaro jää väärän takin taskuun. Poliisi pysäyttää. Taas tulee sakko. Unohdan kassin laiturille. Kassissa ovat veneen kaapin avaimet. Pelastusliivit ovat lukitussa kaapissa. Poliisi pysäyttää. Ja taas tulee sakko. Kaikissa ”kärsimysnäytelmissä” keskeistä osaa näyttelee poliisi tai joku muu rankaisemaan oikeutettu viranomainen.

Ihmiset saavat sakkoja ”teoista”, jotka eivät ole tekoja. Rangaistusten perusteena on se, että ihmiset muka vahingoittavat itseään tekoja tekemällä – jotka siis eivät ole tekoja eivätkä oikeasti vahingoita ketään. Rankaiseminen tällä perusteella on väärin. Se on jopa ihmisoikeuksien vastaista. Nimittäin alkuperäisten ihmisoikeuksien, jotka esiteltiin Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuonna 1789. Tässä julistuksessa mainitaan mm. seuraavat periaatteet:

”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”

Koko teksti löytyy internetistä, jos kiinnostaa.

Seuraava tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta, mutta sillä on yhteys siihen, mitä sen jälkeen kirjoitan.

Olen monta kertaa katsonut vierestä, kun valtuutettu tarkastaja tarkastaa jauhesammuttimen. Tarkastaminen tapahtuu seuraavasti: Tarkastaja ottaa sammuttimen käteensä, katselee sitä sekä ravistelee ja kopauttelee sitä kumivasaralla, jotta sisällä oleva mahdollinen paakkuuntunut jauhe irtoaisi. Sen jälkeen hän katsoo, että sammuttimen painemittari näyttää vihreää. Hän saattaa napauttaa mittaria sen varmistamiseksi, että viisari ei ole jumissa. Tämän jälkeen tarkastaja katsoo, onko laukaisumekanismi kunnossa. Jos joku osa on vääntynyt, hän oikaisee sen pihdeillä. Tarvittaessa hän ruiskuttaa öljyä vipujen ”saranoihin”. Lopuksi hän liimaa pullon kylkeen tarran, jossa on päivämäärä. Ja tästä noin minuutin kestävästä toimenpiteestä asiakas joutuu maksamaan kymmenen euroa tai mikä hinta milloinkin sattuu olemaan.

Kuka tahansa normaalijärkinen ihminen, jolla on kaksi kättä ja pari työkalua, pystyy tekemään tuollaisen tarkastuksen. Ainoastaan leimatarraa hän ei pysty liimaamaan, koska sitä hänellä tuskin on. Tämä leimatarra on kuitenkin tärkein asia. Se nimittäin ratkaisee, kirjoittaako poliisi sakon veneilijälle vai ei. Jos tarra puuttuu tai on yli vuoden vanha, seurauksena on sakko.

Jauhesammutin on pakollinen mm. yli 33, 3 hevosvoiman perämoottoriveneissä aluksen laadusta riippumatta.

Mitä tämä voi tarkoittaa käytännössä?

Sitä, että jos ajan 35 hevosvoiman moottorilla varustetulla peltisellä veneellä, joka ei käytännössä voi palaa, saan sakon asianmukaisen jauhesammuttimen puuttumisesta, vaikka vene olisi lastattu täyteen toimivia jauhesammuttimia. Oleellista ei nimittäin ole se, voiko vene palaa, eikä edes se, toimivatko jauhesammuttimet, eikä myöskään se, ovatko jauhesammuttimet tarkastettuja. Oleellista on pelkästään se, että sammuttimessa on alle vuoden vanha virallisen tarkastajan liimaama tarra. Se pelastaa sakolta. Rangaistuksella ei ole mitään tekemistä tulipalovaaran kanssa tai minkään muunkaan reaalimaailmaan kuuluvan asian kanssa, vaan rankaiseminen on pelkkää simputtamista ja kiusantekoa. Ja tällaista kiusantekoa pääsevät sopivan luonteen omaavat ihmiset harrastamaan poliisikoulun kautta.

Poliisit ovat koulumaailman ulkopuolella toimivia laillistettuja koulukiusaajia. Miksi ihmeessä tuntisin myötätuntoa tällaisia ihmisiä kohtaan. Olin aikoinaan koulukiusattu, ja koen poliisin toiminnan jatkumona sille, mitä koulussa tapahtui.

Oikeustajuni mukaan ihmistä ei tule rangaista, jos hän ei omalla toiminnallaan aiheuta muille haittaa tai vaaraa tai vahinkoa. Tämän vahvistaa myös alkuperäinen Ranskan ihmisoikeuksien julistus:

”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”

Ja tämän vahvistaa moni muukin lähde.

Budha: ”Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.”

Kungfutse: ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”

Zarathustra: ”Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi.”

Muhammed: ”Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen”

Jeesus: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille"

Näistä ohjeista voidaan kiteyttää universaali moraali. Se, että universaali moraali todella on olemassa, näkyy kaikkialla elämässä. Vai teemmekö ystävillemme ja lapsillemme ja puolisoillemme tekoja, joita emme haluaisi itsellemme tehtävän? Ehkä joskus teemme, mutta silloin omatuntomme alkaa soimata, ellemme ole psykopaatteja. Ja kyllä poliisitkin tuntevat universaalin moraalin. Tämä on nähty esimerkiksi silloin, kun poliisi on itse joutunut sakotuksen kohteeksi. Sakottaminen ei tässä tilanteessa enää ole ollutkaan niin mukava ja hyväksyttävä asia kuin silloin, kun poliisi on itse kirjoitellut sakkoja tavallisille kansalaisille. Viimeksi oikeudessa käsiteltiin komisario-kansanedustaja Petri Salon yrityksiä välttyä rangaistukselta, joka hänelle maantiellä ylinopeudesta annettiin. ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”

Yhteiskunnallisella tasolla tätä asiaa ovat ovat myös käsitelleet eräät filosofit, mm. J.S.Mill 1800-luvulla sekä Isaiah Berlin 1900-luvulla. Perimmäinen idea on se, että yhteiskunnan ei tulisi säätää määräyksiä, joilla rajoitetaan ihmisten suvereenia itsemääräämisoikeutta, mikä on vapauden kulmakivi. Kun tätä sääntöä rikotaan, tie diktatuuriin ja totalitarismiin on auki. Ei ole enää mitään portteja. Kaikki on pelkästään poliitikkojen mielivallasta kiinni. Ja kun muistetaan, että jokainen kielto eli vapauden väheneminen kansalaisilta merkitsee vallan lisääntymistä poliisin leirissä, ei ole vaikea tajuta, mikä taho yhteiskunnassa toimii totalitarismikehityksen moottorina. Kansanedustajat ovat pelkkiä sätkynukkeja, ja todellista valtaa käytetään aivan muualla.

Valta on ominaisuus, joka pyrkii täyttämään syntyneet tyhjiöt. Kun Urho Kekkonen oli presidenttinä, hän piti vallan ohjaksia tiukasti käsissään. Hän käytti suurempaa valtaa kuin hänelle olisi edes kuulunut. Valtatyhjiöitä ei ollut. Kekkosen jälkeen valta on hajonnut laajemmalle ja joutunut viime aikoina yhä enemmän naisten käsiin. Presidentti, pääministeri ja sisäministeri ovat naisia.

Naiset ovat luoteeltaan turvallisuushakuisia. He ovat valmiit luovuttamaan pois yhä enemmän kansalaisten vapauksia näennäisen turvallisuuden hyväksi. Bloggaaja Ruukinmatruuna ilmaisee asian näin:

”Lähes joka ainoa nainen on valmis ilomielin luopumaan mistä tahansa olennaisista vapauksistaan saadakseen turvallisuutta itselleen ja lapsilleen.”

Turvallisuusviranomaiset ovat nähneet naisten nousussa korkeisiin poliittisiin asemiin tilaisuutensa. Koska turvallisuusviranomaisilla on monopoli määritellä mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuusasioita, he tuovat hallinnon päätettäviksi esityksiä, joilla kansalaisten vapautta yhä enemmän vähennetään jonkin kuvitteellisen turvallisuusparannuksen perusteella. Ehdotukset menevät läpi vallitsevassa pelon ilmapiirissä, jossa pieninkin teoreettinen parannus turvallisuudessa katsotaan äärettömän arvokkaaksi ja suurikin menetys kansalaisten vapaudessa katsotaan merkityksettömäksi.

Kansalaisten ikiaikaista vapautta myydään kuin halpaa makkara. Hintana on muovitarra jauhesammuttimen kyljessä, ja kaupan takeena on poliisin sakotus- ja aseenkäyttöoikeus.

Poliisin vallan lisääntymisen yhteiskunnassa näkee monissa eri asioissa. Luettelosta tulisi pitkä, joten mainitsen vain muutaman asian.

Yksi merkki poliisin vallan kasvusta on se, millä röyhkeydellä ja ylimielisyydellä poliisi suhtautuu poliitikkoihin. Matti Vanhanen, joka sentään oli pääministeri, oli jatkuvan poliisispektaakkelin keskipisteessä lautakasoineen ja muine vähäpätöisine juttuineen. Kun eräät ministerit esittivät julkisuudessa toiveen, että poliisin pitäisi yrittää saada vaalirahasotkun tutkimukset valmiiksi ennen vaaleja, jotta keskeneräiset jutut eivät olisi sotkemassa vaalien asetelmaa, poliisi vastasi ylimielisesti, että se tutkii asiat silloin kun parhaaksi katsoo, eikä siinä poliitikkojen toiveilla ole mitään merkitystä. Poliisin johtava tutkija ei edes yrittänyt olla millään tavalla kohtelias vastauksessaan vaan hän esitti tökerön ja koppavan töksäytyksen, mikä kertoo poliisin asennemaailmasta. Poliisit ovat todellisia vallankäyttäjiä, ja ministerit ja muut poliitikot, pöh.

Vallan lisääntymisen näkee myös poliisin olemuksesta ja toimintakulttuurista. Kun tapahtuu jokin vähän suurempi rikos, kuten kouluampumiset ja Sellon ampumistapaus, poliisi järjestää tapauksesta suuren uutisspektaakkelin parhaaseen TV-aikaan. Salamavalojen räiskeessä lavalle marssii rivi möhömahaisia poliisipäälliköitä, joilla ei ole mitään sanomista asiasta. Se poliiseista, jolle on annettu tiedotusvastuu asiassa, kertoo jotain yhdentekevää, joka jo uutisista muutenkin tiedetään. Ja ”tiedotustilaisuus” on siinä. Tärkeintä on spektaakkeli, ei tiedottaminen.

Erityisen huonoa poliisin tiedotuspolitiikka oli Jokelan kouluampumisten yhteydessä. Tapahtumat koululla päättyivät käytännössä siihen, kun Auvinen ampui luodin päähänsä puolen päivän aikaan. Kuitenkin poliisi piti keinotekoisesti katastrofitilannetta ja poikkeusvaltuuksiaan voimassa tuntikausia tämän jälkeen, eikä poliisi edes kello neljän uutisissa suostunut kertomaan kuin, että asiasta tullaan kertomaan klo 18.00 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Kuitenkin jo kello neljältä iltapäivällä kaikki oleelliset asiat olivat poliisin tiedossa.

Jokelan tapauksen yhteydessä poliisi siis tarkoituksella salaili asioita tuntien ajan siitä, kun tapahtumat koululla olivat ohi. Tästä salailusta kärsivät mm. sairaalat, jotka eivät tienneet miten suureen potilasmäärään niiden on varauduttava. Myös potilaiden kuljetuksissa oli ongelmia, kun ambulanssit eivät aina päässeet perille. Erilaiset väärät huhut lähtivät tietysti myös liikkeelle, ja moni omainen ja sukulainen joutui turhaan pelkäämään, mitä heidän lapsilleen on tapahtunut.

Salailun tarkoituksena oli pelkästään se, että poliisi halusi ladata kaiken julkisuuden tiedotustilaisuuteen, joka tultaisiin esittämään koko maailmalle. Valta oli tehnyt poliisit pöyhkeiksi ja julkisuudenkipeiksi. Taktiikka ei aivan täydellisesti onnistunut. Suomalaiset tiedotusvälineet söivät kiltisti poliisin kädestä niin kuin oli suunniteltu, mutta ulkomaiset tiedostusvälineet hankkivat tietoa suoraan ohi virallisten kanavien, eikä niitä enää klo. 18.00 tiedotustilaisuus kiinnostanut. Poliisi sai kaiken lisäksi myöhemmin moitteita lääkäreiltä, jotka katsoivat tiedon pimittämisen heikentäneen potilasturvallisuutta ja sairaaloiden valmiutta toimia.

Näyttävät rikostapahtumat antavat poliisille paitsi tilaisuuden paistatella julkisuudessa, myös tilaisuuden osoittaa valtaansa järjestämällä ylimitoitettuja poliisioperaatioita, joihin liittyy salailua, ja jotka muistuttavat enemmän sotilasoperaatioita kuin yksittäisen rikoksen tutkintaa. Tällaista nähtiin mm. Myyrmannin räjähdyksen sekä Sellon ampumistapauksen jälkeen. Usein tapahtuu myös aiheettomia pidätyksiä. Myyrmannin pommin jälkeenkin oli pidätettynä täysin syytön 19-vuotias internetfoorumin ylläpitäjä. Kaikella tällä luodaan yleistä pelkoa poliisia kohtaan ja totutetaan ihmiset siihen, että poliisilla on rajaton valta.

En tule koskaan ymmärtämään, miksi minun lisäkseni kukaan muu ei masennu siitä, että Suomi on muuttumassa poliisivaltioksi. Minusta se on mitä masentavin asia. Mitähän hoitoa tähän saisi.

Aivopesua lapsesta alkaen

Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu eriarvoisuuteen. Pieni ryhmä asioista omasta mielestään "paremmin tietäviä" pakottaa suuren enemmistön tottelemaan. Totteleminen varmistetaan väkivallalla uhkaamalla ja väkivaltaa käyttämällä. Väkivallan käyttäminen - eli varsinainen raaka pakkovalta - on annettu poliisin yksinoikeudeksi. Eriarvoisen järjestelmän säilyminen perustuu yksinomaan poliisin valtaan. Tästä syystä poliisin arvostusta yhteiskunnassa pyritään lisäämään.

Jotta järjestelmä toimisi, ihmisiä aletaan jo lapsesta pitäen aivopestä hyväksymään enemmistön alistuminen pienen vähemmistön pakkovallan alaisuuteen ikään kuin se olisi luonnollinen olotila.

Aivopesun keskeisiä tavoitteita on saada tappavan väkivallan käyttämiseen ja sillä uhkaamiseen olemassaolonsa perustava poliisi tuntumaan luonnolliselta ja hyväksyttävältä asialta. 

Poliisiaiheiset lelut ovat hyvä tapa aivopestä lapsia. Niitä on tyrkyllä joka paikassa huoltoasemilta kyläkauppoihin ja kioskeihin.

Tällä sivulla oleva kokoelma poliisileluja on kuvattu yhden ainoan kodintarvikeliikkeen leluosastolla - ei siis varsinaisessa lelukaupassa, jossa poliisileluja on suurempi kokoelma.

Poliisileluja löytyy moneen lähtöön. On poliisiautoja ja poliisimoottoripyöriä ja poliisin käsiaseita.

Sherrifikin on poliisi - jos joku ei satu tietämään.

Lego menee kaikkein pisimmälle. City on yhtä kuin poliisiasema.

Tämän blogin kirjoittaja ei koe kovin lämpimiä tunteita niitä vanhempia kohtaan, jotka saastuttavat lapsensa mielen tällaisella väkivaltaa ja pakkoa ja epätasa-arvoa ja eliitin etuoikeuksia ihannoivalla roskalla. Leluihin pitäisi panna varoitustarra "Ei sovi minkään ikäisille".

Lelut ovat vain yksi osa aivopesua, jota tulee kaikkialta. Osa on sellaista, ettei sitä edes huomaa. Televisio tarjoaa poliisiaiheista ohjelmaa joskus monelta kanavalta yhtä aikaa. On poliisielokuvia, on poliisisarjafilmejä, on poliisidokumentteja, on poliisi tosi-TV -ohjelmia, on poliisista kertovia uutisia, on poliisi TV. Dokumenttiohjelmiksi naamioidut poliisia esittelevät ohjelmat ovat monesti peittelemätöntä propagandaa, jolla poliisin johtavaa asemaa yhteiskunnassa iskostetaan ihmisten mieliin. 

Poliisista kertovaa propagandaa tarjotaan myös kirjoissa, peleissä sekä sanoma- ja aikakauslehdissä vain muutama esimerkki mainitaksemme.

Kielletyt mielipiteet

Hyvän aivopesun tunnusmerkki on se, että kohde ei huomaa sitä, vaan kiistää joutuneensa sen kohteeksi. Aivopesun voi todeta siitä, että erilaisen kulttuurillisen mieltenmuokkauksen kohteena elävät ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla. Ihmisissä ei ole mitään erityistä geneettistä perimää, joka saisi heidät kannattamaan jotain tiettyä aatetta tai ajattelutapaa. Syy eroihin ajattelussa ja aatteiden omaksumisessa on ulkopuolella.

Pohjoiskorealaisissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät yhtenä miehenä palvomaan johtajiaan ja maansa kieroutunutta järjestelmää. Myöskään iranilaissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät kannattamaan maansa islamilaista diktatuuria. Ajatukset Jughe-aatteesta ja shialaisesta islamista on istutettu ihmisiin Pohjois-Korean kansantasavallassa ja Iranin islamilaisessa tasavallassa.

Suomalaisetkin voivat omalla kohdallaan havaita mieltenmuokkauksen esiintymisen tarkastelemalla lähihistoriaansa. 1970-luvulla kansalaiset oli ehdollisestettu palvomaan suurta johtajaansa Urho Kekkosta ja hänen idänpolitiikkaansa. Koulussa oli jopa erityinen päivä, jonka teema oli YYA-sopimus. Tätä kaikkea pidettiin itsestäänsevyytenä. YYA-sopimuksen arvostelua olisi pidetty lähes maanpetoksena.

Lainaus Wikipediasta:

"Vielä 1980-luvulla vallinnutta ilmapiiriä kuvasi, että kun suomenruotsalainen professori Dag Anckar eritteli vuonna 1982 eräässä kirjoituksessaan YYA-sopimuksen kielteisiä puolia, poliitikot katsoivat hänen syyllistyneen lähes maanpetokseen."

Ehdotus Natoon liittymisestä olisi ollut täysin mahdoton.

Suomen pelastukseksi koitui se, että Neuvostoliitto hajosi. Jos näin ei olisi tapahtunut, Suomen "suomettuminen" olisi jatkunut, ja idänsuhteiden vaalimisen varjolla maa olisi vajonnut yhä syvemmälle ahdasmielisyyteen.

Silloin kun kaikkien poliittisten puolueiden politiikkaa on keskeisissä kysymyksissä sama, maassa vallitsee käytännössä yksipuoluejärjestelmä, vaikka siellä nimellisesti toimiikin erillisiä puolueita. Kun linjaeroja ei ole, puolueista tulee pelkkiä poliitikkojen henkilökohtaisen valtataistelun apuvälineitä.

Suomen nykyinen vallitseva doktriini on turvallisuus. Pienenkin teoreettisen parannuksen ihmisten henkilökohtaisessa turvallisuudessa katsotaan oikeuttavan heidän henkilökohtaisen vapautensa täydelliseen riistämiseen. Mikä tahansa kielto katsotaan oikeutetuksi, jos se edes teoriassa lisää kansalaisten turvallisuutta. Sillä, miten paljon kielto vähentää kansalaisten vapautta, ei ole merkitystä, koska turvallisuus katsotaan arvokkaammaksi kuin vapaus. Pahinta on se, että kyse ei ole aina edes todellisesta turvallisuudesta vaan sen tahon arviosta turvallisuudesta, jonka monopoliksi turvallisuuden arvioiminen on annettu. Turvallisuuskysymyksissä kansalla ei ole veto-oikeutta ja tuskin edes mielipideoikeutta. Turvallisuuskysymysten arvosteleminen on yhtä paheksuttua kuin oli idänpolitiikan arvosteleminen Kekkosen kaudella tai on islamin arvosteleminen islamilaisessa tasavallassa. Turvallisuudesta on tehty uskonto.

Kansalaisten henkilökohtainen vapaus, jonka pitäisi olla keskeinen asia demokraattisessa yhteiskunnassa, on menettänyt arvonsa. Poliitikot luovuttavat sitä henkilökohtaista etua tavoitellakseen yhteiskunnan valtapoolin toiselle ulottuvuudelle eli poliisille. Poliisin käytössä kansalaisilta riistetty vapaus muuttuu poliisimiesten henkilökohtaiseksi vallaksi.

Turvallisuuden tekosyyllä yhteiskunta on muuttumassa diktatuuriksi, jossa kansalaiset ovat vankeja ja poliisit heidän aseellisia vartijoitaan. Poliisin rooli on jo nyt niin suuri, että jopa poliitikot vapisevat pelosta poliisin edessä. Ylin valta ei ole enää poliitikoilla vaan se on poliisilla.

Tämä teksti ilmestyi alunperin kommenttina Uusi Viesti -blogissa. Kommentti poistui näkyvistä noin tunnin kuluessa syistä, jotka eivät ole kirjoittajan tiedossa.

Johtaako naisten valta diktatuuriin?

Nimimerkki Ruukinmatruuna esittää Takkirauta-blogissaan näkemyksen, että naiset asettavat yhteisöllisyyden yksilöllisyyden edelle ja ovat paljon enemmän konformisteja kuin miehet. Ruukinmatruuna on sitä mieltä , että naiset haluavat kuulua joukkoon ja olla keikuttamatta venettä, kun taas miehet kulkevat mieluummin omia polkujaan. Ruukinmatruunan mielestä Benjamin Franklinin kuuluisa lause vapaudesta pätee pelkästään miehiin.

“Those who would give up Essential Liberty to purchase a little Temporary Safety, deserve neither Liberty nor Safety.”

“Lähes joka ainoa nainen on valmis ilomielin luopumaan mistä tahansa olennaisista vapauksistaan saadakseen turvallisuutta itselleen ja lapsilleen”, Ruukinmatruuna arvelee.

Miksi näin on, siitä voidaan esittää erilaisia arvioita. Ehkä kyse on siitä, että fyysisesti heikompana osapuolena naiset ovat tottuneet siihen, että heidän on tingittävä itsemääräämisoikeudestaan. Isä, puoliso ja suvun miehet ovat saaneet sanoa viimeisen sanan. Naisten on pitänyt tyytyä epäsuoraan vaikuttamiseen. Heistä onkin kehittynyt manipuloinnin, juonittelun ja epäsuoran vallankäytön mestareita.

Naiset eivät ole koskaan aikaisemmin maailmanhistoriassa käyttäneet universaalisti niin suurta valtaa kuin nykyisin. Matriarkaalisia yhteisöjä ja naishallitsijoita toki tunnetaan vanhoiltakin ajoilta, mutta yleisesti naiset ovat eläneet miehiin verrattuna alistettuina. Sellainen heidän asemansa on edelleenkin eräissä maissa ja kulttuureissa. Naisen vapautuminen ja nouseminen johtaviin asemiin on merkinnyt suurta yhteiskunnallista muutosta.

Koska vapaus ei ole naisille yhtä tärkeää kuin miehille, naisten päästyä poliittiseen valtaan vapauden arvostus on vähentynyt ja turvallisuuden arvostus lisääntynyt. Vapaudesta on tullut vanhanaikaista. Sen katsotaan kuuluvan seikkailukirjojen satumaailmaan – ei nykyaikaan. Vapautta pidetään itsestäänselvyytenä eikä sen vähenemiseen kiinnitetä huomiota.

Tämän hetken muoti-ilmiö ei ole vapaus vaan turvallisuus. Se on tulevaisuuden liiketoimintaa, joka elättää tuhansittain vartijoita, konsultteja, tietoturva-asiantuntijoita, sotilaita, rauhanturvaajia sekä tietysti poliiseja. Yhteiskunnan voimasuhteiden muuttuminen naisvaltaiseksi ja vapauden arvostuksen vähentyminen on tarjonnut tilaisuuden vahvistaa olemassa olevia valtakeskittymiä ilman että kukaan nousisi kapinaan tai edes huomaisi, mitä on tapahtumassa.

Naisten aseman vahvistuminen on tapahtunut samaan aikaan, kun perinteisten uskontojen merkitys yhteiskunnassa on vähentynyt. Ruukinmatruuna arvelee, että yhteiskunnallinen turvallisuus on vaikuttanut yhteiskunnan sekularisoitumiseen. Hänen mielestään turvalliset ja vakaat olot toisaalta veltostuttavat ihmisen ja toisaalta tekevät hänestä ylimielisen - ja saavat hänet luopumaan uskonnosta. Tämähän on selvää, kun asiaa ajattelee. Kun vaarat eivät enää uhkaa, ja kun valtio huolehtii niin hengellisistä kuin aineellisistakin tarpeista, mihin uskontoa ja Jumalaa enää tarvitaan?

Ruukinmatruuna mainitsee, että miehet ovat alttiita luopumaan kokonaan uskonnosta, kun taas naiset valitsevat usein jonkin uuden uskonnon entisen tilalle. Naisissa näyttäisi siis olevan enemmän luontaista uskonnollisuutta. Johtuuko tämä siitä, että fysikaalisia ilmiöitä arkielämässä huonosti ymmärtävät naiset ovat taipuvaisia epärealistisiin pelkoihin – ja pelkääminen ylläpitää uskonnollisuutta? Vai onko nainen fyysisenä olentona luonnostaan alttiimpi pelkäämään erilaisia vaaroja? Onhan naisilla paitsi oma henki, usein myös pienen lapsen tai syntymättömän vauvan elämä vastuullaan. Olivatpa syyt mitkä tahansa, naisten hallitsemassa maailmassa turvallisuus ja siihen pyrkiminen on noussut yhtä keskeisempään asemaan.

Kun jokin häviää, mitä tulee tilalle?

Vanhojen uskontojen merkityksen väheneminen on saanut aikaan uskonnollisen tyhjiön, jonka on täyttänyt kaipuu turvallisuuteen. Tämän kaipuun seurauksena on syntynyt eräänlainen ”turvallisuuden uskonto”. Vaikka turvallisuuden uskonto ei olekaan oikea uskonto, eikä siihen kuulu seurakuntia ja kirkkoja, siinä on kuitenkin yhtäläisyyttä oikeisiin uskontoihin.

Turvallisuuden uskonto lupaa maallista turvallisuutta ja hyvinvointia, kunhan alamaiset ovat valmiit luopumaan vapaudestaan.

Vapaus on halpaa turvallisuuden markkinoilla. Ikiaikaisia vapauksia leikataan kansalta kuin halpaa makkaraa. Vastineeksi sille, että suostuu pakotettavaksi ja sakotettavaksi, saa lupauksen, että turvallisuus paranee tilastojen mukaan 0,0001 prosenttia tai ehkä peräti 0,0004 prosenttia. Tässä pelissä, näissä laskelmissa, ihmisen vapauden arvo on nolla, joten niinkin vähän kuin 0,00001 prosenttia nykyistä enemmän turvallisuutta oikeuttaa vapauden menettämisen.

Vuoden 2010 heinäkuussa eräs naistoimittaja tivasi radiohaastattelussa poliisiviranomaiselta, miksi ihnmisiä ei määrätä pitämään yllään pelastusliivejä silloin kun ovat soutuveneissä ja kanooteissa. Eihän auringon ottaminen ja nahan ruskettuminen voi olla niin tärkeää, että se menee turvallisuuden edelle, hän järkeili. Liivipakko voimaan, hän vaati näkemättä minkäänlaista arvoa sillä vapaudella, jonka ihmiset pakon myötä menettäisivät. Vaikka poliisit ovat usein eturivissä vaatimassa kansalaisille erilaisia uusia pakkoja, tällä kerralla poliisiviranomainen joutui toppuuttelemaan toimittajan intoa ja muistuttamaan käytännön olosuhteista. Poliisi ei halua lakeja, joita se ei voi käytännössä tehokkaasti valvoa, koska tällöin poliisin ja lakien arvovalta kärsisi. Jos poliisille tarjottaisiin lisää virkoja ja uutta tehokkaampaa kalustoa, mitkä tahansa pakot todennäköisesti kelpaisivat.

Kannattaa muistaa se, että vapaus ei katoa tyhjiin, vaikka sen menettäisikin. Jos ihmisellä ei ole vapautta tehdä jotain, jollakin toisella on silloin pakko olla vapaus estää tekeminen. Tätä estämisvapautta kutsutaan nimellä ”valta”.

Sitä mukaa, kun kansalaisten vapaus vähenee, estäjien eli turvallisuusviranomaisten valta kasvaa. Tästähän koko asiassa on kyse. Hitaasta ja huomaamattomasta liukumisesta kohti diktatuuria. Tämän kehityksen puuhamiehet – valtaa käyttävät poliisimiehet - ovat erittäin tyytyväisiä siitä, että naiset ovat nykyisin vallassa.

Salaliitot - onko niitä?

Katsoin elokuvan "Zeitgeist" Google videoista. Se oli mielenkiintoinen. Alkuosaa leimaavasta uskonnonvastaisuudesta en pitänyt, mutta loppuosa elokuvasta oli mukaansa tempaava. Elokuvan räjähdyksiä katsoessaan melkein alkoi jo uskoa esitettyihin salaliittoteorioihin. Todisteita vyörytettiin ruutuun katkeamattomana virtana. Mutta kun elokuvan sisältöä pohtii analyyttisesti jälkeen päin, huomaa todisteiden olevan etupäässä aihetodisteita tai pelkkiä epäilyjä. Kovia todisteita esitetään varsin vähän. Missä Word Trade Centerin sortumisen aiheuttaneet oletetut pommit esimerkiksi olivat? Kuka ne oli pannut paikalleen ja milloin? Miksei kukaan ollut huomannut? Jos kyseessä on suuri salaliitto, kuka sitä johti? Miten eri alojen ihmiset saatiin mukaan siihen? Miksi kukaan mukana ollut ja myöhemmin mielensä muuttanut ei ole esittänyt suoria todisteita siitä, että kyseessä oli järjestetty tapahtuma?

En oikein jaksa uskoa organisoituihin ja johdettuihin salaliittoihin ainakaan laajassa mitassa. "Salaliitoiksi" kutsutut asiantilat ovat mielestäni spontaaneja. Asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, koska määräävissä asemissa olevat ihmiset hyötyvät siitä, että asiat tapahtuvat tietyllä tavalla. Yhteistyö asioiden viemiseksi tiettyyn suuntaan on enimmäkseen sanattomien sopimusten varassa. Ei asioista tarvitse päättää hämärissä kellarikokouksissa. On määrittelykysymys, voidaanko yleensä puhua "salaliitosta", ja milloin voidaan.

Vaikka varsinaista salaliittoa ei olisikaan olemassa, eräät todisteet puhuvat sen puolesta, että hämäriä asioita tapahtuu, ja kansalaisia huijataan. Irakin sotaan johtaneet valheelliset "paljastukset" joukkotuhoaseista ja terroriyhteyksistä ovat yksi hyvä hyvä esimerkki. Suomessa 1990-luvun alussa vallinneen pankkikriisin ja laman aikana näin omin silmin asioita, jotka osoittivat, että yhteiskunnassa on peiteltyä toimintaa ja hämäriä verkostoja. Rikollisessa toiminnassa mukana olleita henkilöitä jätettiin syyttämättä ilmiselvistä todisteista huolimatta, koska heidän syyttämisensä olisi eräiden toimittajien arvion mukaan johtanut yhteiskunnan huipulle ulottuvan ketjun paljastumiseen. Jotkut toimittajat käyttivät herkästä tilanteesta nimitystä "kauhun tasapaino". Erään paikkakunnan nimismies tunnusti avoimesti eräässä keskustelussa, että hänen uransa ja etenemismahdollisuutensa ovat ohi, jos hän nostaa syytteen erästä korkeassa asemassa olevaa pankin juristia vastaan. Juristilla on nimitäin niin suuri valta yhteiskunnassa. Todisteista ja todistajia kyseisen juristin hämäristä puuhista oli vaikka kuinka paljon. Hänen vastuullaan oli satojen miljoonien markkojen arvoisten konkurssipesien valvonta ja hallittu omaisuuden ohjaaminen uusille omistajille. Pankkikriisi oli kulissi, jonka suojissa tapahtui mittava omaisuuden uusjako. Prosessien aikana katosi miljoonaomaisuuksia hämärille teille. Kaikkia tuolloin tapahtuneita hämäryyksiä ei tulla koskaan tietämään.

Valta kuten materiaalinen omaisuuskin on asia, jota ei ihmisillä koskaan ole tarpeeksi. Tarpeet lisääntyvät sitä mukaa, kun valtaa ja omaisuutta saa lisää.

Yksi keskeinen vallankäyttäjä yhteiskunnassa on poliisi. Se on oikeastaan ainoa, joka todella käyttää valtaa - eli sitä primitiivistä pakottavaa valtaa, joka perustuu voimakeinoihin ja väkivaltaan. Poliitikot ja muut viranomaisethan pelkästään säätelevät sitä, missä asioissa ja miten paljon poliisilla on lupa käyttää valtaa. Näiden tahojen vallankäyttö on epäsuoraa.

Poliisi on vallankäyttäjä ja se himoitsee lisää valtaa niin kuin kaikki muutkin vallankäyttäjät. Ja lisää valtaa se saa kahdella tavalla. Toinen tapa on se, että poliisin valtaoikeuksia lisätään. Näin poliisista tulee entistä mahtavampi (ja monien mielestä pelätympi) toimija yhteiskunnassa. Toinen tapa poliisin vallan lisäämiseksi on säätää uusia lakeja, joilla kansalaisia kielletään tekemästä aikaisemmin laillisiksi katsottuja tekoja. Uusien lakien myötä poliisi saa lisää syitä ja keinoja puuttua kansalaisten elämään. Ja mitä enemmän yhteiskunnassa on kieltoja ja määräyksiä, sitä enemmän niitä rikotaan. Ja mitä enemmän kieltoja ja määräyksiä rikotaan, sitä tärkeämpi rooli näiden kieltojen ja määräysten valvojalla eli poliisilla on.

Käynnissä oleva yhteiskunnallinen kehitys, jossa eduskunnaksi kutsuttu "määräystehdas" tuottaa liukuhihnan täydeltä uusia pakkoja ja kieltoja kansalaisten noudatettavaksi, johtaa väistämättä poliisin vallan kasvuun ja maan muuttumiseen yhä enemmän poliisivaltion suuntaan. Poliisi on itse aktiivinen toimija tämän kehityksen edistämisessä. Se vetelee taustalla naruista, kun eduskunnan sätkynuket säätävät poliisin valtaa lisääviä lakeja. Poliiseja on kansanedustajina. Poliiseja on asiantuntijoina. Kaikkien turvallisuutta koskevien lakien säätämisen yhteydessä kysytään poliisin mielipidettä, jolloin poliisi pääsee päättämään lain sisällöstä. Joskus ehdotus laista on lähtöisin poliisilta. Ei ole mahdotonta, etteikö lakiteksti tai osia siitä olisi lähtöisin poliisin tietokoneen näppäimistöltä.

Poliisi käyttää lehdistöä ja tiedotusvälineitä propagandansa esittäjinä. Tiedotusvälineet saavat palkaksi uutisia, jos ne kirjoittavat poliisista myönteisesti - tai eivät ainakaan kielteisesti. Televisiosta tulee kymmeniä tunteja viikossa erilaista dokumenttien, elokuvien ja sarjafilmien muotoon puettua poliisipropagandaa - enemmän kuin uskonnollista ohjelmaa yhdenkään islamilaisen maan televisiosta. Koskaan aikaisemmin maailmanhistorian aikana tietyn ryhmän etua palvelevaa propagandaa ei ole esitetty niin paljon kuin tällä hetkellä esitetään poliisipropagandaa Suomen ja länsimaiden televisiokanavilla. Pohjois-Korean hallitusta tukevaa ohjelmaa on ehkä prosentteina suurempi osa maan televisiossa, mutta Pohjois-Koreassa on vähemmän TV-kanavia.

Poliisin näkyvyys ja valta ja merkitys on lisääntynyt länsimaisissa yhteiskunnissa viimeisten vuosikymmenien aikana, eikä kehitykselle näy loppua. Näennäisdemokraattinen valtiojärjestelmä alkaa olla enää pelkkä kulissi, jonka raoista todellinen järjestelmä eli poliisivaltio pilkistää. Ei edes pääministeri ja maata johtava hallituspuolue saa olla poliisilta rauhassa. Poliisi on täyttänyt sen valtatyhjiön, minkä heikot poliitikot ja poliittiset johtajat ovat jättäneet täyttämättä. Presidentti Kekkosen aikana ei tehty ratsioita Keskustan puoluetoimistoon.

Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen sanoi näin TV:n Pressiklubi-ohjelmassa viime helmikuussa:

"...kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."

Vallanhalu on mitä poliittisin intressi. Onneksi joku sentään huomaa tämän.