Friday, October 29, 2010

Matkalla kohti totalitarismia

Olen siis käynyt eri foorumeilla monta sataa väittelyä poliittista kysymyksistä, joten yleisimmät vastaväitteet tuntuvat jo vanhan toistolta. Olen lukenut ne ennenkin. Kaikkein tympeimmiltä tuntuvat sellaiset vastaväitteet, jotka osoittavat, ettei kirjoittaja ole miettinyt asioita lainkaan vaan hän toistelee pelkästään ulkoa oppimiaan fraaseja. Niitä osaa jokainen toistella. Tällaisten kirjoittajien kanssa olen ehkä kaikesta eri mieltä. Jokaisesta sanasta ja jokaisesta pilkusta ja pisteestä ja jokaisesta rivinvälistä.

On masentavaa katsoa, kuinka yhteiskunta menee aina vain totalitaarisempaan suuntaan. Eduskunta säätää koko ajan uusia lakeja, joilla tavallisen kansalaisen vapautta ja itsemääräämisoikeutta vähennetään, ja samaan aikaan lainvalvojan eli poliisin oikeuksia lisätään (nämä asiathan menevät käsi kädessä; kun kansalaiselta kielletään jotain, poliisi saa taas yhden uuden perusteen puuttua kanssalaisten elämään).

Elämä jatkuvasti kiristyvän kontrollin ja sääntöviidakon keskellä on ahdistavaa. Olen huolimaton ja huonomuistinen ja teen paljon virheitä. Kiristyneet määräykset ja lisääntynyt kontrolli purevat eniten minun kaltaisiini epätäydellisiin ihmisiin. Saan rangaistuksia huolimattomuudestani ja huonomuistisuudestani. Pystyn ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan, mikä tarkoittaa sitä, että huomion siirtyminen hetkeksi johonkin uuteen asiaan katkaisee aikaisemman toiminnan, enkä muista enää palata siihen sen jälkeen, kun olen tehnyt uuden asian. Selitän tätä parilla esimerkillä.

Normaali häiriintymätön toimintaketju voi olla esimerkiksi seuraava:

Pysäköin auton. Nousen pois. Otan ovitaskusta pysäköintikiekon. Säädän kiekkoon kellonajan. Panen kiekon ikkunalle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota.

Häiriintynyt toimintaketju voi olla esimerkiksi tällainen:

Pysäköin auton. Nousen pois. Huomaan, että auto ei ole kunnolla pysäköintiruudussa. Panen vaihteen vapaalle. Työnnän autoa hieman. Panen vaihteen uudestaan päälle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota. Kun tulen takaisin, ikkunassa on sakkolappu.

Esimerkkejä voisi keksiä paljon.

Vaihdan viime hetkellä takkia. Rahakukkaro jää väärän takin taskuun. Poliisi pysäyttää. Taas tulee sakko. Unohdan kassin laiturille. Kassissa ovat veneen kaapin avaimet. Pelastusliivit ovat lukitussa kaapissa. Poliisi pysäyttää. Ja taas tulee sakko. Kaikissa ”kärsimysnäytelmissä” keskeistä osaa näyttelee poliisi tai joku muu rankaisemaan oikeutettu viranomainen.

Ihmiset saavat sakkoja ”teoista”, jotka eivät ole tekoja. Rangaistusten perusteena on se, että ihmiset muka vahingoittavat itseään tekoja tekemällä – jotka siis eivät ole tekoja eivätkä oikeasti vahingoita ketään. Rankaiseminen tällä perusteella on väärin. Se on jopa ihmisoikeuksien vastaista. Nimittäin alkuperäisten ihmisoikeuksien, jotka esiteltiin Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuonna 1789. Tässä julistuksessa mainitaan mm. seuraavat periaatteet:

”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”

Koko teksti löytyy internetistä, jos kiinnostaa.

Seuraava tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta, mutta sillä on yhteys siihen, mitä sen jälkeen kirjoitan.

Olen monta kertaa katsonut vierestä, kun valtuutettu tarkastaja tarkastaa jauhesammuttimen. Tarkastaminen tapahtuu seuraavasti: Tarkastaja ottaa sammuttimen käteensä, katselee sitä sekä ravistelee ja kopauttelee sitä kumivasaralla, jotta sisällä oleva mahdollinen paakkuuntunut jauhe irtoaisi. Sen jälkeen hän katsoo, että sammuttimen painemittari näyttää vihreää. Hän saattaa napauttaa mittaria sen varmistamiseksi, että viisari ei ole jumissa. Tämän jälkeen tarkastaja katsoo, onko laukaisumekanismi kunnossa. Jos joku osa on vääntynyt, hän oikaisee sen pihdeillä. Tarvittaessa hän ruiskuttaa öljyä vipujen ”saranoihin”. Lopuksi hän liimaa pullon kylkeen tarran, jossa on päivämäärä. Ja tästä noin minuutin kestävästä toimenpiteestä asiakas joutuu maksamaan kymmenen euroa tai mikä hinta milloinkin sattuu olemaan.

Kuka tahansa normaalijärkinen ihminen, jolla on kaksi kättä ja pari työkalua, pystyy tekemään tuollaisen tarkastuksen. Ainoastaan leimatarraa hän ei pysty liimaamaan, koska sitä hänellä tuskin on. Tämä leimatarra on kuitenkin tärkein asia. Se nimittäin ratkaisee, kirjoittaako poliisi sakon veneilijälle vai ei. Jos tarra puuttuu tai on yli vuoden vanha, seurauksena on sakko.

Jauhesammutin on pakollinen mm. yli 33, 3 hevosvoiman perämoottoriveneissä aluksen laadusta riippumatta.

Mitä tämä voi tarkoittaa käytännössä?

Sitä, että jos ajan 35 hevosvoiman moottorilla varustetulla peltisellä veneellä, joka ei käytännössä voi palaa, saan sakon asianmukaisen jauhesammuttimen puuttumisesta, vaikka vene olisi lastattu täyteen toimivia jauhesammuttimia. Oleellista ei nimittäin ole se, voiko vene palaa, eikä edes se, toimivatko jauhesammuttimet, eikä myöskään se, ovatko jauhesammuttimet tarkastettuja. Oleellista on pelkästään se, että sammuttimessa on alle vuoden vanha virallisen tarkastajan liimaama tarra. Se pelastaa sakolta. Rangaistuksella ei ole mitään tekemistä tulipalovaaran kanssa tai minkään muunkaan reaalimaailmaan kuuluvan asian kanssa, vaan rankaiseminen on pelkkää simputtamista ja kiusantekoa. Ja tällaista kiusantekoa pääsevät sopivan luonteen omaavat ihmiset harrastamaan poliisikoulun kautta.

Poliisit ovat koulumaailman ulkopuolella toimivia laillistettuja koulukiusaajia. Miksi ihmeessä tuntisin myötätuntoa tällaisia ihmisiä kohtaan. Olin aikoinaan koulukiusattu, ja koen poliisin toiminnan jatkumona sille, mitä koulussa tapahtui.

Oikeustajuni mukaan ihmistä ei tule rangaista, jos hän ei omalla toiminnallaan aiheuta muille haittaa tai vaaraa tai vahinkoa. Tämän vahvistaa myös alkuperäinen Ranskan ihmisoikeuksien julistus:

”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”

Ja tämän vahvistaa moni muukin lähde.

Budha: ”Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.”

Kungfutse: ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”

Zarathustra: ”Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi.”

Muhammed: ”Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen”

Jeesus: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille"

Näistä ohjeista voidaan kiteyttää universaali moraali. Se, että universaali moraali todella on olemassa, näkyy kaikkialla elämässä. Vai teemmekö ystävillemme ja lapsillemme ja puolisoillemme tekoja, joita emme haluaisi itsellemme tehtävän? Ehkä joskus teemme, mutta silloin omatuntomme alkaa soimata, ellemme ole psykopaatteja. Ja kyllä poliisitkin tuntevat universaalin moraalin. Tämä on nähty esimerkiksi silloin, kun poliisi on itse joutunut sakotuksen kohteeksi. Sakottaminen ei tässä tilanteessa enää ole ollutkaan niin mukava ja hyväksyttävä asia kuin silloin, kun poliisi on itse kirjoitellut sakkoja tavallisille kansalaisille. Viimeksi oikeudessa käsiteltiin komisario-kansanedustaja Petri Salon yrityksiä välttyä rangaistukselta, joka hänelle maantiellä ylinopeudesta annettiin. ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”

Yhteiskunnallisella tasolla tätä asiaa ovat ovat myös käsitelleet eräät filosofit, mm. J.S.Mill 1800-luvulla sekä Isaiah Berlin 1900-luvulla. Perimmäinen idea on se, että yhteiskunnan ei tulisi säätää määräyksiä, joilla rajoitetaan ihmisten suvereenia itsemääräämisoikeutta, mikä on vapauden kulmakivi. Kun tätä sääntöä rikotaan, tie diktatuuriin ja totalitarismiin on auki. Ei ole enää mitään portteja. Kaikki on pelkästään poliitikkojen mielivallasta kiinni. Ja kun muistetaan, että jokainen kielto eli vapauden väheneminen kansalaisilta merkitsee vallan lisääntymistä poliisin leirissä, ei ole vaikea tajuta, mikä taho yhteiskunnassa toimii totalitarismikehityksen moottorina. Kansanedustajat ovat pelkkiä sätkynukkeja, ja todellista valtaa käytetään aivan muualla.

Valta on ominaisuus, joka pyrkii täyttämään syntyneet tyhjiöt. Kun Urho Kekkonen oli presidenttinä, hän piti vallan ohjaksia tiukasti käsissään. Hän käytti suurempaa valtaa kuin hänelle olisi edes kuulunut. Valtatyhjiöitä ei ollut. Kekkosen jälkeen valta on hajonnut laajemmalle ja joutunut viime aikoina yhä enemmän naisten käsiin. Presidentti, pääministeri ja sisäministeri ovat naisia.

Naiset ovat luoteeltaan turvallisuushakuisia. He ovat valmiit luovuttamaan pois yhä enemmän kansalaisten vapauksia näennäisen turvallisuuden hyväksi. Bloggaaja Ruukinmatruuna ilmaisee asian näin:

”Lähes joka ainoa nainen on valmis ilomielin luopumaan mistä tahansa olennaisista vapauksistaan saadakseen turvallisuutta itselleen ja lapsilleen.”

Turvallisuusviranomaiset ovat nähneet naisten nousussa korkeisiin poliittisiin asemiin tilaisuutensa. Koska turvallisuusviranomaisilla on monopoli määritellä mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuusasioita, he tuovat hallinnon päätettäviksi esityksiä, joilla kansalaisten vapautta yhä enemmän vähennetään jonkin kuvitteellisen turvallisuusparannuksen perusteella. Ehdotukset menevät läpi vallitsevassa pelon ilmapiirissä, jossa pieninkin teoreettinen parannus turvallisuudessa katsotaan äärettömän arvokkaaksi ja suurikin menetys kansalaisten vapaudessa katsotaan merkityksettömäksi.

Kansalaisten ikiaikaista vapautta myydään kuin halpaa makkara. Hintana on muovitarra jauhesammuttimen kyljessä, ja kaupan takeena on poliisin sakotus- ja aseenkäyttöoikeus.

Poliisin vallan lisääntymisen yhteiskunnassa näkee monissa eri asioissa. Luettelosta tulisi pitkä, joten mainitsen vain muutaman asian.

Yksi merkki poliisin vallan kasvusta on se, millä röyhkeydellä ja ylimielisyydellä poliisi suhtautuu poliitikkoihin. Matti Vanhanen, joka sentään oli pääministeri, oli jatkuvan poliisispektaakkelin keskipisteessä lautakasoineen ja muine vähäpätöisine juttuineen. Kun eräät ministerit esittivät julkisuudessa toiveen, että poliisin pitäisi yrittää saada vaalirahasotkun tutkimukset valmiiksi ennen vaaleja, jotta keskeneräiset jutut eivät olisi sotkemassa vaalien asetelmaa, poliisi vastasi ylimielisesti, että se tutkii asiat silloin kun parhaaksi katsoo, eikä siinä poliitikkojen toiveilla ole mitään merkitystä. Poliisin johtava tutkija ei edes yrittänyt olla millään tavalla kohtelias vastauksessaan vaan hän esitti tökerön ja koppavan töksäytyksen, mikä kertoo poliisin asennemaailmasta. Poliisit ovat todellisia vallankäyttäjiä, ja ministerit ja muut poliitikot, pöh.

Vallan lisääntymisen näkee myös poliisin olemuksesta ja toimintakulttuurista. Kun tapahtuu jokin vähän suurempi rikos, kuten kouluampumiset ja Sellon ampumistapaus, poliisi järjestää tapauksesta suuren uutisspektaakkelin parhaaseen TV-aikaan. Salamavalojen räiskeessä lavalle marssii rivi möhömahaisia poliisipäälliköitä, joilla ei ole mitään sanomista asiasta. Se poliiseista, jolle on annettu tiedotusvastuu asiassa, kertoo jotain yhdentekevää, joka jo uutisista muutenkin tiedetään. Ja ”tiedotustilaisuus” on siinä. Tärkeintä on spektaakkeli, ei tiedottaminen.

Erityisen huonoa poliisin tiedotuspolitiikka oli Jokelan kouluampumisten yhteydessä. Tapahtumat koululla päättyivät käytännössä siihen, kun Auvinen ampui luodin päähänsä puolen päivän aikaan. Kuitenkin poliisi piti keinotekoisesti katastrofitilannetta ja poikkeusvaltuuksiaan voimassa tuntikausia tämän jälkeen, eikä poliisi edes kello neljän uutisissa suostunut kertomaan kuin, että asiasta tullaan kertomaan klo 18.00 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Kuitenkin jo kello neljältä iltapäivällä kaikki oleelliset asiat olivat poliisin tiedossa.

Jokelan tapauksen yhteydessä poliisi siis tarkoituksella salaili asioita tuntien ajan siitä, kun tapahtumat koululla olivat ohi. Tästä salailusta kärsivät mm. sairaalat, jotka eivät tienneet miten suureen potilasmäärään niiden on varauduttava. Myös potilaiden kuljetuksissa oli ongelmia, kun ambulanssit eivät aina päässeet perille. Erilaiset väärät huhut lähtivät tietysti myös liikkeelle, ja moni omainen ja sukulainen joutui turhaan pelkäämään, mitä heidän lapsilleen on tapahtunut.

Salailun tarkoituksena oli pelkästään se, että poliisi halusi ladata kaiken julkisuuden tiedotustilaisuuteen, joka tultaisiin esittämään koko maailmalle. Valta oli tehnyt poliisit pöyhkeiksi ja julkisuudenkipeiksi. Taktiikka ei aivan täydellisesti onnistunut. Suomalaiset tiedotusvälineet söivät kiltisti poliisin kädestä niin kuin oli suunniteltu, mutta ulkomaiset tiedostusvälineet hankkivat tietoa suoraan ohi virallisten kanavien, eikä niitä enää klo. 18.00 tiedotustilaisuus kiinnostanut. Poliisi sai kaiken lisäksi myöhemmin moitteita lääkäreiltä, jotka katsoivat tiedon pimittämisen heikentäneen potilasturvallisuutta ja sairaaloiden valmiutta toimia.

Näyttävät rikostapahtumat antavat poliisille paitsi tilaisuuden paistatella julkisuudessa, myös tilaisuuden osoittaa valtaansa järjestämällä ylimitoitettuja poliisioperaatioita, joihin liittyy salailua, ja jotka muistuttavat enemmän sotilasoperaatioita kuin yksittäisen rikoksen tutkintaa. Tällaista nähtiin mm. Myyrmannin räjähdyksen sekä Sellon ampumistapauksen jälkeen. Usein tapahtuu myös aiheettomia pidätyksiä. Myyrmannin pommin jälkeenkin oli pidätettynä täysin syytön 19-vuotias internetfoorumin ylläpitäjä. Kaikella tällä luodaan yleistä pelkoa poliisia kohtaan ja totutetaan ihmiset siihen, että poliisilla on rajaton valta.

En tule koskaan ymmärtämään, miksi minun lisäkseni kukaan muu ei masennu siitä, että Suomi on muuttumassa poliisivaltioksi. Minusta se on mitä masentavin asia. Mitähän hoitoa tähän saisi.

Friday, October 22, 2010

Aivopesua lapsesta alkaen

Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu eriarvoisuuteen. Pieni ryhmä asioista omasta mielestään "paremmin tietäviä" pakottaa suuren enemmistön tottelemaan. Totteleminen varmistetaan väkivallalla uhkaamalla ja väkivaltaa käyttämällä. Väkivallan käyttäminen - eli varsinainen raaka pakkovalta - on annettu poliisin yksinoikeudeksi. Eriarvoisen järjestelmän säilyminen perustuu yksinomaan poliisin valtaan. Tästä syystä poliisin arvostusta yhteiskunnassa pyritään lisäämään.

Jotta järjestelmä toimisi, ihmisiä aletaan jo lapsesta pitäen aivopestä hyväksymään enemmistön alistuminen pienen vähemmistön pakkovallan alaisuuteen ikään kuin se olisi luonnollinen olotila.


Aivopesun keskeisiä tavoitteita on saada tappavan väkivallan käyttämiseen ja sillä uhkaamiseen olemassaolonsa perustava poliisi tuntumaan luonnolliselta ja hyväksyttävältä asialta. 

Poliisiaiheiset lelut ovat hyvä tapa aivopestä lapsia. Niitä on tyrkyllä joka paikassa huoltoasemilta kyläkauppoihin ja kioskeihin.

Tällä sivulla oleva kokoelma poliisileluja on kuvattu yhden ainoan kodintarvikeliikkeen leluosastolla - ei siis varsinaisessa lelukaupassa, jossa poliisileluja on suurempi kokoelma.


Poliisileluja löytyy moneen lähtöön. On poliisiautoja ja poliisimoottoripyöriä ja poliisin käsiaseita.


Sherrifikin on poliisi - jos joku ei satu tietämään.


Lego menee kaikkein pisimmälle. City on yhtä kuin poliisiasema.


Tämän blogin kirjoittaja ei koe kovin lämpimiä tunteita niitä vanhempia kohtaan, jotka saastuttavat lapsensa mielen tällaisella väkivaltaa ja pakkoa ja epätasa-arvoa ja eliitin etuoikeuksia ihannoivalla roskalla. Leluihin pitäisi panna varoitustarra "Ei sovi minkään ikäisille".


Lelut ovat vain yksi osa aivopesua, jota tulee kaikkialta. Osa on sellaista, ettei sitä edes huomaa. Televisio tarjoaa poliisiaiheista ohjelmaa joskus monelta kanavalta yhtä aikaa. On poliisielokuvia, on poliisisarjafilmejä, on poliisidokumentteja, on poliisi tosi-TV -ohjelmia, on poliisista kertovia uutisia, on poliisi TV. Dokumenttiohjelmiksi naamioidut poliisia esittelevät ohjelmat ovat monesti peittelemätöntä propagandaa, jolla poliisin johtavaa asemaa yhteiskunnassa iskostetaan ihmisten mieliin. 

Poliisista kertovaa propagandaa tarjotaan myös kirjoissa, peleissä sekä sanoma- ja aikakauslehdissä vain muutama esimerkki mainitaksemme.

Wednesday, October 13, 2010

Kielletyt mielipiteet

Hyvän aivopesun tunnusmerkki on se, että kohde ei huomaa sitä, vaan kiistää joutuneensa sen kohteeksi. Aivopesun voi todeta siitä, että erilaisen kulttuurillisen mieltenmuokkauksen kohteena elävät ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla. Ihmisissä ei ole mitään erityistä geneettistä perimää, joka saisi heidät kannattamaan jotain tiettyä aatetta tai ajattelutapaa. Syy eroihin ajattelussa ja aatteiden omaksumisessa on ulkopuolella.

Pohjoiskorealaisissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät yhtenä miehenä palvomaan johtajiaan ja maansa kieroutunutta järjestelmää. Myöskään iranilaissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät kannattamaan maansa islamilaista diktatuuria. Ajatukset Jughe-aatteesta ja shialaisesta islamista on istutettu ihmisiin Pohjois-Korean kansantasavallassa ja Iranin islamilaisessa tasavallassa.

Suomalaisetkin voivat omalla kohdallaan havaita mieltenmuokkauksen esiintymisen tarkastelemalla lähihistoriaansa. 1970-luvulla kansalaiset oli ehdollisestettu palvomaan suurta johtajaansa Urho Kekkosta ja hänen idänpolitiikkaansa. Koulussa oli jopa erityinen päivä, jonka teema oli YYA-sopimus. Tätä kaikkea pidettiin itsestäänsevyytenä. YYA-sopimuksen arvostelua olisi pidetty lähes maanpetoksena.

Lainaus Wikipediasta:

"Vielä 1980-luvulla vallinnutta ilmapiiriä kuvasi, että kun suomenruotsalainen professori Dag Anckar eritteli vuonna 1982 eräässä kirjoituksessaan YYA-sopimuksen kielteisiä puolia, poliitikot katsoivat hänen syyllistyneen lähes maanpetokseen."

Ehdotus Natoon liittymisestä olisi ollut täysin mahdoton.

Suomen pelastukseksi koitui se, että Neuvostoliitto hajosi. Jos näin ei olisi tapahtunut, Suomen "suomettuminen" olisi jatkunut, ja idänsuhteiden vaalimisen varjolla maa olisi vajonnut yhä syvemmälle ahdasmielisyyteen.

Silloin kun kaikkien poliittisten puolueiden politiikkaa on keskeisissä kysymyksissä sama, maassa vallitsee käytännössä yksipuoluejärjestelmä, vaikka siellä nimellisesti toimiikin erillisiä puolueita. Kun linjaeroja ei ole, puolueista tulee pelkkiä poliitikkojen henkilökohtaisen valtataistelun apuvälineitä.

Suomen nykyinen vallitseva doktriini on turvallisuus. Pienenkin teoreettisen parannuksen ihmisten henkilökohtaisessa turvallisuudessa katsotaan oikeuttavan heidän henkilökohtaisen vapautensa täydelliseen riistämiseen. Mikä tahansa kielto katsotaan oikeutetuksi, jos se edes teoriassa lisää kansalaisten turvallisuutta. Sillä, miten paljon kielto vähentää kansalaisten vapautta, ei ole merkitystä, koska turvallisuus katsotaan arvokkaammaksi kuin vapaus. Pahinta on se, että kyse ei ole aina edes todellisesta turvallisuudesta vaan sen tahon arviosta turvallisuudesta, jonka monopoliksi turvallisuuden arvioiminen on annettu. Turvallisuuskysymyksissä kansalla ei ole veto-oikeutta ja tuskin edes mielipideoikeutta. Turvallisuuskysymysten arvosteleminen on yhtä paheksuttua kuin oli idänpolitiikan arvosteleminen Kekkosen kaudella tai on islamin arvosteleminen islamilaisessa tasavallassa. Turvallisuudesta on tehty uskonto.

Kansalaisten henkilökohtainen vapaus, jonka pitäisi olla keskeinen asia demokraattisessa yhteiskunnassa, on menettänyt arvonsa. Poliitikot luovuttavat sitä henkilökohtaista etua tavoitellakseen yhteiskunnan valtapoolin toiselle ulottuvuudelle eli poliisille. Poliisin käytössä kansalaisilta riistetty vapaus muuttuu poliisimiesten henkilökohtaiseksi vallaksi.

Turvallisuuden tekosyyllä yhteiskunta on muuttumassa diktatuuriksi, jossa kansalaiset ovat vankeja ja poliisit heidän aseellisia vartijoitaan. Poliisin rooli on jo nyt niin suuri, että jopa poliitikot vapisevat pelosta poliisin edessä. Ylin valta ei ole enää poliitikoilla vaan se on poliisilla.

Tämä teksti ilmestyi alunperin kommenttina Uusi Viesti -blogissa. Kommentti poistui näkyvistä noin tunnin kuluessa syistä, jotka eivät ole kirjoittajan tiedossa.