Onko demokratia ohimenevä ilmiö?

On olemassa pehmeää valtaa, kovaa valtaa ja omistamiseen liittyvää puolikovaa valtaa. Pehmeä valta perustuu palkitsemiseen, ja kova valta perustuu rankaisemiseen. Omistamiseen perustuva valta perustuu siihen, että ulkopuolinen yhteisö tunnustaa omistamisen ja sen mukanaan tuoman yksinoikeuden hallita ja päättää omaisuudesta. 

Olipa kyse mistä vallan lajista tahansa, se on rajallinen ja tavoiteltu asia. Koska ihmisten kyvyissä on eroa, valta ja mikä tahansa muukin tavoiteltu rajallinen hyödyke pyrkii kasautumaan kyvykkäimpien käsiin. 

Taloudellinen valta ja poliittinen kulkevat usein käsi kädessä ja ovat symbioosissa keskenään. 

Valistuksen aikana esille nousseet vapauden, veljeyden, tasa-arvon ja demokratian aatteet loivat uudenlaisen mahdollisuuden tavoitella poliittista valtaa. Perinteisesti poliittista valtataistelua oli käyty pienen piirin kesken. Valtaan oli päästy  juonittelemalla sekä liittoutumalla taloudellisen, uskonnollisen ja sotilaallisen eliitin kanssa. 

Suosiota saaneet vapauden ja demokratian aatteet mahdollistivat sen, että myös perinteisen eliitin ulkopuolelta oli mahdollista tavoitella valta-asemia. Tarvitsi vain agitoida ihmismassat poliittisen liikkeen - esimerkiksi sosialismin - kannattajiksi ja sen jälkeen hankkia valta-asema demokraattisesti joukkovoiman avulla sulkematta kuitenkaan pois joltakin eliitin osa-alueelta mahdollisesti saatavaa apua. Politiikassahan kaikki kelpaa, ja vain päämäärä eli halu valtaan ratkaisee. Uudenlaiset mahdollisuudet luonnollisesti kiinnostivat häikäilemättömiä vallantavoittelijoita, joiden aikaisemmin oli ollut vaikea menestyä kilpailussa vallasta. Demokratialla, vapaudella ja muilla juhlapuheissa mainituilla asioilla oli näille vallantavoittelijoille luonnollisesti pelkkä välinearvo. 

Taloudellinen valta ja poliittinen valta ja kaikki muukin valta yhteiskunnassa kerääntyy erilaisille vähemmistöille. Nämä vähemmistöt kontrolloivat kaikkea, ja niillä yksin on mahdollisuus edistää tasa-arvoa yhteiskunnassa. Vähemmistöt eivät luonnollisestikaan sitä tee, koska silloinhan ne joutuisivat luopumaan vaivalla saavuttamistaan asemista. Tästä johtuu, että tasa-arvo ei tule koskaan toteutumaan. Päinvastoin eriarvoisuus pyrkii lisääntymään. Valtiot pyrkivät kehittymään kohti diktatuuria ja kohti yhä suurempaa taloudellista eriarvoistumista. 

Oliko länsimainen demokratia ollut vain ohimenevä muotivirtaus, jonka jälkeen ollaan palaamassa autoritäärisiin järjestelmiin ja ulkopoliittisten kiistojen ratkaisemiseen asein? Millä keinoin demokratia voisi puolustaa oikeutustaan, jos ihmisiä ei kiinnosta politiikka, ja jos autoritääriset järjestelmät tuottavat ihmisten mielestä riittävästi taloudellista hyvinvointia kuten Kiinassa? Ovatko demokraattiset järjestelmät itsessään väljähtyneitä ja reformin tarpeessa? Onko yleensä mahdollista istuttaa ”länsimaista” demokratiaa itään? Voiko muslimimaailma koskaan olla aidosti demokraattinen ja moniarvoinen?

Helsingin Sanomissa julkaistiin 30.9.2014 Raimo Sailaksen kolumni ”Maailmanpolitiikassa puhaltavat kylmät tuulet”, jossa hän kirjoittaa, että ennustettu länsimaisen liberaalin demokratian voittokulku ei ole toteutunut, vaan päinvastoin demokraattinen yhteiskuntamalli on joutunut puolustuskannalle ja kärsinyt yllättäviäkin tappiota. 

Sailas mainitsee joitakin esimerkkejä. Kiinan autoritäärinen järjestelmä ei ole osoittanut demokratisoitumisen merkkejä, ja Venäjälläkin kehitys on kääntynyt autoritäärisempään suuntaan. Saddam Husseinin kukistumisesta ei seurannut demokratian ja vapauden voittokulkua vaan maa on ajautunut kaaokseen. Arabikevät ei myöskään tuonut toivottua demokratiaa vaan terroritekoja ja raakojen muslimijoukkioiden aseman vahvistumisen. Eu:n sisälläkin on alkanut ilmetä merkkejä autoritäärisen ajattelun noususta. Ääriliikkeet vahvistuivat EU-vaaleissa, ja Unkari on irtisanoutunut EU:n perusarvoista. ”Autoritääriset, diktatoriset ja nationalistiset virtaukset ovat vahvistuneet”, Sailas kirjoittaa. Kolumninsa lopussa hän muistuttaa brittihistorioitsija Niall Fergusonin kirjoituksesta, jossa hän vertasi ensimmäistä maailmansotaa edeltäneitä olosuhteita nykytilanteeseen, jossa Ukrainan kriisi voi kärjistyä laajaksi onnettomuudeksi.

Sopiiko ihmisluonteeseen parhaiten Kiinan kaltainen yhden puolueen luutunut diktatuuri, jossa ei ole vapaita vaaleja, ja jossa on upporikkaita ja rutiköyhiä. Jääkö pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ohimeneväksi ilmiöksi, joka perustui otollisen tilanteen luomiin ylisuuriin voittoihin maailmanlaajuisessa taloudellisessa kilpailussa. Verrataanko hyvinvointiyhteiskuntaa tulevaisuudessa pörssikuplaan, joka puhkesi, kun olot normalisoituivat.