Thursday, November 15, 2007

Synkkiä ajatuksia

En koskaan katso Poliisi TV:tä tai muitakaan poliisi toimii- tai poliisin hurjat takaa-ajot - tyyppisiä ohjelmia. Ne ovat kaikkein vastenmielisintä ja masentavinta tarjontaa, mitä televisiosta tulee. Kerran satuin vahingossa vilkaisemaan erästä tuohon kategoriaan kuuluvaa Youtube-videota. En osannut otsikosta päätellä, että se on poliisivideo. Ohjelma oli niin vastenmielinen, että en pystynyt katsomaan sitä loppuun. Se osa minkä näin, oli kuvattu poliisiauton ikkunasta. Auto ajoi 155 kilometrin tuntinopeudella osittain väärällä kaistalla risteysalueen läpi keltaiset tiemerkinnät ylittäen ohittaessaan jonkun toisen auton. Syynä tähän sairaaseen ajamiseen oli pelkästään poliisin vallan ja mahdin osoittaminen ja sen päälle tapahtuva sadismin harjoittaminen. Kovaa ajamisen “syy” oli nimittäin se, että poliisi jahtasi jotain onnetonta kuljettajaa, joka oli ajanut mahdollisesti lievää ylinopeutta tai tehnyt jonkin muun pienen rikkeen. Videon perusteella käydystä keskustelusta minulle jäi se käsitys, että poliisi oli ajanut “äänetöntä hälytysajoa” mahdollisesti jopa siviilityyppisellä piilopoliisiautolla.

En voi hyväksyä tuollaista. Tasa-arvon kannattajana en voi hyväksyä sitä, että jotkut saavat laillisesti tehdä asioita, jotka joidenkin toisten tekeminä ovat ankarasti paheksuttavia ja rangaistavia rikoksia. Onkohan Suomessa tai edes koko maailmassa ketään, joka inhoaa niin mielettömästi poliiseja kuin minä? En hyväksy mitään poliisiin liittyvää. En hyväksy edes ajatusta, että on olemassa jokin “poliisien” ryhmä, jolla on oikeus tehdä asioita, joita muilla ei ole oikeutta tehdä. Poliisin pelkkä olemassaolo sotii oikeustajuani ja moraalisia periaatteitani vastaan. Minun arvoasteikollani poliisi on maailmankaikkeuden pahin rikollinen. Ihmiskunnan historian kauheimmat rikokset ovat poliisin tekemiä. Kuka tappoi kuusi miljoonaa juutalaista toisen maailmansodan aikana? Poliisi sekä poliisin rinnastettavat valtion joukot. Poliisi edustaa paholaista.

Kun pahuuden voimia edustavat voimat miehittävät jonkin maan, miehitetyn maan poliisivoimat eivät eroa ja ala taistella miehittäjää vastaan, vaan ne alkavat toimia miehittäjän kätyreinä ja tuhota omaa kansaansa. Kun natsi-Saksa miehitti Ranskaa toisen maailmansodan aikana, ranskalainen poliisi käänsi vaivattomasti kelkkansa ja alkoi pidättää syyttömiä juutalaisia keskitysleirille lähetettäväksi. Kun Saksa vetäytyi, poliisi käänsi uudelleen kelkkansa ja alkoi pidättää saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa olleita ihmisiä. Poliisin ainoa moraali on totella sitä, joka kulloinkin palkan maksaa.

Poliisin harjoittamia takaa-ajoja ja pidätyksiä sekä muita tuon tyyppisiä operaatioita esittävät ohjelmat ovat masentavia. Jostakin syystä niitä näytetään televisiossakin. En tiedä miksi. Ehkä katsojissa on masokisteja, jotka saavat sairasta nautintoa siitä, että he katsovat jonkun etuoikeutetun ryhmän tekevän julmia ja pahoja tekoja, joita he eivät itse saa tehdä. Ehkä jotkut samaistuvat poliisiin. Jumalan oikeuksia nauttiva poliisi edustaa näille surkeille ihmisille jonkinlaista Teräsmiestä, jonka rooliin samaistumalla he voivat mielikuvituksessaan nousta siitä henkisestä surkeudesta ja liejusta, jossa he todellisuudessa elävät. He makaavat mahallaan naama kurassa. Poliisi porskuttelee kuralätäkössä kiiltävissä saappaissaan ja potkii heitä. Potkujen osuessa heihin, he kuvittelevat olevansa itse potkijoita. Vastenmielistä.

Se “ihmisaines”, joka mielellään katsoo poliisi-TV:tä ja muita sen tyyppisiä poliisia ihannoivia ohjelmia, on todennäköisesti henkisesti kaikkein surkeinta ja mitättömintä ainesta mitä maa päällään kantaa. Tuosta kaljankittaajien ja tupakanpolttajien kiroilijajoukosta tuskin nousee merkittäviä filosofeja, vapaustaistelijoita, profeettoja tai yleensäkään älymystöön lukeutuvia suurmiehiä.

No comments: