Sunday, November 11, 2007

Turhaa työtä

Vaikka kirjoitan, että raha hyödyttää ihmistä parhaiten silloin kun ihminen saa itse päättää mihin hän rahan käyttää, tätä mielipidettäni ei pidä yleistää kaikkien yhteiskunnan avustusten vastustamiseksi. Kyse on lähinnä siitä, että jos rahaa kerätään veroina ja kierrätetään byrokratian kautta takaisin veronmaksajille, suuri osa rahasta kuluu byrokratian ylläpitämiseen. Se kutistunut osuus, joka palautuu julkisten palvelujen muodossa veronmaksajille, kohdistuu useissa tapauksissa veronmaksajien kannalta epätarkoituksellisemmin kuin jos veronmaksajat saisivat itse suoraan päättää rahan käytöstä. Tämän vuoksi julkinen sektorin ei pitäisi olla kovin suuri.

Kun kuntalaisten verovaroilla ylläpidetään joukkoa byrokraatteja, jotka pitävät keskenään palavereja ja tuottavat toisilleen tonneittain tyhjänpäiväisiä (ja usein toteutumatta jääviä) suunnitelmia ja tilastoja ja asiapapereita, tavalliset kuntalaiset eivät juuri hyödy tällaisesta näennäistyöstä. Olen itse ollut kunnan palkkaamana työntekijänä tuottamassa tyhjänpäiväistä roskaa, joka lojuu aikansa mapissa kenenkään sitä lukematta ja päätyy lopulta silppuriin.

Merkittävä osa turhasta asiapapereiden tuotannosta johtuu siitä, että valtio pakottaa kunnat siihen. Jonkun sosiaalihallituksen virkamiehen on helppo sanoa toimistossaan, että tehdäänpä tällainen ja tällainen kartoitus kunnissa. Asia näyttää aivan toiselta, kun sadoissa kunnissa joku työntekijä uurastaa viikkoja tai kuukausia toteuttaakseen virkamiehen yhdentekevän toiveen. Kun kartoitus tai suunnitelma tai mikä tahansa on valmis, se pannaan mappiin, ja mappi pannaan hyllyyn. Tällainen näennäistyö vie niin paljon kuntien työntekijöiden ja viranhaltioiden aikaa, että heidän muodolliseen päätehtävänsä eli kuntalaisten palvelemiseen ei jää riittävästi aikaa. Kuntalaiset saavat siis todella huonon vastineen verorahoilleen.

Valtiossa ja kunnissa on sellaisia osastoja, jotka voitaisiin lakkauttaa huomisesta lähtien eivätkä tavalliset kansalaiset huomaisi asiaa kymmeneen vuoteen - varsinkin jos irtisanomisia ei tapahtuisi vaan työntekijät sijoitettaisiin muihin tehtäviin tai eläkkeelle.

Olisi mielenkiintoista lukea perusteita sille, miksi raha on veronmaksajaa parhaiten hyödyttävässä käytössä silloin, kun se käytetään tuottamattoman toimistotyön pyörittämiseen.

No comments: