En ole viime aikoina kovin paljon kirjoitellut mihinkään, koska kesällä harrastan muita asioita. Joillekin nettifoorumeille on silloin tällöin tullut jotain postitettua.
Kun lukee erilaisia blogeja ja keskusteluja, monenlaiset maailmankuvat ja aatteet tulevat tutuiksi Blogeja on joka lähtöön aina henkilökohtaisista tarinoista koko maailmaan koskeviin filosofisiin pohdintoihin. Joissakin blogeissa keskitytään johonkin rajattuun aiheeseen tai harrastukseen. Joissakin käsitellään yhteiskunnallisia ilmiöitä. Minullakin on muutama blogi, mutta en pidä niitä yllä kovin aktiivisesti. Teen mieluummin perinteisiä kotisivuja, koska niiden sisältöä ja ulkoasua on helpompi hallita. Kotisivuilla voi esittää valokuvia ja muuta materiaalia helpommin kuin blogeissa. Blogit soveltuvat parhaiten kirjoittamiseen.
Jos hakee sattumanvaraisesti blogeja, löytää varsin paljon sellaisia, joiden aihe on tavalla tai toisella maahanmuutto. Tällaisten blogien kirjoittajat ovat huolissaan Suomen kansan, valkoisen rodun ja eurooppalaisen kulttuurin tulevaisuudesta. He pelkäävät, että tummaihoiset maahanmuuttajat syrjäyttävät vähitellen alkuperäiset vaaleat suomalaiset ja eurooppalaiset. Samalla suomalainen ja eurooppalainen kulttuuri joutuu väistymään islamilaisperäisen kulttuurin tieltä. Bloggaajat käyvät internetissä raivoisaa taistelua sen puolesta, että näin ei kävisi.
En jaksa innostua tuollaisesta aiheesta, koska maailmanhistoria menee tiettyä rataansa, eikä siihen voi kovin paljon vaikuttaa. Ihmiset muuttavat ja kulttuurit muuttuvat. Rodut sekoittuvat. Jotkut aatteet ja uskonnot katoavat, ja toisia tulee tilalle. Mikään ei ole ikuista. Koko maailmaa koskeviin muutoksiin ei yksittäinen blogin kirjoittaja voi vaikuttaa. Joitakin asioita voidaan torjua aikansa, mutta lopulta käy niin kuin on käydäkseen.
Monien ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, että aika etenee ja sukupolvet katoavat. Monet ihmiset elävät niin kuin he eläisivät ikuisesti. Ajatellaanpa vaikka jotain kuusikymppistä tai seitsemänkymppistä miestä tai naista, joka kiihkeästi vastustaa uraanikaivoksen tai ydinvoimalan rakentamista omaan kotikuntaansa. Miksi hän vastustaa sitä?
Kaivoshankkeet ja ydinvoimalahankkeet ovat niin hitaasti eteneviä prosesseja, että vähänkin iäkkäämpi ihminen makaa jo haudassa siinä vaiheessa, kun projektit lopulta toteutuvat. Hänen lapsensa ja lastenlapsensa ovat ehkä muuttaneet työn tai opiskelun perässä muualle, eikä kukaan suvusta enää asu paikkakunnalla. Tätä monien on vaikea ymmärtää. Ihmiset kuvittelevat asuvansa ja jälkeläistensä asuvan samassa paikassa lähes ikuisesti.
Minua ei kovin paljon kiinnosta se, minkä värisiä ja mitä uskontoa harjoittavia ihmisiä asuu nykyisen Suomen alueella viidensadan vuoden päästä. Minua ei oikeastaan kiinnosta edes se, mitä tapahtuu nykyiselle asuinkunnalleni seuraavien vuosikymmenien aikana. Jos paikkakunta päätetään muuttaa yhdeksi suureksi avokaatopaikaksi koko Euroopan jätteille, niin mikäs siinä.
No, täytyy myöntää, että en minäkään ole aivan välinpitämätön ole, kun on kyse joistakin rakennushankkeista. Eniten minua harmittavat hankkeet, joilla tuhotaan joitakin perinteisiä maisemia tai luontoarvoja, ja joiden aikataulu on sellainen, että joudun ehkä itsekin ne näkemään. Kauhistuttavimpia tällaisia ovat isot pengertiet, joita vedetään järvenselkien yli. Ne näkyvät kymmenien kilometrien päähän ja turmelevat peruuttamattomasti valtavan alueen näkymät. Myös laajojen asumattomien luonnontilaisten rantamaisemien kaavoittaminen mökkitonteiksi ja asuinalueiksi tuntuu pahalta, sillä koskematonta luontoa on yhä vähemmän jäljellä. En tietenkään vastusta kaikkea uudisrakentamista, mutta silloin kun viimeiset luonnontilaiset erämaasaaret ja rannat ovat uhattuina - jos muuallekin voisi rakentaa - se tuntuu pahalta.
Myös valosaaste on alkanut ärsyttää. Erässä teollisuuslaitoksessa asennettiin kirkkaat keltaiset valot piha-alueelle ja suunnattiin ne ylimielisesti siten, että niiden häikäisevä valo näkyy kauas järvenselälle. Valot palavat yötä päivää, ja niiden ansiosta perinteinen pimeä yö on poistunut kokonaan kyseiseltä järveltä. Valohaitasta kärsivät rantojen asukkaat yli kymmenen kilometrin laajuisella alueella. Mökkiläisten tunnelmalliset illat kuutamon valossa ovat historiaa, kun valo tulee sähköyhtiöltä, eikä sitä saa sammutettua.
Tässä jutussa oli tarkoitus esitellä poliittinen ohjelmani tai poliittiset periaatteeni, ja edellä olevien asioiden piti olla vain johdatusta tähän varsinaiseen aiheeseen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että en jaksakaan jauhaa politiikasta. Ulkona on tätä kirjoittaessani eräs kesän lämpimimmistä päivistä, eikä sellaisena jaksa miettiä ideologioita ja aatteita - eikä paljon vaatteitakaan. Palaan aiheeseen myöhemmin.
Totean nyt vain lyhyesti, että poliittisen ajatteluni keskeisimpiä asioita ovat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Tasa-arvolla tarkoitan tilaa, jossa hyväksytään perusperiaatteeksi se, että kukaan ihminen ei ole arvokkaampi tai vähäarvoisempi kuin muut, eikä kenelläkään ole oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla pakottaa muita. Edes enemmistöllä ei ole tällaista oikeutta. Oikeudenmukaisuutta puolestaan on se, että yhteiskunnan toimenpiteet, olivatpa ne palveluja tai rangaistuksia, kohdistuvat kaikkiin samalla tavalla. Jos yhteiskunta tuomitsee, tuomion tulee olla järkevässä suhteessa tekoon, josta rangaistaan. Jos kahden ihmisen tekojen seuraamukset muille ihmisille ovat samat, myös tekijöiden tulee saada vaikutuksiltaan samantasoinen tuomio.
Nykyisessä järjestelmässä nuo periaatteet eivät toteudu, vaan osalla ihmisistä on enemmän oikeuksia kuin muilla, ja osa ihmisistä joutuu väkivallan uhan edessä alistumaan muiden säätämiin pakkoihin. Myös lainvastaisten tekojen seuraukset ovat tekojen haitallisuuteen nähden mitä sattuu. Ihmisiä, jotka eivät ole teoillaan aiheuttaneet vähäisintäkään haittaa kenellekään, tuomitaan kaavamaisesti ankariin rangaistuksiin, ja vastaavasti jotkut paljon haittaa tuottaneet rikolliset selviävät lievillä seuraamuksilla.
