Ideologiset vastustajani ovat joskus syyttäneet minua foorumeilla siitä, että näkemykseni poliisin vallan lisääntymisestä yhteiskunnassa kuuluvat luokkaan "salaliittoteoriat" - millä nykyisin tarkoitetaan samaa kuin humpuuki. Koska en oikeasti pyri esittämään mitään salaliittoteorioita, yritän arvioida, mistä salaliittoteoriaväitteet kumpuavat. Ne ovat mielestäni kirjoittajien viimeinen epätoivoinen puolustusreaktio tilanteessa, jossa olen hyökännyt heidän pyhiä arvojaan vastaan. Mitä nämä pyhät arvot ovat?
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisillä on ajattelussaan joitakin perusarvoja tai perustotuuksia, jotka ovat kuin jonkinlainen verkko tai runko, johon muut ajatukset sovitetaan. Jos esimerkiksi jonkun ihmisen perusajatus on, että maahanmuuttajat ovat kaiken pahan alku ja merkitsevät suomalaisen yhteiskunnan tuhoa, tällainen ihminen sovittaa saamansa tiedon tähän kehykseen ja etsii todisteita siitä, että asia on näin. Hän vahvistaa mielessään niitä tietoja, jotka tukevat hänen maailmankuvaansa ja vähättelee tai selittelee sattumaksi ne, jotka sotivat hänen maailmankuvaansa vastaan. Sama pätee kaikkien aatteiden kannattajiin. Vakaumuksellinen kommunisti näkee kaikki yrittäjät ja kapitalistit pahantahtoisina ja ahneina riistäjinä. Vakaumuksellinen natsi näkee juutalaisten juonet kaikkialla. Hyvin menestyvä kapitalisti tai uraputkessa edennyt virkamies tai toimihenkilö näkee huonommin menestyvät surkeina ruikuttajina, joiden perimmäinen vika on laiskuus. Vankkumaton lakien noudattaja kokee lainrikkojat piittaamattomiksi ja itsekkäiksi pahantekijöiksi, joita yhteiskunnan tulisi kohdella kovin ottein. Lakien rikkoja puolestaan kokee vankkumattomat lainnoudattajat vastenmielisinä itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä ei-ihmisinä, jotka seuraavat robottimaisesti suurta johtajaansa niin hyvässä kuin pahassakin. Luokitteluja voisi jatkaa, mutta eivätköhän nämä riitä esimerkeiksi.
Käytännössä kaikilla ihmisillä on olemassa jonkinlainen perusideologia, vaikka se joillakin on epämääräisempi ja heikommin nähtävissä kun joillakin toisilla.
Miksi ihmiset tarvitsevat tällaisen sisäisen arvorakennelman?
En ole psykologi, joten en osaa vastata kysymykseen tieteellisesti. Oma arvioni on, että tuollainen rakennelma on välttämätön osa minuutta. Se on jonkinlainen omassa ajattelussa oleva sisäinen koti tai linnoitus, joka luo turvallisuuden tunteen ja ajatuksen pysyvyydestä. Vaikka maailman kolhut koittelisivat ja vaarat uhkaisivat, on jotain pysyvää, josta voidaan ajatella, että "näistä arvoista en luovu". Koti uskonto ja isänmaa. Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer. Allahu Agbar. To Protect and Serve.
Ei ole minun tehtäväni muutaman kirjoituksen perusteella arvioida, millaisia ovat jonkun kirjoittajan perusarvot, vaikka joskus jo yksi ainoa kirjoitus voi antaa vahvoja viitteitä asiasta. Jokainen pitäköön arvonsa ja olkoon niiden kanssa onnellinen tai onneton.
Vaikka en pyrikään arvioimaan toisten ihmisten arvomaailmaa, mielipide-eroissa usein on pohjimmiltaan kyse arvojen konfliktista. Jos arvot ovat perustavasti erilaiset, keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Kukin huitoo esille omia mielipiteitään, mutta ne kilpistyvät toisen osapuolen perusarvojen panssariin. Sisäisten arvojen panssari on nimittäin hyvin vaikea läpäistä, vaikka sekin poikkeusoloissa tai muuten sopivissa olosuhteissa onnistuu. Yksi usein mainittu esimerkki on ns. Tukholman syndrooma, jossa panttivanki yllättävän nopeasti pudottaa suojauksensa ja alkaa omaksua osia kaappaajan arvomaailmasta. Eikä muutos näissä tapauksissa ole välttämättä pelkästään tilapäinen, vaan siitä saattaa jäädä pysyviä jälkiä. Tiedetäänhän tapauksia, joissa panttivangiksi joutunut ihminen on myöhemmin ystävystynyt tai jopa mennyt naimisiin vangitsijansa kanssa.
Mistä on siis kyse tässä "salaliittoteoriassa"?
("Salaliittoteorialla" tarkoitetaan tässä yhteydessä erään foorumikirjoittajan raivokasta ja vihamiemielistä kommenttia poliisin arvostelijoita kohtaan, jotka hänen mielestään näkevät salaliittoja siellä missä niitä ei ole - salaliitto on kuitenkin pelkästään kirjoittajan omaa keksintöä.)
Ennen kuin vastaan, haluan korostetusti painottaa, että esitän arvion positiivisessa hengessä tarkoittamatta millään tavalla loukata ketään. Yritän esittää asian mahdollisimman neutraalisti. Rikon tässä yksittäistapauksessa nyt edellä esittämääni lausuntoa, jossa esitin, että en pyri arvioimaan toisten arvomaailmaa.
Uskon, että salaliittoteoriassa tai salaliittoteoriaolettamuksessa on kyse kirjoittajan arvomaailmasta, joka on jostakin (ehkä henkilökohtaisesta) syystä (jota en yritä arvailla) perusteeltaan poliisimyönteinen. Siis ei poliisivihamielinen tai edes poliisineutraali vaan poliisimyönteinen.
Jos arvomaailma on tuollainen, on aivan luonnollista, että kirjoittaja kokee kaikki negatiiviset arviot poliisista ikään kuin henkilökohtaisena hyökkäyksenä pyhiä arvojaan vastaan (aivan kuten muslimit reagoivat voimakkaasti pilakuviin pyhimmästä profeetastaan). Ja kun arvot ovat tuollaiset, puolustusreaktio aktivoituu heti kun pyhiä arvoja loukataan. Kirjoittajan sivistyneisyys ja oppineisuus ja hyvien tapojen arvostaminen toimii puskurina, joten kirjoittaja hillitsee itsensä eikä lähde samanlaiseen verbaaliseen riehuntaan, johon muslimit lähtivät pilakuvien vuoksi. Ärtymys näkyy hienovaraisena vihjailuna "salaliittoteoriasta", mihin kirjoittaja ei älykkäänä ihmisenä tietenkään oleta toisen kirjoittajan uskovan.
Mistä päättelen, että kirjoittajan arvomaailma on poliisimyönteinen?
Tämäkin on laajempi kysymys.
Tulin tuohon johtopäätökseen tavallaan vahingossa. Luin nimittäin erään tämän kirjoittajan tekstin ja innostuin siinä esitetyistä mielipiteistä, jotka vastasivat hyvin pitkälle omia näkemyksiäni. Ihmettelin, löytyykö todellakin jostakin joku, joka ajattelee tietyistä asioista samalla tavalla kun minä. Uteliaisuuteni heräsi sen verran, että selasin muitakin kirjoittajan tekstejä. Parin kolmen jutun jälkeen aloin olla yhä vakuuttuneempi, että tässä on perusarvoista samaa mieltä kanssani oleva henkilö. Löytö tuntui ihmeelliseltä.
Illuusio ei kestänyt kauan, sillä selatessani lisää kirjoituksia törmäsin muutamaan, jotka romuttivat käsitykseni samalla tavalla ajattelemisesta. Nämä kirjoitukset käsittelivät poliisia, joiden toimintaan kirjoittajalla tuntui olevan täydellinen, lähes ihaileva luottamus.
Ne mielipiteet, joissa ei käsitelty poliisia, olivat ehkä loogisen päättelyn tulosta, ja sen vuoksi ne tuntuivat erilaisilta ja helpoilta olla samaa mieltä. Looginen päättely ei kuitenkaan ulotu kuin korkeintaan vaimennettuna sisäisten arvojen alueelle (vai onko joku kuullut muslimista, joka yrittäisi loogisesti päätellä, onko Allahia olemassa tai päätyvätkö itsemurhapommittajat oikeasti paratiisiin). Sisäisten arvojen alueella toimitaan uskon ja metafysiikan kentässä. Tämän vuoksi loogiset argumentit vaikuttavat huonosti sisäisiin arvoihin.
Kun tulin arvioineeksi toisen kirjoittajan arvomaailmaa, lienee kohtuullista arvioida myös omaani (itsearviointi on tietysti aina epäilyttävää, mutta yritän olla rehellinen).
Arvomaailmani "pyhät arvot" ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja anteeksianto.
Oikeudenmukaisuudella tarkoitan sitä, että kansalaisia tai yleensä ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla tilanteissa, joissa julkinen valta käyttää pakkokeinoja ihmisiä vastaan. Eli samasta teosta tulisi olla kaikille samanlaiset seuraukset henkilöön katsomatta. Enkä tarkoita nyt tekoa juridisessa mielessä vaan käytännön tasolla. Lakien avullahan teot voidaan nimetä joksikin muuksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat, ja tätä kautta voidaan väittää, että seuraukset samasta "juridisesta" teosta ovat kaikille samat. Tarkoitan tekoja fyysisinä tekoina ja toimintana ottamatta huomioon sitä, miten laki kyseisen teon siinä tilanteessa määrittelee (tämä on vähän epämääräisesti ilmaistu, joten tähän voi joku tarttua, mutta mietin vastausta vasta sitten jos joudun sen antamaan).
Tasa-arvo puolestaan tarkoittaa tilaa, jossa kenelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei ole oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai väkivallalla uhkaamalla alistaa muita ihmisiä tai pakottaa heidät elämään alistajan arvomaailman mukaisesti. Käytännön esimerkki tässä tarkoitetusta epätasa-arvosta on tilanne, jossa esimerkiksi Irakissa enemmistönä olevat shiiat säätävät lain, jolla pakotetaan vähemmistönä olevat sunnit tai kristityt noudattamaan "shiialaisten" uskonnollisia tapoja tai arvoja. Määräys on demokraattiseen enemmistöön perustuva, mutta silti tasa-arvon vastainen.
Suvaitsevaisuus taas on sitä mitä nimikin sanoo, eli suvaitsevaisuuteen kuuluu antaa muiden elää elämäänsä siten kuin he haluavat, vaikka heidän elämäntapansa ja arvonsa eivät vastaisikaan minun elämäntapaani tai arvojani. Eli kukin eläköön tyylillään ja pitäköön huolta omista asioistaan.
Anteeksianto poliittisessa merkityksessä tarkoittaa kohtuuttoman ankarien rangaistusten ja julkisen vallan voimankäytön vastustamista ja periaatetta, että ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät tietenkään tarkoita sitä, että moninkertaisen murhaajan tai muulla tavalla vaarallisen ihmisen pitäisi antaa riehua vapaana uusia uhreja etsimässä - jos joku tällaista epäilee. Rajansa kaikella Nuo ovat siis arvoni.
Miten kriittinen suhtautumiseni poliisiin liittyy noihin arvoihin?
Siten, että näen poliisin järjestelmänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, joka toimii kaikkia noita edellä mainittuja arvoja vastaan. Poliisilla ei ole moraalista omaatuntoa, vaan poliisi toteuttaa mielettömimmätkin lait ilman näkyviä tunnontuskia sen ajatuksen suojaan vetäytyen, että muut ovat lait säätäneet, joten vastuu on muiden. Tällainen asenne on johtanut 1900-luvun mittavimpien hirmutöiden toteuttamiseen. Juutalaisia kuolemanleireille toimittanut Gestapo oli poliisi - jos tämä on joltakin unohtunut. Miehitettyjen maiden poliisit auttoivat Gestapoa juutalaisten pidättämisessä todennäköisesti tietoisina siitä, että vangittujen juutalaisperheiden lapsia ei lähetetty mihinkään mukavalle kesäleirille vaan paikkaan josta ei ole paluuta. Uudempia näyttöjä poliisin moraalittomasta toiminnasta saatiin Balkanilta 1990-luvulla. Poliisi oli mukana etnisissä puhdistuksissa ja kuolemanpartioissa.
Myöskään tasa-arvo ei ole poliisin etujen mukainen, mikä näkyy siinä, että poliisi toimii aktiivisesti omien oikeuksiensa lisäämiseksi sekä uusien pakkolakien aikaansaamiseksi lainsäädännön valmistelijana ja poliisikansanedustajina. Tasa-arvon ja vapauden häviämättömyyden periaatteen mukaan jokainen kansalaisille säädetty kielto eli kansalaisten vapauden vähentäminen lisää automaattisesti vastaavalla määrällä poliisin valtaa. Poliisi ei siis koskaan ole neutraali ulkopuolinen ehdottaessaan jotain uutta pakkolakia.
Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät myöskään taida olla mitään arvotettuja poliisihyveitä, jotka korostuisivat poliisin toiminnassa tai jotka näkyisivät poliisin roolissa lainvalmistelijana ja kansanedustajana. Näissä asioissa tosin liikutaan osittain henkilökohtaisella alueella, joten yksilöjen välillä on eroja niin poliiseissa kuin muissakin.
