Katsoin elokuvan "Zeitgeist" Google videoista. Se oli mielenkiintoinen. Alkuosaa leimaavasta uskonnonvastaisuudesta en pitänyt, mutta loppuosa elokuvasta oli mukaansa tempaava. Elokuvan räjähdyksiä katsoessaan melkein alkoi jo uskoa esitettyihin salaliittoteorioihin. Todisteita vyörytettiin ruutuun katkeamattomana virtana. Mutta kun elokuvan sisältöä pohtii analyyttisesti jälkeen päin, huomaa todisteiden olevan etupäässä aihetodisteita tai pelkkiä epäilyjä. Kovia todisteita esitetään varsin vähän. Missä Word Trade Centerin sortumisen aiheuttaneet oletetut pommit esimerkiksi olivat? Kuka ne oli pannut paikalleen ja milloin? Miksei kukaan ollut huomannut? Jos kyseessä on suuri salaliitto, kuka sitä johti? Miten eri alojen ihmiset saatiin mukaan siihen? Miksi kukaan mukana ollut ja myöhemmin mielensä muuttanut ei ole esittänyt suoria todisteita siitä, että kyseessä oli järjestetty tapahtuma?
En oikein jaksa uskoa organisoituihin ja johdettuihin salaliittoihin ainakaan laajassa mitassa. "Salaliitoiksi" kutsutut asiantilat ovat mielestäni spontaaneja. Asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, koska määräävissä asemissa olevat ihmiset hyötyvät siitä, että asiat tapahtuvat tietyllä tavalla. Yhteistyö asioiden viemiseksi tiettyyn suuntaan on enimmäkseen sanattomien sopimusten varassa. Ei asioista tarvitse päättää hämärissä kellarikokouksissa. On määrittelykysymys, voidaanko yleensä puhua "salaliitosta", ja milloin voidaan.
Vaikka varsinaista salaliittoa ei olisikaan olemassa, eräät todisteet puhuvat sen puolesta, että hämäriä asioita tapahtuu, ja kansalaisia huijataan. Irakin sotaan johtaneet valheelliset "paljastukset" joukkotuhoaseista ja terroriyhteyksistä ovat yksi hyvä hyvä esimerkki. Suomessa 1990-luvun alussa vallinneen pankkikriisin ja laman aikana näin omin silmin asioita, jotka osoittivat, että yhteiskunnassa on peiteltyä toimintaa ja hämäriä verkostoja. Rikollisessa toiminnassa mukana olleita henkilöitä jätettiin syyttämättä ilmiselvistä todisteista huolimatta, koska heidän syyttämisensä olisi eräiden toimittajien arvion mukaan johtanut yhteiskunnan huipulle ulottuvan ketjun paljastumiseen. Jotkut toimittajat käyttivät herkästä tilanteesta nimitystä "kauhun tasapaino". Erään paikkakunnan nimismies tunnusti avoimesti eräässä keskustelussa, että hänen uransa ja etenemismahdollisuutensa ovat ohi, jos hän nostaa syytteen erästä korkeassa asemassa olevaa pankin juristia vastaan. Juristilla on nimitäin niin suuri valta yhteiskunnassa. Todisteista ja todistajia kyseisen juristin hämäristä puuhista oli vaikka kuinka paljon. Hänen vastuullaan oli satojen miljoonien markkojen arvoisten konkurssipesien valvonta ja hallittu omaisuuden ohjaaminen uusille omistajille. Pankkikriisi oli kulissi, jonka suojissa tapahtui mittava omaisuuden uusjako. Prosessien aikana katosi miljoonaomaisuuksia hämärille teille. Kaikkia tuolloin tapahtuneita hämäryyksiä ei tulla koskaan tietämään.
Valta kuten materiaalinen omaisuuskin on asia, jota ei ihmisillä koskaan ole tarpeeksi. Tarpeet lisääntyvät sitä mukaa, kun valtaa ja omaisuutta saa lisää.
Yksi keskeinen vallankäyttäjä yhteiskunnassa on poliisi. Se on oikeastaan ainoa, joka todella käyttää valtaa - eli sitä primitiivistä pakottavaa valtaa, joka perustuu voimakeinoihin ja väkivaltaan. Poliitikot ja muut viranomaisethan pelkästään säätelevät sitä, missä asioissa ja miten paljon poliisilla on lupa käyttää valtaa. Näiden tahojen vallankäyttö on epäsuoraa.
Poliisi on vallankäyttäjä ja se himoitsee lisää valtaa niin kuin kaikki muutkin vallankäyttäjät. Ja lisää valtaa se saa kahdella tavalla. Toinen tapa on se, että poliisin valtaoikeuksia lisätään. Näin poliisista tulee entistä mahtavampi (ja monien mielestä pelätympi) toimija yhteiskunnassa. Toinen tapa poliisin vallan lisäämiseksi on säätää uusia lakeja, joilla kansalaisia kielletään tekemästä aikaisemmin laillisiksi katsottuja tekoja. Uusien lakien myötä poliisi saa lisää syitä ja keinoja puuttua kansalaisten elämään. Ja mitä enemmän yhteiskunnassa on kieltoja ja määräyksiä, sitä enemmän niitä rikotaan. Ja mitä enemmän kieltoja ja määräyksiä rikotaan, sitä tärkeämpi rooli näiden kieltojen ja määräysten valvojalla eli poliisilla on.
Käynnissä oleva yhteiskunnallinen kehitys, jossa eduskunnaksi kutsuttu "määräystehdas" tuottaa liukuhihnan täydeltä uusia pakkoja ja kieltoja kansalaisten noudatettavaksi, johtaa väistämättä poliisin vallan kasvuun ja maan muuttumiseen yhä enemmän poliisivaltion suuntaan. Poliisi on itse aktiivinen toimija tämän kehityksen edistämisessä. Se vetelee taustalla naruista, kun eduskunnan sätkynuket säätävät poliisin valtaa lisääviä lakeja. Poliiseja on kansanedustajina. Poliiseja on asiantuntijoina. Kaikkien turvallisuutta koskevien lakien säätämisen yhteydessä kysytään poliisin mielipidettä, jolloin poliisi pääsee päättämään lain sisällöstä. Joskus ehdotus laista on lähtöisin poliisilta. Ei ole mahdotonta, etteikö lakiteksti tai osia siitä olisi lähtöisin poliisin tietokoneen näppäimistöltä.
Poliisi käyttää lehdistöä ja tiedotusvälineitä propagandansa esittäjinä. Tiedotusvälineet saavat palkaksi uutisia, jos ne kirjoittavat poliisista myönteisesti - tai eivät ainakaan kielteisesti. Televisiosta tulee kymmeniä tunteja viikossa erilaista dokumenttien, elokuvien ja sarjafilmien muotoon puettua poliisipropagandaa - enemmän kuin uskonnollista ohjelmaa yhdenkään islamilaisen maan televisiosta. Koskaan aikaisemmin maailmanhistorian aikana tietyn ryhmän etua palvelevaa propagandaa ei ole esitetty niin paljon kuin tällä hetkellä esitetään poliisipropagandaa Suomen ja länsimaiden televisiokanavilla. Pohjois-Korean hallitusta tukevaa ohjelmaa on ehkä prosentteina suurempi osa maan televisiossa, mutta Pohjois-Koreassa on vähemmän TV-kanavia.
Poliisin näkyvyys ja valta ja merkitys on lisääntynyt länsimaisissa yhteiskunnissa viimeisten vuosikymmenien aikana, eikä kehitykselle näy loppua. Näennäisdemokraattinen valtiojärjestelmä alkaa olla enää pelkkä kulissi, jonka raoista todellinen järjestelmä eli poliisivaltio pilkistää. Ei edes pääministeri ja maata johtava hallituspuolue saa olla poliisilta rauhassa. Poliisi on täyttänyt sen valtatyhjiön, minkä heikot poliitikot ja poliittiset johtajat ovat jättäneet täyttämättä. Presidentti Kekkosen aikana ei tehty ratsioita Keskustan puoluetoimistoon.
Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen sanoi näin TV:n Pressiklubi-ohjelmassa viime helmikuussa:
"...kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."
Vallanhalu on mitä poliittisin intressi. Onneksi joku sentään huomaa tämän.
