Elämme jatkuvan kilpailun keskellä. Maailma on säälimätön. Ellet menesty, menehdyt. Koska elämässä on voittajia ja häviäjiä, resurssit pyrkivät kasaantumaan muutamille harvoille. Pieni vähemmistö päätyy miljonääreiksi ja suuri massa keskituloisiksi ja köyhiksi. Pieni vähemmistö saa itselleen poliittisen vallan, ja suuren enemmistön rooliksi jää totella. Pieni vähemmistö pääsee julkisuuteen, ja suuri enemmistö seuraa sitä tiedotusvälineistä.
Emme välttämättä huomaa kilpailua, koska se on jokapäiväistä. Kuitenkin kilpailemme aivan pienissäkin asioissa. Mietimme aamulla mitä panisimme päällemme, jotta vaatetuksemme osoittaisi meidän kuuluvan siihen yhteiskuntaluokkaan tai viiteryhmään johon katsomme kuuluvamme. Esiintyminen edes tilapäisesti omaa yhteiskuntaluokkaa alemman luokan asussa, esimerkiksi likaisissa pultsarin vaatteissa, tuntuisi epämiellyttävältä, koska muut luulisivat, että olemme huonompia kuin olemme. Jo pelkkä ajatus putoamisesta yhteiskunnan herrahississä alaspäin tuntuu monista pelottavalta, vaikka Suomessa onkin hyvä perusturva.
Mitä tämä lässytys on, ja miten se liittyy otsikkoon?
Se liittyy siten, että halusin tuolla pohjustuksella osoittaa, että yhteiskunnan sisällä on käynnissä jatkuva valtataistelu, jonka tuloksena syntyy pieniä johdossa olevia vähemmistöjä. Luonnollinen kehitys on siis koko ajan viemässä yhteiskuntaa kohti tilaa, jossa valta ja varallisuus on keskittynyt harvoille. Jos resurssien keskittyminen harvojen käsiin estetään jollakin alueella, keskittyminen ei lopu vaan sitä alkaa esiintyä entistä enemmän jollakin muulla alueella. Kilpailu etsii aina väylänsä.
Kuten historiasta tiedetään, kirkko oli 1800-luvulla ja ennen sitä mahtava tekijä yhteiskunnassa. Se vastasi ainakin jossakin määrin koulutuksesta ja köyhille annettavasta avusta. Olivatpa jopa lääkärin tehtävät yhdistetty kirkon toimintoihin. Papit olivat mahtavia merkkimiehiä komeissa pappiloissaan. Kirkon mahti perustui siihen, että se vastasi ihmisten hengellisestä turvallisuudesta, jonka takaamiseksi sillä oli valta määritellä moraalinormeja eli päättää siitä, mikä on kiellettyä ja mikä on sallittua. Lainsäätäjä joutui noudattamaan kirkon tahtoa säätäessään lakeja. Aviorikos ja homous ja eräät muut asiat olivat lailla kiellettyjä, koska ne olivat uskonnon vastaisia.
2000-luvulla kirkon merkitys ei ole länsimaissa enää kuin haamu entisestään. Pappien virat eivät enää merkitse samanlaista valtaa ja vaurautta kuin ennen. Uusista papeista suurin osa on naisia. Todennäköisesti pappien palkkakin tulee jäämään vähitellen jälkeen yleisestä kehityksestä. Kirkko on menettänyt paikkansa yhteiskunnan moraalinvartijana. Homous ei ole enää kiellettyä, ja aviorikos... hah, avoliitossahan nykyisin eletään.
Kuka kirkon vallan on saanut? Missä määritellään nykyisessä moniarvoisessa yhteiskunnassa, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja mikä on kriteeri tälle määrittelylle - ennenhän se oli Jumalan tahto ja taivaaseen pääsy?
Uusi kriteeri on turvallisuus. Se on yhtä ehdoton kuin kirkon aikainen Jumalan sana. Ihmiset voivat ja saavat olla eri mieltä lähes mistä tahansa, ja asioista voidaan päättää yhdessä demokraattisesti. Mutta ei turvallisuudesta. Siitä päättäminen on turvallisuusviranomaisten yksinoikeus. Turvallisuus on kuin taikasana joka mitätöi kaikki vapaudet ja ihmisoikeudet ja demokratian. Uskonnon pohjalle rakennetut yhteiskunnat ovat sadassa vuodessa muuttuneet turvallisuuden varaan rakennetuiksi yhteiskunniksi. Turvallisuudesta on tullut uusi uskonto.
Vaikka demokratian kulissit ovat yhä pystyssä, yhteiskunnan sisäinen kehitys on menossa kovaa vauhtia diktatuurin suuntaan. Lainsäätäjät säätävät aina vain uusia pakkoja ja kieltoja muka meidän turvallisuutemme vuoksi, vaikka useimmilla näillä kielloilla ei ole käytännössä mitään merkitystä turvallisuudelle. Kielloista aiheutuu pelkästään se, että elämme pelon yhteiskunnassa, jossa valvontakamerat seuraavat jokaista liikettämme, ja olemme jatkuvassa vaarassa joutua viranomaisten rankaisutoimien uhriksi - emme siksi, että olisimme tehneet jotain pahaa vaan siksi, että alkaa olla inhimillisesti mahdotonta hallita tuhansien kieltojen järjestelmää. Ihmiset eivät yksinkertaisesti enää tiedä, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Ja vaikka he tietäisivätkin, pikkutarkkoja ja kohtuuttomia määräyksiä ei jakseta eikä muisteta noudattaa. Ihmiset elävät jatkuvassa rikoksen tilassa - aivan kuin kirkon vallan aikaan ihmiset elivät jatkuvassa synnin tunnossa - ja toivovat, että rangaistusta ei tule tänään.
Meidät on aivopesty hyväksymään ympärillemme rakennettava turvallisuusdiktatuuri. Emme huomaa sitä. Kauhistelemme kertomuksia siitä, kuinka Iranissa uskonnollinen poliisi mittaa naisten hameenhelmoja ja huivien peittävyyksiä ja sakottaa, jos asusteiden alta näkyy liikaa peittämätöntä ihoa tai hiuksia. Tällainen uskonnollinen kuri tuntuu vastenmieliseltä ihmisoikeuksien loukkaamiselta. Samaan aikaan suomalainen poliisi kirjoittelee sakkoja jostakin tyhjänpäiväisistä "turvallisuusrikoksista" kuten veneen jauhesammuttimen tarkastusleiman yli vuotta vanhemmasta päivämäärästä tai muusta tämän tyyppisestä, jonka ei tiedetä koskaan vaarantaneen kenenkään turvallisuutta. Tällaista ihmisten turvallisuussimputusta me pidämme täysin hyväksyttävänä.
Kun Iranin parlamentissa joku kiihkouskonnollinen mullah ehdottaa tiukennuksia naisten pukeutumiskoodiin ja vaatii lisää moraalipoliiseja kaduille, me kauhistelemme, kuinka Iran on menossa yhä syvemmälle kohti pimeää keskiaikaa. Samaan aikaan oma kansanedustajamme Kimmo Kiljunen ehdottaa eduskunnassa, että naskalit pitäisi määrätä pakollisiksi kaikille jäällä liikkujille - siis myös keskitalvella metrin paksuisella jäällä hiihtäville tai autolla ajaville. Eikä kukaan huomaa tässä ehdotuksessa mitään ihmeellistä. Lakiehdotuksen hulluutta ei huomata sen vuoksi, että meidät on aivopesty oman turvallisuususkontomme kannattajiksi aivan yhtä ehdottomasti kuin Iranin islamilaiset on aivopesty oman uskontonsa kannattajiksi.
Naskalia ei saa vastustaa. Allahia ei saa vastustaa.
Saturday, November 1, 2008
Wednesday, April 30, 2008
Piilopropagandaa
Monet varmaan muistavat mikä oli Ritari Ässän, Michael Knightin (ex Michael Long) ammatti/yhteiskuntaluokka ennen kuin hänet värvättiin Ritari Ässäksi. Hän oli entinen poliisi. Tuo ammatti/yhteiskuntaluokka teki hänestä jumalan, eikä jumala voi syyllistyä vaarantamisiin tai tolkuttomiin ylinopeuksiin, joita ritari Ässä harrasti. Tuollaiset teot ovat meille tavallisille kuolevaisille syntejä.
TV:ssä on näytetty myös erästä toista saman tapaista sarjaa kuin Ritari Ässä. Sarjan nimi on "Katuhaukka". Siinä moottoripyörällä ajava henkilö "syyllistyy" samanlaisiin tekoihin kuin Michael Knight. Ohjelman juju oli siinä, että Katuhaukka - Street Hawk - kuuluu samaan jumalien joukkoon kuin Ritari Ässäkin, eivätkä hänen rikoksensa siis oikeasti olekaan rikoksia. Hänkin on entinen poliisi. Muut poliisit eivät tiedä asiaa ja niinpä he jahtaavat Katuhaukkaa. Jos hän olisi jäänyt kiinni, joku korkeampi taho olisi pelastanut hänet ja selittänyt hänet kiinni ottaneille, että hän on todellisuudessa yksi heistä, ja hänet pitää vapauttaa.
Ja mitä olivat Charlien enkelit entisiltä ammateiltaan? Poliiseja hekin. Niinpä myös heillä on oikeus yksityisessä palveluksessa ollessaan toimia tavalla, jota tavallisille kansalaisille ei sallittaisi. TV-sarjojen ja elokuvien sankarit - elleivät he ole poliiseja - ovat usein entisiä poliiseja. Tällä halutaan korostaa sitä, että kukaan tavallinen kuolevainen ei saa alkaa tehdä sellaisia tekoja joita poliisit - myös entiset poliisit - saavat tehdä. Joka on kerran poliisi, on aina poliisi.
Näillä Ritari Ässällä ja muilla sen tyyppisillä sarjoilla on poliittinen sanoma.
TV:ssä on näytetty myös erästä toista saman tapaista sarjaa kuin Ritari Ässä. Sarjan nimi on "Katuhaukka". Siinä moottoripyörällä ajava henkilö "syyllistyy" samanlaisiin tekoihin kuin Michael Knight. Ohjelman juju oli siinä, että Katuhaukka - Street Hawk - kuuluu samaan jumalien joukkoon kuin Ritari Ässäkin, eivätkä hänen rikoksensa siis oikeasti olekaan rikoksia. Hänkin on entinen poliisi. Muut poliisit eivät tiedä asiaa ja niinpä he jahtaavat Katuhaukkaa. Jos hän olisi jäänyt kiinni, joku korkeampi taho olisi pelastanut hänet ja selittänyt hänet kiinni ottaneille, että hän on todellisuudessa yksi heistä, ja hänet pitää vapauttaa.
Ja mitä olivat Charlien enkelit entisiltä ammateiltaan? Poliiseja hekin. Niinpä myös heillä on oikeus yksityisessä palveluksessa ollessaan toimia tavalla, jota tavallisille kansalaisille ei sallittaisi. TV-sarjojen ja elokuvien sankarit - elleivät he ole poliiseja - ovat usein entisiä poliiseja. Tällä halutaan korostaa sitä, että kukaan tavallinen kuolevainen ei saa alkaa tehdä sellaisia tekoja joita poliisit - myös entiset poliisit - saavat tehdä. Joka on kerran poliisi, on aina poliisi.
Näillä Ritari Ässällä ja muilla sen tyyppisillä sarjoilla on poliittinen sanoma.
Sunday, February 10, 2008
Aika muuttuu, mielipiteet eivät
Seuraava teksti on kirjoitettu 10.2.2006. Löysin sen sattumalta, kun selailin päiväkirjaani.
---
Kirjoittelin aivan mielettömän määrän erilaisia sekavia juttuja erilaisille internetin foorumeille. Illan mittaan kirjoitukseni alkoivat olla jo aika pimahtaneita. Minua nimittäin suututtivat eräät mielipiteet, ja suuttumus sai aikaan sen, että terävöitin tekstiäni. En aio käydä lukemassa, millaisia solvauksia herättää esimerkiksi se, kun julistin, että ne, jotka vaativat ihmisiä pitämään veneissään lain määräämiä pakollisia varusteita, ovat diktatuurin kannattajia ja rikoksia tekevän poliisin rikostovereita. Osaan jo ulkoa ne epäloogiset ja typerät valheet, joita ihmiset epätoivoisesti keksivät puolustaessaan poliisipakkoja.
Ihmisten mieliin on aivopesty äärimmäisen syvälle se joka paikassa toistettu valhe, että valtio ja poliisi edustaisivat maailmassa hyvää ja näitä instituutioita ja niiden säätämiä pakkoja vastustavat edustaisivat pahaa. Aivopestyt ihmiset eivät millään suostu myöntämään, että asia on päin vastoin, koska tämän tosiasian myöntäminen kolhisi liian pahasti heidän aivopestyä psyykeänsä. Ihmiset puolustavat virallisia valheita aivan epätoivoon asti, koska he sitten onnistuvat pitämään oman valheellisen maailmankuvansa ehjänä.
Tavalliset suomalaiset ehkä myöntävät, että tuo edellä kirjoittamani on totta, mutta vain silloin, kun on kyse joistakin muista kuin heistä itsestään. He ehkä myöntävät, että tämän tyyppisestä itsepetoksesta on kyse esimerkiksi silloin, kun amerikkalaiset punaniskat pakottavat itsensä uskomaan presidentti Bushin valheita siitä, että hyökkäyksessä Irakiin oli kyse joukkotuhoaseista ja sodasta terrorismia vastaan, vaikka kiistattomat tosiasiat puhuvat muuta. Sen myöntäminen, että heidän oma presidenttinsä, jonka he ovat äänestäneet valtaan, on valehtelija, olisi liian kova isku heidän arvomaailmalleen. Sisimmässään he ehkä tietävät totuuden, mutta eivät pysty myöntämään sitä edes itselleen.
Tavalliset suomalaiset myöntävät ehkä senkin, että tuo sama itsepetoksen mekaniikka toimii ja on toiminut diktatuurimaissa. Natsi-Saksan asukkaat, neuvostoliittolaiset, kuubalaiset, kiinalaiset ja DDR:n kansalaiset, puhumattakaan Pohjois-Korean asukkaista, ovat uskoneet vankkumattomasti järjestelmiinsä, vaikka heidän näkyvissään on ollut valtava määrä kiistattomia tosiasioita, joista olisi helposti pystynyt päättelemään, että järjestelmä ei ole sitä, mitä sen väitetään olevan. Samanlainen sokeus nähdä tosiasioita on vallalla myös diktatuurisin ottein johdetuissa islamilaisissa maissa.
Useimmat suomalaiset todennäköisesti myöntävät todeksi tuon mitä tuossa edellä kirjoitin. Mutta kun on kyse heidän omasta maastaan ja omasta vapaudestaan, he muuttuvat yhtä sokeiksi näkemään tosiasioita kuin mitä olivat neuvostoliiton kansalaiset aikoinaan.
Taidanpa kopioida nuo tekstit osaksi jotain kiihkomielistä poliittista kirjoitelmaani.
---
No, nyt ne on kopioitu.
---
Kirjoittelin aivan mielettömän määrän erilaisia sekavia juttuja erilaisille internetin foorumeille. Illan mittaan kirjoitukseni alkoivat olla jo aika pimahtaneita. Minua nimittäin suututtivat eräät mielipiteet, ja suuttumus sai aikaan sen, että terävöitin tekstiäni. En aio käydä lukemassa, millaisia solvauksia herättää esimerkiksi se, kun julistin, että ne, jotka vaativat ihmisiä pitämään veneissään lain määräämiä pakollisia varusteita, ovat diktatuurin kannattajia ja rikoksia tekevän poliisin rikostovereita. Osaan jo ulkoa ne epäloogiset ja typerät valheet, joita ihmiset epätoivoisesti keksivät puolustaessaan poliisipakkoja.
Ihmisten mieliin on aivopesty äärimmäisen syvälle se joka paikassa toistettu valhe, että valtio ja poliisi edustaisivat maailmassa hyvää ja näitä instituutioita ja niiden säätämiä pakkoja vastustavat edustaisivat pahaa. Aivopestyt ihmiset eivät millään suostu myöntämään, että asia on päin vastoin, koska tämän tosiasian myöntäminen kolhisi liian pahasti heidän aivopestyä psyykeänsä. Ihmiset puolustavat virallisia valheita aivan epätoivoon asti, koska he sitten onnistuvat pitämään oman valheellisen maailmankuvansa ehjänä.
Tavalliset suomalaiset ehkä myöntävät, että tuo edellä kirjoittamani on totta, mutta vain silloin, kun on kyse joistakin muista kuin heistä itsestään. He ehkä myöntävät, että tämän tyyppisestä itsepetoksesta on kyse esimerkiksi silloin, kun amerikkalaiset punaniskat pakottavat itsensä uskomaan presidentti Bushin valheita siitä, että hyökkäyksessä Irakiin oli kyse joukkotuhoaseista ja sodasta terrorismia vastaan, vaikka kiistattomat tosiasiat puhuvat muuta. Sen myöntäminen, että heidän oma presidenttinsä, jonka he ovat äänestäneet valtaan, on valehtelija, olisi liian kova isku heidän arvomaailmalleen. Sisimmässään he ehkä tietävät totuuden, mutta eivät pysty myöntämään sitä edes itselleen.
Tavalliset suomalaiset myöntävät ehkä senkin, että tuo sama itsepetoksen mekaniikka toimii ja on toiminut diktatuurimaissa. Natsi-Saksan asukkaat, neuvostoliittolaiset, kuubalaiset, kiinalaiset ja DDR:n kansalaiset, puhumattakaan Pohjois-Korean asukkaista, ovat uskoneet vankkumattomasti järjestelmiinsä, vaikka heidän näkyvissään on ollut valtava määrä kiistattomia tosiasioita, joista olisi helposti pystynyt päättelemään, että järjestelmä ei ole sitä, mitä sen väitetään olevan. Samanlainen sokeus nähdä tosiasioita on vallalla myös diktatuurisin ottein johdetuissa islamilaisissa maissa.
Useimmat suomalaiset todennäköisesti myöntävät todeksi tuon mitä tuossa edellä kirjoitin. Mutta kun on kyse heidän omasta maastaan ja omasta vapaudestaan, he muuttuvat yhtä sokeiksi näkemään tosiasioita kuin mitä olivat neuvostoliiton kansalaiset aikoinaan.
Taidanpa kopioida nuo tekstit osaksi jotain kiihkomielistä poliittista kirjoitelmaani.
---
No, nyt ne on kopioitu.
Saturday, February 9, 2008
Tiedonvälitys on puolueellista
Tiedotusvälineitä seuratessa kannattaa muistaa, että kaikki uutisointi on propagandaa, jonka lähtökohta on vallitsevan järjestelmän ja ajattelutavan pönkittäminen.
Otetaan esimerkiksi vaikka sanomalehdissä lähes päivittäin esitetty tapaus, joka puolueettomasti selostettuna (en tiedä, osaanko selostaa puolueettomasti tai onko se edes mahdollista) kuuluisi seuraavasti:
Useita vaaratilanteita maantiellä Porissa - poliisi ajoi takaa pakenevaa autoa
Porin sisäänmenotiellä käynnistyi iltapäiväruuhkan aikana takaa-ajo, kun autoilija ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä. Poliisi lähti seuramaan autoa, ja takaa-ajon aikana aiheutui monia vaaratilanteita. Takaa-ajoa kesti noin 50 kilometrin matkan ja siihen osallistui useita poliisipartioita. Poliisi arvelee autojen vauhdin olleen kovimmillaan jopa 150 kilometriä tunnissa vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Lopulta takaa ajettava auto suistui ojaan Kirkkopuiston kulmassa, ja poliisi pidätti autoa ajaneen miehen. Poliisi arvelee miehen olleen päihdyttävien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen ajamansa auto oli otettu luvatta käyttöön. Miestä tullaan syyttämään myöhemmin Porin raastuvanoikeudessa.
(Uutinen, samoin kuin tapahtumapaikka Pori on keksitty, eikä esimerkillä viitata mihinkään todelliseen tapahtumaan.)
Tähän tyyliin Helsingin Sanomat selostaisi tapahtuman:
Kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa
Poliisia paennut kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa ajaessaan jopa 150 kilometrin tuntinopeudella vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Takaa-ajoon osallistui useita poliisipartioita. Noin 50 kilometrin takaa-ajon jälkeen, poliisi sai kaaharin kiinni hänen ajettuaan ojaan Kirkkopuiston kohdalla. Mies ei ollut humalassa, mutta poliisi arvelee hänen olleen huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen käyttämänsä auto oli varastettu. Mies saa syytteen useista rikoksista.
(Ei Helsingin Sanomat aivan noin kirjoittaisi, mutta koska en ole toimittaja, en osaa kirjoittaa täsmälleen siten kuin toimittaja kirjoittaisi.)
Oleellinen ero puolueettomassa uutisoinnissa ja Helsingin Sanomien harjoittamassa asenteellisessa uutisoinnissa tulee näkyviin esimerkiksi siinä, että Helsingin Sanomat käyttää nopeusrajoitusta rikkoneista ihmisistä yleisesti nimitystä "kaahari", mikä on halventava ja osoitteleva nimitys. Tämä on aivan tarkoituksellista ja laskelmoitua. Ei Helsingin Sanomat käytä talousrikollisista saman tyyppisiä alatyylisiä nimityksiä. Jos jotain yritysjohtajaa syytetään petoksesta, ei Helsingin Sanomat kirjoita että "Petturi sai syytteen rahojen varastamisesta", vaikka petturia voisi aivan yhtä hyvin käyttää nimityksenä petoksen tehneestä ihmisestä kuin kaaharia ylinopeutta ajaneista.
Toinen puolueellisuus näkyy siinä, että Helsingin Sanomat uutisoi kaaharin aiheuttaneen vaaratilanteet, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa, että poliisi aiheutti vaaratilanteet käynnistämällä takaa-ajon vilkkaana ruuhka-aikana ja jatkamalla sitä kymmeniä kilometrejä ilmeisistä vaaroista huolimatta. Puolueetonta uutisointia olisi se, että ei kerrottasi kuka vaaran aiheutti vaan jätettäisiin asia lukijoiden arvioitavaksi.
Yksi uutistyyppi, jossa puolueellisuus näkyy, ovat rikosuutiset. Lehdethän kirjoittavat aivan sataprosenttisen varmana asiana, että tuomitut tekivät rikokset, joista heidät tuomittiin, vaikka tuomitut olisivat kiistäneet syytteet. Mies murhasi ja mies varasti. Joissakin tapauksissa on kuitenkin käynyt niin, että tuomio on myöhemmin todettu vääräksi uusien todisteiden perusteella, ja tuomittu on julistettu syyttömäksi. Eivät lehdet tällöin pyydä anteeksi tuomitulta sitä, että he aikoinaan kertoivat hänen tehneen rikokset, joita hän ei ollut tehnyt.
Puolueeton uutisointi olisi sitä, että lehti kertoisi tuomitun saaneen tuomion rikoksesta, mutta sanamuoto olisi sellainen, ettei lehti suoraan väittäisi henkilön tehneen rikosta, varsinkin jos tuomittu kiistäisi teon.
Tuossa oli vain pari esimerkkiä. Samanlainen puolueellisuus näkyy kaikessa uutisoinnissa. Toimittajien henkilökohtaiset näkemykset ja arvomaailma paistavat läpi teksteistä. Ja tietenkin lehden yleinen linja näkyy myös. Kenellekään Helsingin Sanomia lukeneelle tuskin esimerkiksi on jäänyt epäselväksi, mitä mieltä lehti on Suomen Nato-jäsenyydestä. Lehtihän käy suoranaista kampanjaa jäsenyyden puolesta.
Täydellinen puolueettomuus lienee mahdotonta, koska pelkästään sillä mistä kerrotaan ja mistä ei kerrota, otetaan kantaa asioihin.
Otetaan esimerkiksi vaikka sanomalehdissä lähes päivittäin esitetty tapaus, joka puolueettomasti selostettuna (en tiedä, osaanko selostaa puolueettomasti tai onko se edes mahdollista) kuuluisi seuraavasti:
Useita vaaratilanteita maantiellä Porissa - poliisi ajoi takaa pakenevaa autoa
Porin sisäänmenotiellä käynnistyi iltapäiväruuhkan aikana takaa-ajo, kun autoilija ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä. Poliisi lähti seuramaan autoa, ja takaa-ajon aikana aiheutui monia vaaratilanteita. Takaa-ajoa kesti noin 50 kilometrin matkan ja siihen osallistui useita poliisipartioita. Poliisi arvelee autojen vauhdin olleen kovimmillaan jopa 150 kilometriä tunnissa vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Lopulta takaa ajettava auto suistui ojaan Kirkkopuiston kulmassa, ja poliisi pidätti autoa ajaneen miehen. Poliisi arvelee miehen olleen päihdyttävien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen ajamansa auto oli otettu luvatta käyttöön. Miestä tullaan syyttämään myöhemmin Porin raastuvanoikeudessa.
(Uutinen, samoin kuin tapahtumapaikka Pori on keksitty, eikä esimerkillä viitata mihinkään todelliseen tapahtumaan.)
Tähän tyyliin Helsingin Sanomat selostaisi tapahtuman:
Kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa
Poliisia paennut kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa ajaessaan jopa 150 kilometrin tuntinopeudella vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Takaa-ajoon osallistui useita poliisipartioita. Noin 50 kilometrin takaa-ajon jälkeen, poliisi sai kaaharin kiinni hänen ajettuaan ojaan Kirkkopuiston kohdalla. Mies ei ollut humalassa, mutta poliisi arvelee hänen olleen huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen käyttämänsä auto oli varastettu. Mies saa syytteen useista rikoksista.
(Ei Helsingin Sanomat aivan noin kirjoittaisi, mutta koska en ole toimittaja, en osaa kirjoittaa täsmälleen siten kuin toimittaja kirjoittaisi.)
Oleellinen ero puolueettomassa uutisoinnissa ja Helsingin Sanomien harjoittamassa asenteellisessa uutisoinnissa tulee näkyviin esimerkiksi siinä, että Helsingin Sanomat käyttää nopeusrajoitusta rikkoneista ihmisistä yleisesti nimitystä "kaahari", mikä on halventava ja osoitteleva nimitys. Tämä on aivan tarkoituksellista ja laskelmoitua. Ei Helsingin Sanomat käytä talousrikollisista saman tyyppisiä alatyylisiä nimityksiä. Jos jotain yritysjohtajaa syytetään petoksesta, ei Helsingin Sanomat kirjoita että "Petturi sai syytteen rahojen varastamisesta", vaikka petturia voisi aivan yhtä hyvin käyttää nimityksenä petoksen tehneestä ihmisestä kuin kaaharia ylinopeutta ajaneista.
Toinen puolueellisuus näkyy siinä, että Helsingin Sanomat uutisoi kaaharin aiheuttaneen vaaratilanteet, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa, että poliisi aiheutti vaaratilanteet käynnistämällä takaa-ajon vilkkaana ruuhka-aikana ja jatkamalla sitä kymmeniä kilometrejä ilmeisistä vaaroista huolimatta. Puolueetonta uutisointia olisi se, että ei kerrottasi kuka vaaran aiheutti vaan jätettäisiin asia lukijoiden arvioitavaksi.
Yksi uutistyyppi, jossa puolueellisuus näkyy, ovat rikosuutiset. Lehdethän kirjoittavat aivan sataprosenttisen varmana asiana, että tuomitut tekivät rikokset, joista heidät tuomittiin, vaikka tuomitut olisivat kiistäneet syytteet. Mies murhasi ja mies varasti. Joissakin tapauksissa on kuitenkin käynyt niin, että tuomio on myöhemmin todettu vääräksi uusien todisteiden perusteella, ja tuomittu on julistettu syyttömäksi. Eivät lehdet tällöin pyydä anteeksi tuomitulta sitä, että he aikoinaan kertoivat hänen tehneen rikokset, joita hän ei ollut tehnyt.
Puolueeton uutisointi olisi sitä, että lehti kertoisi tuomitun saaneen tuomion rikoksesta, mutta sanamuoto olisi sellainen, ettei lehti suoraan väittäisi henkilön tehneen rikosta, varsinkin jos tuomittu kiistäisi teon.
Tuossa oli vain pari esimerkkiä. Samanlainen puolueellisuus näkyy kaikessa uutisoinnissa. Toimittajien henkilökohtaiset näkemykset ja arvomaailma paistavat läpi teksteistä. Ja tietenkin lehden yleinen linja näkyy myös. Kenellekään Helsingin Sanomia lukeneelle tuskin esimerkiksi on jäänyt epäselväksi, mitä mieltä lehti on Suomen Nato-jäsenyydestä. Lehtihän käy suoranaista kampanjaa jäsenyyden puolesta.
Täydellinen puolueettomuus lienee mahdotonta, koska pelkästään sillä mistä kerrotaan ja mistä ei kerrota, otetaan kantaa asioihin.
Tuesday, February 5, 2008
Tottelemisen evankeliumi
Eräällä foorumilla keskusteltiin polkupyöräkypärän käyttöpakosta. Kypäräpakon kannattaja perusteli kantaansa näin vastatessaan eräälle kirjoittajalle:
"Esittele meille se ihmisoikeus-asiakirja, sopimus tms. paperi, jossa mainitaan ihmisoikeuksiin kuuluvaksi polkupyörän kuljettaminen ilman suojakypärää?"
Kirjoittajan kommentista käy ilmi, että hän on sitä mieltä, että ihmisillä ei ole eikä kuulu olla henkilökohtaista vapautta, elleivät sitä jotkut toiset ihmiset ole heille jollakin asiapaperilla myöntäneet.
En tiedä olivatko edes Stalinin ajan Neuvostoliitossa asenteet näin nöyristeleviä. Mutta onneksi on olemassa asiakirja, jossa tällainen vapaus on mainittu. Tässä malliksi viisi ensimmäistä pykälää Ranskan ihmisoikeuksien julistuksesta (Déclaration des droits de l'homme et du citoyen) vuodelta 1789. Se on ollutesikuvana myöhemmälle YK:n ihmisoikeuksien julistukselle.
1. Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaisetoikeudet. Yhteiskunnalliset erot voivat perustua vain yleiseen etuun.
2. Kaikkien yhteiskuntamuodostelmien tarkoituksena on ihmisen luonnollisten ja pysyvien oikeuksien suojeleminen. Näitä ovat oikeus vapauteen, omistukseen, henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja sorronvastustamiseen.
3. Kaikki oikeus vallan käyttöön perustuu pohjimmaltaan kansaan.
4. Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.
5. Lailla olkoon oikeus kieltää vain sellaiset teot, jotka vahingoittavat yhteiskuntaa."
Koska iIlman kypärää ajaminen ei vahingoita muita ihmisiä tai yhteiskuntaa, kypäräpakko on Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen vastainen. Se, että yhteiskunta mahdollisesti hoitaa onnettomuudessa loukkaantuntuneen polkupyöräilijän vammoja ei tarkoita, että polkupyöräilijä olisi onnettomuudellaan vahingoittanut yhteiskuntaa. Yhteiskunnan ei nimittäin ole pakko hoitaa polkupyöräilijän vammoja.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen mukaan yhteiskuntamuodostelmien - eli käytännössä valtion - tarkoituksena on ihmisen luonnollisten ja pysyvien oikeuksien suojeleminen. Eli valtion pitää suojella ihmisiä siltä, ettei kukaan riistä heidän oikeuksiaan. Jossakin määrin valtio näin
tekeekin torjuessaan varkaiden ja murhaajien ja pahoinpitelijöiden yrityksiä loukata ihmisten oikeutta omistamiseen, vapauteen ja elämään. Mutta valtio on mennyt toiminnassaan paljon pitemmälle mitä alkuperäinen ihmisoikeuksien julistus sallisi. Valtiosta on itsestään tullut rikollinen, kun se on alkanut rajoittaa ihmisten alkuperäistä luontaista vapautta. Kypäräpakot ja muut henkilökohtaista vapautta (viittaan neljänteen pykälään) rajoittavat lait ovat ihmisoikeuksien julistuksen valossa rikollisesti säädettyjä lakeja ja niiden säätäjät ja valvojat ovat rikollisia.
Kirjoittaja, joka vaati esittämään asiapaperin kansalaisen oikeuksista pyöräillä ilman kypärää, jatkaa seuraavasti:
"Minä en kykene ymmärtämään sellaista näkemystä, että lakeja on oman harkinnan mukaan lupa rikkoa silloin kun siltä tuntuu. Miksi se koskisi vain niitä lakeja, joiden rikkominen *sinusta* ei ole vaarallista tai jotka *sinusta* ovat virheellisiä. Jos hyväksyt omalla kohdallasi sen, ettei sinun tarvitse noudattaa niitä lakeja, jotka sinusta ovat virheellisiä tai tarpeettomia, sinun on hyväksyttävä sama minunkin kohdallani."
Tuossa saarnataan totaalisen tottelemisen evankeliumia. Eli kun joku toinen ihminen on asian "ylhäältä" määrännyt, määräystä on noudatettava, vaikka oma harkinta ja terve järki sanoisivat, ettei sitä pidä noudattaa. Stalin ja Hitler olisivat olleet tyytyväisiä ihmisistä, jotka ajattelevat noin. Itse asiassa sellaisia ihmisiä ei taida olla edes olemassa. Jokaisella ihmisellä on olemassa raja, jossa lainkuuliaisuus loppuu.Joillakin se vain on vähän kauempana.
Totaalisen tottelemisen julistuksessa ei tehdä eroa siinä, millaisia lakeja ajatellaan rikottavan ja millä perusteella. Eli jos hyväksyn omalla kohdallani, ettei minun tarvitse noudattaa lakeja, jotka ovat Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa ilmenevän vapauskäsityksen vastaisia, minun hyväksyttävä se, että joku toinen tekee murhia. Eli jos kävelen päin punaista liikennevaloa hiljaisella kadulla, minun on hyväksyttävä se, että joku tekee ryöstömurhan viereisen talon takapihalla. Rikoksia kumpikin. Jos katson oikeudekseni rikkoa lakia, en saa paheksua sitä, että joku muukin rikkoo lakia omalla tavallaan.
Tuesday, January 1, 2008
Uuden vuoden mietteitä
Kansainvälisten tapahtumien ennustaminen ei ole helppoa, koska maailmanpolitiikassa tapahtuu yllätyksiä. Tulevia terroritekoja ei merkitä julkisiin kalentereihin, joten ne voi ottaa huomioon ennusteissa vain abstraktilla yleistasolla eli että jotain ehkä jossakin tapahtuu. Kuten syyskuun 2001 tapahtumat Yhdysvalloissa osoittavat, yllättävät näyttävät terrori-iskut voivat vaikuttaa maailmanpolitiikan suuntaan. Politiikka on sen verran ennustamatonta, että ehkä terroristit eivät itsekään tiedä, millainen vaikutus heidän teoillaan lopulta tulee olemaan.
Eli jotain "suurta" voi tapahtua terroririntamalla, mutta yhtä hyvin voi olla tapahtumatta. Uusia isoja iskuja on ennustettu vuodesta toiseen, eikä niitä silti ole länsimaissa kovin monia ollut. Onko vuosi 2008 terrorin vuosi vai rauhan vuosi, se nähdään 31.12.2008.
Jos jätetään terrorismi syrjään ennusteista, millainen tulee olemaan vuosi 2008?
Kiina järjestää olympiakisat, joten sen ei ainakaan kuvittelisi haluavan häiriköidä kansainvälisessä politiikassa. Ja luultavasti se ei halua muidenkaan häiriköivän, jotta kisat voidaan järjestää, ja jotta muut asiat eivät vie huomiota niistä. Kiina tyytyy haalimaan öljyä ja materiaaleja maailmalta sieltä mistä se niitä vain saa, mutta se ei halua pitää turhaa ääntä toimistaan.
Yhdysvaltojen politiikkaa hallitsevat tulevat presidentinvaalit, joten Yhdysvalloiltakaan ei ole odotettavissa mitään järisyttäviä tekoja maailmanpolitiikassa. Ellei nykyinen presidentti halua järjestää mitään viime hetken näyttöjä vallastaan, Yhdysvallat tuskin sotkeutuu enää uusiin sotilaallisiin selkkauksiin. Irakin tilanne näyttää rauhoittuvan, ja nykyinen presidentti haluaa todennäköisesti kehityksen jatkuvan myönteisenä. Afganistanissa sen sijaan ei kehitys näytä yhtä hyvältä, eikä asiaa auta naapurimaa Pakistanin levoton tilanne. Tämä alue on ehkä tulevan vuoden kriisien painopisteitä lähes ikuisen Israelin ja palestiinalaisten kysymyksen lisäksi.
Kenestä tulee seuraava Yhdysvaltain presidentti? Ellei ihmeitä tapahdu, seuraava presidentti voi hyvinkin olla nainen. Demokraattien riveistä ei löydy Hillary Clintonille tarpeeksi valovoimaista kilpailijaa, joten hänet nimitettäneen puolueensa ehdokkaaksi. Hyvin kirinyt Barack Obama pitää tosin huolen siitä, ettei Clintonin valinta mikään itsestäänselvyys ole. Suuri kysymys on se, löytyykö Republikaaneilta riittävän hyvää ehdokasta kilpailemaan Clintonia vastaan. Se ei ole mahdottomuus, koska ennenkin on noussut yllättäviä komeettoja poliittiselle taivaalle. Clinton ei ole "koko kansan ehdokas", joten jos hänen kilpailijakseen nousee Republikaanien ehdokas, jolla ei ole paljon vihamiehiä, ja joka saa kerättyä ääniä tasaisesti kaikkialta, Clintonin presidenttiys ei ole vielä läheskään varma asia. Mutta vuoden päästä tiedetään enemmän. Veikkaan nyt kuitenkin Clintonia, kun ei tällä hetkellä muitakaan yhtä vahvoja ehdokkaita ole esillä. Tilanne voi näyttää aivan toiselta puolen vuoden päästä, koska vaalien lähestyessä vastaehdokkaan kannatus yleensä lähestyy kilpailijan lukemia - kaikkihan muistavat Sauli Niinistön suosion nousun vaalien edellä.
Ehdokkaiden kannatus kehittyy vaaleja edeltävänä aikana yleensä aaltomaisesti. Jos kannatusaallon harja sattuu vaalipäivälle, kampanjaa voidaan sanoa onnistuneeksi. Jos taas aallon harja saavutetaan jo ennen vaaleja, vaalipäivänä ollaan jo matkalla alaspäin kohti aallon pohjaa, mikä ei ole hyvä asia. Jos ehdokkaan A kannatus on kaksi viikkoa ennen vaaleja 48 prosenttia ja ehdokkaan B kannatus 52 prosenttia, ehdokas A voi silti voittaa vaalit, jos hänen kannatuksensa on ylöspäin kohoavalla aallon reunalla ja vastaehdokkaan kannatus on alaspäin vievällä aallon reunalla. Käyriä piirtelemällä voi siis yllättävän luotettavasti ennustaa, miten vaaleissa käy.
Jos vielä jatketaan samassa aiheessa, niin Venäjän presidentinvaalien lopputulos lienee jo ennalta selvä. Kiinnostavaa on lähinnä se, millaiseksi muodostuu Putinin asema vaalien jälkeen. Jos uusi presidentti alkaa salaa vehkeillä Putinia vastaan erilaisten tahojen (poliitikkoja, virkamiehiä, turvallisuuspalvelun edustajia, alueellisia johtajia, armeijan edustajia jne.) kanssa luvaten heille etuuksia, kunhan Putinista päästään, mitä Putin voi tehdä? Presidentillähän on Venäjällä laajat valtaoikeudet, ja myös uusi presidentti saa ne, ellei jotain ihmeitä tapahdu. Virallisesta vallasta luopuvan johtajan ei ole helppo säilyttää valtaansa.
Johtajanvaihdoksen keskellä oleva Venäjä ei ehkä lähde uusiin ulkopoliittisiin seikkailuihin ainakaan heti, joten Venäjän voisi kuvitella käyttäytyvän maailmanrauhan ja vakauden kannalta maltillisesti seuraavan vuoden ajan.
Ellei Pakistanissa tapahdu jotain aivan kauheaa, maailman turvallisuustilanne tulee ehkä säilymään alkaneena vuonna kohtuullisen rauhallisena. Taloudessa sen sijaan voi tapahtua yhtä ja toista, jos USA:n asuntolainakriisi käynnistää yleisen laman, kuten on ennusteltu.
Kotimaan politiikka jatkuu ennallaan eli kansalaisten vapautta vähennetään pienillä erillisillä määräyksillä, mikä merkitsee poliisin vallan lisääntymistä. Tälle orjuuttamiskehitykselle ei ole mitään näkyvissä olevaa päätepistettä. Erilaisia pakkoja ja kieltoja on odottamassa loputon rivi. Kun entisiin on totuttu, uudet ovat jo eduskunnan lakitehtaan kokoonpanohallissa. Kokonaiskuva on masentava.
Kansalaistason politiikassa ei ole enää aikoihin ollut mitään voimakasta liikehdintää. Suurin osa ihmisistä on turrutettu vallitsevien voimien kannattajiksi, vaikka vallitsevien voimien politiikka onkin kansalaisten vapauden kannalta tuhoisaa. Ainoa näkyvä vastavoima tulee esille maahanmuuttajavastaisten voimien lisääntyneenä näkyvyytenä, mutta heidän toimintansa ei ole vapauden puolesta taistelemista vaan jotain aivan muuta. Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta nostetut oikeusjutut ehkä radikalisoivat maahanmuuttajavastaista toimintaa entisestään, mikä voi johtaa koko ideologian marginalisoitumiseen ja kannattajakentän hajoamiseen. Maltillisemmat voimat joutuvat ottamaan etäisyyttä kaikkein kiihkeimpiin julistajiin, jotta kaikki eivät leimautuisi rasisteiksi. Tämän kaiken seuraaminen on mielenkiintoista, vaikka mitään isoja poliittisia ilmiöitä ei ehkä olekaan tapahtumassa.
Eli jotain "suurta" voi tapahtua terroririntamalla, mutta yhtä hyvin voi olla tapahtumatta. Uusia isoja iskuja on ennustettu vuodesta toiseen, eikä niitä silti ole länsimaissa kovin monia ollut. Onko vuosi 2008 terrorin vuosi vai rauhan vuosi, se nähdään 31.12.2008.
Jos jätetään terrorismi syrjään ennusteista, millainen tulee olemaan vuosi 2008?
Kiina järjestää olympiakisat, joten sen ei ainakaan kuvittelisi haluavan häiriköidä kansainvälisessä politiikassa. Ja luultavasti se ei halua muidenkaan häiriköivän, jotta kisat voidaan järjestää, ja jotta muut asiat eivät vie huomiota niistä. Kiina tyytyy haalimaan öljyä ja materiaaleja maailmalta sieltä mistä se niitä vain saa, mutta se ei halua pitää turhaa ääntä toimistaan.
Yhdysvaltojen politiikkaa hallitsevat tulevat presidentinvaalit, joten Yhdysvalloiltakaan ei ole odotettavissa mitään järisyttäviä tekoja maailmanpolitiikassa. Ellei nykyinen presidentti halua järjestää mitään viime hetken näyttöjä vallastaan, Yhdysvallat tuskin sotkeutuu enää uusiin sotilaallisiin selkkauksiin. Irakin tilanne näyttää rauhoittuvan, ja nykyinen presidentti haluaa todennäköisesti kehityksen jatkuvan myönteisenä. Afganistanissa sen sijaan ei kehitys näytä yhtä hyvältä, eikä asiaa auta naapurimaa Pakistanin levoton tilanne. Tämä alue on ehkä tulevan vuoden kriisien painopisteitä lähes ikuisen Israelin ja palestiinalaisten kysymyksen lisäksi.
Kenestä tulee seuraava Yhdysvaltain presidentti? Ellei ihmeitä tapahdu, seuraava presidentti voi hyvinkin olla nainen. Demokraattien riveistä ei löydy Hillary Clintonille tarpeeksi valovoimaista kilpailijaa, joten hänet nimitettäneen puolueensa ehdokkaaksi. Hyvin kirinyt Barack Obama pitää tosin huolen siitä, ettei Clintonin valinta mikään itsestäänselvyys ole. Suuri kysymys on se, löytyykö Republikaaneilta riittävän hyvää ehdokasta kilpailemaan Clintonia vastaan. Se ei ole mahdottomuus, koska ennenkin on noussut yllättäviä komeettoja poliittiselle taivaalle. Clinton ei ole "koko kansan ehdokas", joten jos hänen kilpailijakseen nousee Republikaanien ehdokas, jolla ei ole paljon vihamiehiä, ja joka saa kerättyä ääniä tasaisesti kaikkialta, Clintonin presidenttiys ei ole vielä läheskään varma asia. Mutta vuoden päästä tiedetään enemmän. Veikkaan nyt kuitenkin Clintonia, kun ei tällä hetkellä muitakaan yhtä vahvoja ehdokkaita ole esillä. Tilanne voi näyttää aivan toiselta puolen vuoden päästä, koska vaalien lähestyessä vastaehdokkaan kannatus yleensä lähestyy kilpailijan lukemia - kaikkihan muistavat Sauli Niinistön suosion nousun vaalien edellä.
Ehdokkaiden kannatus kehittyy vaaleja edeltävänä aikana yleensä aaltomaisesti. Jos kannatusaallon harja sattuu vaalipäivälle, kampanjaa voidaan sanoa onnistuneeksi. Jos taas aallon harja saavutetaan jo ennen vaaleja, vaalipäivänä ollaan jo matkalla alaspäin kohti aallon pohjaa, mikä ei ole hyvä asia. Jos ehdokkaan A kannatus on kaksi viikkoa ennen vaaleja 48 prosenttia ja ehdokkaan B kannatus 52 prosenttia, ehdokas A voi silti voittaa vaalit, jos hänen kannatuksensa on ylöspäin kohoavalla aallon reunalla ja vastaehdokkaan kannatus on alaspäin vievällä aallon reunalla. Käyriä piirtelemällä voi siis yllättävän luotettavasti ennustaa, miten vaaleissa käy.
Jos vielä jatketaan samassa aiheessa, niin Venäjän presidentinvaalien lopputulos lienee jo ennalta selvä. Kiinnostavaa on lähinnä se, millaiseksi muodostuu Putinin asema vaalien jälkeen. Jos uusi presidentti alkaa salaa vehkeillä Putinia vastaan erilaisten tahojen (poliitikkoja, virkamiehiä, turvallisuuspalvelun edustajia, alueellisia johtajia, armeijan edustajia jne.) kanssa luvaten heille etuuksia, kunhan Putinista päästään, mitä Putin voi tehdä? Presidentillähän on Venäjällä laajat valtaoikeudet, ja myös uusi presidentti saa ne, ellei jotain ihmeitä tapahdu. Virallisesta vallasta luopuvan johtajan ei ole helppo säilyttää valtaansa.
Johtajanvaihdoksen keskellä oleva Venäjä ei ehkä lähde uusiin ulkopoliittisiin seikkailuihin ainakaan heti, joten Venäjän voisi kuvitella käyttäytyvän maailmanrauhan ja vakauden kannalta maltillisesti seuraavan vuoden ajan.
Ellei Pakistanissa tapahdu jotain aivan kauheaa, maailman turvallisuustilanne tulee ehkä säilymään alkaneena vuonna kohtuullisen rauhallisena. Taloudessa sen sijaan voi tapahtua yhtä ja toista, jos USA:n asuntolainakriisi käynnistää yleisen laman, kuten on ennusteltu.
Kotimaan politiikka jatkuu ennallaan eli kansalaisten vapautta vähennetään pienillä erillisillä määräyksillä, mikä merkitsee poliisin vallan lisääntymistä. Tälle orjuuttamiskehitykselle ei ole mitään näkyvissä olevaa päätepistettä. Erilaisia pakkoja ja kieltoja on odottamassa loputon rivi. Kun entisiin on totuttu, uudet ovat jo eduskunnan lakitehtaan kokoonpanohallissa. Kokonaiskuva on masentava.
Kansalaistason politiikassa ei ole enää aikoihin ollut mitään voimakasta liikehdintää. Suurin osa ihmisistä on turrutettu vallitsevien voimien kannattajiksi, vaikka vallitsevien voimien politiikka onkin kansalaisten vapauden kannalta tuhoisaa. Ainoa näkyvä vastavoima tulee esille maahanmuuttajavastaisten voimien lisääntyneenä näkyvyytenä, mutta heidän toimintansa ei ole vapauden puolesta taistelemista vaan jotain aivan muuta. Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta nostetut oikeusjutut ehkä radikalisoivat maahanmuuttajavastaista toimintaa entisestään, mikä voi johtaa koko ideologian marginalisoitumiseen ja kannattajakentän hajoamiseen. Maltillisemmat voimat joutuvat ottamaan etäisyyttä kaikkein kiihkeimpiin julistajiin, jotta kaikki eivät leimautuisi rasisteiksi. Tämän kaiken seuraaminen on mielenkiintoista, vaikka mitään isoja poliittisia ilmiöitä ei ehkä olekaan tapahtumassa.
Subscribe to:
Posts (Atom)