Perustava kysymys lakien ja sääntöjen mielekkyyttä tarkasteltaessa on yksilönvapaus suhteessa julkiseen valtaan. Kun eurooppalaiset valistusfilosofit ja Yhdysvaltain ”perustajaisät” loivat pohjaa nykyiselle länsimaiselle demokratialle 1700-luvun lopulla, tärkeimpänä arvona pidettiin tavallisen kansalaisen henkilökohtaista vapautta. Taustalla oli ikäviä kokemuksia maaorjuudesta ja itsevaltaisista hallitsijoista, jotka riistivät kansaa ja käyttivät pakolla värvättyjä sotilaita tykinruokana.
Henkilökohtainen vapaus voidaan ajatella luvuksi, joka sijoitetaan kaavaan, kun halutaan laskea, onko jokin laki tai sääntö perusteltu. 1700-luvun aatemaailmassa henkilökohtaisen vapauden arvo lukuna ilmaistuna oli erittäin suuri. Niinpä laskutoimitus olisi antanut kielteisen vastauksen sen tyyppiseen kysymykseen kuin, pitäisikö säätää laki, joka parantaa kansalaisen turvallisuutta viisi pistettä, mutta vähentää hänen henkilökohtaista vapauttaan sata pistettä.
Nyt eletään maailmassa, jossa on ajauduttu aatteellisesti hyvin kauas 1700-luvun vapausihanteista. Kansalaisten henkilökohtaisen vapauden arvo on tällä hetkellä nolla tai ainakin lähellä sitä. Niinpä poliitikot voivat säätää minkä tahansa lain, joka teoriassa parantaa ihmisten turvallisuutta vaikka vain vähänkin – ja joka samalla vähentää ihmisten henkilökohtaista vapautta. Koska nollan arvoiseksi määritelty vapaus ei paina mitään toisessa vaakakupissa, pienikin teoreettinen parannus turvallisuuteen ”oikeuttaa” minkä tahansa pakkolain. Ainoa rajoittava tekijä on se, riittävätkö poliisin resurssit lain valvomiseen.
Mainitaan nyt esimerkkinä pari vuotta sitten voimaan tullut laki vesikulkuneuvorekisteristä, jonka säätämistä perusteltiin turvallisuuden lisäämisellä. Lain mukaan kaikki yli 5,5 metriä pitkät moottori- ja purjeveneet pitää rekisteröidä. Jos joku omistaa järven tai lammen ainoan 5,7 metriä pitkän Lightning-avopurjeveneen, hän syyllistyy omaa turvallisuuttaan vaarantavaan vesikulkuneuvorikkomukseen, mikäli hän käyttää venettään rekisteröimättömänä. Jos puu kaatuu talvella veneen päälle, ja vene murskaantuu, omistaja syyllistyy silloinkin vesikulkuneuvorikkomukseen, jos hän ei ilmoita kuukauden kuluessa, että vene on tuhoutunut. Jos tapahtuma paljastuu vasta keväällä, omistaja on jo rikollinen. Rangaistus rikkomuksesta on sakko. Suomen lainsäädännöstä yhä suurempi osa on tällaista roskaa. Ei ole ihme, jos ihmisten kunnioitus lakeja kohtaan vähenee, vaikka sitä yritetäänkin ylläpitää televisiopropagandalla.
Nykyinen järjestelmä on eräänlainen turvallisuusdiktatuuri. Turvallisuudesta on tullut nykyajan uskonto, jolla voidaan oikeuttaa mikä tahansa pakko ja kontrolli. Yksinoikeus sen arvioimiseen, mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuuskysymyksiä, on pienellä aseellisella kontrollieliitillä. Tällä samalla eliitillä on lähes rajoittamaton valta kaikissa turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Ja kaiken lisäksi tämä eliitti sanelee asiantuntijan ominaisuudessa lainsäätäjille, millaisia lakeja pitää säätää. Asetelma muistuttaa Iranin islamilaista tasavaltaa, jossa todellinen valta on uskonoppineilla. Länsimaisissa yhteiskunnissakin todellista valtaa käyttävät uskonoppineet – uskonto vain ei ole islam vaan turvallisuus. Suurvalloissa turvallisuuden uskontoa käytetään myös ulkopoliittisen vallan välineinä. Aloitetaan sotia ja muuta tämän tyyppistä.
Tässä on näyte todellisesta demokratiasta:
http://youtu.be/BQMR-70XntQ
-
