Perustava kysymys lakien ja sääntöjen mielekkyyttä tarkasteltaessa on yksilönvapaus suhteessa julkiseen valtaan. Kun eurooppalaiset valistusfilosofit ja Yhdysvaltain ”perustajaisät” loivat pohjaa nykyiselle länsimaiselle demokratialle 1700-luvun lopulla, tärkeimpänä arvona pidettiin tavallisen kansalaisen henkilökohtaista vapautta. Taustalla oli ikäviä kokemuksia maaorjuudesta ja itsevaltaisista hallitsijoista, jotka riistivät kansaa ja käyttivät pakolla värvättyjä sotilaita tykinruokana.
Henkilökohtainen vapaus voidaan ajatella luvuksi, joka sijoitetaan kaavaan, kun halutaan laskea, onko jokin laki tai sääntö perusteltu. 1700-luvun aatemaailmassa henkilökohtaisen vapauden arvo lukuna ilmaistuna oli erittäin suuri. Niinpä laskutoimitus olisi antanut kielteisen vastauksen sen tyyppiseen kysymykseen kuin, pitäisikö säätää laki, joka parantaa kansalaisen turvallisuutta viisi pistettä, mutta vähentää hänen henkilökohtaista vapauttaan sata pistettä.
Nyt eletään maailmassa, jossa on ajauduttu aatteellisesti hyvin kauas 1700-luvun vapausihanteista. Kansalaisten henkilökohtaisen vapauden arvo on tällä hetkellä nolla tai ainakin lähellä sitä. Niinpä poliitikot voivat säätää minkä tahansa lain, joka teoriassa parantaa ihmisten turvallisuutta vaikka vain vähänkin – ja joka samalla vähentää ihmisten henkilökohtaista vapautta. Koska nollan arvoiseksi määritelty vapaus ei paina mitään toisessa vaakakupissa, pienikin teoreettinen parannus turvallisuuteen ”oikeuttaa” minkä tahansa pakkolain. Ainoa rajoittava tekijä on se, riittävätkö poliisin resurssit lain valvomiseen.
Mainitaan nyt esimerkkinä pari vuotta sitten voimaan tullut laki vesikulkuneuvorekisteristä, jonka säätämistä perusteltiin turvallisuuden lisäämisellä. Lain mukaan kaikki yli 5,5 metriä pitkät moottori- ja purjeveneet pitää rekisteröidä. Jos joku omistaa järven tai lammen ainoan 5,7 metriä pitkän Lightning-avopurjeveneen, hän syyllistyy omaa turvallisuuttaan vaarantavaan vesikulkuneuvorikkomukseen, mikäli hän käyttää venettään rekisteröimättömänä. Jos puu kaatuu talvella veneen päälle, ja vene murskaantuu, omistaja syyllistyy silloinkin vesikulkuneuvorikkomukseen, jos hän ei ilmoita kuukauden kuluessa, että vene on tuhoutunut. Jos tapahtuma paljastuu vasta keväällä, omistaja on jo rikollinen. Rangaistus rikkomuksesta on sakko. Suomen lainsäädännöstä yhä suurempi osa on tällaista roskaa. Ei ole ihme, jos ihmisten kunnioitus lakeja kohtaan vähenee, vaikka sitä yritetäänkin ylläpitää televisiopropagandalla.
Nykyinen järjestelmä on eräänlainen turvallisuusdiktatuuri. Turvallisuudesta on tullut nykyajan uskonto, jolla voidaan oikeuttaa mikä tahansa pakko ja kontrolli. Yksinoikeus sen arvioimiseen, mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuuskysymyksiä, on pienellä aseellisella kontrollieliitillä. Tällä samalla eliitillä on lähes rajoittamaton valta kaikissa turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Ja kaiken lisäksi tämä eliitti sanelee asiantuntijan ominaisuudessa lainsäätäjille, millaisia lakeja pitää säätää. Asetelma muistuttaa Iranin islamilaista tasavaltaa, jossa todellinen valta on uskonoppineilla. Länsimaisissa yhteiskunnissakin todellista valtaa käyttävät uskonoppineet – uskonto vain ei ole islam vaan turvallisuus. Suurvalloissa turvallisuuden uskontoa käytetään myös ulkopoliittisen vallan välineinä. Aloitetaan sotia ja muuta tämän tyyppistä.
Tässä on näyte todellisesta demokratiasta:
http://youtu.be/BQMR-70XntQ
-
Sunday, May 22, 2011
Thursday, April 7, 2011
Univormut, leijonat ja miekat eivät ole vapauden symboleja
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1789 todetaan, että ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet. Vapaus merkitsee julistuksen mukaan valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ja aikakauden yleisten vapausihanteiden hengessä englantilainen filosofi John Stuart Mill - joka tunnetaan myös naisten oikeuksien puolustajana sekä sananvapauden ja uskonnonvapauden esitaistelijana - kiteytti vapauden olemuksen teoksessaan "Vapaudesta" vuonna 1859. Hän kirjoitti, että ainoa peruste, millä ihmiskunta - olipa kyse yksilöstä tai yhteiskunnasta - on oikeutettu puuttumaan jonkun jäsenensä henkilökohtaiseen vapauteen, on itsepuolustus. Kenenkään ihmisen oma etu - olkoon se todellista tai kuviteltua - ei anna muille oikeutta puuttua hänen vapauteensa. Mill täsmensi, että tällöin on tietenkin kyse täysissä järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä.
Yksilönvapaus ja sen ehdoton loukkaamattomuus oli keskeisin asia Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa, joka oli saanut vaikutteita neljätoista vuotta aikaisemmin julkaistusta Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta, jossa todettiin, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, ja että heillä on tiettyjä luovuttamattomia perusoikeuksia, kuten oikeus elämään, oikeus vapauteen ja oikeus onnellisuuden tavoittelemiseen.
YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 perustuu Ranskan ihmisoikeuksien julistukseen, mutta se on vesitetty painos alkuperäisestä. Siinä kyllä todetaan, että ihmiset syntyvät vapaina, mutta siinä ei mainita, että ihmiset myös elävät vapaina. Julistuksessa ei myöskään määritellä, mitä vapaus on, joten se jää itse kunkin diktaattorin vapaasti määriteltäväksi.
2000 -luvulla periaatetta kansalaisten vapauden loukkaamattomuudesta ei enää tunnusteta. Yksilönvapaudella ei ole enää merkitystä. Yksilön kuviteltu etu - ja monissa tapauksissa todellakin vain kuviteltu - katsotaan riittäväksi perusteeksi hänen vapautensa loukkaamiseen. Eduskunta säätää erilaisia pakkoja ja kieltoja, joilla vähennetään ihmisten vapautta päättää itse omista asioistaan. Kansalaisten henkilökohtaista vapautta, jonka merkittävät filosofit ja valtiomiehet parisataa vuotta sitten määrittelivät loukkaamattomaksi perusoikeudeksi, myydään kuin halpaa makkaraa. Syyksi riittää mikä tahansa tosielämästä irrallaan oleva mielikuvituksellinen peruste.
Kommunismia ja totalitarismia ihanteenaan pitänyt äärivasemmisto ei ole koskaan arvostanut aitoa yksilönvapautta, koska vapaus tavoitella omaa onneaan - kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sanotaan - johtaa taloudellisiin eroihin. Jotkut nimittäin onnistuvat paremmin onnensa tavoittelemisessa kuin toiset. Yksilönvapaus tekee myös tyhjäksi yritykset luoda sosialismia, koska vapaat ihmiset eivät alistu sosialistiseen pakkojärjestelmään. He äänestävät jaloillaan, jos ei muu auta. Tästä syystä sosialismiin kuuluu oleellisena osana kaikenlainen vapauden tukahduttaminen ja muurien pystyttäminen. Sosialistiseen ajatteluun kuuluu myös käsitys, että yksityinen kansalainen ei tarvitse henkilökohtaista vapautta, koska hän ei osaisi käyttää sitä oikein. Hän ei ole kykenevä päättämään omasta edustaan eikä kokonaisuuden edusta. Päätökset on tästä syystä keskitettävä tiedostavalle poliittiselle vähemmistölle, joka eliittiasemansa turvin pystyy luomaan tasa-arvoisen onnen valtakunnan kaikkien kyvyt ja tarpeet huomioiden. Maailmasta löytyy paljon esimerkkejä siitä, millaisia nämä onnen valtakunnat todellisuudessa ovat olleet, mutta silti monet uskovat niihin.
Koska vapaus ja vapauteen pyrkiminen on ikivanha asia, sosialistitkaan eivät ole voineet kokonaan hylätä sitä. He ovat keksineet vapaudelle uuden määritelmän: "vapaus johonkin" - erotuksena vanhasta määritelmästä "vapaus jostakin". Kirjallisuudessa käytetään nimiä positiivinen vapaus ja negatiivinen vapaus. Sosialistien keksimä positiivinen vapaus ei tietenkään ole aitoa vapautta, vaan kyseessä on uuden nimen antaminen sanoille "mahdollisuus" ja "pakko".
Sosialistinen ajattelutapa on hiipinyt salakavalasti myös ei-sosialististen valtioiden toimintaan. Suomessakin pieni paremmin tietävien eliitti säätää pakkolakeja kansalaisten onnen lisäämiseksi, vaikka todellisuudessa tällaiset lait vähentävät onnellisuutta. Poliittiseen liturgiaan on ujutettu käsite "oikeus turvallisuuteen", minkä avulla voidaan hämätä ihmisiä. Kun kielletään jokin asia ja viedään siten ihmisiltä oikeus päättää omista asioistaan, vapauden poistamista vähätellään ja sanotaan, että päätöksellä varmistettiin ihmisten oikeus turvallisuuteen. Tekniikka on sama, jolla Neuvostoliiton diktatuurin säätämiä rajoituksia perusteltiin. Kaikki oli tarkoitettu vain kansan onneksi, vaikka kansa ei aina ymmärtänytkään sitä.
Kun yksilönvapauden arvo lähentelee nollaa, ja kun oikeus turvallisuuteen on nostettu kaikkein korkeimmaksi arvoksi yhteiskunnassa, ihmisiltä voidaan poistaa vapauksia täysin mielivaltaisesti. Pienikin teoreettinen parannus oikeudessa turvallisuuteen mahdollistaa vaikka kuinka merkittävän yksilönvapauden vähentämisen. Yhteiskunta on muuttunut turvallisuusdiktatuuriksi, jossa pienellä poliitikoista ja viranomaisista koostuvalla klikillä on suvereeni oikeus päättää, mitkä ovat turvallisuusasioita, ja päätöksen jälkeen suvereeni oikeus käyttää pakkovaltaa näissä "turvallisuusasioissa". Turvallisuus on taikasana, jolla demokratia syrjäytetään ja keskustelu asioista hiljennetään. Kansallinen turvallisuus, yksilöiden turvallisuus, kansanryhmien turvallisuus, Internetin turvallisuus, sinun turvallisuutesi, minun turvallisuuteni - minkä tahansa näiden perusteella meiltä kansalaisilta voidaan viedä viimeisiä vapauden rippeitä meidän itse hurratessa ja heilutellessa lippuja iloisina siitä, että näin tapahtuu. Eikä mitään takarajaa ole. Meno vain kiihtyy.
Vaikka maailma on muuttunut, arvostan edelleen alkuperäistä yksilönvapautta ja katson, että se toteutuu parhaiten demokraattisessa ja poliittiseen tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa - ei yhteiskunnassa, jossa demokratian kulissien takana naruista vetelee eliittien diktatuuri. Suomessa toimivista puolueista yksikään ei saa korkeita pisteitä yksilönvapauksien puolustajana.
Kannatan vapautta, vaikka tiedän, että sen kannattaminen on vanhanaikaista. Vierastan univormuja, leijonia ja miekkoja. Ne eivät ole vapauden symboleja.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ja aikakauden yleisten vapausihanteiden hengessä englantilainen filosofi John Stuart Mill - joka tunnetaan myös naisten oikeuksien puolustajana sekä sananvapauden ja uskonnonvapauden esitaistelijana - kiteytti vapauden olemuksen teoksessaan "Vapaudesta" vuonna 1859. Hän kirjoitti, että ainoa peruste, millä ihmiskunta - olipa kyse yksilöstä tai yhteiskunnasta - on oikeutettu puuttumaan jonkun jäsenensä henkilökohtaiseen vapauteen, on itsepuolustus. Kenenkään ihmisen oma etu - olkoon se todellista tai kuviteltua - ei anna muille oikeutta puuttua hänen vapauteensa. Mill täsmensi, että tällöin on tietenkin kyse täysissä järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä.
Yksilönvapaus ja sen ehdoton loukkaamattomuus oli keskeisin asia Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa, joka oli saanut vaikutteita neljätoista vuotta aikaisemmin julkaistusta Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta, jossa todettiin, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, ja että heillä on tiettyjä luovuttamattomia perusoikeuksia, kuten oikeus elämään, oikeus vapauteen ja oikeus onnellisuuden tavoittelemiseen.
YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 perustuu Ranskan ihmisoikeuksien julistukseen, mutta se on vesitetty painos alkuperäisestä. Siinä kyllä todetaan, että ihmiset syntyvät vapaina, mutta siinä ei mainita, että ihmiset myös elävät vapaina. Julistuksessa ei myöskään määritellä, mitä vapaus on, joten se jää itse kunkin diktaattorin vapaasti määriteltäväksi.
2000 -luvulla periaatetta kansalaisten vapauden loukkaamattomuudesta ei enää tunnusteta. Yksilönvapaudella ei ole enää merkitystä. Yksilön kuviteltu etu - ja monissa tapauksissa todellakin vain kuviteltu - katsotaan riittäväksi perusteeksi hänen vapautensa loukkaamiseen. Eduskunta säätää erilaisia pakkoja ja kieltoja, joilla vähennetään ihmisten vapautta päättää itse omista asioistaan. Kansalaisten henkilökohtaista vapautta, jonka merkittävät filosofit ja valtiomiehet parisataa vuotta sitten määrittelivät loukkaamattomaksi perusoikeudeksi, myydään kuin halpaa makkaraa. Syyksi riittää mikä tahansa tosielämästä irrallaan oleva mielikuvituksellinen peruste.
Kommunismia ja totalitarismia ihanteenaan pitänyt äärivasemmisto ei ole koskaan arvostanut aitoa yksilönvapautta, koska vapaus tavoitella omaa onneaan - kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sanotaan - johtaa taloudellisiin eroihin. Jotkut nimittäin onnistuvat paremmin onnensa tavoittelemisessa kuin toiset. Yksilönvapaus tekee myös tyhjäksi yritykset luoda sosialismia, koska vapaat ihmiset eivät alistu sosialistiseen pakkojärjestelmään. He äänestävät jaloillaan, jos ei muu auta. Tästä syystä sosialismiin kuuluu oleellisena osana kaikenlainen vapauden tukahduttaminen ja muurien pystyttäminen. Sosialistiseen ajatteluun kuuluu myös käsitys, että yksityinen kansalainen ei tarvitse henkilökohtaista vapautta, koska hän ei osaisi käyttää sitä oikein. Hän ei ole kykenevä päättämään omasta edustaan eikä kokonaisuuden edusta. Päätökset on tästä syystä keskitettävä tiedostavalle poliittiselle vähemmistölle, joka eliittiasemansa turvin pystyy luomaan tasa-arvoisen onnen valtakunnan kaikkien kyvyt ja tarpeet huomioiden. Maailmasta löytyy paljon esimerkkejä siitä, millaisia nämä onnen valtakunnat todellisuudessa ovat olleet, mutta silti monet uskovat niihin.
Koska vapaus ja vapauteen pyrkiminen on ikivanha asia, sosialistitkaan eivät ole voineet kokonaan hylätä sitä. He ovat keksineet vapaudelle uuden määritelmän: "vapaus johonkin" - erotuksena vanhasta määritelmästä "vapaus jostakin". Kirjallisuudessa käytetään nimiä positiivinen vapaus ja negatiivinen vapaus. Sosialistien keksimä positiivinen vapaus ei tietenkään ole aitoa vapautta, vaan kyseessä on uuden nimen antaminen sanoille "mahdollisuus" ja "pakko".
Sosialistinen ajattelutapa on hiipinyt salakavalasti myös ei-sosialististen valtioiden toimintaan. Suomessakin pieni paremmin tietävien eliitti säätää pakkolakeja kansalaisten onnen lisäämiseksi, vaikka todellisuudessa tällaiset lait vähentävät onnellisuutta. Poliittiseen liturgiaan on ujutettu käsite "oikeus turvallisuuteen", minkä avulla voidaan hämätä ihmisiä. Kun kielletään jokin asia ja viedään siten ihmisiltä oikeus päättää omista asioistaan, vapauden poistamista vähätellään ja sanotaan, että päätöksellä varmistettiin ihmisten oikeus turvallisuuteen. Tekniikka on sama, jolla Neuvostoliiton diktatuurin säätämiä rajoituksia perusteltiin. Kaikki oli tarkoitettu vain kansan onneksi, vaikka kansa ei aina ymmärtänytkään sitä.
Kun yksilönvapauden arvo lähentelee nollaa, ja kun oikeus turvallisuuteen on nostettu kaikkein korkeimmaksi arvoksi yhteiskunnassa, ihmisiltä voidaan poistaa vapauksia täysin mielivaltaisesti. Pienikin teoreettinen parannus oikeudessa turvallisuuteen mahdollistaa vaikka kuinka merkittävän yksilönvapauden vähentämisen. Yhteiskunta on muuttunut turvallisuusdiktatuuriksi, jossa pienellä poliitikoista ja viranomaisista koostuvalla klikillä on suvereeni oikeus päättää, mitkä ovat turvallisuusasioita, ja päätöksen jälkeen suvereeni oikeus käyttää pakkovaltaa näissä "turvallisuusasioissa". Turvallisuus on taikasana, jolla demokratia syrjäytetään ja keskustelu asioista hiljennetään. Kansallinen turvallisuus, yksilöiden turvallisuus, kansanryhmien turvallisuus, Internetin turvallisuus, sinun turvallisuutesi, minun turvallisuuteni - minkä tahansa näiden perusteella meiltä kansalaisilta voidaan viedä viimeisiä vapauden rippeitä meidän itse hurratessa ja heilutellessa lippuja iloisina siitä, että näin tapahtuu. Eikä mitään takarajaa ole. Meno vain kiihtyy.
Vaikka maailma on muuttunut, arvostan edelleen alkuperäistä yksilönvapautta ja katson, että se toteutuu parhaiten demokraattisessa ja poliittiseen tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa - ei yhteiskunnassa, jossa demokratian kulissien takana naruista vetelee eliittien diktatuuri. Suomessa toimivista puolueista yksikään ei saa korkeita pisteitä yksilönvapauksien puolustajana.
Kannatan vapautta, vaikka tiedän, että sen kannattaminen on vanhanaikaista. Vierastan univormuja, leijonia ja miekkoja. Ne eivät ole vapauden symboleja.
Friday, February 11, 2011
What is freedom?
What is freedom? What is democracy. Before I answer these questions I tell you a few words about modern societies.
I don't believe in organized conspiracies, because for what would anybody need them. Things are going to a certain direction by itself, if there are enough people, whose personal interest is in question.
Politicians, the police, the media and the voters form a whole whose parts interact with each other.
Politicians need the media to get into power and stay there. The police need politicians to obtain more resources and power. The media require the police to obtain news of accidents and crimes. The police need the media to maintain a positive public image. Businesses need the media in order to sell their products. Citizens are a motor that rotates the wheels of the system by voting in elections.
The one who plays the best, increase their share of power.
This does not apply to common citizens because the citizens have nothing to gain. They have only to lose - namely freedom. The only ones who can win in this game, are the politicians and the police. Media is just a merchant who make a profit by selling the hangman the rope, to which it is eventually hanged.
In order to understand the current world you should keep in mind the law of nature, according to which the limited resources will inevitably lead to competition, and in the competition those who are the strongest will win. Thus, the resources - be it economic power or political power, or just about anything - simply pile up to a small minority. One percent of the U.S. population owns nearly forty percent of the property, and the concentration of property in few hands is still going on.
If you try to remove economic inequalities by political measures, it may happen that an apparently economic equality is achieved yes, but after that one per cent of population owns 99 per cent of political power. The result is an equality of misery. North Korea is a living example. Economic equality can not be maintained except in extreme duress.
The accumulation of power in few hands has a tedious feature that, if the accumulation is prevented in some sectors, the power searches for new channels and begins to pile up in some other area. Power greedy people go to where power is available. If this is not noticed, the dictatorship comes to a society via a side entrance.
Aren't we living in a democratic society. Doesn't it prevent all kind of aspirations to dictatorships by nature. It depends what kind of democracy we are talking about.
Totalitarian democracy is a system in which the majority, either directly or through their representatives, have the absolute authority to adopt rules which also the minority must be respected.
In equality-based democracy, no one has the right to impose or to subject anyone, but anyone has the right to prevent the subjugation.
The difference between totalitarian democracy and equality-based democracy is that in a totalitarian democracy, the value of individual freedom is zero, but in the gender-based democracy, it is infinite. This makes democracies very different. The modern state systems represent a totalitarian democracy – some more, some less. Sometimes, however, has been a different ideal of democracy.
The French Declaration of Human Rights, which was published in 1789, begins its finding of that "people are born and live in freedom, and they have the same rights." The declaration specifies the society to safeguard human freedom. It also sets out that "freedom means the power to make any kind of things, which do not harm other people."
In his book "On Liberty", published in 1859, English philosopher John Stuart Mill pointed out originally the idea of freedom, which he said was already in jeopardy. He wrote: The object of this Essay is to assert one very simple principle...” and this principle is that the sole end for which mankind are warranted, individually or collectively in interfering with the liberty of action of any of their number, is self-protection.”
The current state is a travesty of the original thought of freedom. Although the freedom of people should be irrevocable birthright, politicians cut slices of it like it was a low-priced sausages. Any criterion, which members of parliament happen to invent, is valid.
We need to begin a political campaign to stop our society becoming a totalitarian police state and dictatorship. Let's find an equality party and fight for freedom. That honorable word is strongly undervalued.
Saturday, December 18, 2010
Salaliittoteoria - onko sellaista?
Ideologiset vastustajani ovat joskus syyttäneet minua foorumeilla siitä, että näkemykseni poliisin vallan lisääntymisestä yhteiskunnassa kuuluvat luokkaan "salaliittoteoriat" - millä nykyisin tarkoitetaan samaa kuin humpuuki. Koska en oikeasti pyri esittämään mitään salaliittoteorioita, yritän arvioida, mistä salaliittoteoriaväitteet kumpuavat. Ne ovat mielestäni kirjoittajien viimeinen epätoivoinen puolustusreaktio tilanteessa, jossa olen hyökännyt heidän pyhiä arvojaan vastaan. Mitä nämä pyhät arvot ovat?
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisillä on ajattelussaan joitakin perusarvoja tai perustotuuksia, jotka ovat kuin jonkinlainen verkko tai runko, johon muut ajatukset sovitetaan. Jos esimerkiksi jonkun ihmisen perusajatus on, että maahanmuuttajat ovat kaiken pahan alku ja merkitsevät suomalaisen yhteiskunnan tuhoa, tällainen ihminen sovittaa saamansa tiedon tähän kehykseen ja etsii todisteita siitä, että asia on näin. Hän vahvistaa mielessään niitä tietoja, jotka tukevat hänen maailmankuvaansa ja vähättelee tai selittelee sattumaksi ne, jotka sotivat hänen maailmankuvaansa vastaan. Sama pätee kaikkien aatteiden kannattajiin. Vakaumuksellinen kommunisti näkee kaikki yrittäjät ja kapitalistit pahantahtoisina ja ahneina riistäjinä. Vakaumuksellinen natsi näkee juutalaisten juonet kaikkialla. Hyvin menestyvä kapitalisti tai uraputkessa edennyt virkamies tai toimihenkilö näkee huonommin menestyvät surkeina ruikuttajina, joiden perimmäinen vika on laiskuus. Vankkumaton lakien noudattaja kokee lainrikkojat piittaamattomiksi ja itsekkäiksi pahantekijöiksi, joita yhteiskunnan tulisi kohdella kovin ottein. Lakien rikkoja puolestaan kokee vankkumattomat lainnoudattajat vastenmielisinä itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä ei-ihmisinä, jotka seuraavat robottimaisesti suurta johtajaansa niin hyvässä kuin pahassakin. Luokitteluja voisi jatkaa, mutta eivätköhän nämä riitä esimerkeiksi.
Käytännössä kaikilla ihmisillä on olemassa jonkinlainen perusideologia, vaikka se joillakin on epämääräisempi ja heikommin nähtävissä kun joillakin toisilla.
Miksi ihmiset tarvitsevat tällaisen sisäisen arvorakennelman?
En ole psykologi, joten en osaa vastata kysymykseen tieteellisesti. Oma arvioni on, että tuollainen rakennelma on välttämätön osa minuutta. Se on jonkinlainen omassa ajattelussa oleva sisäinen koti tai linnoitus, joka luo turvallisuuden tunteen ja ajatuksen pysyvyydestä. Vaikka maailman kolhut koittelisivat ja vaarat uhkaisivat, on jotain pysyvää, josta voidaan ajatella, että "näistä arvoista en luovu". Koti uskonto ja isänmaa. Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer. Allahu Agbar. To Protect and Serve.
Ei ole minun tehtäväni muutaman kirjoituksen perusteella arvioida, millaisia ovat jonkun kirjoittajan perusarvot, vaikka joskus jo yksi ainoa kirjoitus voi antaa vahvoja viitteitä asiasta. Jokainen pitäköön arvonsa ja olkoon niiden kanssa onnellinen tai onneton.
Vaikka en pyrikään arvioimaan toisten ihmisten arvomaailmaa, mielipide-eroissa usein on pohjimmiltaan kyse arvojen konfliktista. Jos arvot ovat perustavasti erilaiset, keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Kukin huitoo esille omia mielipiteitään, mutta ne kilpistyvät toisen osapuolen perusarvojen panssariin. Sisäisten arvojen panssari on nimittäin hyvin vaikea läpäistä, vaikka sekin poikkeusoloissa tai muuten sopivissa olosuhteissa onnistuu. Yksi usein mainittu esimerkki on ns. Tukholman syndrooma, jossa panttivanki yllättävän nopeasti pudottaa suojauksensa ja alkaa omaksua osia kaappaajan arvomaailmasta. Eikä muutos näissä tapauksissa ole välttämättä pelkästään tilapäinen, vaan siitä saattaa jäädä pysyviä jälkiä. Tiedetäänhän tapauksia, joissa panttivangiksi joutunut ihminen on myöhemmin ystävystynyt tai jopa mennyt naimisiin vangitsijansa kanssa.
Mistä on siis kyse tässä "salaliittoteoriassa"?
("Salaliittoteorialla" tarkoitetaan tässä yhteydessä erään foorumikirjoittajan raivokasta ja vihamiemielistä kommenttia poliisin arvostelijoita kohtaan, jotka hänen mielestään näkevät salaliittoja siellä missä niitä ei ole - salaliitto on kuitenkin pelkästään kirjoittajan omaa keksintöä.)
Ennen kuin vastaan, haluan korostetusti painottaa, että esitän arvion positiivisessa hengessä tarkoittamatta millään tavalla loukata ketään. Yritän esittää asian mahdollisimman neutraalisti. Rikon tässä yksittäistapauksessa nyt edellä esittämääni lausuntoa, jossa esitin, että en pyri arvioimaan toisten arvomaailmaa.
Uskon, että salaliittoteoriassa tai salaliittoteoriaolettamuksessa on kyse kirjoittajan arvomaailmasta, joka on jostakin (ehkä henkilökohtaisesta) syystä (jota en yritä arvailla) perusteeltaan poliisimyönteinen. Siis ei poliisivihamielinen tai edes poliisineutraali vaan poliisimyönteinen.
Jos arvomaailma on tuollainen, on aivan luonnollista, että kirjoittaja kokee kaikki negatiiviset arviot poliisista ikään kuin henkilökohtaisena hyökkäyksenä pyhiä arvojaan vastaan (aivan kuten muslimit reagoivat voimakkaasti pilakuviin pyhimmästä profeetastaan). Ja kun arvot ovat tuollaiset, puolustusreaktio aktivoituu heti kun pyhiä arvoja loukataan. Kirjoittajan sivistyneisyys ja oppineisuus ja hyvien tapojen arvostaminen toimii puskurina, joten kirjoittaja hillitsee itsensä eikä lähde samanlaiseen verbaaliseen riehuntaan, johon muslimit lähtivät pilakuvien vuoksi. Ärtymys näkyy hienovaraisena vihjailuna "salaliittoteoriasta", mihin kirjoittaja ei älykkäänä ihmisenä tietenkään oleta toisen kirjoittajan uskovan.
Mistä päättelen, että kirjoittajan arvomaailma on poliisimyönteinen?
Tämäkin on laajempi kysymys.
Tulin tuohon johtopäätökseen tavallaan vahingossa. Luin nimittäin erään tämän kirjoittajan tekstin ja innostuin siinä esitetyistä mielipiteistä, jotka vastasivat hyvin pitkälle omia näkemyksiäni. Ihmettelin, löytyykö todellakin jostakin joku, joka ajattelee tietyistä asioista samalla tavalla kun minä. Uteliaisuuteni heräsi sen verran, että selasin muitakin kirjoittajan tekstejä. Parin kolmen jutun jälkeen aloin olla yhä vakuuttuneempi, että tässä on perusarvoista samaa mieltä kanssani oleva henkilö. Löytö tuntui ihmeelliseltä.
Illuusio ei kestänyt kauan, sillä selatessani lisää kirjoituksia törmäsin muutamaan, jotka romuttivat käsitykseni samalla tavalla ajattelemisesta. Nämä kirjoitukset käsittelivät poliisia, joiden toimintaan kirjoittajalla tuntui olevan täydellinen, lähes ihaileva luottamus.
Ne mielipiteet, joissa ei käsitelty poliisia, olivat ehkä loogisen päättelyn tulosta, ja sen vuoksi ne tuntuivat erilaisilta ja helpoilta olla samaa mieltä. Looginen päättely ei kuitenkaan ulotu kuin korkeintaan vaimennettuna sisäisten arvojen alueelle (vai onko joku kuullut muslimista, joka yrittäisi loogisesti päätellä, onko Allahia olemassa tai päätyvätkö itsemurhapommittajat oikeasti paratiisiin). Sisäisten arvojen alueella toimitaan uskon ja metafysiikan kentässä. Tämän vuoksi loogiset argumentit vaikuttavat huonosti sisäisiin arvoihin.
Kun tulin arvioineeksi toisen kirjoittajan arvomaailmaa, lienee kohtuullista arvioida myös omaani (itsearviointi on tietysti aina epäilyttävää, mutta yritän olla rehellinen).
Arvomaailmani "pyhät arvot" ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja anteeksianto.
Oikeudenmukaisuudella tarkoitan sitä, että kansalaisia tai yleensä ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla tilanteissa, joissa julkinen valta käyttää pakkokeinoja ihmisiä vastaan. Eli samasta teosta tulisi olla kaikille samanlaiset seuraukset henkilöön katsomatta. Enkä tarkoita nyt tekoa juridisessa mielessä vaan käytännön tasolla. Lakien avullahan teot voidaan nimetä joksikin muuksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat, ja tätä kautta voidaan väittää, että seuraukset samasta "juridisesta" teosta ovat kaikille samat. Tarkoitan tekoja fyysisinä tekoina ja toimintana ottamatta huomioon sitä, miten laki kyseisen teon siinä tilanteessa määrittelee (tämä on vähän epämääräisesti ilmaistu, joten tähän voi joku tarttua, mutta mietin vastausta vasta sitten jos joudun sen antamaan).
Tasa-arvo puolestaan tarkoittaa tilaa, jossa kenelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei ole oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai väkivallalla uhkaamalla alistaa muita ihmisiä tai pakottaa heidät elämään alistajan arvomaailman mukaisesti. Käytännön esimerkki tässä tarkoitetusta epätasa-arvosta on tilanne, jossa esimerkiksi Irakissa enemmistönä olevat shiiat säätävät lain, jolla pakotetaan vähemmistönä olevat sunnit tai kristityt noudattamaan "shiialaisten" uskonnollisia tapoja tai arvoja. Määräys on demokraattiseen enemmistöön perustuva, mutta silti tasa-arvon vastainen.
Suvaitsevaisuus taas on sitä mitä nimikin sanoo, eli suvaitsevaisuuteen kuuluu antaa muiden elää elämäänsä siten kuin he haluavat, vaikka heidän elämäntapansa ja arvonsa eivät vastaisikaan minun elämäntapaani tai arvojani. Eli kukin eläköön tyylillään ja pitäköön huolta omista asioistaan.
Anteeksianto poliittisessa merkityksessä tarkoittaa kohtuuttoman ankarien rangaistusten ja julkisen vallan voimankäytön vastustamista ja periaatetta, että ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät tietenkään tarkoita sitä, että moninkertaisen murhaajan tai muulla tavalla vaarallisen ihmisen pitäisi antaa riehua vapaana uusia uhreja etsimässä - jos joku tällaista epäilee. Rajansa kaikella Nuo ovat siis arvoni.
Miten kriittinen suhtautumiseni poliisiin liittyy noihin arvoihin?
Siten, että näen poliisin järjestelmänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, joka toimii kaikkia noita edellä mainittuja arvoja vastaan. Poliisilla ei ole moraalista omaatuntoa, vaan poliisi toteuttaa mielettömimmätkin lait ilman näkyviä tunnontuskia sen ajatuksen suojaan vetäytyen, että muut ovat lait säätäneet, joten vastuu on muiden. Tällainen asenne on johtanut 1900-luvun mittavimpien hirmutöiden toteuttamiseen. Juutalaisia kuolemanleireille toimittanut Gestapo oli poliisi - jos tämä on joltakin unohtunut. Miehitettyjen maiden poliisit auttoivat Gestapoa juutalaisten pidättämisessä todennäköisesti tietoisina siitä, että vangittujen juutalaisperheiden lapsia ei lähetetty mihinkään mukavalle kesäleirille vaan paikkaan josta ei ole paluuta. Uudempia näyttöjä poliisin moraalittomasta toiminnasta saatiin Balkanilta 1990-luvulla. Poliisi oli mukana etnisissä puhdistuksissa ja kuolemanpartioissa.
Myöskään tasa-arvo ei ole poliisin etujen mukainen, mikä näkyy siinä, että poliisi toimii aktiivisesti omien oikeuksiensa lisäämiseksi sekä uusien pakkolakien aikaansaamiseksi lainsäädännön valmistelijana ja poliisikansanedustajina. Tasa-arvon ja vapauden häviämättömyyden periaatteen mukaan jokainen kansalaisille säädetty kielto eli kansalaisten vapauden vähentäminen lisää automaattisesti vastaavalla määrällä poliisin valtaa. Poliisi ei siis koskaan ole neutraali ulkopuolinen ehdottaessaan jotain uutta pakkolakia.
Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät myöskään taida olla mitään arvotettuja poliisihyveitä, jotka korostuisivat poliisin toiminnassa tai jotka näkyisivät poliisin roolissa lainvalmistelijana ja kansanedustajana. Näissä asioissa tosin liikutaan osittain henkilökohtaisella alueella, joten yksilöjen välillä on eroja niin poliiseissa kuin muissakin.
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisillä on ajattelussaan joitakin perusarvoja tai perustotuuksia, jotka ovat kuin jonkinlainen verkko tai runko, johon muut ajatukset sovitetaan. Jos esimerkiksi jonkun ihmisen perusajatus on, että maahanmuuttajat ovat kaiken pahan alku ja merkitsevät suomalaisen yhteiskunnan tuhoa, tällainen ihminen sovittaa saamansa tiedon tähän kehykseen ja etsii todisteita siitä, että asia on näin. Hän vahvistaa mielessään niitä tietoja, jotka tukevat hänen maailmankuvaansa ja vähättelee tai selittelee sattumaksi ne, jotka sotivat hänen maailmankuvaansa vastaan. Sama pätee kaikkien aatteiden kannattajiin. Vakaumuksellinen kommunisti näkee kaikki yrittäjät ja kapitalistit pahantahtoisina ja ahneina riistäjinä. Vakaumuksellinen natsi näkee juutalaisten juonet kaikkialla. Hyvin menestyvä kapitalisti tai uraputkessa edennyt virkamies tai toimihenkilö näkee huonommin menestyvät surkeina ruikuttajina, joiden perimmäinen vika on laiskuus. Vankkumaton lakien noudattaja kokee lainrikkojat piittaamattomiksi ja itsekkäiksi pahantekijöiksi, joita yhteiskunnan tulisi kohdella kovin ottein. Lakien rikkoja puolestaan kokee vankkumattomat lainnoudattajat vastenmielisinä itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä ei-ihmisinä, jotka seuraavat robottimaisesti suurta johtajaansa niin hyvässä kuin pahassakin. Luokitteluja voisi jatkaa, mutta eivätköhän nämä riitä esimerkeiksi.
Käytännössä kaikilla ihmisillä on olemassa jonkinlainen perusideologia, vaikka se joillakin on epämääräisempi ja heikommin nähtävissä kun joillakin toisilla.
Miksi ihmiset tarvitsevat tällaisen sisäisen arvorakennelman?
En ole psykologi, joten en osaa vastata kysymykseen tieteellisesti. Oma arvioni on, että tuollainen rakennelma on välttämätön osa minuutta. Se on jonkinlainen omassa ajattelussa oleva sisäinen koti tai linnoitus, joka luo turvallisuuden tunteen ja ajatuksen pysyvyydestä. Vaikka maailman kolhut koittelisivat ja vaarat uhkaisivat, on jotain pysyvää, josta voidaan ajatella, että "näistä arvoista en luovu". Koti uskonto ja isänmaa. Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer. Allahu Agbar. To Protect and Serve.
Ei ole minun tehtäväni muutaman kirjoituksen perusteella arvioida, millaisia ovat jonkun kirjoittajan perusarvot, vaikka joskus jo yksi ainoa kirjoitus voi antaa vahvoja viitteitä asiasta. Jokainen pitäköön arvonsa ja olkoon niiden kanssa onnellinen tai onneton.
Vaikka en pyrikään arvioimaan toisten ihmisten arvomaailmaa, mielipide-eroissa usein on pohjimmiltaan kyse arvojen konfliktista. Jos arvot ovat perustavasti erilaiset, keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Kukin huitoo esille omia mielipiteitään, mutta ne kilpistyvät toisen osapuolen perusarvojen panssariin. Sisäisten arvojen panssari on nimittäin hyvin vaikea läpäistä, vaikka sekin poikkeusoloissa tai muuten sopivissa olosuhteissa onnistuu. Yksi usein mainittu esimerkki on ns. Tukholman syndrooma, jossa panttivanki yllättävän nopeasti pudottaa suojauksensa ja alkaa omaksua osia kaappaajan arvomaailmasta. Eikä muutos näissä tapauksissa ole välttämättä pelkästään tilapäinen, vaan siitä saattaa jäädä pysyviä jälkiä. Tiedetäänhän tapauksia, joissa panttivangiksi joutunut ihminen on myöhemmin ystävystynyt tai jopa mennyt naimisiin vangitsijansa kanssa.
Mistä on siis kyse tässä "salaliittoteoriassa"?
("Salaliittoteorialla" tarkoitetaan tässä yhteydessä erään foorumikirjoittajan raivokasta ja vihamiemielistä kommenttia poliisin arvostelijoita kohtaan, jotka hänen mielestään näkevät salaliittoja siellä missä niitä ei ole - salaliitto on kuitenkin pelkästään kirjoittajan omaa keksintöä.)
Ennen kuin vastaan, haluan korostetusti painottaa, että esitän arvion positiivisessa hengessä tarkoittamatta millään tavalla loukata ketään. Yritän esittää asian mahdollisimman neutraalisti. Rikon tässä yksittäistapauksessa nyt edellä esittämääni lausuntoa, jossa esitin, että en pyri arvioimaan toisten arvomaailmaa.
Uskon, että salaliittoteoriassa tai salaliittoteoriaolettamuksessa on kyse kirjoittajan arvomaailmasta, joka on jostakin (ehkä henkilökohtaisesta) syystä (jota en yritä arvailla) perusteeltaan poliisimyönteinen. Siis ei poliisivihamielinen tai edes poliisineutraali vaan poliisimyönteinen.
Jos arvomaailma on tuollainen, on aivan luonnollista, että kirjoittaja kokee kaikki negatiiviset arviot poliisista ikään kuin henkilökohtaisena hyökkäyksenä pyhiä arvojaan vastaan (aivan kuten muslimit reagoivat voimakkaasti pilakuviin pyhimmästä profeetastaan). Ja kun arvot ovat tuollaiset, puolustusreaktio aktivoituu heti kun pyhiä arvoja loukataan. Kirjoittajan sivistyneisyys ja oppineisuus ja hyvien tapojen arvostaminen toimii puskurina, joten kirjoittaja hillitsee itsensä eikä lähde samanlaiseen verbaaliseen riehuntaan, johon muslimit lähtivät pilakuvien vuoksi. Ärtymys näkyy hienovaraisena vihjailuna "salaliittoteoriasta", mihin kirjoittaja ei älykkäänä ihmisenä tietenkään oleta toisen kirjoittajan uskovan.
Mistä päättelen, että kirjoittajan arvomaailma on poliisimyönteinen?
Tämäkin on laajempi kysymys.
Tulin tuohon johtopäätökseen tavallaan vahingossa. Luin nimittäin erään tämän kirjoittajan tekstin ja innostuin siinä esitetyistä mielipiteistä, jotka vastasivat hyvin pitkälle omia näkemyksiäni. Ihmettelin, löytyykö todellakin jostakin joku, joka ajattelee tietyistä asioista samalla tavalla kun minä. Uteliaisuuteni heräsi sen verran, että selasin muitakin kirjoittajan tekstejä. Parin kolmen jutun jälkeen aloin olla yhä vakuuttuneempi, että tässä on perusarvoista samaa mieltä kanssani oleva henkilö. Löytö tuntui ihmeelliseltä.
Illuusio ei kestänyt kauan, sillä selatessani lisää kirjoituksia törmäsin muutamaan, jotka romuttivat käsitykseni samalla tavalla ajattelemisesta. Nämä kirjoitukset käsittelivät poliisia, joiden toimintaan kirjoittajalla tuntui olevan täydellinen, lähes ihaileva luottamus.
Ne mielipiteet, joissa ei käsitelty poliisia, olivat ehkä loogisen päättelyn tulosta, ja sen vuoksi ne tuntuivat erilaisilta ja helpoilta olla samaa mieltä. Looginen päättely ei kuitenkaan ulotu kuin korkeintaan vaimennettuna sisäisten arvojen alueelle (vai onko joku kuullut muslimista, joka yrittäisi loogisesti päätellä, onko Allahia olemassa tai päätyvätkö itsemurhapommittajat oikeasti paratiisiin). Sisäisten arvojen alueella toimitaan uskon ja metafysiikan kentässä. Tämän vuoksi loogiset argumentit vaikuttavat huonosti sisäisiin arvoihin.
Kun tulin arvioineeksi toisen kirjoittajan arvomaailmaa, lienee kohtuullista arvioida myös omaani (itsearviointi on tietysti aina epäilyttävää, mutta yritän olla rehellinen).
Arvomaailmani "pyhät arvot" ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja anteeksianto.
Oikeudenmukaisuudella tarkoitan sitä, että kansalaisia tai yleensä ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla tilanteissa, joissa julkinen valta käyttää pakkokeinoja ihmisiä vastaan. Eli samasta teosta tulisi olla kaikille samanlaiset seuraukset henkilöön katsomatta. Enkä tarkoita nyt tekoa juridisessa mielessä vaan käytännön tasolla. Lakien avullahan teot voidaan nimetä joksikin muuksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat, ja tätä kautta voidaan väittää, että seuraukset samasta "juridisesta" teosta ovat kaikille samat. Tarkoitan tekoja fyysisinä tekoina ja toimintana ottamatta huomioon sitä, miten laki kyseisen teon siinä tilanteessa määrittelee (tämä on vähän epämääräisesti ilmaistu, joten tähän voi joku tarttua, mutta mietin vastausta vasta sitten jos joudun sen antamaan).
Tasa-arvo puolestaan tarkoittaa tilaa, jossa kenelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei ole oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai väkivallalla uhkaamalla alistaa muita ihmisiä tai pakottaa heidät elämään alistajan arvomaailman mukaisesti. Käytännön esimerkki tässä tarkoitetusta epätasa-arvosta on tilanne, jossa esimerkiksi Irakissa enemmistönä olevat shiiat säätävät lain, jolla pakotetaan vähemmistönä olevat sunnit tai kristityt noudattamaan "shiialaisten" uskonnollisia tapoja tai arvoja. Määräys on demokraattiseen enemmistöön perustuva, mutta silti tasa-arvon vastainen.
Suvaitsevaisuus taas on sitä mitä nimikin sanoo, eli suvaitsevaisuuteen kuuluu antaa muiden elää elämäänsä siten kuin he haluavat, vaikka heidän elämäntapansa ja arvonsa eivät vastaisikaan minun elämäntapaani tai arvojani. Eli kukin eläköön tyylillään ja pitäköön huolta omista asioistaan.
Anteeksianto poliittisessa merkityksessä tarkoittaa kohtuuttoman ankarien rangaistusten ja julkisen vallan voimankäytön vastustamista ja periaatetta, että ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät tietenkään tarkoita sitä, että moninkertaisen murhaajan tai muulla tavalla vaarallisen ihmisen pitäisi antaa riehua vapaana uusia uhreja etsimässä - jos joku tällaista epäilee. Rajansa kaikella Nuo ovat siis arvoni.
Miten kriittinen suhtautumiseni poliisiin liittyy noihin arvoihin?
Siten, että näen poliisin järjestelmänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, joka toimii kaikkia noita edellä mainittuja arvoja vastaan. Poliisilla ei ole moraalista omaatuntoa, vaan poliisi toteuttaa mielettömimmätkin lait ilman näkyviä tunnontuskia sen ajatuksen suojaan vetäytyen, että muut ovat lait säätäneet, joten vastuu on muiden. Tällainen asenne on johtanut 1900-luvun mittavimpien hirmutöiden toteuttamiseen. Juutalaisia kuolemanleireille toimittanut Gestapo oli poliisi - jos tämä on joltakin unohtunut. Miehitettyjen maiden poliisit auttoivat Gestapoa juutalaisten pidättämisessä todennäköisesti tietoisina siitä, että vangittujen juutalaisperheiden lapsia ei lähetetty mihinkään mukavalle kesäleirille vaan paikkaan josta ei ole paluuta. Uudempia näyttöjä poliisin moraalittomasta toiminnasta saatiin Balkanilta 1990-luvulla. Poliisi oli mukana etnisissä puhdistuksissa ja kuolemanpartioissa.
Myöskään tasa-arvo ei ole poliisin etujen mukainen, mikä näkyy siinä, että poliisi toimii aktiivisesti omien oikeuksiensa lisäämiseksi sekä uusien pakkolakien aikaansaamiseksi lainsäädännön valmistelijana ja poliisikansanedustajina. Tasa-arvon ja vapauden häviämättömyyden periaatteen mukaan jokainen kansalaisille säädetty kielto eli kansalaisten vapauden vähentäminen lisää automaattisesti vastaavalla määrällä poliisin valtaa. Poliisi ei siis koskaan ole neutraali ulkopuolinen ehdottaessaan jotain uutta pakkolakia.
Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät myöskään taida olla mitään arvotettuja poliisihyveitä, jotka korostuisivat poliisin toiminnassa tai jotka näkyisivät poliisin roolissa lainvalmistelijana ja kansanedustajana. Näissä asioissa tosin liikutaan osittain henkilökohtaisella alueella, joten yksilöjen välillä on eroja niin poliiseissa kuin muissakin.
Sunday, November 14, 2010
Uhrittomat rikokset - sensuroitu mielipide
Eräällä liikennefoorumilla eräs kirjoittaja esitti linkin uutiseen, jossa kerrottiin huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneen autoilijan törmänneen lyhtypylväisiin. Kirjoittajan mielestä uutinen todisti, että huumeiden käyttäminen ei ole ”uhriton rikos” niin kuin libertaristit – kirjoittaja käytti nimeä ”liberalistit” - väittävät. Vastasin hänen kirjoitukseensa, mutta teksti ei koskaan ilmestynyt foorumille, sillä joku on ilkivaltaisesti ”bannanut” sähköpostiosoitteeni. Vapautta puolustavat mielipiteeni eivät miellytä kaikkia. Seuraavassa on julkaisematta jäänyt vastaukseni hieman korjailtuna ja täydennettynä.
Mikäli oikein ymmärsin uutisen, niin huumeiden käyttö ei vahingoittanut "uhreja" eli lyhtypylväitä. Sen sijaan autolla ajaminen eli tarkemmin sanottuna törmääminen lyhtypylväisiin aiheutti vahinkoja. Liberalistit ovat siis oikeassa. Jos rikos ei kohdistu kehenkään, sillä ei myöskään voi olla uhreja.
Tunnustaudun itsekin liberaaliksi ja vieläpä aivan ultraääriliberaaliksi. Minun mielestäni kaikkea sellaista pitäisi saada vapaasti tehdä, josta ei aiheudu selkeästi osoitettavaa haittaa tai vaaraa tai vahinkoa muille ihmisille. Mikään epämääräinen juridinen höpöhöpö kuten "on omiaan aiheuttamaan" ei kelpaa, vaan aiheutetun haitan tai vaaran tai vahingon pitää olla konkreettista ja uhrien ainakin jollakin tavalla yksilöityjä, jotta tekoa voitaisiin pitää rikollisena.
En perusta näkemystäni liberaalien tai liberalistien tai libertaristien tai muidenkaan ”istien” teorioihin vaan aivan kylmiin yksinkertaisiin tosiseikkoihin.
Yksi yhteiskunnallisen elämän peruskysymyksiä on se, millaisiin ja millä perusteella laadittuihin ja kenen toimesta laadittuihin sääntöihin elämä perustuu. Tällä hetkellä tilanne on se, kun mennään aivan käsitteiden juurille, että säännöt laatii se, jolla on valta ja voima laatia ne. Ei siinä mitään tämän hienompaa periaatetta ole. Joku laatii lait ja pakottaa muut tottelemaan. Lakien oikeus lepää pelkästään sen varassa, että ne ovat olemassa, ja niiden laatija on valtuuttanut aseellisen joukon – eli poliisit – pitämään huolta siitä, että lakeja noudatetaan. Ei ole olemassa mitään ”ylempää” tahoa, joka sanoisi, että lait ovat oikein tai väärin, tai että niiden säätäminen on oikein tai väärin. Ylintä tahoa edustavat Veltto Virtanen, Mikko Alatalo, Juha Mieto sekä heidän kansanedustajakollegansa.
Koska periaate on se, että valta ja voima ratkaisee, ja pulinat pois, tätä periaatetta rikkomatta voi kuka tahansa antaa määräyksiä ja vahtia että ihmiset tottelevat. Joku rikolliskopla voi perustaa oman rikollisen alamaailmansa ja alistaa ihmisiä mielin määrin. Se on tietenkin ”väärin” nykyistä järjestelmää edustavien Veltto Virtasen ja Mikko Alatalon ja Juha Miedon mielestä, koska he haluavat olla ylimpiä säännöistä päättäjiä. Mutta se ei ole väärin järjestelmän olemassaolon takaavien periaatteiden valossa – koska nämä periaatteethan sallivat vallan ja voiman kaikille, jotka sen pystyvät käsiinsä saamaan.
Ei Suomen valtio tuomitse vieraan valtion johtoa, vaikka vieras valtio kaikkien demokraattisten mittareiden mukaan olisi häikäilemättömien rikollisten ja murhaajien käsissä – niin kuin jotkut diktatuurivaltiot ovat. Kansainvälisestä näkökulmasta katsoen näillä rikollisilla on oikeus valtaansa, koska he ovat sen käsiinsä saaneet. Sillä, miten he ovat sen käsiinsä saaneet, ja mitä periaatteita he noudattavat valtaa käyttäessään, ei ole paljonkaan merkitystä. Tämä osoittaa sen, että valtioiden välisessä ”avaruudessa” vallitsee aidoimmillaan ”se tekee, joka pystyy” -periaate, jota olen tässä selostanut.
Koska periaate on se, että valtaa käyttää se, joka siihen pystyy, terroristilla on siis aivan täysi ”oikeus” pamauttaa pomminsa missä tahansa ja siten vaikuttaa asioihin. Se, että Veltto Virtanen, Mikko Alatalo ja Juha Mieto tuomitsevat teon, on yhdentekevää. Saavathan he esittää mielipiteensä. He eivät kuitenkaan voi viedä asiaa mihinkään korkeampaa elimeen, koska he ovat korkein elin. Terroristi on nostanut itsensä samalle tasolle ja pommista päätellen ainakin jonkin aikaa on siellä pysynytkin. Hän on alkanut pelata isojen poikien peliä, jossa ei enää muiden mielipiteitä kuunnella.
Jos asiat halutaan järjestää toisella tavalla – sillä tavalla mitä minä kannatan – se edellyttää tietyistä perusasioista sopimista. Nykyisestä periaatteesta ”valta oikeuttaa itsensä” on luovuttava ja sovittava uudenlaisesta käytännöstä. Näin ei tietenkään tule tapahtumaan, mutta idealla voi leikitellä. Uuden periaatteen mukaan kenelläkään ei olisi valtaa! Kaikki ihmiset käyttäisivät valtaa vain itseään kohtaan eli päättäisivät omista asioista ja omasta elämästään. Jos jokin asia edellyttäisi yhteistyötä, siitä sovittaisiin erikseen. Se, että ihmiset päättävät omista asioistaan ei sulje pois vapaaehtoisia yhteisiä hankkeita. Osakeyhtiöt, yhdistykset ja muut vastaavat yhteenliittymät voisivat toimia niin kuin nykyisinkin.
Mikä sitten olisi rikos tässä kaavailemassani uudenlaisessa yhteiskunnassa? Rikos olisi perussäännön rikkominen eli vallan käyttäminen jotain toista henkilöä kohtaan. Monet nykyiset rikokset olisivat rikoksia myös uudessa yhteiskunnassa. Onhan esimerkiksi varastaminen tai pahoinpitely -murhasta puhumattakaan – mitä ilmeisintä vallan käyttämistä muita ihmisiä kohtaan. Ajaminen humalassa ja siten muiden ihmisten hengen ja terveyden vaarantaminen olisi myös rikos, koska sekin on vallan käyttämistä. Se on muiden ihmisten pakottamista ja alistamista vaaralle.
Missä sitten näkyisivät oleelliset erot?
Juuri siinä mistä libertaristitkin mainitsevat. Uhrittomia rikoksia ei voisi olla olemassa, koska uhriton rikos ei ole vallan käyttämistä ketään kohtaan.
Lopputulos on sama kuin libertaristien politiikassa, mutta päättelyketju erilainen.
Mikäli oikein ymmärsin uutisen, niin huumeiden käyttö ei vahingoittanut "uhreja" eli lyhtypylväitä. Sen sijaan autolla ajaminen eli tarkemmin sanottuna törmääminen lyhtypylväisiin aiheutti vahinkoja. Liberalistit ovat siis oikeassa. Jos rikos ei kohdistu kehenkään, sillä ei myöskään voi olla uhreja.
Tunnustaudun itsekin liberaaliksi ja vieläpä aivan ultraääriliberaaliksi. Minun mielestäni kaikkea sellaista pitäisi saada vapaasti tehdä, josta ei aiheudu selkeästi osoitettavaa haittaa tai vaaraa tai vahinkoa muille ihmisille. Mikään epämääräinen juridinen höpöhöpö kuten "on omiaan aiheuttamaan" ei kelpaa, vaan aiheutetun haitan tai vaaran tai vahingon pitää olla konkreettista ja uhrien ainakin jollakin tavalla yksilöityjä, jotta tekoa voitaisiin pitää rikollisena.
En perusta näkemystäni liberaalien tai liberalistien tai libertaristien tai muidenkaan ”istien” teorioihin vaan aivan kylmiin yksinkertaisiin tosiseikkoihin.
Yksi yhteiskunnallisen elämän peruskysymyksiä on se, millaisiin ja millä perusteella laadittuihin ja kenen toimesta laadittuihin sääntöihin elämä perustuu. Tällä hetkellä tilanne on se, kun mennään aivan käsitteiden juurille, että säännöt laatii se, jolla on valta ja voima laatia ne. Ei siinä mitään tämän hienompaa periaatetta ole. Joku laatii lait ja pakottaa muut tottelemaan. Lakien oikeus lepää pelkästään sen varassa, että ne ovat olemassa, ja niiden laatija on valtuuttanut aseellisen joukon – eli poliisit – pitämään huolta siitä, että lakeja noudatetaan. Ei ole olemassa mitään ”ylempää” tahoa, joka sanoisi, että lait ovat oikein tai väärin, tai että niiden säätäminen on oikein tai väärin. Ylintä tahoa edustavat Veltto Virtanen, Mikko Alatalo, Juha Mieto sekä heidän kansanedustajakollegansa.
Koska periaate on se, että valta ja voima ratkaisee, ja pulinat pois, tätä periaatetta rikkomatta voi kuka tahansa antaa määräyksiä ja vahtia että ihmiset tottelevat. Joku rikolliskopla voi perustaa oman rikollisen alamaailmansa ja alistaa ihmisiä mielin määrin. Se on tietenkin ”väärin” nykyistä järjestelmää edustavien Veltto Virtasen ja Mikko Alatalon ja Juha Miedon mielestä, koska he haluavat olla ylimpiä säännöistä päättäjiä. Mutta se ei ole väärin järjestelmän olemassaolon takaavien periaatteiden valossa – koska nämä periaatteethan sallivat vallan ja voiman kaikille, jotka sen pystyvät käsiinsä saamaan.
Ei Suomen valtio tuomitse vieraan valtion johtoa, vaikka vieras valtio kaikkien demokraattisten mittareiden mukaan olisi häikäilemättömien rikollisten ja murhaajien käsissä – niin kuin jotkut diktatuurivaltiot ovat. Kansainvälisestä näkökulmasta katsoen näillä rikollisilla on oikeus valtaansa, koska he ovat sen käsiinsä saaneet. Sillä, miten he ovat sen käsiinsä saaneet, ja mitä periaatteita he noudattavat valtaa käyttäessään, ei ole paljonkaan merkitystä. Tämä osoittaa sen, että valtioiden välisessä ”avaruudessa” vallitsee aidoimmillaan ”se tekee, joka pystyy” -periaate, jota olen tässä selostanut.
Koska periaate on se, että valtaa käyttää se, joka siihen pystyy, terroristilla on siis aivan täysi ”oikeus” pamauttaa pomminsa missä tahansa ja siten vaikuttaa asioihin. Se, että Veltto Virtanen, Mikko Alatalo ja Juha Mieto tuomitsevat teon, on yhdentekevää. Saavathan he esittää mielipiteensä. He eivät kuitenkaan voi viedä asiaa mihinkään korkeampaa elimeen, koska he ovat korkein elin. Terroristi on nostanut itsensä samalle tasolle ja pommista päätellen ainakin jonkin aikaa on siellä pysynytkin. Hän on alkanut pelata isojen poikien peliä, jossa ei enää muiden mielipiteitä kuunnella.
Jos asiat halutaan järjestää toisella tavalla – sillä tavalla mitä minä kannatan – se edellyttää tietyistä perusasioista sopimista. Nykyisestä periaatteesta ”valta oikeuttaa itsensä” on luovuttava ja sovittava uudenlaisesta käytännöstä. Näin ei tietenkään tule tapahtumaan, mutta idealla voi leikitellä. Uuden periaatteen mukaan kenelläkään ei olisi valtaa! Kaikki ihmiset käyttäisivät valtaa vain itseään kohtaan eli päättäisivät omista asioista ja omasta elämästään. Jos jokin asia edellyttäisi yhteistyötä, siitä sovittaisiin erikseen. Se, että ihmiset päättävät omista asioistaan ei sulje pois vapaaehtoisia yhteisiä hankkeita. Osakeyhtiöt, yhdistykset ja muut vastaavat yhteenliittymät voisivat toimia niin kuin nykyisinkin.
Mikä sitten olisi rikos tässä kaavailemassani uudenlaisessa yhteiskunnassa? Rikos olisi perussäännön rikkominen eli vallan käyttäminen jotain toista henkilöä kohtaan. Monet nykyiset rikokset olisivat rikoksia myös uudessa yhteiskunnassa. Onhan esimerkiksi varastaminen tai pahoinpitely -murhasta puhumattakaan – mitä ilmeisintä vallan käyttämistä muita ihmisiä kohtaan. Ajaminen humalassa ja siten muiden ihmisten hengen ja terveyden vaarantaminen olisi myös rikos, koska sekin on vallan käyttämistä. Se on muiden ihmisten pakottamista ja alistamista vaaralle.
Missä sitten näkyisivät oleelliset erot?
Juuri siinä mistä libertaristitkin mainitsevat. Uhrittomia rikoksia ei voisi olla olemassa, koska uhriton rikos ei ole vallan käyttämistä ketään kohtaan.
Lopputulos on sama kuin libertaristien politiikassa, mutta päättelyketju erilainen.
Friday, October 29, 2010
Matkalla kohti totalitarismia
Olen siis käynyt eri foorumeilla monta sataa väittelyä poliittista kysymyksistä, joten yleisimmät vastaväitteet tuntuvat jo vanhan toistolta. Olen lukenut ne ennenkin. Kaikkein tympeimmiltä tuntuvat sellaiset vastaväitteet, jotka osoittavat, ettei kirjoittaja ole miettinyt asioita lainkaan vaan hän toistelee pelkästään ulkoa oppimiaan fraaseja. Niitä osaa jokainen toistella. Tällaisten kirjoittajien kanssa olen ehkä kaikesta eri mieltä. Jokaisesta sanasta ja jokaisesta pilkusta ja pisteestä ja jokaisesta rivinvälistä.
On masentavaa katsoa, kuinka yhteiskunta menee aina vain totalitaarisempaan suuntaan. Eduskunta säätää koko ajan uusia lakeja, joilla tavallisen kansalaisen vapautta ja itsemääräämisoikeutta vähennetään, ja samaan aikaan lainvalvojan eli poliisin oikeuksia lisätään (nämä asiathan menevät käsi kädessä; kun kansalaiselta kielletään jotain, poliisi saa taas yhden uuden perusteen puuttua kanssalaisten elämään).
Elämä jatkuvasti kiristyvän kontrollin ja sääntöviidakon keskellä on ahdistavaa. Olen huolimaton ja huonomuistinen ja teen paljon virheitä. Kiristyneet määräykset ja lisääntynyt kontrolli purevat eniten minun kaltaisiini epätäydellisiin ihmisiin. Saan rangaistuksia huolimattomuudestani ja huonomuistisuudestani. Pystyn ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan, mikä tarkoittaa sitä, että huomion siirtyminen hetkeksi johonkin uuteen asiaan katkaisee aikaisemman toiminnan, enkä muista enää palata siihen sen jälkeen, kun olen tehnyt uuden asian. Selitän tätä parilla esimerkillä.
Normaali häiriintymätön toimintaketju voi olla esimerkiksi seuraava:
Pysäköin auton. Nousen pois. Otan ovitaskusta pysäköintikiekon. Säädän kiekkoon kellonajan. Panen kiekon ikkunalle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota.
Häiriintynyt toimintaketju voi olla esimerkiksi tällainen:
Pysäköin auton. Nousen pois. Huomaan, että auto ei ole kunnolla pysäköintiruudussa. Panen vaihteen vapaalle. Työnnän autoa hieman. Panen vaihteen uudestaan päälle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota. Kun tulen takaisin, ikkunassa on sakkolappu.
Esimerkkejä voisi keksiä paljon.
Vaihdan viime hetkellä takkia. Rahakukkaro jää väärän takin taskuun. Poliisi pysäyttää. Taas tulee sakko. Unohdan kassin laiturille. Kassissa ovat veneen kaapin avaimet. Pelastusliivit ovat lukitussa kaapissa. Poliisi pysäyttää. Ja taas tulee sakko. Kaikissa ”kärsimysnäytelmissä” keskeistä osaa näyttelee poliisi tai joku muu rankaisemaan oikeutettu viranomainen.
Ihmiset saavat sakkoja ”teoista”, jotka eivät ole tekoja. Rangaistusten perusteena on se, että ihmiset muka vahingoittavat itseään tekoja tekemällä – jotka siis eivät ole tekoja eivätkä oikeasti vahingoita ketään. Rankaiseminen tällä perusteella on väärin. Se on jopa ihmisoikeuksien vastaista. Nimittäin alkuperäisten ihmisoikeuksien, jotka esiteltiin Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuonna 1789. Tässä julistuksessa mainitaan mm. seuraavat periaatteet:
”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”
Koko teksti löytyy internetistä, jos kiinnostaa.
Seuraava tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta, mutta sillä on yhteys siihen, mitä sen jälkeen kirjoitan.
Olen monta kertaa katsonut vierestä, kun valtuutettu tarkastaja tarkastaa jauhesammuttimen. Tarkastaminen tapahtuu seuraavasti: Tarkastaja ottaa sammuttimen käteensä, katselee sitä sekä ravistelee ja kopauttelee sitä kumivasaralla, jotta sisällä oleva mahdollinen paakkuuntunut jauhe irtoaisi. Sen jälkeen hän katsoo, että sammuttimen painemittari näyttää vihreää. Hän saattaa napauttaa mittaria sen varmistamiseksi, että viisari ei ole jumissa. Tämän jälkeen tarkastaja katsoo, onko laukaisumekanismi kunnossa. Jos joku osa on vääntynyt, hän oikaisee sen pihdeillä. Tarvittaessa hän ruiskuttaa öljyä vipujen ”saranoihin”. Lopuksi hän liimaa pullon kylkeen tarran, jossa on päivämäärä. Ja tästä noin minuutin kestävästä toimenpiteestä asiakas joutuu maksamaan kymmenen euroa tai mikä hinta milloinkin sattuu olemaan.
Kuka tahansa normaalijärkinen ihminen, jolla on kaksi kättä ja pari työkalua, pystyy tekemään tuollaisen tarkastuksen. Ainoastaan leimatarraa hän ei pysty liimaamaan, koska sitä hänellä tuskin on. Tämä leimatarra on kuitenkin tärkein asia. Se nimittäin ratkaisee, kirjoittaako poliisi sakon veneilijälle vai ei. Jos tarra puuttuu tai on yli vuoden vanha, seurauksena on sakko.
Jauhesammutin on pakollinen mm. yli 33, 3 hevosvoiman perämoottoriveneissä aluksen laadusta riippumatta.
Mitä tämä voi tarkoittaa käytännössä?
Sitä, että jos ajan 35 hevosvoiman moottorilla varustetulla peltisellä veneellä, joka ei käytännössä voi palaa, saan sakon asianmukaisen jauhesammuttimen puuttumisesta, vaikka vene olisi lastattu täyteen toimivia jauhesammuttimia. Oleellista ei nimittäin ole se, voiko vene palaa, eikä edes se, toimivatko jauhesammuttimet, eikä myöskään se, ovatko jauhesammuttimet tarkastettuja. Oleellista on pelkästään se, että sammuttimessa on alle vuoden vanha virallisen tarkastajan liimaama tarra. Se pelastaa sakolta. Rangaistuksella ei ole mitään tekemistä tulipalovaaran kanssa tai minkään muunkaan reaalimaailmaan kuuluvan asian kanssa, vaan rankaiseminen on pelkkää simputtamista ja kiusantekoa. Ja tällaista kiusantekoa pääsevät sopivan luonteen omaavat ihmiset harrastamaan poliisikoulun kautta.
Poliisit ovat koulumaailman ulkopuolella toimivia laillistettuja koulukiusaajia. Miksi ihmeessä tuntisin myötätuntoa tällaisia ihmisiä kohtaan. Olin aikoinaan koulukiusattu, ja koen poliisin toiminnan jatkumona sille, mitä koulussa tapahtui.
Oikeustajuni mukaan ihmistä ei tule rangaista, jos hän ei omalla toiminnallaan aiheuta muille haittaa tai vaaraa tai vahinkoa. Tämän vahvistaa myös alkuperäinen Ranskan ihmisoikeuksien julistus:
”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”
Ja tämän vahvistaa moni muukin lähde.
Budha: ”Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.”
Kungfutse: ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”
Zarathustra: ”Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi.”
Muhammed: ”Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen”
Jeesus: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille"
Näistä ohjeista voidaan kiteyttää universaali moraali. Se, että universaali moraali todella on olemassa, näkyy kaikkialla elämässä. Vai teemmekö ystävillemme ja lapsillemme ja puolisoillemme tekoja, joita emme haluaisi itsellemme tehtävän? Ehkä joskus teemme, mutta silloin omatuntomme alkaa soimata, ellemme ole psykopaatteja. Ja kyllä poliisitkin tuntevat universaalin moraalin. Tämä on nähty esimerkiksi silloin, kun poliisi on itse joutunut sakotuksen kohteeksi. Sakottaminen ei tässä tilanteessa enää ole ollutkaan niin mukava ja hyväksyttävä asia kuin silloin, kun poliisi on itse kirjoitellut sakkoja tavallisille kansalaisille. Viimeksi oikeudessa käsiteltiin komisario-kansanedustaja Petri Salon yrityksiä välttyä rangaistukselta, joka hänelle maantiellä ylinopeudesta annettiin. ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”
Yhteiskunnallisella tasolla tätä asiaa ovat ovat myös käsitelleet eräät filosofit, mm. J.S.Mill 1800-luvulla sekä Isaiah Berlin 1900-luvulla. Perimmäinen idea on se, että yhteiskunnan ei tulisi säätää määräyksiä, joilla rajoitetaan ihmisten suvereenia itsemääräämisoikeutta, mikä on vapauden kulmakivi. Kun tätä sääntöä rikotaan, tie diktatuuriin ja totalitarismiin on auki. Ei ole enää mitään portteja. Kaikki on pelkästään poliitikkojen mielivallasta kiinni. Ja kun muistetaan, että jokainen kielto eli vapauden väheneminen kansalaisilta merkitsee vallan lisääntymistä poliisin leirissä, ei ole vaikea tajuta, mikä taho yhteiskunnassa toimii totalitarismikehityksen moottorina. Kansanedustajat ovat pelkkiä sätkynukkeja, ja todellista valtaa käytetään aivan muualla.
Valta on ominaisuus, joka pyrkii täyttämään syntyneet tyhjiöt. Kun Urho Kekkonen oli presidenttinä, hän piti vallan ohjaksia tiukasti käsissään. Hän käytti suurempaa valtaa kuin hänelle olisi edes kuulunut. Valtatyhjiöitä ei ollut. Kekkosen jälkeen valta on hajonnut laajemmalle ja joutunut viime aikoina yhä enemmän naisten käsiin. Presidentti, pääministeri ja sisäministeri ovat naisia.
Naiset ovat luoteeltaan turvallisuushakuisia. He ovat valmiit luovuttamaan pois yhä enemmän kansalaisten vapauksia näennäisen turvallisuuden hyväksi. Bloggaaja Ruukinmatruuna ilmaisee asian näin:
”Lähes joka ainoa nainen on valmis ilomielin luopumaan mistä tahansa olennaisista vapauksistaan saadakseen turvallisuutta itselleen ja lapsilleen.”
Turvallisuusviranomaiset ovat nähneet naisten nousussa korkeisiin poliittisiin asemiin tilaisuutensa. Koska turvallisuusviranomaisilla on monopoli määritellä mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuusasioita, he tuovat hallinnon päätettäviksi esityksiä, joilla kansalaisten vapautta yhä enemmän vähennetään jonkin kuvitteellisen turvallisuusparannuksen perusteella. Ehdotukset menevät läpi vallitsevassa pelon ilmapiirissä, jossa pieninkin teoreettinen parannus turvallisuudessa katsotaan äärettömän arvokkaaksi ja suurikin menetys kansalaisten vapaudessa katsotaan merkityksettömäksi.
Kansalaisten ikiaikaista vapautta myydään kuin halpaa makkara. Hintana on muovitarra jauhesammuttimen kyljessä, ja kaupan takeena on poliisin sakotus- ja aseenkäyttöoikeus.
Poliisin vallan lisääntymisen yhteiskunnassa näkee monissa eri asioissa. Luettelosta tulisi pitkä, joten mainitsen vain muutaman asian.
Yksi merkki poliisin vallan kasvusta on se, millä röyhkeydellä ja ylimielisyydellä poliisi suhtautuu poliitikkoihin. Matti Vanhanen, joka sentään oli pääministeri, oli jatkuvan poliisispektaakkelin keskipisteessä lautakasoineen ja muine vähäpätöisine juttuineen. Kun eräät ministerit esittivät julkisuudessa toiveen, että poliisin pitäisi yrittää saada vaalirahasotkun tutkimukset valmiiksi ennen vaaleja, jotta keskeneräiset jutut eivät olisi sotkemassa vaalien asetelmaa, poliisi vastasi ylimielisesti, että se tutkii asiat silloin kun parhaaksi katsoo, eikä siinä poliitikkojen toiveilla ole mitään merkitystä. Poliisin johtava tutkija ei edes yrittänyt olla millään tavalla kohtelias vastauksessaan vaan hän esitti tökerön ja koppavan töksäytyksen, mikä kertoo poliisin asennemaailmasta. Poliisit ovat todellisia vallankäyttäjiä, ja ministerit ja muut poliitikot, pöh.
Vallan lisääntymisen näkee myös poliisin olemuksesta ja toimintakulttuurista. Kun tapahtuu jokin vähän suurempi rikos, kuten kouluampumiset ja Sellon ampumistapaus, poliisi järjestää tapauksesta suuren uutisspektaakkelin parhaaseen TV-aikaan. Salamavalojen räiskeessä lavalle marssii rivi möhömahaisia poliisipäälliköitä, joilla ei ole mitään sanomista asiasta. Se poliiseista, jolle on annettu tiedotusvastuu asiassa, kertoo jotain yhdentekevää, joka jo uutisista muutenkin tiedetään. Ja ”tiedotustilaisuus” on siinä. Tärkeintä on spektaakkeli, ei tiedottaminen.
Erityisen huonoa poliisin tiedotuspolitiikka oli Jokelan kouluampumisten yhteydessä. Tapahtumat koululla päättyivät käytännössä siihen, kun Auvinen ampui luodin päähänsä puolen päivän aikaan. Kuitenkin poliisi piti keinotekoisesti katastrofitilannetta ja poikkeusvaltuuksiaan voimassa tuntikausia tämän jälkeen, eikä poliisi edes kello neljän uutisissa suostunut kertomaan kuin, että asiasta tullaan kertomaan klo 18.00 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Kuitenkin jo kello neljältä iltapäivällä kaikki oleelliset asiat olivat poliisin tiedossa.
Jokelan tapauksen yhteydessä poliisi siis tarkoituksella salaili asioita tuntien ajan siitä, kun tapahtumat koululla olivat ohi. Tästä salailusta kärsivät mm. sairaalat, jotka eivät tienneet miten suureen potilasmäärään niiden on varauduttava. Myös potilaiden kuljetuksissa oli ongelmia, kun ambulanssit eivät aina päässeet perille. Erilaiset väärät huhut lähtivät tietysti myös liikkeelle, ja moni omainen ja sukulainen joutui turhaan pelkäämään, mitä heidän lapsilleen on tapahtunut.
Salailun tarkoituksena oli pelkästään se, että poliisi halusi ladata kaiken julkisuuden tiedotustilaisuuteen, joka tultaisiin esittämään koko maailmalle. Valta oli tehnyt poliisit pöyhkeiksi ja julkisuudenkipeiksi. Taktiikka ei aivan täydellisesti onnistunut. Suomalaiset tiedotusvälineet söivät kiltisti poliisin kädestä niin kuin oli suunniteltu, mutta ulkomaiset tiedostusvälineet hankkivat tietoa suoraan ohi virallisten kanavien, eikä niitä enää klo. 18.00 tiedotustilaisuus kiinnostanut. Poliisi sai kaiken lisäksi myöhemmin moitteita lääkäreiltä, jotka katsoivat tiedon pimittämisen heikentäneen potilasturvallisuutta ja sairaaloiden valmiutta toimia.
Näyttävät rikostapahtumat antavat poliisille paitsi tilaisuuden paistatella julkisuudessa, myös tilaisuuden osoittaa valtaansa järjestämällä ylimitoitettuja poliisioperaatioita, joihin liittyy salailua, ja jotka muistuttavat enemmän sotilasoperaatioita kuin yksittäisen rikoksen tutkintaa. Tällaista nähtiin mm. Myyrmannin räjähdyksen sekä Sellon ampumistapauksen jälkeen. Usein tapahtuu myös aiheettomia pidätyksiä. Myyrmannin pommin jälkeenkin oli pidätettynä täysin syytön 19-vuotias internetfoorumin ylläpitäjä. Kaikella tällä luodaan yleistä pelkoa poliisia kohtaan ja totutetaan ihmiset siihen, että poliisilla on rajaton valta.
En tule koskaan ymmärtämään, miksi minun lisäkseni kukaan muu ei masennu siitä, että Suomi on muuttumassa poliisivaltioksi. Minusta se on mitä masentavin asia. Mitähän hoitoa tähän saisi.
On masentavaa katsoa, kuinka yhteiskunta menee aina vain totalitaarisempaan suuntaan. Eduskunta säätää koko ajan uusia lakeja, joilla tavallisen kansalaisen vapautta ja itsemääräämisoikeutta vähennetään, ja samaan aikaan lainvalvojan eli poliisin oikeuksia lisätään (nämä asiathan menevät käsi kädessä; kun kansalaiselta kielletään jotain, poliisi saa taas yhden uuden perusteen puuttua kanssalaisten elämään).
Elämä jatkuvasti kiristyvän kontrollin ja sääntöviidakon keskellä on ahdistavaa. Olen huolimaton ja huonomuistinen ja teen paljon virheitä. Kiristyneet määräykset ja lisääntynyt kontrolli purevat eniten minun kaltaisiini epätäydellisiin ihmisiin. Saan rangaistuksia huolimattomuudestani ja huonomuistisuudestani. Pystyn ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan, mikä tarkoittaa sitä, että huomion siirtyminen hetkeksi johonkin uuteen asiaan katkaisee aikaisemman toiminnan, enkä muista enää palata siihen sen jälkeen, kun olen tehnyt uuden asian. Selitän tätä parilla esimerkillä.
Normaali häiriintymätön toimintaketju voi olla esimerkiksi seuraava:
Pysäköin auton. Nousen pois. Otan ovitaskusta pysäköintikiekon. Säädän kiekkoon kellonajan. Panen kiekon ikkunalle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota.
Häiriintynyt toimintaketju voi olla esimerkiksi tällainen:
Pysäköin auton. Nousen pois. Huomaan, että auto ei ole kunnolla pysäköintiruudussa. Panen vaihteen vapaalle. Työnnän autoa hieman. Panen vaihteen uudestaan päälle. Suljen oven. Kävelen pois auton luota. Kun tulen takaisin, ikkunassa on sakkolappu.
Esimerkkejä voisi keksiä paljon.
Vaihdan viime hetkellä takkia. Rahakukkaro jää väärän takin taskuun. Poliisi pysäyttää. Taas tulee sakko. Unohdan kassin laiturille. Kassissa ovat veneen kaapin avaimet. Pelastusliivit ovat lukitussa kaapissa. Poliisi pysäyttää. Ja taas tulee sakko. Kaikissa ”kärsimysnäytelmissä” keskeistä osaa näyttelee poliisi tai joku muu rankaisemaan oikeutettu viranomainen.
Ihmiset saavat sakkoja ”teoista”, jotka eivät ole tekoja. Rangaistusten perusteena on se, että ihmiset muka vahingoittavat itseään tekoja tekemällä – jotka siis eivät ole tekoja eivätkä oikeasti vahingoita ketään. Rankaiseminen tällä perusteella on väärin. Se on jopa ihmisoikeuksien vastaista. Nimittäin alkuperäisten ihmisoikeuksien, jotka esiteltiin Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuonna 1789. Tässä julistuksessa mainitaan mm. seuraavat periaatteet:
”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”
Koko teksti löytyy internetistä, jos kiinnostaa.
Seuraava tuntuu ehkä vähän kaukaa haetulta, mutta sillä on yhteys siihen, mitä sen jälkeen kirjoitan.
Olen monta kertaa katsonut vierestä, kun valtuutettu tarkastaja tarkastaa jauhesammuttimen. Tarkastaminen tapahtuu seuraavasti: Tarkastaja ottaa sammuttimen käteensä, katselee sitä sekä ravistelee ja kopauttelee sitä kumivasaralla, jotta sisällä oleva mahdollinen paakkuuntunut jauhe irtoaisi. Sen jälkeen hän katsoo, että sammuttimen painemittari näyttää vihreää. Hän saattaa napauttaa mittaria sen varmistamiseksi, että viisari ei ole jumissa. Tämän jälkeen tarkastaja katsoo, onko laukaisumekanismi kunnossa. Jos joku osa on vääntynyt, hän oikaisee sen pihdeillä. Tarvittaessa hän ruiskuttaa öljyä vipujen ”saranoihin”. Lopuksi hän liimaa pullon kylkeen tarran, jossa on päivämäärä. Ja tästä noin minuutin kestävästä toimenpiteestä asiakas joutuu maksamaan kymmenen euroa tai mikä hinta milloinkin sattuu olemaan.
Kuka tahansa normaalijärkinen ihminen, jolla on kaksi kättä ja pari työkalua, pystyy tekemään tuollaisen tarkastuksen. Ainoastaan leimatarraa hän ei pysty liimaamaan, koska sitä hänellä tuskin on. Tämä leimatarra on kuitenkin tärkein asia. Se nimittäin ratkaisee, kirjoittaako poliisi sakon veneilijälle vai ei. Jos tarra puuttuu tai on yli vuoden vanha, seurauksena on sakko.
Jauhesammutin on pakollinen mm. yli 33, 3 hevosvoiman perämoottoriveneissä aluksen laadusta riippumatta.
Mitä tämä voi tarkoittaa käytännössä?
Sitä, että jos ajan 35 hevosvoiman moottorilla varustetulla peltisellä veneellä, joka ei käytännössä voi palaa, saan sakon asianmukaisen jauhesammuttimen puuttumisesta, vaikka vene olisi lastattu täyteen toimivia jauhesammuttimia. Oleellista ei nimittäin ole se, voiko vene palaa, eikä edes se, toimivatko jauhesammuttimet, eikä myöskään se, ovatko jauhesammuttimet tarkastettuja. Oleellista on pelkästään se, että sammuttimessa on alle vuoden vanha virallisen tarkastajan liimaama tarra. Se pelastaa sakolta. Rangaistuksella ei ole mitään tekemistä tulipalovaaran kanssa tai minkään muunkaan reaalimaailmaan kuuluvan asian kanssa, vaan rankaiseminen on pelkkää simputtamista ja kiusantekoa. Ja tällaista kiusantekoa pääsevät sopivan luonteen omaavat ihmiset harrastamaan poliisikoulun kautta.
Poliisit ovat koulumaailman ulkopuolella toimivia laillistettuja koulukiusaajia. Miksi ihmeessä tuntisin myötätuntoa tällaisia ihmisiä kohtaan. Olin aikoinaan koulukiusattu, ja koen poliisin toiminnan jatkumona sille, mitä koulussa tapahtui.
Oikeustajuni mukaan ihmistä ei tule rangaista, jos hän ei omalla toiminnallaan aiheuta muille haittaa tai vaaraa tai vahinkoa. Tämän vahvistaa myös alkuperäinen Ranskan ihmisoikeuksien julistus:
”Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet.”
”Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.”
Ja tämän vahvistaa moni muukin lähde.
Budha: ”Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.”
Kungfutse: ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”
Zarathustra: ”Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi.”
Muhammed: ”Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen”
Jeesus: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille"
Näistä ohjeista voidaan kiteyttää universaali moraali. Se, että universaali moraali todella on olemassa, näkyy kaikkialla elämässä. Vai teemmekö ystävillemme ja lapsillemme ja puolisoillemme tekoja, joita emme haluaisi itsellemme tehtävän? Ehkä joskus teemme, mutta silloin omatuntomme alkaa soimata, ellemme ole psykopaatteja. Ja kyllä poliisitkin tuntevat universaalin moraalin. Tämä on nähty esimerkiksi silloin, kun poliisi on itse joutunut sakotuksen kohteeksi. Sakottaminen ei tässä tilanteessa enää ole ollutkaan niin mukava ja hyväksyttävä asia kuin silloin, kun poliisi on itse kirjoitellut sakkoja tavallisille kansalaisille. Viimeksi oikeudessa käsiteltiin komisario-kansanedustaja Petri Salon yrityksiä välttyä rangaistukselta, joka hänelle maantiellä ylinopeudesta annettiin. ”Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”
Yhteiskunnallisella tasolla tätä asiaa ovat ovat myös käsitelleet eräät filosofit, mm. J.S.Mill 1800-luvulla sekä Isaiah Berlin 1900-luvulla. Perimmäinen idea on se, että yhteiskunnan ei tulisi säätää määräyksiä, joilla rajoitetaan ihmisten suvereenia itsemääräämisoikeutta, mikä on vapauden kulmakivi. Kun tätä sääntöä rikotaan, tie diktatuuriin ja totalitarismiin on auki. Ei ole enää mitään portteja. Kaikki on pelkästään poliitikkojen mielivallasta kiinni. Ja kun muistetaan, että jokainen kielto eli vapauden väheneminen kansalaisilta merkitsee vallan lisääntymistä poliisin leirissä, ei ole vaikea tajuta, mikä taho yhteiskunnassa toimii totalitarismikehityksen moottorina. Kansanedustajat ovat pelkkiä sätkynukkeja, ja todellista valtaa käytetään aivan muualla.
Valta on ominaisuus, joka pyrkii täyttämään syntyneet tyhjiöt. Kun Urho Kekkonen oli presidenttinä, hän piti vallan ohjaksia tiukasti käsissään. Hän käytti suurempaa valtaa kuin hänelle olisi edes kuulunut. Valtatyhjiöitä ei ollut. Kekkosen jälkeen valta on hajonnut laajemmalle ja joutunut viime aikoina yhä enemmän naisten käsiin. Presidentti, pääministeri ja sisäministeri ovat naisia.
Naiset ovat luoteeltaan turvallisuushakuisia. He ovat valmiit luovuttamaan pois yhä enemmän kansalaisten vapauksia näennäisen turvallisuuden hyväksi. Bloggaaja Ruukinmatruuna ilmaisee asian näin:
”Lähes joka ainoa nainen on valmis ilomielin luopumaan mistä tahansa olennaisista vapauksistaan saadakseen turvallisuutta itselleen ja lapsilleen.”
Turvallisuusviranomaiset ovat nähneet naisten nousussa korkeisiin poliittisiin asemiin tilaisuutensa. Koska turvallisuusviranomaisilla on monopoli määritellä mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuusasioita, he tuovat hallinnon päätettäviksi esityksiä, joilla kansalaisten vapautta yhä enemmän vähennetään jonkin kuvitteellisen turvallisuusparannuksen perusteella. Ehdotukset menevät läpi vallitsevassa pelon ilmapiirissä, jossa pieninkin teoreettinen parannus turvallisuudessa katsotaan äärettömän arvokkaaksi ja suurikin menetys kansalaisten vapaudessa katsotaan merkityksettömäksi.
Kansalaisten ikiaikaista vapautta myydään kuin halpaa makkara. Hintana on muovitarra jauhesammuttimen kyljessä, ja kaupan takeena on poliisin sakotus- ja aseenkäyttöoikeus.
Poliisin vallan lisääntymisen yhteiskunnassa näkee monissa eri asioissa. Luettelosta tulisi pitkä, joten mainitsen vain muutaman asian.
Yksi merkki poliisin vallan kasvusta on se, millä röyhkeydellä ja ylimielisyydellä poliisi suhtautuu poliitikkoihin. Matti Vanhanen, joka sentään oli pääministeri, oli jatkuvan poliisispektaakkelin keskipisteessä lautakasoineen ja muine vähäpätöisine juttuineen. Kun eräät ministerit esittivät julkisuudessa toiveen, että poliisin pitäisi yrittää saada vaalirahasotkun tutkimukset valmiiksi ennen vaaleja, jotta keskeneräiset jutut eivät olisi sotkemassa vaalien asetelmaa, poliisi vastasi ylimielisesti, että se tutkii asiat silloin kun parhaaksi katsoo, eikä siinä poliitikkojen toiveilla ole mitään merkitystä. Poliisin johtava tutkija ei edes yrittänyt olla millään tavalla kohtelias vastauksessaan vaan hän esitti tökerön ja koppavan töksäytyksen, mikä kertoo poliisin asennemaailmasta. Poliisit ovat todellisia vallankäyttäjiä, ja ministerit ja muut poliitikot, pöh.
Vallan lisääntymisen näkee myös poliisin olemuksesta ja toimintakulttuurista. Kun tapahtuu jokin vähän suurempi rikos, kuten kouluampumiset ja Sellon ampumistapaus, poliisi järjestää tapauksesta suuren uutisspektaakkelin parhaaseen TV-aikaan. Salamavalojen räiskeessä lavalle marssii rivi möhömahaisia poliisipäälliköitä, joilla ei ole mitään sanomista asiasta. Se poliiseista, jolle on annettu tiedotusvastuu asiassa, kertoo jotain yhdentekevää, joka jo uutisista muutenkin tiedetään. Ja ”tiedotustilaisuus” on siinä. Tärkeintä on spektaakkeli, ei tiedottaminen.
Erityisen huonoa poliisin tiedotuspolitiikka oli Jokelan kouluampumisten yhteydessä. Tapahtumat koululla päättyivät käytännössä siihen, kun Auvinen ampui luodin päähänsä puolen päivän aikaan. Kuitenkin poliisi piti keinotekoisesti katastrofitilannetta ja poikkeusvaltuuksiaan voimassa tuntikausia tämän jälkeen, eikä poliisi edes kello neljän uutisissa suostunut kertomaan kuin, että asiasta tullaan kertomaan klo 18.00 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Kuitenkin jo kello neljältä iltapäivällä kaikki oleelliset asiat olivat poliisin tiedossa.
Jokelan tapauksen yhteydessä poliisi siis tarkoituksella salaili asioita tuntien ajan siitä, kun tapahtumat koululla olivat ohi. Tästä salailusta kärsivät mm. sairaalat, jotka eivät tienneet miten suureen potilasmäärään niiden on varauduttava. Myös potilaiden kuljetuksissa oli ongelmia, kun ambulanssit eivät aina päässeet perille. Erilaiset väärät huhut lähtivät tietysti myös liikkeelle, ja moni omainen ja sukulainen joutui turhaan pelkäämään, mitä heidän lapsilleen on tapahtunut.
Salailun tarkoituksena oli pelkästään se, että poliisi halusi ladata kaiken julkisuuden tiedotustilaisuuteen, joka tultaisiin esittämään koko maailmalle. Valta oli tehnyt poliisit pöyhkeiksi ja julkisuudenkipeiksi. Taktiikka ei aivan täydellisesti onnistunut. Suomalaiset tiedotusvälineet söivät kiltisti poliisin kädestä niin kuin oli suunniteltu, mutta ulkomaiset tiedostusvälineet hankkivat tietoa suoraan ohi virallisten kanavien, eikä niitä enää klo. 18.00 tiedotustilaisuus kiinnostanut. Poliisi sai kaiken lisäksi myöhemmin moitteita lääkäreiltä, jotka katsoivat tiedon pimittämisen heikentäneen potilasturvallisuutta ja sairaaloiden valmiutta toimia.
Näyttävät rikostapahtumat antavat poliisille paitsi tilaisuuden paistatella julkisuudessa, myös tilaisuuden osoittaa valtaansa järjestämällä ylimitoitettuja poliisioperaatioita, joihin liittyy salailua, ja jotka muistuttavat enemmän sotilasoperaatioita kuin yksittäisen rikoksen tutkintaa. Tällaista nähtiin mm. Myyrmannin räjähdyksen sekä Sellon ampumistapauksen jälkeen. Usein tapahtuu myös aiheettomia pidätyksiä. Myyrmannin pommin jälkeenkin oli pidätettynä täysin syytön 19-vuotias internetfoorumin ylläpitäjä. Kaikella tällä luodaan yleistä pelkoa poliisia kohtaan ja totutetaan ihmiset siihen, että poliisilla on rajaton valta.
En tule koskaan ymmärtämään, miksi minun lisäkseni kukaan muu ei masennu siitä, että Suomi on muuttumassa poliisivaltioksi. Minusta se on mitä masentavin asia. Mitähän hoitoa tähän saisi.
Friday, October 22, 2010
Aivopesua lapsesta alkaen
Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu eriarvoisuuteen. Pieni ryhmä asioista omasta mielestään "paremmin tietäviä" pakottaa suuren enemmistön tottelemaan. Totteleminen varmistetaan väkivallalla uhkaamalla ja väkivaltaa käyttämällä. Väkivallan käyttäminen - eli varsinainen raaka pakkovalta - on annettu poliisin yksinoikeudeksi. Eriarvoisen järjestelmän säilyminen perustuu yksinomaan poliisin valtaan. Tästä syystä poliisin arvostusta yhteiskunnassa pyritään lisäämään.
Jotta järjestelmä toimisi, ihmisiä aletaan jo lapsesta pitäen aivopestä hyväksymään enemmistön alistuminen pienen vähemmistön pakkovallan alaisuuteen ikään kuin se olisi luonnollinen olotila. 
Aivopesun keskeisiä tavoitteita on saada tappavan väkivallan käyttämiseen ja sillä uhkaamiseen olemassaolonsa perustava poliisi tuntumaan luonnolliselta ja hyväksyttävältä asialta.
Poliisiaiheiset lelut ovat hyvä tapa aivopestä lapsia. Niitä on tyrkyllä joka paikassa huoltoasemilta kyläkauppoihin ja kioskeihin. 
Tällä sivulla oleva kokoelma poliisileluja on kuvattu yhden ainoan kodintarvikeliikkeen leluosastolla - ei siis varsinaisessa lelukaupassa, jossa poliisileluja on suurempi kokoelma. 
Poliisileluja löytyy moneen lähtöön. On poliisiautoja ja poliisimoottoripyöriä ja poliisin käsiaseita.
Sherrifikin on poliisi - jos joku ei satu tietämään.
Lego menee kaikkein pisimmälle. City on yhtä kuin poliisiasema.
Tämän blogin kirjoittaja ei koe kovin lämpimiä tunteita niitä vanhempia kohtaan, jotka saastuttavat lapsensa mielen tällaisella väkivaltaa ja pakkoa ja epätasa-arvoa ja eliitin etuoikeuksia ihannoivalla roskalla. Leluihin pitäisi panna varoitustarra "Ei sovi minkään ikäisille".
Lelut ovat vain yksi osa aivopesua, jota tulee kaikkialta. Osa on sellaista, ettei sitä edes huomaa. Televisio tarjoaa poliisiaiheista ohjelmaa joskus monelta kanavalta yhtä aikaa. On poliisielokuvia, on poliisisarjafilmejä, on poliisidokumentteja, on poliisi tosi-TV -ohjelmia, on poliisista kertovia uutisia, on poliisi TV. Dokumenttiohjelmiksi naamioidut poliisia esittelevät ohjelmat ovat monesti peittelemätöntä propagandaa, jolla poliisin johtavaa asemaa yhteiskunnassa iskostetaan ihmisten mieliin.
Poliisista kertovaa propagandaa tarjotaan myös kirjoissa, peleissä sekä sanoma- ja aikakauslehdissä vain muutama esimerkki mainitaksemme.
Subscribe to:
Posts (Atom)