Citizens' freedom has decreased and will decrease. The members of The Parliament are giving it away like they were in some kind of a trance. They think, that people have given them a commission to do that. This is a wrong idea. Even if the people had given a commission, it is worthless. Nobody has a right to make decisions in the name of others. Everybody can give a permission to take away his personal freedom, but nobody can give a permission to take away another's freedom. This kind of a permission has no more value than a terrorist's bomb. The meaning of both these things is just to oblige and to oppress.
The last phase has been achieved in brain-washing and oppressing people. In the first phase the attempts to subjugate people lead to resistance. This kind of actions are not accepted. At the second phase attempts to oppress people lead to demands to justify the matter and to discuss about it. And finally in the third phase oppressed people are so totally under apathy, that the oppression does not produce discussion or any resistance. Humble and silent people accept all possible mad things, which are ordered. All think, that there is no point to talk about things, because it would not lead to anything. In this phase the oppressors are arrogant and full of feeling of the power. They subjugate people just because they enjoy to do so.
In this kind of a society we are living.
28 comments:
Hommalogoluonnos
Sensuroitu
Uusi
Natsilippu
En muista koskaan, miten linkit tehdään, ja nyt ei löydy enää ohjettakaan.
johan nyt on kumma
Kokeilen TEXT onnistuuko linkki.
Toimittajat ovat perinteisesti katsoneet olevansa edistyksen välikappaleita eli kuuluvansa kulttuurin kehitystä ohjaavaan yhteiskuntaluokkaan. Ja mikä olisikaan parempi todiste toimittajan voimasta kuin yleisen kielenkäytön muuttaminen sellaiseksi kuin toimittaja haluaa. Tähän toimittajilla on parhaat mahdolliset edellytykset, sillä heillä on vakiintunut yleisö, joka lukee mitä he kirjoittavat.
Erityisesti pienen paikallislehden toimittaja on usein muualla kuin lehden ilmestymispaikkakunnalla syntynyt, sillä harvalta pieneltä paikkakunnalta kovin monia omia toimittajia nousee - ainakaan sellaisia, joiden työura kuluisi oman paikkakunnan pienessä lehdessä.
Kun muualta tuleva tomittaja saapuu pienelle paikkakunnalle ja ottaa paikallislehden päätoimittajan työn vastaan, hän käyttäytyy kuin ylimielinen siirtomaaisäntä. Hänethän on palkannut iso lehtikonserni, joka omistaa kyseisen paikallislehden monien muiden lehtiensä lisäksi. Kuntalaisilla eli lehden lukijoilla ei ole mitään tekemistä hänen valintansa kanssa.
Siirtomaaisäntä-päätoimittajalta puuttuu kaikki häveliäisyys ja kohteliaisuus alkuperäisasukkaita kohtaan. Vaikka hän ei tunne paikkakunnan historiaa ja tapoja, hän kehtaa jo viikko muuttonsa jälkeen kutsua itseään tämän paikkakunnan asukkaaksi - aivan kuin hän olisi asunut siellä ikänsä. Ja pian hän alkaa lehtensä avulla muttaa alkuperäisasukkaiden kielenkäyttöä, jota hän pitää primitiivisenä. Hän taivuttaa paikan nimiä merkitseviä yhdyssanoja niin, että se on kuin puukon kääntelemistä vanhojen asukkaiden kielikorvassa. Pakinassaan hän muka kyselee lukijoilta, että eikös se tietty nimi kuulukin taivuttaa niin kuin hän ehdottaa, vaikka joku näkyykin vielä taivuttavan sitä väärin. Päätoimittajan vaikutuksesta "uusi taivutus" leviää pian myös virallisiin yhteyksiin eli asemakaavoihin ja tienviittoihin. Mutta edelleenkin vanhojen alkuperäisasukkaiden kielikorvaa särkee ja he käyttävät ainakin yksityisesti niitä muotoja, joita paikkakunnalla on satojen vuosien ajan käytetty niin puhekielessä kuin kirjallisissakin dokumenteissa.
Mikäli linkki toimii, niin TÄSSÄ on vuonna 1936 julkaistusta kirjasta skannattu sivu, jossa kerrotaan arkaluonteisen isänmaallisen poliittisen materiaalin kätkemisestä 1900-luvun alussa. Kätkijänä on ollut mm. henkilö, josta myöhemmin tuli Vaasan läänin maaherra ja sosiaaliministeri. Tekstissä kerrotaan miesten kätkeneen Venäjän sortohallintoa vastustaneet painotuotteet heinälatoon Mustansuon niitylle.
Mustansuon niittyä heinälatoineen ei enää ole olemassa. Sen paikalla on teollisuusalue. Perinteistä taivutusta "Mustansuon" ei enää käytetä tienviitoissa eikä kartoissa, vaan niissä lukee "Mustasuon".
Mustansuon niitty muuttui siis 1990-luvulla Mustasuon teollisuusalueeksi. Tunnettu Matalanlahden uimaranta muuttui Matalalahden pengertien täyttömaaksi. Enää eivät kalastajat pidä katiskojaan Mustassalahdessa, josta ennen sai paljon haukia, sillä paikalla on Mustalahden vedenpuhdistamo. Eivätkä ihmiset enää asu Isolla-aholla olevissa omakotitaloissaan vaan Isoaholla olevissa rivitaloissa. Ja kaikki tämä on yhden muualta paikkakunnalle saapuneen toimittajan aikaansaannosta. Monet paikkakunnan alkuperäisasukkaista käyttävät vieläkin vanhoja taivutusmuotoja vanhoista tutuista paikoista, mutta ne tulevat vääjäämättä häviämään.
Adjektiivilla alkavien paikkojen nimien taivuttaminen on hieman epäselvä asia, mutta periaatteena on kuitenkin ollut se, että vakiintuneissa tapauksissa paikkaa merkitsevän yhdyssanan alussa oleva adjektiivi taipuu. Kielioppisäännöissä luetellaan esimerkkjä tällaista sanoista, joita ovat mm. "Mustameri - Mustanmeren, Iso-Kyrö - Ison-Kyrön, Vanhakaupunki - Vanhankaupungin, Tyynimeri - Tyynenmeren. Samaan sarjaan olisivat kuuluneet myös edellä mainitut sanat "Mustasuo - Mustansuon", koska ne olivat olleet satojen vuosien ajan vakiintuneita taivutustapoja niin puhekielessä kuin kirjallisissa lähteissäkin. Kaikkitietävä toimittaja sai kuitenkin tahtonsa läpi ja muutti sanat sellaisiksi, että kuulostavat pahoilta vanhojen asukkaiden korvissa.
Aivan samasta asiasta mutta isommassa mittakaavassa on kyse niissä tapauksissa, joissa toimittajat luovat valtakunnalisella tasolla uuskieltä ja muokkaavat totuttuja sanontoja. Se on eräänlaista vallankäyttöä.
Linkki pinkki joo
Voit lukea POLIITTISIA MIETTEITÄ -blogia.
Jos joku ihmettelee näitä kirjoituksia, niin harjoittelen tässä vain linkin sisältävän kommentin antamista. Unohdan aina ohjeen ja joudun etsimään sitä uudelleen. Tällä kerralla katsoin ohjeen tämän sivun koodista edellisten onnistuneiden (taisin jo poistaa niitä) esimerkkien kohdalta. On kiusallista kommentoida jonkun muun blogia ja tehdä sinne virheellinen linkitys. Virhe tulee tehdyksi erittäin helposti, sillä yhden pienen viivanpätkän tai hakasulun tai lainausmerkin tai kirjaimen puuttuminen tai väärä paikka aiheuttaa epäonnistumisen. Sinänsä asia on helppo, mutta on oltava huolellinen ja tarkka - mikä ei ole vahvimpia puoliani.
kuten käy ilmi tästä psykologiäidin
Ja mitä shakkiin tulee, niin ADHD ja shakki näyttävät liittyvän toisiinsa siten, että shakin pelaamista pidetään tehokkaana hoitokeinona ADHD-oireisiin. Eivätkä kaikki ADHD-tapaukset kovin surkeita shakin pelaajia ole, kuten käy ilmi tästä psykologiäidin kertomuksesta.
Väistämissäännöt ovat tärkeitä, vaikka hiljaisilla sisävesillä niitä ei kovin usein joudu miettimään kunhan perussäännöt muistaa. Sisävesillä sen sijaan törmää joskus - aivan kirjaimellisesti - erääseen toiseen asiaan, jossa alusten toiminnalla on merkitystä muille aluksille. Nimittäin aaltojen aiheuttamiseen. Merellä liikkujien oletetaan varautuvan suuriin aaltoihin, mutta sisävesillä, jossa luonnon tekemät aallot ovat vaatimattomia, suuren nopean veneen aallot voivat joskus yllättää.
Erityisesti olen huomannut, että ns. viranomaisalukset, kuten esimerkiksi luotsiveneet, tekevät aivan hirvittävät laineet. Nämä alukset ovat raskaita, niissä on tehokas kone, eikä kuljettajan tarvitse maksaa polttoainekuluja. Myös jotkut yksityiset "miljoonajahdit" ja meripelastusseurojen alukset saavat aikaan isoja laineita, kun ne hurauttavat ohi lähietäisyydeltä. Rannalla olevista veneistä katkeilee kiinnitysköysiä, kun meripelastajat ("meriupottajat") hurauttavat ohitse suuritehoisella risteilijällään.
Olen tottunut siihen, että kun viranomaisvene tulee vastaan tai ajaa ohi, varoitan "miehistöä" siitä, että irtonaiset esineet on pantava kiinni, ja pienistä lapsista on pidettävä huolta, ettei mikään tai kukaan lennä laidan yli. Samalla pyrin kääntämään alusta niin, että se ei ole aivan sivuttain aaltoihin nähden. Jos aallot tulevat sivulta tai hieman perän takaa, keinuminen on sellaista, ettei kannella tahdo pysyä. Tavaroita putoilee, vaikka kuinka olisi yrittänyt katsoa niiden perään. Merellä kulkevassa aluksessa tätä ongelmaa ei ilmeisesti ole, koska siellä irtaimet esineet pidetään luonnostaan hyvin kiinnitettyinä. Näin oletan - tai ainakin näin toimisin, jos minulla olisi alus merellä.
Se, että joku on ammatikseen vesillä, ei automaattisesti tee hänestä mitään kohteliaisuustapojen mestaria. Kerran kun saavuin eräälle itsepalvelukanavelle 18-metrisellä huvialuksella, odotuslaituriin oli pysäköinyt ammattiliikenteen hinaaja niin, että en pystynyt kiinnitämään siihen omaa alustani, jotta olisin voinut vetää köydestä, jolla sulku avataan. En edes nähnyt hinaajan takaa, missä kyseinen köysi oli.
Minun olisi pitänyt tietää vilkkuvasta valkoisesta valosta, että kanava on itsepalvelukäytössä. Menin kuitenkin tilanteessa hieman hämilleni ja jäin odottamaan sulun eteen, että se aukeaisi. Näytti nimittäin siltä, sulun valvomossa oli ihmisiä. Odoteltuani pitkän aikaa tulin lopulta siihen tulokseen, että "ihmiset" olivatkin vain puun oksien varjoja valvomon laseissa. Niinpä peruutin paattini jonkin matkan päähän hinaajan taakse, ja vasta siellä huomasin, että sulun avaamisköysi oli piilossa hinaajan takana. Kiinnitin paatin johonkin uittolaitteeseen ja juoksin limaisia puomeja pitkin avaamaan kanavan. Sen jälkeen juoksin takaisin alukseeni ja ehdin juuri ja juuri ajaa sisään portista ennen kuin se sulkeutui. Ammattihinaajan miehistö virnuili laivansa kannella touhuilleni. Jos minä olisi ollut heidän sijassaan, olisi vetänyt köydestä ja avannut sulun nähtyäni, että toinen alus odottaa sulkuun pääsyä.
Ei totaalikieltäytyjä välttämättä ole mikään hankala tapaus. Jehovan todistajat esimerkiksi ovat totaalikieltäytyjiä ja silti yleensä mitä mallikelpoisimpia kansalaisia.
Mitä taas armeijaan tulee, niin siinä on se ongelma, että kutsuntatilaisuudessa ei voi etukäteen tietää, joutuuko sietämättömän epämukavaan armeijaan vai pelkästään epämukavaan armeijaan – vai kuuluuko niihin onnekkaisiin, jotka saavat käydä siedettävän tai jopa hyödyllisen armeijan. Itse pyrin aikoinaan laivastoon, ja jos olisin päässyt sinne, olisin todennäköisesti suhtautunut puolustusvoimiin paljon positiivisemmin kuin toteutuneessa todellisuudessa eli jouduttuani maavoimiin. Ties mikä meriupseeri minusta olisi tullut.
Maavoimissa ainoa tavoitteeni oli selvitä mahdollisimman helpolla ja päästä mahdollisimman nopeasti siviiliin. Melko hyvin tässä onnistuinkin, sillä pisin marssi, jolla olin mukana, oli vaivaiset seitsemän kilometriä. Suksia en pannut kertaakaan jalkoihini, enkä myöskään joutunut millekään raskaille metsäkeikoille. Puolet palvelusajastani olin kadettikoulun polkupyörämekaanikkona, ja ongelmani oli enemmänkin se, miten saisin ajan kulumaan kuin se, että palvelu olisi raskasta.
Toinen veljistäni on oikeastaan ainoa tuntemani ihminen, joka on käynyt ns. ns. vaikean armeijan, mutta ei hänkään ilmeisesti kaikkein vaikeinta käynyt. Hän suoritti RUK:n ja palveli kranaatinheitinkomppaniassa. Emme ole juuri keskustelleet hänen armeija-ajoistaan. Nuorin veljeni ja poikani sen sijaan pääsivät sinne, minne minä en päässyt eli laivastoon. Olin suorastaan kateellinen heille, koska minä olen meidän suvustamme se, joka on aina ollut laivoista ja merestä kiinnostunut, joten minun laivastoon olisi ”kuulunut päästä” eikä niiden, joita laivat eivät kiinnosta pätkän vertaa.
Armeija kouluttaa myös autonkuljettajia, ja sekin on huomionarvoisa asia, että jotkut saavat armeijassa rekkakortin, vaikka eivät ikinä sellaista tarvitsekaan, kun taas jotkut eivät saa, vaikka heillä olisi haave päästä ajamaan rekkaa.
Mutta elämä ei ole reilu eikä oikeudenmukainen. Joku saa armeijasta jotain, jota hän tarvitsee. Joku toinen saa jotain, mitä ei tarvitse, mutta joku toinen tarvitsisi Jollekin armeijan käymisestä on hyötyä armeijan jälkeistä aikaa ajatellen, kun taas joillekin armeija on pelkkä hukkaan heitetty vuosi elämässä.
Näitä asioita ei välttämättä tiedä kutsuntatilaisuudessa, jolloin valinta siviilipalveluksen ja armeijan välillä on tehtävä. Yksi tuttavani suoritti asevelvollisuutensa puoliksi siviilipalveluna ja puoliksi vankeutena.
Vaikka arkkitehtuuri ei kiinnostaisikaan, jokainen huomaan kyllä eron Eiran ja Kontulan välillä.
Arkkitehtuuri on politiikkaa ja ideologiaa. Kun rakennetaan suuria persoonattomia kolosseja, yksilö tuntee niiden rinnalla itsensä mitättömäksi. Ja tämä nimenomaan on vallanpitäjien keskeinen tavoite. Alistettuja ja itsensä pieneksi kokevia ihmisiä on helppo hallita.
Joskus rakennuksen tarkoitus on herättää pelkoa ja kunnioitusta. Pelkkä sen katseleminen saa polvet tutisemaan ja mielen masentumaan.
Helsingin Sanomien vaalikone 2007:
Mitä mieltä olette seuraavasta väittämästä: Poliisin valtuuksia tulisi lisätä rikollisuuden torjumiseksi ja yleisen turvallisuuden lisäämiseksi.
Jussi Halla-aho: Täysin samaa mieltä.
"Vihervasemmistolaisessa propagandassa poliisi nähdään vihollisena, joka rajoittaa kansalaisten vapauksia. Tosiasiassa poliisi on se viranomainen, joka suojelee tavallisia ihmisiä rikollisilta ja anarkialta."
Italian fascismi, Saksan kansallissosialismi ja Kiinan nykyinen kommunismi ovat kapitalistisen järjestelmän päällä olevia hallintajärjestelmiä. Tulokset tekee kapitalilistinen järjestelmä, mutta poliittinen järjestelmä pitää sitä tiukasti suitsissa.
Fascismin ja kansallissosialististen järjestelmän sekä hyvä että huono puoli on se, että ne ovat riippuvaisia johtajastaan. Epävarmuuden aikana vahva johtaja näyttää suunnan ja vie maata kohti parempia aikoja. Valitettavasti johtaja voi kuitenkin tehdä myös niin kuin Italian ja Saksan johtajat tekivät eli viedä maansa katastrofiin. Kiinan järjestelmä voi olla tässä suhteessa parempi, koska se ei ole niin johtajavaltainen. Viisaiden vanhojen kommunistien (onko sellaisia?) johtoryhmä pitää lankoja käsissään, jolloin kehitys on rauhallisempaa.
Italian ja varsinkin Saksan esimerkki menestymisestä rauhan aikana on siinä mielessä ongelmallinen, että ajanjakso oli niin lyhyt, ettei sen perusteella voida tehdä lopullisia johtopäätöksiä. Varsinkin Saksa velkaantui huolestuttavaa vauhtia, ja ellei sotaa olisi aloitettu, velkakupla olisi ennemmin tai myöhemmin puhjennut. Velkahan oli tarkoitus maksaa sotavoitoilla - ja miehittää perijävaltio.
On ollut olemassa lukuisia totalitaristisia maita, joiden talouskehityksessä ei ole ollut hurraamista. Ei autoritäärinen järjestelmä siis automaattisesti johda talousmenestykseen, vaikka talouselämä olisi järjestetty kapitalismin periaatteiden mukaan.
Ehkä Saksan ja Italian ja Kiinan menestystä ei ole ratkaissut järjestelmä vaan kansa. Joillakin kansoilla on enemmän henkistä potentiaalia menestymiseen kuin joillakin muilla.
Mitä autoihin tulee, niin omistan kolme kappaletta 1950-luvun alun Volkswageneita, jotka ovat vielä lähes identtisiä 1930-luvun lopulla esitellyn mallin kanssa. Merkin historiastakin on tullut jonkin verran luettua. Ruukinmatruunan ansiokkaaseen esitykseen lisäisin sen pienen detaljin, että siviilivolkkareita valmistettiin sota-aikana pieniä määriä lähinnä natsivirkamiesten käyttöön, ja nämä mallit ovat luonnollisesti nykyisin äärimmäisen harvinaisia keräilykohteita.
Yhteen nimiä koskevaan kysymykseen haluaisin vastauksen. Miksi auton ”säästökortissa” lukee auton nimenä KdF-Wagen, mutta alareunassa on teksti Volkswagen-Werk?
On totta, että tasakatto on altis vuotamaan. Juuri siksihän rumia 1970-luvun tasakattoisia taloja parhaillaan muutetaan harjakattoisiksi. Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten huono säänkesto on myös asia, josta on olemassa todisteita enemmän kuin tarpeeksi. Marmorit putoilevat seinistä, ja katot ja kellarit vuotavat. Tuskinpa kuuluisa Viipurin kirjastokaan olisi rapistunut niin pahasti, jossa siinä olisi ollut harjakatto.
Teknisissä asioissa viime kädessä luonnonlaeista riippuu, mikä toimii ja mikä ei. Luonnonlait eivät sinänsä estä sitä, etteikö tasainen katto voisi olla vesitiivis, jos se tehdään vesitiiviiksi. Tasakatot eivät vuoda siksi, että ne ovat tasakattoja, vaan siksi, että niitä ei ole tehty tarpeeksi hyvin. Niihin on jätetty saumoja ja koloja, jotka aikojen kuluessa aukeavat ja alkavat vuotaa. Aina veden ei tarvitse edes mennä pinnan läpi, sillä esimerkiksi peltilevy (laivan teräskansi tai auton katto), jonka päällä on lunta ja alapuolella lämmintä, kostuu alapinnalta aivan kuin vesi vuotaisi pellin läpi. Tällaiset asiat on otettava huomioon.
Mitä tulee eri tyylisuuntien kauneuteen ja rumuuteen, asia riippuu täysin arvioijasta. Jos funktionalismia edustavat rakennukset ovat jonkun mielestä rumia, niin silloin ne ovat hänen mielestään rumia. Joku toinen taas voi ajatella, että ne ovat kauniita. Kumpikin näkemys on aivan yhtä subjektiivinen.
Itse olen aina ihaillut funkisrakennuksia ja pitänyt niitä omalla tavallaan kauniina - tai ainakin virkistävinä poikkeuksina katukuvassa. Tyylisuunta tietenkin antaa vain kehykset sille, millainen rakennus voi olla. Lopullinen kauneus tai rumuus on tapauskohtaista. Mitä tahansa tyyliä edustava rakennus voi olla kaunis tai ruma.
Nykyarkkitehtuuri ei ole mielestäni kovin kaunista. Suunnittelijoiden päämääränä tuntuu olevan erikoisuuden ja omituisuuden tavoittelu. Rakennuksista tehdään epäsymmetrisiä ja niissä käytetään suuria lasipintoja. Ne ovat kuin jättikokoisia nykytaideteoksia. Eivät minun mieleeni.
Onko vanha funkkisrakennus loppujen lopuksi rumempi kuin 1970- luvun tai 1980-luvun betonirakennus?
1920-1940 -lukujen funktionalismi edusti optimistista ajattelua. Valkoiset rakennukset symboloivat valoa, aurinkoa ja avaruutta. 1970- ja 1980 -lukujen arkkitehtuuri edustaa täysin toisenlaista aikaa. Tulevaisuus ei näytä enää valoisalta. Ympäristön saastuminen ja energiapula ovat ongelmia. Arkkitehtuurin maailmassa tämä näkyy harmaina betonipintoina ja yleisenä ankeutena. Ihmiset halutaan lokeroida tylsiin rumiin betonilaatikkoihin, joiden tulee olla julkisen liikenteen ulottuvilla, mutta joiden ei tule houkutella oman auton käyttäjäksi. Rakennuksista saa käsityksen, että arkkitehtien ihanteena olisi ollut sosialismi ja Neuvostoliitto. Ehkä se on ollutkin.
Miksi uskonnonvapauden pitäisi millään tavalla liittyä ateisteihin, koska hehän eivät usko?
Kirkosta eroa -kampanjalla ja helluntailaisten jäsenkeräyksellä on eroa. Ateistien kampanjassa hyökätään vihamielisin aikein toimivaa instituutiota ja yhteisöä vastaan käyttäen propagandalle alttiita yksilöitä hyökkäyksen välikappaleena. Helluntailaisten kampanjassa sen sijaan toiminnan kohteina ovat yksilöt, joille helluntailaiset haluavat tarjota uuden näkökulman. Jäsenkeräys ei ole hyökkäys ketään tai mitään vastaan, mutta eroa kirkosta -kampanja on. Tämä on se periaatteellinen ero.
Ateismissa on monia uskonnolle ominaisia piirteitä. Se tekee ”lähetystyötä” eli yrittää käännyttää ihmisiä. Sen elämänkatsomuksekseen omaksuneet ovat aatteessaan kiihkeämpiä kuin monet ns. uskovaiset.
Kristinuskon kannalta katsottuna ateismi on – anteeksi vain - paholaista lähtöisin. Ateismin negatiivisuus ja hyökkäävyys ja räävittömyys ovat paholaiseen yleisesti liitettyjä ominaisuuksia – eivät jumalaan tai jumaliin. Ateismi on saanut enemmän pahaa aikaan viime vuosisadoilla kuin uskonnot.
Yksilötasolla ainakin nettimaailmassa toimivista ateisteista monet ovat käytökseltään ja ilmaisultaan ilkeitä, julmia ja pahantahtoisia. Jotkut ovat lisäksi valehtelijoita. Pahimmillaan ateisteista saa psykopaatin kuvan. Nämä määrittelyt eivät tietenkään koske kaikkia ateisteja, mutta tämän tyyppisiä ominaisuuksia on havaittavissa heidän joukossaan. Ateisti nauttii saadessaan aiheutettua sekaannusta, mielipahaa ja henkisiä kärsimyksiä.
Jotta tämä ei menisi kenenkään yksilön arvostelemiseksi, korostettakoon siis vielä, että ateisteissa on myös positiivisen vaikutuksen tekeviä ihmisiä. Ehkä nämä ateistit eivät ole vielä kurkistaneet kellariin...
Lakeja säädetään enemmän kuin koskaan ennen maailmanhistoriassa. Valtiontalouden tarkastusviraston johtaja Tuomas Pöysti kertoi politiikkaradiossa (kuunneltavissa Yle Areenasta) muutama päivä sitten, että eduskunta saa vuosittain käsiteltäväkseen noin kymmenen tuhatta sivua säädöstekstiä, joista tulee noin kymmenen tuhatta uutta säädöspykälää. Joka ikisestä pikkuasiasta säädetään lailla. Pöysti Perusteli lakien tarvetta mm. sillä, että perinteinen naapurikontrolli ei enää toimi, kun yhteisöt ovat hajanaisempia ja kansainvälisempiä kuin aikaisemmin.
Kansalaisia velvoittavia määräyksiä ja kieltoja ja pakkoja tuotetaan siis kuin liukuhihnalta koko ajan lisää. Jostakin syystä ihmiset eivät huomaa tai välitä siitä, että tämä merkitsee heidän vapautensa vähenemistä. Vielä vähemmän kukaan kiinnittää huomiota asian kääntöpuoleen eli siihen, että lakien lisääntyminen merkitsee automaattisesti myös lainvalvojien vallan lisääntymistä. Mitä enemmän on pykäliä, joiden perusteella lainvalvoja voi puuttua tavallisten kansalaisten elämään, sitä suurempi mahtitekijä lainvalvoja on yhteiskunnassa. Yhä mahtavammaksi tuleva lainvalvoja vaatii koko ajan lisää toimivaltuuksia pystyäkseen hoitamaan tehtävänsä, mikä tekee siitä entistä vahvemman ja pelottavamman.
Tämä nykyinen tilako päättyy siihen, että tulee "kurinpalautus"? Emmekö nyt elä jo eräänlaisessa kuriyhteiskunnassa? Monista asioista, joita ennen sai tehdä vapaasti, saa nykyisin sakot. Kymmenen vuoden päästä näitä kiellettyjä asioita on taas paljon enemmän.
Evoluutio on kirjoittanut ihmisten geeneihin sen perussäännön, että ihmiset eivät halua, että heidän asemansa ryhmän sisällä heikkenee. Jos ihminen kokee saaneensa pienemmän palan kakusta kuin hänen kuuluisi saada tai muut saavat, hänen adrenaliinitasonsa nousee. Jos työtoveri saa palkankorotuksen, seurauksena on kateutta ja vihaa. Koska negatiivisia tunteita ei saa näyttää, työtoveria onnitellaan hampaita kiristellen ja väkinäinen hymy naamalla.
Olemassaolon kilpailu ei ole suosinut periksi antajia ja häviäjiä vaan taistelijoita ja voittajia. Häviäminen on vastenmielistä, joten ihmisten on koko ajan todistettava itselleen ja muille, että ainakaan alaspäin ei olla menossa. Ja mikäpä olisi parempi tapa todistaa tämä kuin pyrkiä ylöspäin. Tämä on perimmäinen syy sille, miksi ihmiset kilpailevat lähes kaikesta mistä voi kilpailla. Jokainen kilpailuun osallistunut tietää, että voitto tuntuu mukavalta ja tappio epämukavalta.
Kilpailu parisuhdemarkkinoilla on kaiken kilpailemisen äiti, koska kyseessä on lisääntyminen ja geeniperimän jatkaminen. Muun kilpailemisen voidaan ajatella olevan tämän perimmäisen kilpailemisen tukitoimintaa. Mitä paremmin ihmisillä menee muissa lajeissa (valta, varallisuus, maine, kunnia, urhoollisuus, kauneus, sankaruus, voima, rohkeus), sitä paremmat mahdollisuudet heillä on myös menestymiseen puolisomarkkinoilla.
Edellä mainitusta syystä takaiskut puolisomarkkinoilla tuntuvat kaikkein pahimmilta. Ne kohdistuvat ihmisen ytimeen ja johtavat primitiiviseen mustasukkaisuusreaktioon. Yksilöt, jotka eivät ole mustasukkaisesti taistelleet puolisostaan, ovat menestyneet huonommin lisääntymisbisneksessä kuin ne, jotka ovat taistelleet ja voittaneet. Evoluutio on karsinut tehokkaasti ei-mustasukkaisuuden geenejä elämän kiertokulusta.
Vallitseva kulttuuri ei salli mustasukkaisuuden avointa näyttämistä. Tässäkin lienee taustalla evoluution luoma käytäntö. Jos ihminen näyttää päälle päin olevansa mustasukkainen, hän ei paranna tilannettaan, koska hän julistaa julkisesti olevansa häviämässä kilpailussa. Häntä pidetään luuserina, joka ei osaa kunniallisesti edes hävitä. Salaamalla mustasukkaisuutensa ihminen antaa kuvan, että mitään kilpailua ei ole edes ollut, joten hän ei ole voinut myöskään hävitä sitä. Kun ihminen juo alkoholia tai psyykkinen stressi johtaa mielenterveyden järkkymiseen, todelliset tunteet tulevat esille.
En ole mustasukkaista tyyppiä, mutta muistan myös omalta kohdaltani tapauksen, jossa käyttäydyin hieman Vaasan kurdimiehen tavoin. Olin 15-vuotias ja seurustelin ensimmäisen tyttökaverini kanssa. Esittelin hänet pahaa aavistamatta koulukaverilleni, joka suureksi järkytyksekseni valloitti hänet minulta. Tapahtumat huipentuivat siihen, kun koulukaverini fyysisesti alisti minut tyttökaverini ja hänen siskonsa katsellessa vierestä – eli kaatoi minut hankeen ja painoi jääkiekkomailalla kurkustani niin, että en pystynyt nousemaan vaan upposin lumeen. Jäin avuttomana hankeen makaamaan, kun hän häipyi naureskellen tyttöjen kanssa. Seurusteluni loppui näin kurjasti. Kuin pisteenä i:n päälle koulukaverini hiipi huoneeseeni ja varasti tyttökaveriltani saamani noin 50 kirjettä ja poltti ne. Hän hävitti siis muistotkin ensirakkaudestani.
Olin niin katkeroitunut tästä tapauksesta, että toimin kuin Vaasan kurdi. Yritin ajaa mopolla koulukaverini päälle. Yritys epäonnistui, sillä koulukaverini sai mopon ohjaustangosta kiinni ja kaatoi minut kuraojaan. Tytöt olivat hänen seurassaan ja näkivät nöyryytykseni. Myöhemmin aloin seurustella toisen sisaren kanssa, mutta tämäkin suhde päättyi aikanaan nöyryytykseen. Tyttökaverini jätti minut toisen pojan takia – kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran jälkeen hän palasi vielä luokseni, kun uusi poikaystävä olikin osoittautunut yhden illan tyypiksi. Lopullisesti hän jätti minut noin kuukautta myöhemmin. Nämä tytöt tulevat aina mieleeni, kun kuulen tämän Anssi Kelan laulun.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1789 kirjoitetaan vapaudesta mm. seuraavaa: "Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja oikeuksiltaan tasavertaisina. Vapaus käsittää mahdollisuuden tehdä kaikkea sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä. Ihmisen luonnollisilla oikeuksilla ei ole muita rajoja kuin ne, jotka takaavat yhteiskunnan muille jäsenille samojen oikeuksien nautinnan."
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Sitä, että yksilön suurin mahdollinen vapaus niin, että muutkin yksilöt saavat nauttia yhtä suuresta vapaudesta, voi toteutua vain tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Pienikin poikkeama tasa-arvosta tarkoittaa sitä, että muut tai joku muu ei enää voi nauttia yhtä suuresta vapaudesta. Jos joku nousee muiden yläpuolelle käskijäksi, on pakko olla myös niitä tai se, jota käsketään. Valta ja vapaus ovat saman asian kääntöpuolet. Jos joku saa valtaa, joku toinen menettää vapauttaan. Ja jos joku saa vapautta, joku toinen menettää valtaansa.
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 on vesitetty versio alkuperäisestä ihmisoikeuksien julistuksesta.
Vuoden 1948 ihmisoikeuksien julistuksessa luvataan vapaus ja tasavertaisuus pelkästään syntymän hetkellä, mutta sen jälkeisestä elämisestä vapaana ja tasavertaisena ei mainita mitään: "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan", julistuksessa lukee.
Uudemmassa ihmisoikeuksien julistuksessa ei määritellä, mitä vapaudella tarkoitetaan. Se jää kunkin diktaattorin ja tyrannin itsensä päätettäväksi.
Valta on sen verran makeata, että yksikään vallanpitäjä ei olisi vuonna 1948 ollut valmis hyväksymään täydellistä tasa-arvoa valtionsa yhteiskuntamuodoksi. Kapitalististen maiden johtajat olisivat ehkä voineet joustaa joissakin yksittäisissä asioissa, mutta kommunistimaiden johtajille kaikki tällaiset puheet olisivat olleet myrkkyä. Ihmisoikeuksien julistuksesta tuli siis mikä tuli.
Keskustelin näistä asioista aikoinaan libertaristien kanssa. Emme päässeet yhteisymmärrykseen. Minua syytettiin milloin kommunistiksi, milloin miksikin. Libertaristien ajatus omistamisen ja omistusoikeuden nostamisesta kaiken vallan perustaksi, ei tuntunut realistiselta. Kannatan vahvaa omistusoikeutta, mutta en niin vahvaa, että maanomistaja saisi laatia alueelleen omat lait ja vaikka tappaa ihmisiä näiden lakiensa suojissa. Omistaminen on omistamista ja fyysinen vallankäyttö fyysistä vallankäyttöä. Niitä ei pidä sotkea.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1789 kirjoitetaan vapaudesta mm. seuraavaa: "Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja oikeuksiltaan tasavertaisina. Vapaus käsittää mahdollisuuden tehdä kaikkea sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä. Ihmisen luonnollisilla oikeuksilla ei ole muita rajoja kuin ne, jotka takaavat yhteiskunnan muille jäsenille samojen oikeuksien nautinnan."
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Sitä, että yksilön suurin mahdollinen vapaus niin, että muutkin yksilöt saavat nauttia yhtä suuresta vapaudesta, voi toteutua vain tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Pienikin poikkeama tasa-arvosta tarkoittaa sitä, että muut eivät enää voi nauttia yhtä suuresta vapaudesta. Jos joku nousee muiden yläpuolelle käskijäksi, on pakko olla myös se, jota käsketään. Valta ja vapaus ovat saman asian kääntöpuolet.
YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 on vesitetty versio alkuperäisestä ihmisoikeuksien julistuksesta.
Vuoden 1948 ihmisoikeuksien julistuksessa luvataan vapaus ja tasavertaisuus pelkästään syntymän hetkellä, mutta sen jälkeisestä elämisestä vapaana ja tasavertaisena ei mainita mitään: "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan", julistuksessa lukee.
Uudemmassa ihmisoikeuksien julistuksessa ei määritellä, mitä vapaudella tarkoitetaan. Se jää kunkin diktaattorin ja tyrannin itsensä päätettäväksi.
Valta on sen verran makeata, että yksikään vallanpitäjä ei olisi vuonna 1948 ollut valmis hyväksymään täydellistä tasa-arvoa valtionsa yhteiskuntamuodoksi. Kapitalististen maiden johtajat olisivat ehkä voineet joustaa joissakin yksittäisissä asioissa, mutta kommunistimaiden johtajille kaikki tällaiset puheet olisivat olleet myrkkyä. Ihmisoikeuksien julistuksesta tuli siis mikä tuli.
Ratkaisuna sille ongelmalle, että sosialistiset maat eivät sallineet asukkailleen perusvapauksia kuten vapautta ilmaista mielipidettään ja vapautta matkustaa ulkomaille, vasemmisto keksi käsitteen "positiivinen vapaus". Sillä tarkoitetaan mahdollisuutta, mutta uudelleen nimeämällä siitä tehtiin vapaus. Mahdollisuutta opiskella ja saada terveyspalveluja valtion kustantamana alettiin kutsua vapaudeksi opiskella ja saada terveyspalveluja. Näin sosialistimaatkin voivat väittää, että niiden asukkailla on paljon vapauksia - jopa enemmän kuin kapitalistimaiden asukkailla.
Keskustelin näistä asioista aikoinaan libertaristien kanssa. Emme päässeet yhteisymmärrykseen. Minua syytettiin milloin kommunistiksi, milloin miksikin. Libertaristien ajatus omistamisen ja omistusoikeuden nostamisesta kaiken vallan perustaksi, ei tuntunut realistiselta. Kannatan vahvaa omistusoikeutta, mutta en niin vahvaa, että maanomistaja saisi laatia alueelleen omat lait ja vaikka tappaa ihmisiä näiden lakiensa suojissa. Omistaminen on omistamista ja fyysinen vallankäyttö fyysistä vallankäyttöä. Niitä ei pidä sotkea.
Eduskunta säätää lait, joissa määrätään rangaistuksista. Jos nykyinen käytäntö tuntuu rikollisten paapomiselta, kannattaa äänestää puoluetta, joka lopettaa paapomisen. Perussuomalaiset on sopiva puolue. Onhan sen äänestäjissä eniten kuolemanrangaistuksen kannattajia ja vähiten liberaaleja humanistiälykköjä. Valitettavasti on kuitenkin niin, että kun rangaistusasteikkoa kovennetaan ääripäästä, vaikutus heijastuu myös lievempään päähän ja koko yhteiskuntaan. Brutaalius on kuin tauti, joka leviää tehokkaasti. Ihmisethän ovat ainakin Ruukinmatruunan mielestä luonnostaan psykopaatteja, ja jos yhteiskunnasta rakennetaan psykopaateille otollinen toimintaympäristö, lopputulos muistuttaa sitä, minkä amerikkalaiset sotilaat löysivät vuonna 1945 saksalaisista metsistä piikkilanka-aitojen takaa. Ei psykopaatteja ole pelkästään rikollisissa, vaan heitä on pankkimiehissä, lakimiehissä, pikkuvirkamiehissä, poliiseissa, vanginvartijoissa, yritysjohtajissa ja monissa muissa valtaa käyttävissä ryhmissä.
Haluavatko ihmiset todella Yhdysvaltojen tapaisen brutaalin kuri- ja vankilavaltion, jossa vähäisistä rikoksista epäiltyjä (Lindsay Lohan, Dominique Strauss-Kahn, Mel Gibson, Daryl Hannah etc.) kuljetetaan käsiraudoissa, ja jossa liipaisinherkkä poliisi ampuu ensiksi ja miettii vasta sen jälkeen, oliko ihmisellä kädessään sandaali vai ase.
Ennen kuin vankilajärjestelmää aletaan muuttaa epähumaanimpaan suuntaan se kannattaisi kalibroida vastaamaan EU:n standardeja, jotta tiedettäisiin missä mennään. Suomi on saanut Euroopan neuvoston kidutuksen vastaiselta komitealta huomautuksia ns. paljuselleistä, mutta rahaa vessojen rakentamiseen vankiloihin ei ole ollut. Yläluokan kulttuuriharrastuksia rahapula ei ole haitannut. Uudessa musiikkitalossa on hienot vessat.
Helsingin Sanomat 10.9.2009:
”Hämeenlinnan naisvankilan sellit ovat pieniä. Niihin mahdutetaan kaksi, jopa kolmekin vankia jotka kaikki tekevät tarpeensa yhteen ämpäriin.
Hämeenlinnan naisvankilassa on vielä useita vessattomia sellejä, joissa äidit asuvat pienten lastensa kanssa.
Lapset viettävät elämänsä ensimmäiset kuukaudet lukituissa oloissa, joissa heidän äitinsä tekevät tarpeensa ämpäreihin. Lasten pitäminen Hämeenlinnan naisvankilan paljuselleissä loppuu vuodenvaihteessa, lupasi oikeusministeri Tuija Brax (vihr) eduskunnalle keskiviikkona.”
Rikollisten paapomista ja luksuselämää paheksuvat poliitikot voisivat asua kuukauden paljusellissä tietääkseen, miltä ihanuus tuntuu. Osa selleistä on ikkunattomia, joten edes päivänvalo ei pääse häikäisemään kaltereiden raoista.
Vankilasta vapautetut psykopaattimurhaajat uusivat joskus tekonsa, mikä on valitettavaa. Verrattuna muihin uhkiin – esimerkiksi tupakkaan ja alkoholiin - psykopaattimurhaajan kohteeksi joutumisen riski on pieni. Uhrit ovat usein tekijän ryyppykavereita tai muuten hänen kanssaan tekemisissä olevia. Sivullinenkin voi tietysti joskus joutua uhriksi.
Mitä on Ruukinmatruunan mainitsema hallintoalamaisten armoton kontrollointi, tylyttäminen ja nöyryyttäminen käytännössä? Kuka tavallisen kansalaisen elämän säätelemisen panee toimeen? Eikö yksinoikeus kontrollointiin ja tylyttämiseen ole poliisilla, vaikka muutkin virkamiehet sitä parhaansa mukaan yrittävät. Ihmettelen, miksi poliisin resurssien alasajo tekisi lainkuuliaisiksi itsensä kuvittelevista kansalaisista avuttomia ja puolustuskyvyttömiä. Eikö päinvastoin tylyttäjän resurssien vähentäminen paranna tavallisten kansalaisten asemaa, kun joka hetki ei ole sakko uhkaamassa turvavyörikoksen tai suojatierikoksen tai venevarusterikoksen tai handsfree-rikoksen, tai sananvapausrikoksen tekemisestä – ja mitä kaikkia määräyksiä ihmiset normaalielämässä rikkovatkin. Eivät poliisit ole kiinnostuneita murtomiehistä ja muista perinteisistä rikollisista vaan meistä uusrikoksia tekevistä tavallisista kansalaisista. Meidän tylyttämisemme antaa parhaan vastineen.
Navigointi on mielenkiintoista, totta kai. Allekirjoittaneella on kaikki tarvittava laivurikurssien rekvisiitta kyniä ja ohjekirjoja ja laskimia myöten ja vähän enemmänkin pakattuna mustaan ”navigointisalkkuun”, jonka otan mukaan, kun lähdemme liikkeelle.
Olen huono matematiikassa, mutta jos olisi ollut mahdollisuuksia päästä kaupalliseen merenkulkukoulutukseen, olisin pinnistellyt ja yrittänyt oppia tarvittavat laskelmat. Olisinko onnistunut, se jäi näkemättä. Suomen kauppalaivaston silmälasisääntö näet. Englannissa ja eräissä muissa maissa tilanne olisi ollut toinen.
Sen verran kävin virallisissa merenkulun tenteissä, että suoritin kuljettajankirja A:n. Kuljettajankirja A:t vaihdettiin 1990-luvun alussa Kuljettajankirja 1:ksi, jotka puolestaan vaihdettiin 2000-luvulle tultaessa kotimaanliikenteen laivurinkirjoiksi. Tällaisella paperilla saa jo toimia esimerkiksi Suomi-laivan päällikkönä. Jos byrokratia olisi ollut allekirjoittaneelle suotuisampi, ja jos olisin tiennyt keinot ja kikat tarvittavan työkokemuksen hankkimiseksi (olisin suostunut vaikka ilmaiseksi töihin), minulla olisi nyt kotimaanliikenteen laivurin pätevyys. Mutta ei ole eikä tule. Tällaista on valtiollinen byrokratia. Siinä menestyäkseen täytyy olla suhteita ja suhteita ja vielä lisää suhteita. Kun on hyvät välit viskaaleihin, kaikki järjestyy vaikka vähän epävirallisestikin.
Harrastajapuolella olen suorittanut ensiksi Sisävesilaivurin tutkinnon ja myöhemmin Rannikkolaivurin tutkinnon ja vielä myöhemmin vuokraveneen kuljettajan tutkinnon (pätevyyden aleneminen alkuperäisestä isojen alusten kuljettajasta vuokraveneiden kuljettajaksi piti tietysti käydä erikseen tenttimässä - mutta ei asioiden kertaaminen sinänsä pahaksi ole).
Alkuperäistä kuljettajankirjaa suorittaessani luin meriteiden säännöt niin hyvin, että olisin osannut kaiken mahdollisen vaikka puoliunessa. Opettelin sellaistakin, mitä ei edes olisi tarvinnut osata kuten äänimerkkilaitteiden ja valaisimien tehovaatimukset ja valaisinten tekniset määräykset ja muuta tällaista. Kaikkien alusten valo- ja merkkikuviomääräykset tietenkin myös osasin, mutta nehän pitääkin osata. Tein jopa piirroksia ja taulukkoja näistä. Opettelun yhteydessä syntyi myös kaksi käsin kirjoitettua vihkoa, johon oleelliset asiat on koottu. Tämä materiaali on nykyisin navigointisalkussani.
Allekirjoittaneella on valitettavasti kokemusta purje- ja moottoriveneilystä ja ”höyrylaivailusta” vain sisävesiltä. Ainoastaan muutaman pienen lenkin olen seilannut merellä (matkustajana olemista ei lasketa - tässä roolissa pisin matka on ollut Barcelonasta Helsinkiin). Purjehtiminen merellä kiinnostaisi totta kai. Jo pieni lenkki purjeveneessä merellä olisi mahtava kokemus, ja pitkä lenkki tietenkin vielä mahtavampi.
Mutta ei navigointi aivan tarpeetonta ole sisävesilläkään. Ei tarvita suurtakaan virhettä, kun kolisee. Pahoja kolinoita ei onneksi ole omalle kohdalle sattunut. Vaaratilanteita on valitettavasti joitakin ollut. Yleisimpiä syitä läheltä piti -tilanteisiin on ollut se, että alusta on ohjannut joku, joka ei sillä hetkellä täysin hallitse hommaa. Onneksi joku, joka hallitsee, on viime hetkellä huomannut, että ollaan menossa päin pöpelikköä. Karille ajo vanhalla höyrylaivalla voi johtaa todella ikäviin seurauksiin. Ensiksi voi katketa päähöyryputki ja tappaa konehuoneessa olijat. Sen jälkeen laiva uppoaa ja vie ehkä joitakin ihmisiä mennessään.
Syy vaaratilanteeseen on joskus ollut liian nopea ”kipparin” vaihtaminen, jolloin ohjaamoon tullut henkilö ei ole ollut riittävän hyvin selvillä siitä, missä mennään ja mihin mennään. Edellisen ohjaajan pitäisi aina varmistaa, että hänen seuraajansa on täysin perillä tilanteesta.
Alkoholilla ei onneksi ole ollut turvallisuuteen kuin lievästi positiivinen vaikutus. Sitä on nimittäin allekirjoittaneen aluksissa vain yhdessä paikassa - kompassissa.
GPS-laitetta aluksissani ei ole.
Ovatko maailman julmimmat ihmiset naisia?
Ilmeisesti ainoa keino estää hirmutyöt, on tunnistaa potentiaalinen tekijä ajoissa. Ongelma on se, että tietyt organisaatiot nimenomaan haluavat vallanhaluisen luonteen omaavia ihmisiä palvelukseensa, koska vallanhaluiset ihmiset ovat usein tehokkaita työntekijöitä. Heillä on voimakas persoona, ja he saavat paljon aikaan. Sopiva luonnehäiriökin voi olla eduksi. Erilaisissa turvallisuustehtävissä on tämän tyyppisille ihmisille aina käyttöä. Ei keskitysleirien vartijoiksi valittu keitä tahansa nuoria tyttösiä. Organisaatio tiesi, millaisia ihmisiä se halusi.
Yksi ongelma on se, että tietynlaiset olosuhteet tuovat ihmisissä esille piirteitä, joita ei normaalioloissa huomata. Keskitysleirillä julmuuksiin syyllistynyt Irma Grese oli tavallinen nuori nainen - ehkä ronski luonteeltaan, mutta ei sen kummempaa. Hän pyrki sairaanhoitajaksi, mutta häntä ei hyväksytty. Jos keskitysleirejä ei olisi ollut, tai jos Grese olisi päässyt sairaanhoitajaksi, emme olisi todennäköisesti koskaan kuulleetkaan hänestä. Luonteeltaan samanlaisia nuoria naisia on todennäköisesti ollut tuhansittain, mutta kohtalo ei ole määrännyt heitä tappajiksi.
Mistä voimme tietää, kenen sisällä on Irma Grese, joka vain odottaa esille tuloaan? Mistä me itse kukin tiedämme, millaisia sadisteja meistä voi tulla, kun olosuhteet ovat sopivat?
Oikealla kasvatuksella ehkä saataisiin positiivisia tuloksia aikaan, koska kasvatuksessa tehdyt virheet kopioituvat vääristyneenä sukupolvien päähän. Isä tai äiti kasvattaa lapsensa tietyllä tavalla väärin, mistä seuraa, että lapsen luonne kieroutuu, ja hän puolestaan aikanaan kasvattaa omat lapsensa tietyllä tavalla väärin jne. Miten tämän kierteen voisi katkaista, koska usein ”väärin kasvattamisessa” on kyse hienovaraisista asioista, joita ei edes huomaa. Omassa suvussani olen pannut merkille sen, että joka toinen sukupolvi on kasvattanut lapsensa ankarasti ja joka toinen sallivasti. Kärjistäen sanottuna joka toisen sukupolven isät ovat olleet perhetyranneja, joiden lapsista on tullut liian sallivia kasvattajia, joiden lapsista puolestaan taas on tullut perhetyranneja. Minä edustan sallivan kasvatuksen sukupolvea. Ei tämä nyt ehkä aivan näin kaavamaisesti mene, mutta jotain tämän suuntaista olen ollut havaitsevinani.
Post a Comment