Monday, October 26, 2009

Erään aikakauden loppu

Lokakuun 26. päivänä 2009 lakkautettiin yli kymmenen vuotta toiminut ilmainen Geocities-sivusto. Lakkauttamisen myötä katosivat myös X-puolueen sivut, jotka olivat olleet samassa osoitteessa maaliskuusta 1999 alkaen.   








Yritin löytää sivuille uuden osoitteen, mutta sitä ei löytynyt. X-puolueen sivuilla olleita kirjoituksia tullaan mahdollisesti kuitenkin näkemään muualla. Pisimmät kirjoitukset olivat Valta ja Vapaus -kirjan (1982-1986) referaatti (1993)  sekä kirja "Apinoiden valtakunnasta enemmistön diktatuuriin" (1998). 


Myös kymmeniä muita kirjoituksia katosi sivujen mukana. Tekstit ovat kuitenkin tallella. Geocities -sivujen häviäminen vei lukijoiden ulottuvilta myös monia muita mielenkiintoisia kirjoituksia, joita yli kymmenen vuoden aikana kyseisille sivuille oli kertynyt. 


Eräs aikakausi siis päättyi. Nyt eletään blogien aikaa. Silti olisi mukava väsätä välillä vanhoja kunnon kotisivuja. Hieman haikealta X-puolueen sivujen katoaminen joka tapauksessa tuntuu. Kymmenen vuotta ja kahdeksan kuukautta on sentään melko pitkä aika internetin tähänastisessa histotoriassa. Sivujen tekemiseen käytettiin aikoinaan tunti jos toinenkin.

X-puolueen sivut olivat näkyvissä vielä puolen yön jälkeen 27. lokakuuta, koska Suomen aika on edellä Yhdysvaltojen aikaa. Sivujen katoamispäiväksi tuli siis 27. 10. 2009, joka on allekirjoittaneen kannalta mielenkiintoinen päivämäärä siinä mielessä, että olen perinteisesti luokitellut sen ns. "epäonnen päiväksi" johtuen eräästä liikenneonnettomuudesta, joka tapahtui 27. lokakuuta kauan sitten. Myös muuta "epäonnista" on tapahtunut 27. lokakuuta. Ja nyt X-puolueen sivut sattumalta lakkautettiin juuri tänä päivänä. "Epäonnea" kuvaavien tapahtumien listaan tuli taas yksi merkintä.

No comments: