Tätä kirjoittaessani ei ole maaliskuun vaan heinäkuun loppu. Seuraavat mietteet olen kopioinut sellaisenaan päiväkirjastani maaliskuun 18. päivän kohdalta. Tekstiin ei ole lisätty mitään, mutta siitä on poistettu muutama sana eli pari viittausta paikkoihin ja henkilöihin.
Lähtiessämme ajamaan Helsingistä näimme ison lauman poliiseja ja kaksi poliisiautoa kyttäämässä yhdessä risteyksessä. Tämän viikonlopun havainnoksi jäi se, että poliiseja kuhisi aivan kuvottava määrä Helsingissä ja muuallakin Etelä-Suomessa, missä liikuimme. Näimme poliisin pysäyttämiä autoja. Yhdestä Mersusta oli irrotettu rekisterikilvet. Kaupungin eteläisellä rannalla ajaessamme vastaamme tuli poliisiautoja suunnilleen 500 metrin välein.
Suomesta ei ole tulossa poliisivaltiota, vaan Suomi ON poliisivaltio! Olemme ajaneet ulkomailla, enkä muista missään muualla nähneeni suhteellisesti niin paljon poliiseja kyttäämässä kuin Suomessa ja erityisesti Helsingin seudulla. Helsinki on totaalisen kontrollin poliisileiri. Minusta tuntuvat aivan järkyttäviltä lehtien valitukset siitä, että kansalaisten turvallisuus vaarantuu, kun poliisien määrärahoja vähennetään. Asiahan on juuri päinvastoin. Poliisit ovat kansalaisten pahin turvallisuusuhka. Aivan ylivoimaisesti pahin. Jos poliisien määrää ja määrärahoja ja valtuuksia lisätään, ei se tule näkymään siten, että kansalaisiin kohdistuneita rikoksia tutkittaisiin sen enempää kuin tähänkään asti. Se tulee näkymään siten, että poliisi kiusaa tavallisia kansalaisia entistä enemmän. Poliisi on rikollinen rikollisten joukossa ja vieläpä se kaikkein pahin rikollinen. Maailman julmuuksista poliisi on tehnyt kaikkein pahimmat. Juutalaisten joukkotuhossakin poliisilla oli keskeinen rooli.
Ihmiset ovat aivopestyjä palvomaan poliisia. Aivopesua tulee televisiosta joskus monelta kanavalta yhtä aikaa. Aivopesua on kaikkialla. Edes uutiset siitä, miten röyhkeästi ja ylimielisesti poliisi rikkoo lakia eikä saa siitä mitään rangaistusta, eivät saa kansalaisia havahtumaan siihen tosiasiaan, että elämme poliisivaltiossa, jossa jokainen ihminen on potentiaalinen poliisin uhri. Lehdissä on ollut pöyristyttäviä uutisia poliisin tekemistä laittomista kotietsinnöistä, eikä tämä asia näy vaivaavan juuri ketään. Erään uutisen mukaan poliisi oli jopa murtautunut väärään asuntoon jättäen oven auki ja paikat hajalleen.
Poliisin toiminta on täysin sikamaista. Eräässä uutisessa mainittiin, että poliisi “oli ottanut kiinni” useita ihmisiä Keuruun varuskunta-alueella epäiltyjen raiskaustapausten vuoksi ja todennut lopulta, että tutkinta lopetetaan, koska mitään rikoksia ei ole tapahtunut. Osa kiinni otetuista oli ollut armeijan sotilaita. Tämä tapaus osoittaa, että poliisi voi “ottaa kiinni” kenet tahansa milloin tahansa, vaikka mitään rikosta ei olisi tapahtunutkaan. Tapaus osoittaa myös sen, että yhteiskunnan valtahierarkiassa poliisi on sotilaiden yläpuolella. Poliisin leijonavaakuna on arvokkaampi kuin kenraalin leijonavaakuna. Poliisilla on valtaa kenraaliin, mutta kenraalilla ei ole valtaa poliisiin.
Olen syksystä asti miettinyt ja suunnitellut, että kirjoittaisin oikein super poliisinvastaisen jutun. Olen keräillyt lehtileikkeitäkin sitä varten. Jutun ydin olisivat tässä mainitut asiat eli poliisin yhä vain röyhkeämmäksi käyvä vallankäyttö, johon sisältyy jo ilmiselviä laittomuuksia, joita kukaan ei enää uskalla vastustaa, koska silloin on vaara joutua poliisin voimakeinojen kohteeksi. Elämme pelon yhteiskunnassa, jossa poliisi “voi ottaa kiinni” kenet tahansa jonkin mielikuvituksellisen “on aihetta epäillä” perusteen nojalla. Tilanne ei vielä ole yhtä paha kuin jossakin Valko-Venäjällä, mutta tähän suuntaan ollaan menossa.
Super-poliisinvastainen juttu on vielä kirjoittamatta. Keräämäni lehtileikkeetkin ovat jo hukassa. Uutta kerättävää materiaalia ”onneksi” kertyy koko ajan.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194756465900/artikkeli/kotietsintoja+viedaan+karajille+koko+ajan+enemman+onko+laittomuuksia+liikaa+.html
Saturday, July 28, 2012
Wednesday, July 11, 2012
A few words about Liberty
The Declaration of the
Rights of Man, which was approved 225 years ago in France, states
that people are born and live in freedom and have the same rights.
Liberty consists in the freedom to do everything which injures no one
else.
In the spirit of this
declaration and the freedom ideals of the age of Enlightenment,
English philosopher John Stuart Mill – who is also known as a
defender of women's rights as well as freedom of expression and
freedom of religion - summed up the essence of freedom in his book
“On Liberty”. He wrote that the only purpose for which power can
be rightfully exercised over any member of a civilized community,
against his will, is to prevent harm to others. His own good, either
physical or moral, is not a sufficient warrant.
The Declaration of of the
Rights of Man was inspired by the United States Declaration of
Independence, which stated that all men are created equal, and that
they have certain unalienable Rights, that among these are Life,
Liberty and the pursuit of Happiness.
United Nations Declaration
of Human Rights of 1948 is based on the original Declaration of
the Rights of Man, but it has been watered down from the original
edition. Although it states that people are born free, it does not
mention that people should also live in freedom. The Declaration does
not define what freedom is, so each dictator can define it as he
wants.
The principle of the
inviolability of the liberty of citizens is no longer recognized.
Freedom of the individual is no longer relevant. The imagined
interest of individual - and in many cases actually only imagined -
is considered sufficient reason to violate his freedom. Parliament
enacts laws, which reduce the freedom of people to decide their own
affairs. Citizens' personal freedom, which the major philosophers and
statesmen a couple of hundred years ago defined as an inviolable
fundamental right, is being sold by politicians like slices of cheap
sausage.
Extreme leftist, who want
to establish communism and totalitarianism, do not appreciate the
true freedom of the individual, because the pursuit of happiness -
such as the The Declaration of Independence says – leads to
economic disparities. Some are always more successful than others in
seeking to achieve happiness. Individual freedom will also frustrate
attempts to create socialism, because free men are unwilling to
submit to the socialist system. They vote with their feet if nothing
else helps . This is why socialism always includes suppression of
freedom and erection of walls. Socialist model also includes the
notion that a private citizen does not need a personal freedom,
because he cannot use it properly. He is not able to decide what is
good for him, and what is good for the society. Decisions must
therefore be made by the political minority and elite, which knows
what is best for all. There are lot of examples of the kind of
happiness what socialist societies can achieve, but still many people
believe in them.
The concept of Liberty is
so old and so common that even the socialists have not been able to
totally abandon it. They have come up with a new definition of
freedom, "freedom to something " - as opposed to the old
definition "freedom from something”. In literature the names
are positive liberty and negative liberty. The later is of course not
real freedom. It is more a possibility to something.
The socialist way of
thinking has crept insidiously in activities of non socialist states.
The technique is the
same, with which the Soviet dictatorship was justified . All
restrictions were intended only for the happiness of people, even
though people did not always get it.
When the value of the
freedom of the individual is close to zero, and when the right to
security has been increased at the highest value of society,
liberties can taken away from the people completely arbitrary. Even a
small improvement in the theoretical security allows the massive
reduction of individual freedom.
Society has become a
totalitarian dictatorship of security in which a small clique of
politicians and authorities has the sovereign right to decide what
are the security issues, and after that decision it has the sovereign
right to use coercion in these "security issues". Security
is the magic word with which the democratic debate is silenced.
National security, the security of individuals, the security of
Internet - any one of these is a sufficient reason to take off the
last remnants of our freedom. And when this is happening, we are
rejoicing and cheering and waving flags without noticing what is
actually happening. And no deadline exists. This is going on and on.
A small elite of better knowing people make compulsory laws in order
to increase citizens' happiness. Actually such laws reduce happiness.
The concept of "right to security " is an essential part
of political liturgy nowadays, and it is used to fool people. When
something is prohibited, it is said that the decision was necessary
because of the people 's right to security.
Although the world has
changed, I still appreciate the original freedom of the individual ,
and I believe that it is best realized in a democratic and equality
based society. Not in a society in which somebody is pulling the
strings behind the scenes to set up a dictatorship. None of the
political parties seem realize this. The concept of liberty is not
used in political speeches any more. The politicians do not promise
more freedom. They promise more security. And this means
dictatorship.
I am in favor of freedom,
even though I know it is considered to be old-fashioned . I don't
like uniforms. They are not symbols of freedom.
---
There is no such
thing as planetary Court of Justice, which would infallibly define what is good
and what is evil. The definition is always made by some person or group of
people. Violence and in some cases a mere coincidence decides which
interpretation remains prevailed.
The system, which
is based solely on violence and coincidences, is not very stable. Thus,
attempts have been made to connect the concept of good and evil with some
permanent principle, to which people may rely, when they decide, if doing
something is accepted or not.
Traditionally the
monarch or religious leaders have had the last word in defining what is
accepted and what is not. Later the people itself has got a right to express
it's will by voting in elections. The process, which is dominated by people
themselves, is called democracy.
Today's democracy
is estranged from what it ideally should be. The citizens feel that they cannot
influence common affairs. This leads to the alienation of the political
process. People are not interested in voting, because people feel that nothing
will change anyway.
The current type of
democracy is not even intended to implement the will of the people. It is
merely a facade, enabling authorizes the use of power. If citizens complain
about any of the regulations, they are reminded that the direction of the
policy is decided in the elections. So if they want to change things, they have
the opportunity to influence by voting. They have to accept the fact that
existing rules correspond to the will of the people until the next election.
Every now and then
people's trust in the current policy and the legitimacy of the rules is
examined through surveys that ask what the citizens think about the policy and
the rules. The purpose of these surveys is not to find out the true opinion of
the people, but manipulated opinion that supports the current policy and its
existing rules thus resulting in the North Korean figures, which show that more
than 95% of the population accept the law. The situation is arranged such a way
that the pressure created by the social environment eliminates undesirable
alternatives. In addition, the questions are formulated to lead to certain
direction, and the answers are interpreted purposefully.
Tuesday, October 11, 2011
Poliisin valta lisääntyy – onko kukaan huomannut
Poliisi käyttää kaikkia kolmea valtiollisen vallan lajia; lainsäädäntövaltaa, toimeenpanovaltaa ja tuomiovaltaa. Perinteisen vallan kolmijako-opin mukaan nämä vallan lajit kuuluisi pitää erillään toisistaan.
Lainsäädäntövalta.
Poliiseja pyrkii yhä enemmän kansanedustajiksi lakeja säätämään. Poliisi tekee myös itse aloitteita lakien säätämiseksi ja toimii asiantuntijana lakikysymyksissä.
Poliisin toimintaa tukeva salainen "herraklubi" (josta lainkäytön professori Jyrki Virolainen on kertonut blogissaan) ohjailee tapahtumia niin, että asiantuntijoiksi lainsäädäntöasioissa tulee poliisin toimivallan lisäämistä kannattavia henkilöitä. Laittomuuksia tai puolilaittomuuksia tekemällä poliisi painostaa lainsäätäjää säätämään haluamiaan lakeja.
Toimeenpanovalta.
Poliisi käyttää toimeenpanovaltaa pannessaan lakeja toimeen. Tästä vallastaan poliisi ei jätä käyttämättä pisaraakaan vaan mieluummin ylittää kuin alittaa valtuutensa. Jos poliisi pidättää lain vastaisesti syyttömiä ihmisiä, kuten Greenpeacen mielenosoittajia Porvoossa kolme vuotta sitten, poliisi ei saa teostaan rangaistusta kuten tavallinen ihminen saisi. Pahimmassa tapauksessa eduskunnan oikeusasiamies huomauttaa, että so, so, pojat, muistakaahan nyt se laki. Jos oikeus toteaa pidätetyt ja vangitut syyttömiksi, ei poliisi tällöinkään saa tuomiota syyttömien ihmisten pidättämisestä, koska poliisilla on niin laaja oikeus kansalaisten vapaudenriistoon, että lähes kuka tahansa voidaan hakea kotoaan ja heittää selliin pelkästään ”musta tuntuu, että se on tehnyt jotain” -perusteella. Viime vuoden alussa poliisi pidätti Viherpeukku puutarhamyymälän työntekijöitä ja vangitsi sen omistajia. Samaan aikaan poliisi järjesti massiivisen kotietsintäkampanjan. Syyskuussa käräjäoikeus totesi pidätetyt ja vangitut syyttömiksi. Työntekijöiden osalta syyttäjä ei valittanut hovioikeuteen, joten vapauttava tuomio jäi voimaan. Omistajien kohdalla asia siirtyi ylempien oikeusasteiden ratkaistavaksi. Poliisin pidätysselleihin sulkemat puutarhavälikauppojen työntekijät siis ainakin olivat yhtä syyttömiä kuin kuka tahansa rautakaupan tai City-Marketin myyjä.
Miltä tuntuisi saada työpaikka kaupan myyjänä ja joutua puolen vuoden päästä pidätetyksi samaan aikaan kun Karhuryhmä penkoisi kotia. Kun putkasta pääsisi, työpaikkaa ei enää olisi. Seuraisi kuukausien piina ja pelko siitä, kuinka pitkä vankeustuomio tulee.
Tuomiovalta
Poliisi ohjaa toiminnallaan ja painostuksellaan oikeuslaitoksen toimintaa ja pyrkii saamaan aikaan haluamiaan linjauksia ja laintulkintoja. Jos oikeuslaitoksen ratkaisu ei miellytä poliisia, poliisi tekee kaikkensa saadakseen aikaan uuden ratkaisun tai löytääkseen jonkun porsaanreiän niin, että oikeuden päätös voidaan tarvittaessa ohittaa. Poliisin lakimiehet tutkivat lakeja ja etsivät niistä heikkoja kohtia, joiden kautta lain tulkintaa voidaan alkaa hivuttaa uuteen suuntaan. Yksi käytännön esimerkki on rattijuopumukseen useita kertoja syyllistyneiden ihmisten autojen takavarikoiminen valtiolle. Tämän menettelyn aloitti aktiivinen julkkispoliisi, joka oli ensiksi kirjoittanut asiasta yleisönosastokirjoituksen useisiin lehtiin poliisikollegansa kanssa. Kun lehtijuttu ei vielä johtanut mihinkään, poliisi päätti kokeilla onnistuisiko autojen takavarikoiminen käytännössä. Se onnistui, ja oikeus alkoi noudattaa poliisin tahtoa ja vahvistaa takavarikot. Aikaisemmin rattijuopot olivat saaneet pitää autonsa. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten poliisi ohjaa oikeuslaitoksen toimintaa.
Miksi tilanne on mennyt tällaiseksi? Miksi poliisin valta yhteiskunnassa tuntuu kasvavan kasvamistaan? Täydellisestä vastauksesta tulisi liian pitkä, joten on tyydyttävä tarkastelemaan muutamia yleisiä syitä.
Yksi syy on itse vallan olemus. Valta - eli oikeus käskeä ja pakottaa ja alistaa muita - on rajallinen hyödyke. Kaikilla muillakin hyödykkeillä on tietysti rajansa, koska asumme rajallisella maapallolla, mutta esimerkiksi materiaalista omaisuutta voi kuitenkin tietyissä rajoissa luoda lisää tekemällä sitä. Valmistettu uusi esine lisää omaisuuden kokonaismäärää eikä ole pois keneltäkään. Jos teen itselleni veneen, joku toinen ei menetä venettään. Valta sen sijaan on aina otettava joltakin muulta. Valtaa ei voi tehdä lisää.
Koska valta on rajallinen hyödyke, sillä on luontainen taipumus keskittyä niiden käsiin, jotka pystyvät tehokkaimmin sitä hankkimaan ja käyttämään. Tähän mekanismiin liittyy se, että jos johonkin syntyy valtatyhjiö, se ennen pitkää täyttyy. Löysä valta ei ole kauan ilman käyttäjää, vaan joku ottaa sen. Tämän voi huomata aivan tavallisella työpaikallakin. Jos pomo, jolle valta virallisesti kuuluisi, ei ole vallasta kiinnostunut, joku muu alkaa käyttää epävirallisesti hänen valtaansa. Työpaikalla nousee esiin vallanhimoinen pikkuhitler ja alkaa pomottaa muita. Hän voi olla nimelliseltä asemaltaan vaatimaton kassahenkilö tai muu työntekijä, joka nostaa itsensä pomoksi pomon paikalle. Oikea pomo ei välttämättä pane tätä pahakseen, koska hänelle riittää muodollinen arvovalta ja se, että hommat hoituvat. Jollakin toisella työpaikalla oikea pomo voi sen sijaan olla myös tosiasiallinen pomo. Kaikki riippuu ihmisistä. Jos työpakan ilmapiiri on huono, taustalla voi olla piilevää valtataistelua siitä irrallisesta vallasta, jota korkein päällikkö ei viitsi käyttää. Valta on kuin luu, josta koirat tappelevat. Liikaa diktaattorin valtaa käyttävä pomo voi olla työntekijöiden kannalta ikävä vaihtoehto, mutta myös valtansa käyttämättä jättävä voi olla sitä.
Miten tämä liittyy poliisin valtaan yhteiskunnassa. Siten, että yhteiskuntaan on muodostunut valtatyhjiöitä, joita poliisiorganisaatio käyttää hyväkseen omaa valtaansa lisätäkseen. Poliitikot eivät ole enää samanlaisia vahvoja arvojohtajia kuin presidentti Kekkosen aikaan. Pääministerin virkansa alkumetreillä menettänyt Anneli Jäätteenmäki, naisseikkailuilla mainetta saanut ja poliisikuulusteluihin joutunut Matti Vanhanen ja vaalimainoksissa hymyilevä Mari eivät ole antaneet vaikutelmaa siitä, että he olisivat vahvoja poliittisia johtajia. Poliisin valtakeskuksissa todennäköisesti myhäillään tyytyväisenä, että hyvin menee.
Lainsäädäntövalta.
Poliiseja pyrkii yhä enemmän kansanedustajiksi lakeja säätämään. Poliisi tekee myös itse aloitteita lakien säätämiseksi ja toimii asiantuntijana lakikysymyksissä.
Poliisin toimintaa tukeva salainen "herraklubi" (josta lainkäytön professori Jyrki Virolainen on kertonut blogissaan) ohjailee tapahtumia niin, että asiantuntijoiksi lainsäädäntöasioissa tulee poliisin toimivallan lisäämistä kannattavia henkilöitä. Laittomuuksia tai puolilaittomuuksia tekemällä poliisi painostaa lainsäätäjää säätämään haluamiaan lakeja.
Toimeenpanovalta.
Poliisi käyttää toimeenpanovaltaa pannessaan lakeja toimeen. Tästä vallastaan poliisi ei jätä käyttämättä pisaraakaan vaan mieluummin ylittää kuin alittaa valtuutensa. Jos poliisi pidättää lain vastaisesti syyttömiä ihmisiä, kuten Greenpeacen mielenosoittajia Porvoossa kolme vuotta sitten, poliisi ei saa teostaan rangaistusta kuten tavallinen ihminen saisi. Pahimmassa tapauksessa eduskunnan oikeusasiamies huomauttaa, että so, so, pojat, muistakaahan nyt se laki. Jos oikeus toteaa pidätetyt ja vangitut syyttömiksi, ei poliisi tällöinkään saa tuomiota syyttömien ihmisten pidättämisestä, koska poliisilla on niin laaja oikeus kansalaisten vapaudenriistoon, että lähes kuka tahansa voidaan hakea kotoaan ja heittää selliin pelkästään ”musta tuntuu, että se on tehnyt jotain” -perusteella. Viime vuoden alussa poliisi pidätti Viherpeukku puutarhamyymälän työntekijöitä ja vangitsi sen omistajia. Samaan aikaan poliisi järjesti massiivisen kotietsintäkampanjan. Syyskuussa käräjäoikeus totesi pidätetyt ja vangitut syyttömiksi. Työntekijöiden osalta syyttäjä ei valittanut hovioikeuteen, joten vapauttava tuomio jäi voimaan. Omistajien kohdalla asia siirtyi ylempien oikeusasteiden ratkaistavaksi. Poliisin pidätysselleihin sulkemat puutarhavälikauppojen työntekijät siis ainakin olivat yhtä syyttömiä kuin kuka tahansa rautakaupan tai City-Marketin myyjä.
Miltä tuntuisi saada työpaikka kaupan myyjänä ja joutua puolen vuoden päästä pidätetyksi samaan aikaan kun Karhuryhmä penkoisi kotia. Kun putkasta pääsisi, työpaikkaa ei enää olisi. Seuraisi kuukausien piina ja pelko siitä, kuinka pitkä vankeustuomio tulee.
Tuomiovalta
Poliisi ohjaa toiminnallaan ja painostuksellaan oikeuslaitoksen toimintaa ja pyrkii saamaan aikaan haluamiaan linjauksia ja laintulkintoja. Jos oikeuslaitoksen ratkaisu ei miellytä poliisia, poliisi tekee kaikkensa saadakseen aikaan uuden ratkaisun tai löytääkseen jonkun porsaanreiän niin, että oikeuden päätös voidaan tarvittaessa ohittaa. Poliisin lakimiehet tutkivat lakeja ja etsivät niistä heikkoja kohtia, joiden kautta lain tulkintaa voidaan alkaa hivuttaa uuteen suuntaan. Yksi käytännön esimerkki on rattijuopumukseen useita kertoja syyllistyneiden ihmisten autojen takavarikoiminen valtiolle. Tämän menettelyn aloitti aktiivinen julkkispoliisi, joka oli ensiksi kirjoittanut asiasta yleisönosastokirjoituksen useisiin lehtiin poliisikollegansa kanssa. Kun lehtijuttu ei vielä johtanut mihinkään, poliisi päätti kokeilla onnistuisiko autojen takavarikoiminen käytännössä. Se onnistui, ja oikeus alkoi noudattaa poliisin tahtoa ja vahvistaa takavarikot. Aikaisemmin rattijuopot olivat saaneet pitää autonsa. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten poliisi ohjaa oikeuslaitoksen toimintaa.
Miksi tilanne on mennyt tällaiseksi? Miksi poliisin valta yhteiskunnassa tuntuu kasvavan kasvamistaan? Täydellisestä vastauksesta tulisi liian pitkä, joten on tyydyttävä tarkastelemaan muutamia yleisiä syitä.
Yksi syy on itse vallan olemus. Valta - eli oikeus käskeä ja pakottaa ja alistaa muita - on rajallinen hyödyke. Kaikilla muillakin hyödykkeillä on tietysti rajansa, koska asumme rajallisella maapallolla, mutta esimerkiksi materiaalista omaisuutta voi kuitenkin tietyissä rajoissa luoda lisää tekemällä sitä. Valmistettu uusi esine lisää omaisuuden kokonaismäärää eikä ole pois keneltäkään. Jos teen itselleni veneen, joku toinen ei menetä venettään. Valta sen sijaan on aina otettava joltakin muulta. Valtaa ei voi tehdä lisää.
Koska valta on rajallinen hyödyke, sillä on luontainen taipumus keskittyä niiden käsiin, jotka pystyvät tehokkaimmin sitä hankkimaan ja käyttämään. Tähän mekanismiin liittyy se, että jos johonkin syntyy valtatyhjiö, se ennen pitkää täyttyy. Löysä valta ei ole kauan ilman käyttäjää, vaan joku ottaa sen. Tämän voi huomata aivan tavallisella työpaikallakin. Jos pomo, jolle valta virallisesti kuuluisi, ei ole vallasta kiinnostunut, joku muu alkaa käyttää epävirallisesti hänen valtaansa. Työpaikalla nousee esiin vallanhimoinen pikkuhitler ja alkaa pomottaa muita. Hän voi olla nimelliseltä asemaltaan vaatimaton kassahenkilö tai muu työntekijä, joka nostaa itsensä pomoksi pomon paikalle. Oikea pomo ei välttämättä pane tätä pahakseen, koska hänelle riittää muodollinen arvovalta ja se, että hommat hoituvat. Jollakin toisella työpaikalla oikea pomo voi sen sijaan olla myös tosiasiallinen pomo. Kaikki riippuu ihmisistä. Jos työpakan ilmapiiri on huono, taustalla voi olla piilevää valtataistelua siitä irrallisesta vallasta, jota korkein päällikkö ei viitsi käyttää. Valta on kuin luu, josta koirat tappelevat. Liikaa diktaattorin valtaa käyttävä pomo voi olla työntekijöiden kannalta ikävä vaihtoehto, mutta myös valtansa käyttämättä jättävä voi olla sitä.
Miten tämä liittyy poliisin valtaan yhteiskunnassa. Siten, että yhteiskuntaan on muodostunut valtatyhjiöitä, joita poliisiorganisaatio käyttää hyväkseen omaa valtaansa lisätäkseen. Poliitikot eivät ole enää samanlaisia vahvoja arvojohtajia kuin presidentti Kekkosen aikaan. Pääministerin virkansa alkumetreillä menettänyt Anneli Jäätteenmäki, naisseikkailuilla mainetta saanut ja poliisikuulusteluihin joutunut Matti Vanhanen ja vaalimainoksissa hymyilevä Mari eivät ole antaneet vaikutelmaa siitä, että he olisivat vahvoja poliittisia johtajia. Poliisin valtakeskuksissa todennäköisesti myhäillään tyytyväisenä, että hyvin menee.
Sunday, May 22, 2011
Kauas on menty...
Perustava kysymys lakien ja sääntöjen mielekkyyttä tarkasteltaessa on yksilönvapaus suhteessa julkiseen valtaan. Kun eurooppalaiset valistusfilosofit ja Yhdysvaltain ”perustajaisät” loivat pohjaa nykyiselle länsimaiselle demokratialle 1700-luvun lopulla, tärkeimpänä arvona pidettiin tavallisen kansalaisen henkilökohtaista vapautta. Taustalla oli ikäviä kokemuksia maaorjuudesta ja itsevaltaisista hallitsijoista, jotka riistivät kansaa ja käyttivät pakolla värvättyjä sotilaita tykinruokana.
Henkilökohtainen vapaus voidaan ajatella luvuksi, joka sijoitetaan kaavaan, kun halutaan laskea, onko jokin laki tai sääntö perusteltu. 1700-luvun aatemaailmassa henkilökohtaisen vapauden arvo lukuna ilmaistuna oli erittäin suuri. Niinpä laskutoimitus olisi antanut kielteisen vastauksen sen tyyppiseen kysymykseen kuin, pitäisikö säätää laki, joka parantaa kansalaisen turvallisuutta viisi pistettä, mutta vähentää hänen henkilökohtaista vapauttaan sata pistettä.
Nyt eletään maailmassa, jossa on ajauduttu aatteellisesti hyvin kauas 1700-luvun vapausihanteista. Kansalaisten henkilökohtaisen vapauden arvo on tällä hetkellä nolla tai ainakin lähellä sitä. Niinpä poliitikot voivat säätää minkä tahansa lain, joka teoriassa parantaa ihmisten turvallisuutta vaikka vain vähänkin – ja joka samalla vähentää ihmisten henkilökohtaista vapautta. Koska nollan arvoiseksi määritelty vapaus ei paina mitään toisessa vaakakupissa, pienikin teoreettinen parannus turvallisuuteen ”oikeuttaa” minkä tahansa pakkolain. Ainoa rajoittava tekijä on se, riittävätkö poliisin resurssit lain valvomiseen.
Mainitaan nyt esimerkkinä pari vuotta sitten voimaan tullut laki vesikulkuneuvorekisteristä, jonka säätämistä perusteltiin turvallisuuden lisäämisellä. Lain mukaan kaikki yli 5,5 metriä pitkät moottori- ja purjeveneet pitää rekisteröidä. Jos joku omistaa järven tai lammen ainoan 5,7 metriä pitkän Lightning-avopurjeveneen, hän syyllistyy omaa turvallisuuttaan vaarantavaan vesikulkuneuvorikkomukseen, mikäli hän käyttää venettään rekisteröimättömänä. Jos puu kaatuu talvella veneen päälle, ja vene murskaantuu, omistaja syyllistyy silloinkin vesikulkuneuvorikkomukseen, jos hän ei ilmoita kuukauden kuluessa, että vene on tuhoutunut. Jos tapahtuma paljastuu vasta keväällä, omistaja on jo rikollinen. Rangaistus rikkomuksesta on sakko. Suomen lainsäädännöstä yhä suurempi osa on tällaista roskaa. Ei ole ihme, jos ihmisten kunnioitus lakeja kohtaan vähenee, vaikka sitä yritetäänkin ylläpitää televisiopropagandalla.
Nykyinen järjestelmä on eräänlainen turvallisuusdiktatuuri. Turvallisuudesta on tullut nykyajan uskonto, jolla voidaan oikeuttaa mikä tahansa pakko ja kontrolli. Yksinoikeus sen arvioimiseen, mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuuskysymyksiä, on pienellä aseellisella kontrollieliitillä. Tällä samalla eliitillä on lähes rajoittamaton valta kaikissa turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Ja kaiken lisäksi tämä eliitti sanelee asiantuntijan ominaisuudessa lainsäätäjille, millaisia lakeja pitää säätää. Asetelma muistuttaa Iranin islamilaista tasavaltaa, jossa todellinen valta on uskonoppineilla. Länsimaisissa yhteiskunnissakin todellista valtaa käyttävät uskonoppineet – uskonto vain ei ole islam vaan turvallisuus. Suurvalloissa turvallisuuden uskontoa käytetään myös ulkopoliittisen vallan välineinä. Aloitetaan sotia ja muuta tämän tyyppistä.
Tässä on näyte todellisesta demokratiasta:
http://youtu.be/BQMR-70XntQ
-
Henkilökohtainen vapaus voidaan ajatella luvuksi, joka sijoitetaan kaavaan, kun halutaan laskea, onko jokin laki tai sääntö perusteltu. 1700-luvun aatemaailmassa henkilökohtaisen vapauden arvo lukuna ilmaistuna oli erittäin suuri. Niinpä laskutoimitus olisi antanut kielteisen vastauksen sen tyyppiseen kysymykseen kuin, pitäisikö säätää laki, joka parantaa kansalaisen turvallisuutta viisi pistettä, mutta vähentää hänen henkilökohtaista vapauttaan sata pistettä.
Nyt eletään maailmassa, jossa on ajauduttu aatteellisesti hyvin kauas 1700-luvun vapausihanteista. Kansalaisten henkilökohtaisen vapauden arvo on tällä hetkellä nolla tai ainakin lähellä sitä. Niinpä poliitikot voivat säätää minkä tahansa lain, joka teoriassa parantaa ihmisten turvallisuutta vaikka vain vähänkin – ja joka samalla vähentää ihmisten henkilökohtaista vapautta. Koska nollan arvoiseksi määritelty vapaus ei paina mitään toisessa vaakakupissa, pienikin teoreettinen parannus turvallisuuteen ”oikeuttaa” minkä tahansa pakkolain. Ainoa rajoittava tekijä on se, riittävätkö poliisin resurssit lain valvomiseen.
Mainitaan nyt esimerkkinä pari vuotta sitten voimaan tullut laki vesikulkuneuvorekisteristä, jonka säätämistä perusteltiin turvallisuuden lisäämisellä. Lain mukaan kaikki yli 5,5 metriä pitkät moottori- ja purjeveneet pitää rekisteröidä. Jos joku omistaa järven tai lammen ainoan 5,7 metriä pitkän Lightning-avopurjeveneen, hän syyllistyy omaa turvallisuuttaan vaarantavaan vesikulkuneuvorikkomukseen, mikäli hän käyttää venettään rekisteröimättömänä. Jos puu kaatuu talvella veneen päälle, ja vene murskaantuu, omistaja syyllistyy silloinkin vesikulkuneuvorikkomukseen, jos hän ei ilmoita kuukauden kuluessa, että vene on tuhoutunut. Jos tapahtuma paljastuu vasta keväällä, omistaja on jo rikollinen. Rangaistus rikkomuksesta on sakko. Suomen lainsäädännöstä yhä suurempi osa on tällaista roskaa. Ei ole ihme, jos ihmisten kunnioitus lakeja kohtaan vähenee, vaikka sitä yritetäänkin ylläpitää televisiopropagandalla.
Nykyinen järjestelmä on eräänlainen turvallisuusdiktatuuri. Turvallisuudesta on tullut nykyajan uskonto, jolla voidaan oikeuttaa mikä tahansa pakko ja kontrolli. Yksinoikeus sen arvioimiseen, mitkä asiat yhteiskunnassa ovat turvallisuuskysymyksiä, on pienellä aseellisella kontrollieliitillä. Tällä samalla eliitillä on lähes rajoittamaton valta kaikissa turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Ja kaiken lisäksi tämä eliitti sanelee asiantuntijan ominaisuudessa lainsäätäjille, millaisia lakeja pitää säätää. Asetelma muistuttaa Iranin islamilaista tasavaltaa, jossa todellinen valta on uskonoppineilla. Länsimaisissa yhteiskunnissakin todellista valtaa käyttävät uskonoppineet – uskonto vain ei ole islam vaan turvallisuus. Suurvalloissa turvallisuuden uskontoa käytetään myös ulkopoliittisen vallan välineinä. Aloitetaan sotia ja muuta tämän tyyppistä.
Tässä on näyte todellisesta demokratiasta:
http://youtu.be/BQMR-70XntQ
-
Thursday, April 7, 2011
Univormut, leijonat ja miekat eivät ole vapauden symboleja
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1789 todetaan, että ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet. Vapaus merkitsee julistuksen mukaan valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ja aikakauden yleisten vapausihanteiden hengessä englantilainen filosofi John Stuart Mill - joka tunnetaan myös naisten oikeuksien puolustajana sekä sananvapauden ja uskonnonvapauden esitaistelijana - kiteytti vapauden olemuksen teoksessaan "Vapaudesta" vuonna 1859. Hän kirjoitti, että ainoa peruste, millä ihmiskunta - olipa kyse yksilöstä tai yhteiskunnasta - on oikeutettu puuttumaan jonkun jäsenensä henkilökohtaiseen vapauteen, on itsepuolustus. Kenenkään ihmisen oma etu - olkoon se todellista tai kuviteltua - ei anna muille oikeutta puuttua hänen vapauteensa. Mill täsmensi, että tällöin on tietenkin kyse täysissä järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä.
Yksilönvapaus ja sen ehdoton loukkaamattomuus oli keskeisin asia Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa, joka oli saanut vaikutteita neljätoista vuotta aikaisemmin julkaistusta Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta, jossa todettiin, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, ja että heillä on tiettyjä luovuttamattomia perusoikeuksia, kuten oikeus elämään, oikeus vapauteen ja oikeus onnellisuuden tavoittelemiseen.
YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 perustuu Ranskan ihmisoikeuksien julistukseen, mutta se on vesitetty painos alkuperäisestä. Siinä kyllä todetaan, että ihmiset syntyvät vapaina, mutta siinä ei mainita, että ihmiset myös elävät vapaina. Julistuksessa ei myöskään määritellä, mitä vapaus on, joten se jää itse kunkin diktaattorin vapaasti määriteltäväksi.
2000 -luvulla periaatetta kansalaisten vapauden loukkaamattomuudesta ei enää tunnusteta. Yksilönvapaudella ei ole enää merkitystä. Yksilön kuviteltu etu - ja monissa tapauksissa todellakin vain kuviteltu - katsotaan riittäväksi perusteeksi hänen vapautensa loukkaamiseen. Eduskunta säätää erilaisia pakkoja ja kieltoja, joilla vähennetään ihmisten vapautta päättää itse omista asioistaan. Kansalaisten henkilökohtaista vapautta, jonka merkittävät filosofit ja valtiomiehet parisataa vuotta sitten määrittelivät loukkaamattomaksi perusoikeudeksi, myydään kuin halpaa makkaraa. Syyksi riittää mikä tahansa tosielämästä irrallaan oleva mielikuvituksellinen peruste.
Kommunismia ja totalitarismia ihanteenaan pitänyt äärivasemmisto ei ole koskaan arvostanut aitoa yksilönvapautta, koska vapaus tavoitella omaa onneaan - kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sanotaan - johtaa taloudellisiin eroihin. Jotkut nimittäin onnistuvat paremmin onnensa tavoittelemisessa kuin toiset. Yksilönvapaus tekee myös tyhjäksi yritykset luoda sosialismia, koska vapaat ihmiset eivät alistu sosialistiseen pakkojärjestelmään. He äänestävät jaloillaan, jos ei muu auta. Tästä syystä sosialismiin kuuluu oleellisena osana kaikenlainen vapauden tukahduttaminen ja muurien pystyttäminen. Sosialistiseen ajatteluun kuuluu myös käsitys, että yksityinen kansalainen ei tarvitse henkilökohtaista vapautta, koska hän ei osaisi käyttää sitä oikein. Hän ei ole kykenevä päättämään omasta edustaan eikä kokonaisuuden edusta. Päätökset on tästä syystä keskitettävä tiedostavalle poliittiselle vähemmistölle, joka eliittiasemansa turvin pystyy luomaan tasa-arvoisen onnen valtakunnan kaikkien kyvyt ja tarpeet huomioiden. Maailmasta löytyy paljon esimerkkejä siitä, millaisia nämä onnen valtakunnat todellisuudessa ovat olleet, mutta silti monet uskovat niihin.
Koska vapaus ja vapauteen pyrkiminen on ikivanha asia, sosialistitkaan eivät ole voineet kokonaan hylätä sitä. He ovat keksineet vapaudelle uuden määritelmän: "vapaus johonkin" - erotuksena vanhasta määritelmästä "vapaus jostakin". Kirjallisuudessa käytetään nimiä positiivinen vapaus ja negatiivinen vapaus. Sosialistien keksimä positiivinen vapaus ei tietenkään ole aitoa vapautta, vaan kyseessä on uuden nimen antaminen sanoille "mahdollisuus" ja "pakko".
Sosialistinen ajattelutapa on hiipinyt salakavalasti myös ei-sosialististen valtioiden toimintaan. Suomessakin pieni paremmin tietävien eliitti säätää pakkolakeja kansalaisten onnen lisäämiseksi, vaikka todellisuudessa tällaiset lait vähentävät onnellisuutta. Poliittiseen liturgiaan on ujutettu käsite "oikeus turvallisuuteen", minkä avulla voidaan hämätä ihmisiä. Kun kielletään jokin asia ja viedään siten ihmisiltä oikeus päättää omista asioistaan, vapauden poistamista vähätellään ja sanotaan, että päätöksellä varmistettiin ihmisten oikeus turvallisuuteen. Tekniikka on sama, jolla Neuvostoliiton diktatuurin säätämiä rajoituksia perusteltiin. Kaikki oli tarkoitettu vain kansan onneksi, vaikka kansa ei aina ymmärtänytkään sitä.
Kun yksilönvapauden arvo lähentelee nollaa, ja kun oikeus turvallisuuteen on nostettu kaikkein korkeimmaksi arvoksi yhteiskunnassa, ihmisiltä voidaan poistaa vapauksia täysin mielivaltaisesti. Pienikin teoreettinen parannus oikeudessa turvallisuuteen mahdollistaa vaikka kuinka merkittävän yksilönvapauden vähentämisen. Yhteiskunta on muuttunut turvallisuusdiktatuuriksi, jossa pienellä poliitikoista ja viranomaisista koostuvalla klikillä on suvereeni oikeus päättää, mitkä ovat turvallisuusasioita, ja päätöksen jälkeen suvereeni oikeus käyttää pakkovaltaa näissä "turvallisuusasioissa". Turvallisuus on taikasana, jolla demokratia syrjäytetään ja keskustelu asioista hiljennetään. Kansallinen turvallisuus, yksilöiden turvallisuus, kansanryhmien turvallisuus, Internetin turvallisuus, sinun turvallisuutesi, minun turvallisuuteni - minkä tahansa näiden perusteella meiltä kansalaisilta voidaan viedä viimeisiä vapauden rippeitä meidän itse hurratessa ja heilutellessa lippuja iloisina siitä, että näin tapahtuu. Eikä mitään takarajaa ole. Meno vain kiihtyy.
Vaikka maailma on muuttunut, arvostan edelleen alkuperäistä yksilönvapautta ja katson, että se toteutuu parhaiten demokraattisessa ja poliittiseen tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa - ei yhteiskunnassa, jossa demokratian kulissien takana naruista vetelee eliittien diktatuuri. Suomessa toimivista puolueista yksikään ei saa korkeita pisteitä yksilönvapauksien puolustajana.
Kannatan vapautta, vaikka tiedän, että sen kannattaminen on vanhanaikaista. Vierastan univormuja, leijonia ja miekkoja. Ne eivät ole vapauden symboleja.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ja aikakauden yleisten vapausihanteiden hengessä englantilainen filosofi John Stuart Mill - joka tunnetaan myös naisten oikeuksien puolustajana sekä sananvapauden ja uskonnonvapauden esitaistelijana - kiteytti vapauden olemuksen teoksessaan "Vapaudesta" vuonna 1859. Hän kirjoitti, että ainoa peruste, millä ihmiskunta - olipa kyse yksilöstä tai yhteiskunnasta - on oikeutettu puuttumaan jonkun jäsenensä henkilökohtaiseen vapauteen, on itsepuolustus. Kenenkään ihmisen oma etu - olkoon se todellista tai kuviteltua - ei anna muille oikeutta puuttua hänen vapauteensa. Mill täsmensi, että tällöin on tietenkin kyse täysissä järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä.
Yksilönvapaus ja sen ehdoton loukkaamattomuus oli keskeisin asia Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa, joka oli saanut vaikutteita neljätoista vuotta aikaisemmin julkaistusta Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta, jossa todettiin, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, ja että heillä on tiettyjä luovuttamattomia perusoikeuksia, kuten oikeus elämään, oikeus vapauteen ja oikeus onnellisuuden tavoittelemiseen.
YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 perustuu Ranskan ihmisoikeuksien julistukseen, mutta se on vesitetty painos alkuperäisestä. Siinä kyllä todetaan, että ihmiset syntyvät vapaina, mutta siinä ei mainita, että ihmiset myös elävät vapaina. Julistuksessa ei myöskään määritellä, mitä vapaus on, joten se jää itse kunkin diktaattorin vapaasti määriteltäväksi.
2000 -luvulla periaatetta kansalaisten vapauden loukkaamattomuudesta ei enää tunnusteta. Yksilönvapaudella ei ole enää merkitystä. Yksilön kuviteltu etu - ja monissa tapauksissa todellakin vain kuviteltu - katsotaan riittäväksi perusteeksi hänen vapautensa loukkaamiseen. Eduskunta säätää erilaisia pakkoja ja kieltoja, joilla vähennetään ihmisten vapautta päättää itse omista asioistaan. Kansalaisten henkilökohtaista vapautta, jonka merkittävät filosofit ja valtiomiehet parisataa vuotta sitten määrittelivät loukkaamattomaksi perusoikeudeksi, myydään kuin halpaa makkaraa. Syyksi riittää mikä tahansa tosielämästä irrallaan oleva mielikuvituksellinen peruste.
Kommunismia ja totalitarismia ihanteenaan pitänyt äärivasemmisto ei ole koskaan arvostanut aitoa yksilönvapautta, koska vapaus tavoitella omaa onneaan - kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sanotaan - johtaa taloudellisiin eroihin. Jotkut nimittäin onnistuvat paremmin onnensa tavoittelemisessa kuin toiset. Yksilönvapaus tekee myös tyhjäksi yritykset luoda sosialismia, koska vapaat ihmiset eivät alistu sosialistiseen pakkojärjestelmään. He äänestävät jaloillaan, jos ei muu auta. Tästä syystä sosialismiin kuuluu oleellisena osana kaikenlainen vapauden tukahduttaminen ja muurien pystyttäminen. Sosialistiseen ajatteluun kuuluu myös käsitys, että yksityinen kansalainen ei tarvitse henkilökohtaista vapautta, koska hän ei osaisi käyttää sitä oikein. Hän ei ole kykenevä päättämään omasta edustaan eikä kokonaisuuden edusta. Päätökset on tästä syystä keskitettävä tiedostavalle poliittiselle vähemmistölle, joka eliittiasemansa turvin pystyy luomaan tasa-arvoisen onnen valtakunnan kaikkien kyvyt ja tarpeet huomioiden. Maailmasta löytyy paljon esimerkkejä siitä, millaisia nämä onnen valtakunnat todellisuudessa ovat olleet, mutta silti monet uskovat niihin.
Koska vapaus ja vapauteen pyrkiminen on ikivanha asia, sosialistitkaan eivät ole voineet kokonaan hylätä sitä. He ovat keksineet vapaudelle uuden määritelmän: "vapaus johonkin" - erotuksena vanhasta määritelmästä "vapaus jostakin". Kirjallisuudessa käytetään nimiä positiivinen vapaus ja negatiivinen vapaus. Sosialistien keksimä positiivinen vapaus ei tietenkään ole aitoa vapautta, vaan kyseessä on uuden nimen antaminen sanoille "mahdollisuus" ja "pakko".
Sosialistinen ajattelutapa on hiipinyt salakavalasti myös ei-sosialististen valtioiden toimintaan. Suomessakin pieni paremmin tietävien eliitti säätää pakkolakeja kansalaisten onnen lisäämiseksi, vaikka todellisuudessa tällaiset lait vähentävät onnellisuutta. Poliittiseen liturgiaan on ujutettu käsite "oikeus turvallisuuteen", minkä avulla voidaan hämätä ihmisiä. Kun kielletään jokin asia ja viedään siten ihmisiltä oikeus päättää omista asioistaan, vapauden poistamista vähätellään ja sanotaan, että päätöksellä varmistettiin ihmisten oikeus turvallisuuteen. Tekniikka on sama, jolla Neuvostoliiton diktatuurin säätämiä rajoituksia perusteltiin. Kaikki oli tarkoitettu vain kansan onneksi, vaikka kansa ei aina ymmärtänytkään sitä.
Kun yksilönvapauden arvo lähentelee nollaa, ja kun oikeus turvallisuuteen on nostettu kaikkein korkeimmaksi arvoksi yhteiskunnassa, ihmisiltä voidaan poistaa vapauksia täysin mielivaltaisesti. Pienikin teoreettinen parannus oikeudessa turvallisuuteen mahdollistaa vaikka kuinka merkittävän yksilönvapauden vähentämisen. Yhteiskunta on muuttunut turvallisuusdiktatuuriksi, jossa pienellä poliitikoista ja viranomaisista koostuvalla klikillä on suvereeni oikeus päättää, mitkä ovat turvallisuusasioita, ja päätöksen jälkeen suvereeni oikeus käyttää pakkovaltaa näissä "turvallisuusasioissa". Turvallisuus on taikasana, jolla demokratia syrjäytetään ja keskustelu asioista hiljennetään. Kansallinen turvallisuus, yksilöiden turvallisuus, kansanryhmien turvallisuus, Internetin turvallisuus, sinun turvallisuutesi, minun turvallisuuteni - minkä tahansa näiden perusteella meiltä kansalaisilta voidaan viedä viimeisiä vapauden rippeitä meidän itse hurratessa ja heilutellessa lippuja iloisina siitä, että näin tapahtuu. Eikä mitään takarajaa ole. Meno vain kiihtyy.
Vaikka maailma on muuttunut, arvostan edelleen alkuperäistä yksilönvapautta ja katson, että se toteutuu parhaiten demokraattisessa ja poliittiseen tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa - ei yhteiskunnassa, jossa demokratian kulissien takana naruista vetelee eliittien diktatuuri. Suomessa toimivista puolueista yksikään ei saa korkeita pisteitä yksilönvapauksien puolustajana.
Kannatan vapautta, vaikka tiedän, että sen kannattaminen on vanhanaikaista. Vierastan univormuja, leijonia ja miekkoja. Ne eivät ole vapauden symboleja.
Friday, February 11, 2011
What is freedom?
What is freedom? What is democracy. Before I answer these questions I tell you a few words about modern societies.
I don't believe in organized conspiracies, because for what would anybody need them. Things are going to a certain direction by itself, if there are enough people, whose personal interest is in question.
Politicians, the police, the media and the voters form a whole whose parts interact with each other.
Politicians need the media to get into power and stay there. The police need politicians to obtain more resources and power. The media require the police to obtain news of accidents and crimes. The police need the media to maintain a positive public image. Businesses need the media in order to sell their products. Citizens are a motor that rotates the wheels of the system by voting in elections.
The one who plays the best, increase their share of power.
This does not apply to common citizens because the citizens have nothing to gain. They have only to lose - namely freedom. The only ones who can win in this game, are the politicians and the police. Media is just a merchant who make a profit by selling the hangman the rope, to which it is eventually hanged.
In order to understand the current world you should keep in mind the law of nature, according to which the limited resources will inevitably lead to competition, and in the competition those who are the strongest will win. Thus, the resources - be it economic power or political power, or just about anything - simply pile up to a small minority. One percent of the U.S. population owns nearly forty percent of the property, and the concentration of property in few hands is still going on.
If you try to remove economic inequalities by political measures, it may happen that an apparently economic equality is achieved yes, but after that one per cent of population owns 99 per cent of political power. The result is an equality of misery. North Korea is a living example. Economic equality can not be maintained except in extreme duress.
The accumulation of power in few hands has a tedious feature that, if the accumulation is prevented in some sectors, the power searches for new channels and begins to pile up in some other area. Power greedy people go to where power is available. If this is not noticed, the dictatorship comes to a society via a side entrance.
Aren't we living in a democratic society. Doesn't it prevent all kind of aspirations to dictatorships by nature. It depends what kind of democracy we are talking about.
Totalitarian democracy is a system in which the majority, either directly or through their representatives, have the absolute authority to adopt rules which also the minority must be respected.
In equality-based democracy, no one has the right to impose or to subject anyone, but anyone has the right to prevent the subjugation.
The difference between totalitarian democracy and equality-based democracy is that in a totalitarian democracy, the value of individual freedom is zero, but in the gender-based democracy, it is infinite. This makes democracies very different. The modern state systems represent a totalitarian democracy – some more, some less. Sometimes, however, has been a different ideal of democracy.
The French Declaration of Human Rights, which was published in 1789, begins its finding of that "people are born and live in freedom, and they have the same rights." The declaration specifies the society to safeguard human freedom. It also sets out that "freedom means the power to make any kind of things, which do not harm other people."
In his book "On Liberty", published in 1859, English philosopher John Stuart Mill pointed out originally the idea of freedom, which he said was already in jeopardy. He wrote: The object of this Essay is to assert one very simple principle...” and this principle is that the sole end for which mankind are warranted, individually or collectively in interfering with the liberty of action of any of their number, is self-protection.”
The current state is a travesty of the original thought of freedom. Although the freedom of people should be irrevocable birthright, politicians cut slices of it like it was a low-priced sausages. Any criterion, which members of parliament happen to invent, is valid.
We need to begin a political campaign to stop our society becoming a totalitarian police state and dictatorship. Let's find an equality party and fight for freedom. That honorable word is strongly undervalued.
Saturday, December 18, 2010
Salaliittoteoria - onko sellaista?
Ideologiset vastustajani ovat joskus syyttäneet minua foorumeilla siitä, että näkemykseni poliisin vallan lisääntymisestä yhteiskunnassa kuuluvat luokkaan "salaliittoteoriat" - millä nykyisin tarkoitetaan samaa kuin humpuuki. Koska en oikeasti pyri esittämään mitään salaliittoteorioita, yritän arvioida, mistä salaliittoteoriaväitteet kumpuavat. Ne ovat mielestäni kirjoittajien viimeinen epätoivoinen puolustusreaktio tilanteessa, jossa olen hyökännyt heidän pyhiä arvojaan vastaan. Mitä nämä pyhät arvot ovat?
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisillä on ajattelussaan joitakin perusarvoja tai perustotuuksia, jotka ovat kuin jonkinlainen verkko tai runko, johon muut ajatukset sovitetaan. Jos esimerkiksi jonkun ihmisen perusajatus on, että maahanmuuttajat ovat kaiken pahan alku ja merkitsevät suomalaisen yhteiskunnan tuhoa, tällainen ihminen sovittaa saamansa tiedon tähän kehykseen ja etsii todisteita siitä, että asia on näin. Hän vahvistaa mielessään niitä tietoja, jotka tukevat hänen maailmankuvaansa ja vähättelee tai selittelee sattumaksi ne, jotka sotivat hänen maailmankuvaansa vastaan. Sama pätee kaikkien aatteiden kannattajiin. Vakaumuksellinen kommunisti näkee kaikki yrittäjät ja kapitalistit pahantahtoisina ja ahneina riistäjinä. Vakaumuksellinen natsi näkee juutalaisten juonet kaikkialla. Hyvin menestyvä kapitalisti tai uraputkessa edennyt virkamies tai toimihenkilö näkee huonommin menestyvät surkeina ruikuttajina, joiden perimmäinen vika on laiskuus. Vankkumaton lakien noudattaja kokee lainrikkojat piittaamattomiksi ja itsekkäiksi pahantekijöiksi, joita yhteiskunnan tulisi kohdella kovin ottein. Lakien rikkoja puolestaan kokee vankkumattomat lainnoudattajat vastenmielisinä itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä ei-ihmisinä, jotka seuraavat robottimaisesti suurta johtajaansa niin hyvässä kuin pahassakin. Luokitteluja voisi jatkaa, mutta eivätköhän nämä riitä esimerkeiksi.
Käytännössä kaikilla ihmisillä on olemassa jonkinlainen perusideologia, vaikka se joillakin on epämääräisempi ja heikommin nähtävissä kun joillakin toisilla.
Miksi ihmiset tarvitsevat tällaisen sisäisen arvorakennelman?
En ole psykologi, joten en osaa vastata kysymykseen tieteellisesti. Oma arvioni on, että tuollainen rakennelma on välttämätön osa minuutta. Se on jonkinlainen omassa ajattelussa oleva sisäinen koti tai linnoitus, joka luo turvallisuuden tunteen ja ajatuksen pysyvyydestä. Vaikka maailman kolhut koittelisivat ja vaarat uhkaisivat, on jotain pysyvää, josta voidaan ajatella, että "näistä arvoista en luovu". Koti uskonto ja isänmaa. Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer. Allahu Agbar. To Protect and Serve.
Ei ole minun tehtäväni muutaman kirjoituksen perusteella arvioida, millaisia ovat jonkun kirjoittajan perusarvot, vaikka joskus jo yksi ainoa kirjoitus voi antaa vahvoja viitteitä asiasta. Jokainen pitäköön arvonsa ja olkoon niiden kanssa onnellinen tai onneton.
Vaikka en pyrikään arvioimaan toisten ihmisten arvomaailmaa, mielipide-eroissa usein on pohjimmiltaan kyse arvojen konfliktista. Jos arvot ovat perustavasti erilaiset, keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Kukin huitoo esille omia mielipiteitään, mutta ne kilpistyvät toisen osapuolen perusarvojen panssariin. Sisäisten arvojen panssari on nimittäin hyvin vaikea läpäistä, vaikka sekin poikkeusoloissa tai muuten sopivissa olosuhteissa onnistuu. Yksi usein mainittu esimerkki on ns. Tukholman syndrooma, jossa panttivanki yllättävän nopeasti pudottaa suojauksensa ja alkaa omaksua osia kaappaajan arvomaailmasta. Eikä muutos näissä tapauksissa ole välttämättä pelkästään tilapäinen, vaan siitä saattaa jäädä pysyviä jälkiä. Tiedetäänhän tapauksia, joissa panttivangiksi joutunut ihminen on myöhemmin ystävystynyt tai jopa mennyt naimisiin vangitsijansa kanssa.
Mistä on siis kyse tässä "salaliittoteoriassa"?
("Salaliittoteorialla" tarkoitetaan tässä yhteydessä erään foorumikirjoittajan raivokasta ja vihamiemielistä kommenttia poliisin arvostelijoita kohtaan, jotka hänen mielestään näkevät salaliittoja siellä missä niitä ei ole - salaliitto on kuitenkin pelkästään kirjoittajan omaa keksintöä.)
Ennen kuin vastaan, haluan korostetusti painottaa, että esitän arvion positiivisessa hengessä tarkoittamatta millään tavalla loukata ketään. Yritän esittää asian mahdollisimman neutraalisti. Rikon tässä yksittäistapauksessa nyt edellä esittämääni lausuntoa, jossa esitin, että en pyri arvioimaan toisten arvomaailmaa.
Uskon, että salaliittoteoriassa tai salaliittoteoriaolettamuksessa on kyse kirjoittajan arvomaailmasta, joka on jostakin (ehkä henkilökohtaisesta) syystä (jota en yritä arvailla) perusteeltaan poliisimyönteinen. Siis ei poliisivihamielinen tai edes poliisineutraali vaan poliisimyönteinen.
Jos arvomaailma on tuollainen, on aivan luonnollista, että kirjoittaja kokee kaikki negatiiviset arviot poliisista ikään kuin henkilökohtaisena hyökkäyksenä pyhiä arvojaan vastaan (aivan kuten muslimit reagoivat voimakkaasti pilakuviin pyhimmästä profeetastaan). Ja kun arvot ovat tuollaiset, puolustusreaktio aktivoituu heti kun pyhiä arvoja loukataan. Kirjoittajan sivistyneisyys ja oppineisuus ja hyvien tapojen arvostaminen toimii puskurina, joten kirjoittaja hillitsee itsensä eikä lähde samanlaiseen verbaaliseen riehuntaan, johon muslimit lähtivät pilakuvien vuoksi. Ärtymys näkyy hienovaraisena vihjailuna "salaliittoteoriasta", mihin kirjoittaja ei älykkäänä ihmisenä tietenkään oleta toisen kirjoittajan uskovan.
Mistä päättelen, että kirjoittajan arvomaailma on poliisimyönteinen?
Tämäkin on laajempi kysymys.
Tulin tuohon johtopäätökseen tavallaan vahingossa. Luin nimittäin erään tämän kirjoittajan tekstin ja innostuin siinä esitetyistä mielipiteistä, jotka vastasivat hyvin pitkälle omia näkemyksiäni. Ihmettelin, löytyykö todellakin jostakin joku, joka ajattelee tietyistä asioista samalla tavalla kun minä. Uteliaisuuteni heräsi sen verran, että selasin muitakin kirjoittajan tekstejä. Parin kolmen jutun jälkeen aloin olla yhä vakuuttuneempi, että tässä on perusarvoista samaa mieltä kanssani oleva henkilö. Löytö tuntui ihmeelliseltä.
Illuusio ei kestänyt kauan, sillä selatessani lisää kirjoituksia törmäsin muutamaan, jotka romuttivat käsitykseni samalla tavalla ajattelemisesta. Nämä kirjoitukset käsittelivät poliisia, joiden toimintaan kirjoittajalla tuntui olevan täydellinen, lähes ihaileva luottamus.
Ne mielipiteet, joissa ei käsitelty poliisia, olivat ehkä loogisen päättelyn tulosta, ja sen vuoksi ne tuntuivat erilaisilta ja helpoilta olla samaa mieltä. Looginen päättely ei kuitenkaan ulotu kuin korkeintaan vaimennettuna sisäisten arvojen alueelle (vai onko joku kuullut muslimista, joka yrittäisi loogisesti päätellä, onko Allahia olemassa tai päätyvätkö itsemurhapommittajat oikeasti paratiisiin). Sisäisten arvojen alueella toimitaan uskon ja metafysiikan kentässä. Tämän vuoksi loogiset argumentit vaikuttavat huonosti sisäisiin arvoihin.
Kun tulin arvioineeksi toisen kirjoittajan arvomaailmaa, lienee kohtuullista arvioida myös omaani (itsearviointi on tietysti aina epäilyttävää, mutta yritän olla rehellinen).
Arvomaailmani "pyhät arvot" ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja anteeksianto.
Oikeudenmukaisuudella tarkoitan sitä, että kansalaisia tai yleensä ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla tilanteissa, joissa julkinen valta käyttää pakkokeinoja ihmisiä vastaan. Eli samasta teosta tulisi olla kaikille samanlaiset seuraukset henkilöön katsomatta. Enkä tarkoita nyt tekoa juridisessa mielessä vaan käytännön tasolla. Lakien avullahan teot voidaan nimetä joksikin muuksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat, ja tätä kautta voidaan väittää, että seuraukset samasta "juridisesta" teosta ovat kaikille samat. Tarkoitan tekoja fyysisinä tekoina ja toimintana ottamatta huomioon sitä, miten laki kyseisen teon siinä tilanteessa määrittelee (tämä on vähän epämääräisesti ilmaistu, joten tähän voi joku tarttua, mutta mietin vastausta vasta sitten jos joudun sen antamaan).
Tasa-arvo puolestaan tarkoittaa tilaa, jossa kenelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei ole oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai väkivallalla uhkaamalla alistaa muita ihmisiä tai pakottaa heidät elämään alistajan arvomaailman mukaisesti. Käytännön esimerkki tässä tarkoitetusta epätasa-arvosta on tilanne, jossa esimerkiksi Irakissa enemmistönä olevat shiiat säätävät lain, jolla pakotetaan vähemmistönä olevat sunnit tai kristityt noudattamaan "shiialaisten" uskonnollisia tapoja tai arvoja. Määräys on demokraattiseen enemmistöön perustuva, mutta silti tasa-arvon vastainen.
Suvaitsevaisuus taas on sitä mitä nimikin sanoo, eli suvaitsevaisuuteen kuuluu antaa muiden elää elämäänsä siten kuin he haluavat, vaikka heidän elämäntapansa ja arvonsa eivät vastaisikaan minun elämäntapaani tai arvojani. Eli kukin eläköön tyylillään ja pitäköön huolta omista asioistaan.
Anteeksianto poliittisessa merkityksessä tarkoittaa kohtuuttoman ankarien rangaistusten ja julkisen vallan voimankäytön vastustamista ja periaatetta, että ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät tietenkään tarkoita sitä, että moninkertaisen murhaajan tai muulla tavalla vaarallisen ihmisen pitäisi antaa riehua vapaana uusia uhreja etsimässä - jos joku tällaista epäilee. Rajansa kaikella Nuo ovat siis arvoni.
Miten kriittinen suhtautumiseni poliisiin liittyy noihin arvoihin?
Siten, että näen poliisin järjestelmänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, joka toimii kaikkia noita edellä mainittuja arvoja vastaan. Poliisilla ei ole moraalista omaatuntoa, vaan poliisi toteuttaa mielettömimmätkin lait ilman näkyviä tunnontuskia sen ajatuksen suojaan vetäytyen, että muut ovat lait säätäneet, joten vastuu on muiden. Tällainen asenne on johtanut 1900-luvun mittavimpien hirmutöiden toteuttamiseen. Juutalaisia kuolemanleireille toimittanut Gestapo oli poliisi - jos tämä on joltakin unohtunut. Miehitettyjen maiden poliisit auttoivat Gestapoa juutalaisten pidättämisessä todennäköisesti tietoisina siitä, että vangittujen juutalaisperheiden lapsia ei lähetetty mihinkään mukavalle kesäleirille vaan paikkaan josta ei ole paluuta. Uudempia näyttöjä poliisin moraalittomasta toiminnasta saatiin Balkanilta 1990-luvulla. Poliisi oli mukana etnisissä puhdistuksissa ja kuolemanpartioissa.
Myöskään tasa-arvo ei ole poliisin etujen mukainen, mikä näkyy siinä, että poliisi toimii aktiivisesti omien oikeuksiensa lisäämiseksi sekä uusien pakkolakien aikaansaamiseksi lainsäädännön valmistelijana ja poliisikansanedustajina. Tasa-arvon ja vapauden häviämättömyyden periaatteen mukaan jokainen kansalaisille säädetty kielto eli kansalaisten vapauden vähentäminen lisää automaattisesti vastaavalla määrällä poliisin valtaa. Poliisi ei siis koskaan ole neutraali ulkopuolinen ehdottaessaan jotain uutta pakkolakia.
Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät myöskään taida olla mitään arvotettuja poliisihyveitä, jotka korostuisivat poliisin toiminnassa tai jotka näkyisivät poliisin roolissa lainvalmistelijana ja kansanedustajana. Näissä asioissa tosin liikutaan osittain henkilökohtaisella alueella, joten yksilöjen välillä on eroja niin poliiseissa kuin muissakin.
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisillä on ajattelussaan joitakin perusarvoja tai perustotuuksia, jotka ovat kuin jonkinlainen verkko tai runko, johon muut ajatukset sovitetaan. Jos esimerkiksi jonkun ihmisen perusajatus on, että maahanmuuttajat ovat kaiken pahan alku ja merkitsevät suomalaisen yhteiskunnan tuhoa, tällainen ihminen sovittaa saamansa tiedon tähän kehykseen ja etsii todisteita siitä, että asia on näin. Hän vahvistaa mielessään niitä tietoja, jotka tukevat hänen maailmankuvaansa ja vähättelee tai selittelee sattumaksi ne, jotka sotivat hänen maailmankuvaansa vastaan. Sama pätee kaikkien aatteiden kannattajiin. Vakaumuksellinen kommunisti näkee kaikki yrittäjät ja kapitalistit pahantahtoisina ja ahneina riistäjinä. Vakaumuksellinen natsi näkee juutalaisten juonet kaikkialla. Hyvin menestyvä kapitalisti tai uraputkessa edennyt virkamies tai toimihenkilö näkee huonommin menestyvät surkeina ruikuttajina, joiden perimmäinen vika on laiskuus. Vankkumaton lakien noudattaja kokee lainrikkojat piittaamattomiksi ja itsekkäiksi pahantekijöiksi, joita yhteiskunnan tulisi kohdella kovin ottein. Lakien rikkoja puolestaan kokee vankkumattomat lainnoudattajat vastenmielisinä itsenäiseen ajatteluun kykenemättöminä ei-ihmisinä, jotka seuraavat robottimaisesti suurta johtajaansa niin hyvässä kuin pahassakin. Luokitteluja voisi jatkaa, mutta eivätköhän nämä riitä esimerkeiksi.
Käytännössä kaikilla ihmisillä on olemassa jonkinlainen perusideologia, vaikka se joillakin on epämääräisempi ja heikommin nähtävissä kun joillakin toisilla.
Miksi ihmiset tarvitsevat tällaisen sisäisen arvorakennelman?
En ole psykologi, joten en osaa vastata kysymykseen tieteellisesti. Oma arvioni on, että tuollainen rakennelma on välttämätön osa minuutta. Se on jonkinlainen omassa ajattelussa oleva sisäinen koti tai linnoitus, joka luo turvallisuuden tunteen ja ajatuksen pysyvyydestä. Vaikka maailman kolhut koittelisivat ja vaarat uhkaisivat, on jotain pysyvää, josta voidaan ajatella, että "näistä arvoista en luovu". Koti uskonto ja isänmaa. Ein Volk, Ein Reich, Ein Führer. Allahu Agbar. To Protect and Serve.
Ei ole minun tehtäväni muutaman kirjoituksen perusteella arvioida, millaisia ovat jonkun kirjoittajan perusarvot, vaikka joskus jo yksi ainoa kirjoitus voi antaa vahvoja viitteitä asiasta. Jokainen pitäköön arvonsa ja olkoon niiden kanssa onnellinen tai onneton.
Vaikka en pyrikään arvioimaan toisten ihmisten arvomaailmaa, mielipide-eroissa usein on pohjimmiltaan kyse arvojen konfliktista. Jos arvot ovat perustavasti erilaiset, keskustelu on kuin varjonyrkkeilyä. Kukin huitoo esille omia mielipiteitään, mutta ne kilpistyvät toisen osapuolen perusarvojen panssariin. Sisäisten arvojen panssari on nimittäin hyvin vaikea läpäistä, vaikka sekin poikkeusoloissa tai muuten sopivissa olosuhteissa onnistuu. Yksi usein mainittu esimerkki on ns. Tukholman syndrooma, jossa panttivanki yllättävän nopeasti pudottaa suojauksensa ja alkaa omaksua osia kaappaajan arvomaailmasta. Eikä muutos näissä tapauksissa ole välttämättä pelkästään tilapäinen, vaan siitä saattaa jäädä pysyviä jälkiä. Tiedetäänhän tapauksia, joissa panttivangiksi joutunut ihminen on myöhemmin ystävystynyt tai jopa mennyt naimisiin vangitsijansa kanssa.
Mistä on siis kyse tässä "salaliittoteoriassa"?
("Salaliittoteorialla" tarkoitetaan tässä yhteydessä erään foorumikirjoittajan raivokasta ja vihamiemielistä kommenttia poliisin arvostelijoita kohtaan, jotka hänen mielestään näkevät salaliittoja siellä missä niitä ei ole - salaliitto on kuitenkin pelkästään kirjoittajan omaa keksintöä.)
Ennen kuin vastaan, haluan korostetusti painottaa, että esitän arvion positiivisessa hengessä tarkoittamatta millään tavalla loukata ketään. Yritän esittää asian mahdollisimman neutraalisti. Rikon tässä yksittäistapauksessa nyt edellä esittämääni lausuntoa, jossa esitin, että en pyri arvioimaan toisten arvomaailmaa.
Uskon, että salaliittoteoriassa tai salaliittoteoriaolettamuksessa on kyse kirjoittajan arvomaailmasta, joka on jostakin (ehkä henkilökohtaisesta) syystä (jota en yritä arvailla) perusteeltaan poliisimyönteinen. Siis ei poliisivihamielinen tai edes poliisineutraali vaan poliisimyönteinen.
Jos arvomaailma on tuollainen, on aivan luonnollista, että kirjoittaja kokee kaikki negatiiviset arviot poliisista ikään kuin henkilökohtaisena hyökkäyksenä pyhiä arvojaan vastaan (aivan kuten muslimit reagoivat voimakkaasti pilakuviin pyhimmästä profeetastaan). Ja kun arvot ovat tuollaiset, puolustusreaktio aktivoituu heti kun pyhiä arvoja loukataan. Kirjoittajan sivistyneisyys ja oppineisuus ja hyvien tapojen arvostaminen toimii puskurina, joten kirjoittaja hillitsee itsensä eikä lähde samanlaiseen verbaaliseen riehuntaan, johon muslimit lähtivät pilakuvien vuoksi. Ärtymys näkyy hienovaraisena vihjailuna "salaliittoteoriasta", mihin kirjoittaja ei älykkäänä ihmisenä tietenkään oleta toisen kirjoittajan uskovan.
Mistä päättelen, että kirjoittajan arvomaailma on poliisimyönteinen?
Tämäkin on laajempi kysymys.
Tulin tuohon johtopäätökseen tavallaan vahingossa. Luin nimittäin erään tämän kirjoittajan tekstin ja innostuin siinä esitetyistä mielipiteistä, jotka vastasivat hyvin pitkälle omia näkemyksiäni. Ihmettelin, löytyykö todellakin jostakin joku, joka ajattelee tietyistä asioista samalla tavalla kun minä. Uteliaisuuteni heräsi sen verran, että selasin muitakin kirjoittajan tekstejä. Parin kolmen jutun jälkeen aloin olla yhä vakuuttuneempi, että tässä on perusarvoista samaa mieltä kanssani oleva henkilö. Löytö tuntui ihmeelliseltä.
Illuusio ei kestänyt kauan, sillä selatessani lisää kirjoituksia törmäsin muutamaan, jotka romuttivat käsitykseni samalla tavalla ajattelemisesta. Nämä kirjoitukset käsittelivät poliisia, joiden toimintaan kirjoittajalla tuntui olevan täydellinen, lähes ihaileva luottamus.
Ne mielipiteet, joissa ei käsitelty poliisia, olivat ehkä loogisen päättelyn tulosta, ja sen vuoksi ne tuntuivat erilaisilta ja helpoilta olla samaa mieltä. Looginen päättely ei kuitenkaan ulotu kuin korkeintaan vaimennettuna sisäisten arvojen alueelle (vai onko joku kuullut muslimista, joka yrittäisi loogisesti päätellä, onko Allahia olemassa tai päätyvätkö itsemurhapommittajat oikeasti paratiisiin). Sisäisten arvojen alueella toimitaan uskon ja metafysiikan kentässä. Tämän vuoksi loogiset argumentit vaikuttavat huonosti sisäisiin arvoihin.
Kun tulin arvioineeksi toisen kirjoittajan arvomaailmaa, lienee kohtuullista arvioida myös omaani (itsearviointi on tietysti aina epäilyttävää, mutta yritän olla rehellinen).
Arvomaailmani "pyhät arvot" ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja anteeksianto.
Oikeudenmukaisuudella tarkoitan sitä, että kansalaisia tai yleensä ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla tilanteissa, joissa julkinen valta käyttää pakkokeinoja ihmisiä vastaan. Eli samasta teosta tulisi olla kaikille samanlaiset seuraukset henkilöön katsomatta. Enkä tarkoita nyt tekoa juridisessa mielessä vaan käytännön tasolla. Lakien avullahan teot voidaan nimetä joksikin muuksi kuin mitä ne todellisuudessa ovat, ja tätä kautta voidaan väittää, että seuraukset samasta "juridisesta" teosta ovat kaikille samat. Tarkoitan tekoja fyysisinä tekoina ja toimintana ottamatta huomioon sitä, miten laki kyseisen teon siinä tilanteessa määrittelee (tämä on vähän epämääräisesti ilmaistu, joten tähän voi joku tarttua, mutta mietin vastausta vasta sitten jos joudun sen antamaan).
Tasa-arvo puolestaan tarkoittaa tilaa, jossa kenelläkään yksilöllä tai ryhmällä ei ole oikeutta väkivaltaa käyttämällä tai väkivallalla uhkaamalla alistaa muita ihmisiä tai pakottaa heidät elämään alistajan arvomaailman mukaisesti. Käytännön esimerkki tässä tarkoitetusta epätasa-arvosta on tilanne, jossa esimerkiksi Irakissa enemmistönä olevat shiiat säätävät lain, jolla pakotetaan vähemmistönä olevat sunnit tai kristityt noudattamaan "shiialaisten" uskonnollisia tapoja tai arvoja. Määräys on demokraattiseen enemmistöön perustuva, mutta silti tasa-arvon vastainen.
Suvaitsevaisuus taas on sitä mitä nimikin sanoo, eli suvaitsevaisuuteen kuuluu antaa muiden elää elämäänsä siten kuin he haluavat, vaikka heidän elämäntapansa ja arvonsa eivät vastaisikaan minun elämäntapaani tai arvojani. Eli kukin eläköön tyylillään ja pitäköön huolta omista asioistaan.
Anteeksianto poliittisessa merkityksessä tarkoittaa kohtuuttoman ankarien rangaistusten ja julkisen vallan voimankäytön vastustamista ja periaatetta, että ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät tietenkään tarkoita sitä, että moninkertaisen murhaajan tai muulla tavalla vaarallisen ihmisen pitäisi antaa riehua vapaana uusia uhreja etsimässä - jos joku tällaista epäilee. Rajansa kaikella Nuo ovat siis arvoni.
Miten kriittinen suhtautumiseni poliisiin liittyy noihin arvoihin?
Siten, että näen poliisin järjestelmänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, joka toimii kaikkia noita edellä mainittuja arvoja vastaan. Poliisilla ei ole moraalista omaatuntoa, vaan poliisi toteuttaa mielettömimmätkin lait ilman näkyviä tunnontuskia sen ajatuksen suojaan vetäytyen, että muut ovat lait säätäneet, joten vastuu on muiden. Tällainen asenne on johtanut 1900-luvun mittavimpien hirmutöiden toteuttamiseen. Juutalaisia kuolemanleireille toimittanut Gestapo oli poliisi - jos tämä on joltakin unohtunut. Miehitettyjen maiden poliisit auttoivat Gestapoa juutalaisten pidättämisessä todennäköisesti tietoisina siitä, että vangittujen juutalaisperheiden lapsia ei lähetetty mihinkään mukavalle kesäleirille vaan paikkaan josta ei ole paluuta. Uudempia näyttöjä poliisin moraalittomasta toiminnasta saatiin Balkanilta 1990-luvulla. Poliisi oli mukana etnisissä puhdistuksissa ja kuolemanpartioissa.
Myöskään tasa-arvo ei ole poliisin etujen mukainen, mikä näkyy siinä, että poliisi toimii aktiivisesti omien oikeuksiensa lisäämiseksi sekä uusien pakkolakien aikaansaamiseksi lainsäädännön valmistelijana ja poliisikansanedustajina. Tasa-arvon ja vapauden häviämättömyyden periaatteen mukaan jokainen kansalaisille säädetty kielto eli kansalaisten vapauden vähentäminen lisää automaattisesti vastaavalla määrällä poliisin valtaa. Poliisi ei siis koskaan ole neutraali ulkopuolinen ehdottaessaan jotain uutta pakkolakia.
Suvaitsevaisuus ja anteeksianto eivät myöskään taida olla mitään arvotettuja poliisihyveitä, jotka korostuisivat poliisin toiminnassa tai jotka näkyisivät poliisin roolissa lainvalmistelijana ja kansanedustajana. Näissä asioissa tosin liikutaan osittain henkilökohtaisella alueella, joten yksilöjen välillä on eroja niin poliiseissa kuin muissakin.
Subscribe to:
Posts (Atom)