Kielletyt mielipiteet

Hyvän aivopesun tunnusmerkki on se, että kohde ei huomaa sitä, vaan kiistää joutuneensa sen kohteeksi. Aivopesun voi todeta siitä, että erilaisen kulttuurillisen mieltenmuokkauksen kohteena elävät ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla. Ihmisissä ei ole mitään erityistä geneettistä perimää, joka saisi heidät kannattamaan jotain tiettyä aatetta tai ajattelutapaa. Syy eroihin ajattelussa ja aatteiden omaksumisessa on ulkopuolella.

Pohjoiskorealaisissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät yhtenä miehenä palvomaan johtajiaan ja maansa kieroutunutta järjestelmää. Myöskään iranilaissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät kannattamaan maansa islamilaista diktatuuria. Ajatukset Jughe-aatteesta ja shialaisesta islamista on istutettu ihmisiin Pohjois-Korean kansantasavallassa ja Iranin islamilaisessa tasavallassa.

Suomalaisetkin voivat omalla kohdallaan havaita mieltenmuokkauksen esiintymisen tarkastelemalla lähihistoriaansa. 1970-luvulla kansalaiset oli ehdollisestettu palvomaan suurta johtajaansa Urho Kekkosta ja hänen idänpolitiikkaansa. Koulussa oli jopa erityinen päivä, jonka teema oli YYA-sopimus. Tätä kaikkea pidettiin itsestäänsevyytenä. YYA-sopimuksen arvostelua olisi pidetty lähes maanpetoksena.

Lainaus Wikipediasta:

"Vielä 1980-luvulla vallinnutta ilmapiiriä kuvasi, että kun suomenruotsalainen professori Dag Anckar eritteli vuonna 1982 eräässä kirjoituksessaan YYA-sopimuksen kielteisiä puolia, poliitikot katsoivat hänen syyllistyneen lähes maanpetokseen."

Ehdotus Natoon liittymisestä olisi ollut täysin mahdoton.

Suomen pelastukseksi koitui se, että Neuvostoliitto hajosi. Jos näin ei olisi tapahtunut, Suomen "suomettuminen" olisi jatkunut, ja idänsuhteiden vaalimisen varjolla maa olisi vajonnut yhä syvemmälle ahdasmielisyyteen.

Silloin kun kaikkien poliittisten puolueiden politiikkaa on keskeisissä kysymyksissä sama, maassa vallitsee käytännössä yksipuoluejärjestelmä, vaikka siellä nimellisesti toimiikin erillisiä puolueita. Kun linjaeroja ei ole, puolueista tulee pelkkiä poliitikkojen henkilökohtaisen valtataistelun apuvälineitä.

Suomen nykyinen vallitseva doktriini on turvallisuus. Pienenkin teoreettisen parannuksen ihmisten henkilökohtaisessa turvallisuudessa katsotaan oikeuttavan heidän henkilökohtaisen vapautensa täydelliseen riistämiseen. Mikä tahansa kielto katsotaan oikeutetuksi, jos se edes teoriassa lisää kansalaisten turvallisuutta. Sillä, miten paljon kielto vähentää kansalaisten vapautta, ei ole merkitystä, koska turvallisuus katsotaan arvokkaammaksi kuin vapaus. Pahinta on se, että kyse ei ole aina edes todellisesta turvallisuudesta vaan sen tahon arviosta turvallisuudesta, jonka monopoliksi turvallisuuden arvioiminen on annettu. Turvallisuuskysymyksissä kansalla ei ole veto-oikeutta ja tuskin edes mielipideoikeutta. Turvallisuuskysymysten arvosteleminen on yhtä paheksuttua kuin oli idänpolitiikan arvosteleminen Kekkosen kaudella tai on islamin arvosteleminen islamilaisessa tasavallassa. Turvallisuudesta on tehty uskonto.

Kansalaisten henkilökohtainen vapaus, jonka pitäisi olla keskeinen asia demokraattisessa yhteiskunnassa, on menettänyt arvonsa. Poliitikot luovuttavat sitä henkilökohtaista etua tavoitellakseen yhteiskunnan valtapoolin toiselle ulottuvuudelle eli poliisille. Poliisin käytössä kansalaisilta riistetty vapaus muuttuu poliisimiesten henkilökohtaiseksi vallaksi.

Turvallisuuden tekosyyllä yhteiskunta on muuttumassa diktatuuriksi, jossa kansalaiset ovat vankeja ja poliisit heidän aseellisia vartijoitaan. Poliisin rooli on jo nyt niin suuri, että jopa poliitikot vapisevat pelosta poliisin edessä. Ylin valta ei ole enää poliitikoilla vaan se on poliisilla.

Tämä teksti ilmestyi alunperin kommenttina Uusi Viesti -blogissa. Kommentti poistui näkyvistä noin tunnin kuluessa syistä, jotka eivät ole kirjoittajan tiedossa.