Kielletyt mielipiteet

Hyvän aivopesun tunnusmerkki on se, että kohde ei huomaa sitä, vaan kiistää joutuneensa sen kohteeksi. Aivopesun voi todeta siitä, että erilaisen kulttuurillisen mieltenmuokkauksen kohteena elävät ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla. Ihmisissä ei ole mitään erityistä geneettistä perimää, joka saisi heidät kannattamaan jotain tiettyä aatetta tai ajattelutapaa. Syy eroihin ajattelussa ja aatteiden omaksumisessa on ulkopuolella.

Pohjoiskorealaisissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät yhtenä miehenä palvomaan johtajiaan ja maansa kieroutunutta järjestelmää. Myöskään iranilaissa ei ole geneettistä ominaisuutta, joka saisi heidät kannattamaan maansa islamilaista diktatuuria. Ajatukset Jughe-aatteesta ja shialaisesta islamista on istutettu ihmisiin Pohjois-Korean kansantasavallassa ja Iranin islamilaisessa tasavallassa.

Suomalaisetkin voivat omalla kohdallaan havaita mieltenmuokkauksen esiintymisen tarkastelemalla lähihistoriaansa. 1970-luvulla kansalaiset oli ehdollisestettu palvomaan suurta johtajaansa Urho Kekkosta ja hänen idänpolitiikkaansa. Koulussa oli jopa erityinen päivä, jonka teema oli YYA-sopimus. Tätä kaikkea pidettiin itsestäänsevyytenä. YYA-sopimuksen arvostelua olisi pidetty lähes maanpetoksena.

Lainaus Wikipediasta:

"Vielä 1980-luvulla vallinnutta ilmapiiriä kuvasi, että kun suomenruotsalainen professori Dag Anckar eritteli vuonna 1982 eräässä kirjoituksessaan YYA-sopimuksen kielteisiä puolia, poliitikot katsoivat hänen syyllistyneen lähes maanpetokseen."

Ehdotus Natoon liittymisestä olisi ollut täysin mahdoton.

Suomen pelastukseksi koitui se, että Neuvostoliitto hajosi. Jos näin ei olisi tapahtunut, Suomen "suomettuminen" olisi jatkunut, ja idänsuhteiden vaalimisen varjolla maa olisi vajonnut yhä syvemmälle ahdasmielisyyteen.

Silloin kun kaikkien poliittisten puolueiden politiikkaa on keskeisissä kysymyksissä sama, maassa vallitsee käytännössä yksipuoluejärjestelmä, vaikka siellä nimellisesti toimiikin erillisiä puolueita. Kun linjaeroja ei ole, puolueista tulee pelkkiä poliitikkojen henkilökohtaisen valtataistelun apuvälineitä.

Suomen nykyinen vallitseva doktriini on turvallisuus. Pienenkin teoreettisen parannuksen ihmisten henkilökohtaisessa turvallisuudessa katsotaan oikeuttavan heidän henkilökohtaisen vapautensa täydelliseen riistämiseen. Mikä tahansa kielto katsotaan oikeutetuksi, jos se edes teoriassa lisää kansalaisten turvallisuutta. Sillä, miten paljon kielto vähentää kansalaisten vapautta, ei ole merkitystä, koska turvallisuus katsotaan arvokkaammaksi kuin vapaus. Pahinta on se, että kyse ei ole aina edes todellisesta turvallisuudesta vaan sen tahon arviosta turvallisuudesta, jonka monopoliksi turvallisuuden arvioiminen on annettu. Turvallisuuskysymyksissä kansalla ei ole veto-oikeutta ja tuskin edes mielipideoikeutta. Turvallisuuskysymysten arvosteleminen on yhtä paheksuttua kuin oli idänpolitiikan arvosteleminen Kekkosen kaudella tai on islamin arvosteleminen islamilaisessa tasavallassa. Turvallisuudesta on tehty uskonto.

Kansalaisten henkilökohtainen vapaus, jonka pitäisi olla keskeinen asia demokraattisessa yhteiskunnassa, on menettänyt arvonsa. Poliitikot luovuttavat sitä henkilökohtaista etua tavoitellakseen yhteiskunnan valtapoolin toiselle ulottuvuudelle eli poliisille. Poliisin käytössä kansalaisilta riistetty vapaus muuttuu poliisimiesten henkilökohtaiseksi vallaksi.

Turvallisuuden tekosyyllä yhteiskunta on muuttumassa diktatuuriksi, jossa kansalaiset ovat vankeja ja poliisit heidän aseellisia vartijoitaan. Poliisin rooli on jo nyt niin suuri, että jopa poliitikot vapisevat pelosta poliisin edessä. Ylin valta ei ole enää poliitikoilla vaan se on poliisilla.

Tämä teksti ilmestyi alunperin kommenttina Uusi Viesti -blogissa. Kommentti poistui näkyvistä noin tunnin kuluessa syistä, jotka eivät ole kirjoittajan tiedossa.

Johtaako naisten valta diktatuuriin?

Nimimerkki Ruukinmatruuna esittää Takkirauta-blogissaan näkemyksen, että naiset asettavat yhteisöllisyyden yksilöllisyyden edelle ja ovat paljon enemmän konformisteja kuin miehet. Ruukinmatruuna on sitä mieltä , että naiset haluavat kuulua joukkoon ja olla keikuttamatta venettä, kun taas miehet kulkevat mieluummin omia polkujaan. Ruukinmatruunan mielestä Benjamin Franklinin kuuluisa lause vapaudesta pätee pelkästään miehiin.

“Those who would give up Essential Liberty to purchase a little Temporary Safety, deserve neither Liberty nor Safety.”

“Lähes joka ainoa nainen on valmis ilomielin luopumaan mistä tahansa olennaisista vapauksistaan saadakseen turvallisuutta itselleen ja lapsilleen”, Ruukinmatruuna arvelee.

Miksi näin on, siitä voidaan esittää erilaisia arvioita. Ehkä kyse on siitä, että fyysisesti heikompana osapuolena naiset ovat tottuneet siihen, että heidän on tingittävä itsemääräämisoikeudestaan. Isä, puoliso ja suvun miehet ovat saaneet sanoa viimeisen sanan. Naisten on pitänyt tyytyä epäsuoraan vaikuttamiseen. Heistä onkin kehittynyt manipuloinnin, juonittelun ja epäsuoran vallankäytön mestareita.

Naiset eivät ole koskaan aikaisemmin maailmanhistoriassa käyttäneet universaalisti niin suurta valtaa kuin nykyisin. Matriarkaalisia yhteisöjä ja naishallitsijoita toki tunnetaan vanhoiltakin ajoilta, mutta yleisesti naiset ovat eläneet miehiin verrattuna alistettuina. Sellainen heidän asemansa on edelleenkin eräissä maissa ja kulttuureissa. Naisen vapautuminen ja nouseminen johtaviin asemiin on merkinnyt suurta yhteiskunnallista muutosta.

Koska vapaus ei ole naisille yhtä tärkeää kuin miehille, naisten päästyä poliittiseen valtaan vapauden arvostus on vähentynyt ja turvallisuuden arvostus lisääntynyt. Vapaudesta on tullut vanhanaikaista. Sen katsotaan kuuluvan seikkailukirjojen satumaailmaan – ei nykyaikaan. Vapautta pidetään itsestäänselvyytenä eikä sen vähenemiseen kiinnitetä huomiota.

Tämän hetken muoti-ilmiö ei ole vapaus vaan turvallisuus. Se on tulevaisuuden liiketoimintaa, joka elättää tuhansittain vartijoita, konsultteja, tietoturva-asiantuntijoita, sotilaita, rauhanturvaajia sekä tietysti poliiseja. Yhteiskunnan voimasuhteiden muuttuminen naisvaltaiseksi ja vapauden arvostuksen vähentyminen on tarjonnut tilaisuuden vahvistaa olemassa olevia valtakeskittymiä ilman että kukaan nousisi kapinaan tai edes huomaisi, mitä on tapahtumassa.

Naisten aseman vahvistuminen on tapahtunut samaan aikaan, kun perinteisten uskontojen merkitys yhteiskunnassa on vähentynyt. Ruukinmatruuna arvelee, että yhteiskunnallinen turvallisuus on vaikuttanut yhteiskunnan sekularisoitumiseen. Hänen mielestään turvalliset ja vakaat olot toisaalta veltostuttavat ihmisen ja toisaalta tekevät hänestä ylimielisen - ja saavat hänet luopumaan uskonnosta. Tämähän on selvää, kun asiaa ajattelee. Kun vaarat eivät enää uhkaa, ja kun valtio huolehtii niin hengellisistä kuin aineellisistakin tarpeista, mihin uskontoa ja Jumalaa enää tarvitaan?

Ruukinmatruuna mainitsee, että miehet ovat alttiita luopumaan kokonaan uskonnosta, kun taas naiset valitsevat usein jonkin uuden uskonnon entisen tilalle. Naisissa näyttäisi siis olevan enemmän luontaista uskonnollisuutta. Johtuuko tämä siitä, että fysikaalisia ilmiöitä arkielämässä huonosti ymmärtävät naiset ovat taipuvaisia epärealistisiin pelkoihin – ja pelkääminen ylläpitää uskonnollisuutta? Vai onko nainen fyysisenä olentona luonnostaan alttiimpi pelkäämään erilaisia vaaroja? Onhan naisilla paitsi oma henki, usein myös pienen lapsen tai syntymättömän vauvan elämä vastuullaan. Olivatpa syyt mitkä tahansa, naisten hallitsemassa maailmassa turvallisuus ja siihen pyrkiminen on noussut yhtä keskeisempään asemaan.

Kun jokin häviää, mitä tulee tilalle?

Vanhojen uskontojen merkityksen väheneminen on saanut aikaan uskonnollisen tyhjiön, jonka on täyttänyt kaipuu turvallisuuteen. Tämän kaipuun seurauksena on syntynyt eräänlainen ”turvallisuuden uskonto”. Vaikka turvallisuuden uskonto ei olekaan oikea uskonto, eikä siihen kuulu seurakuntia ja kirkkoja, siinä on kuitenkin yhtäläisyyttä oikeisiin uskontoihin.

Turvallisuuden uskonto lupaa maallista turvallisuutta ja hyvinvointia, kunhan alamaiset ovat valmiit luopumaan vapaudestaan.

Vapaus on halpaa turvallisuuden markkinoilla. Ikiaikaisia vapauksia leikataan kansalta kuin halpaa makkaraa. Vastineeksi sille, että suostuu pakotettavaksi ja sakotettavaksi, saa lupauksen, että turvallisuus paranee tilastojen mukaan 0,0001 prosenttia tai ehkä peräti 0,0004 prosenttia. Tässä pelissä, näissä laskelmissa, ihmisen vapauden arvo on nolla, joten niinkin vähän kuin 0,00001 prosenttia nykyistä enemmän turvallisuutta oikeuttaa vapauden menettämisen.

Vuoden 2010 heinäkuussa eräs naistoimittaja tivasi radiohaastattelussa poliisiviranomaiselta, miksi ihnmisiä ei määrätä pitämään yllään pelastusliivejä silloin kun ovat soutuveneissä ja kanooteissa. Eihän auringon ottaminen ja nahan ruskettuminen voi olla niin tärkeää, että se menee turvallisuuden edelle, hän järkeili. Liivipakko voimaan, hän vaati näkemättä minkäänlaista arvoa sillä vapaudella, jonka ihmiset pakon myötä menettäisivät. Vaikka poliisit ovat usein eturivissä vaatimassa kansalaisille erilaisia uusia pakkoja, tällä kerralla poliisiviranomainen joutui toppuuttelemaan toimittajan intoa ja muistuttamaan käytännön olosuhteista. Poliisi ei halua lakeja, joita se ei voi käytännössä tehokkaasti valvoa, koska tällöin poliisin ja lakien arvovalta kärsisi. Jos poliisille tarjottaisiin lisää virkoja ja uutta tehokkaampaa kalustoa, mitkä tahansa pakot todennäköisesti kelpaisivat.

Kannattaa muistaa se, että vapaus ei katoa tyhjiin, vaikka sen menettäisikin. Jos ihmisellä ei ole vapautta tehdä jotain, jollakin toisella on silloin pakko olla vapaus estää tekeminen. Tätä estämisvapautta kutsutaan nimellä ”valta”.

Sitä mukaa, kun kansalaisten vapaus vähenee, estäjien eli turvallisuusviranomaisten valta kasvaa. Tästähän koko asiassa on kyse. Hitaasta ja huomaamattomasta liukumisesta kohti diktatuuria. Tämän kehityksen puuhamiehet – valtaa käyttävät poliisimiehet - ovat erittäin tyytyväisiä siitä, että naiset ovat nykyisin vallassa.

Salaliitot - onko niitä?

Katsoin elokuvan "Zeitgeist" Google videoista. Se oli mielenkiintoinen. Alkuosaa leimaavasta uskonnonvastaisuudesta en pitänyt, mutta loppuosa elokuvasta oli mukaansa tempaava. Elokuvan räjähdyksiä katsoessaan melkein alkoi jo uskoa esitettyihin salaliittoteorioihin. Todisteita vyörytettiin ruutuun katkeamattomana virtana. Mutta kun elokuvan sisältöä pohtii analyyttisesti jälkeen päin, huomaa todisteiden olevan etupäässä aihetodisteita tai pelkkiä epäilyjä. Kovia todisteita esitetään varsin vähän. Missä Word Trade Centerin sortumisen aiheuttaneet oletetut pommit esimerkiksi olivat? Kuka ne oli pannut paikalleen ja milloin? Miksei kukaan ollut huomannut? Jos kyseessä on suuri salaliitto, kuka sitä johti? Miten eri alojen ihmiset saatiin mukaan siihen? Miksi kukaan mukana ollut ja myöhemmin mielensä muuttanut ei ole esittänyt suoria todisteita siitä, että kyseessä oli järjestetty tapahtuma?

En oikein jaksa uskoa organisoituihin ja johdettuihin salaliittoihin ainakaan laajassa mitassa. "Salaliitoiksi" kutsutut asiantilat ovat mielestäni spontaaneja. Asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, koska määräävissä asemissa olevat ihmiset hyötyvät siitä, että asiat tapahtuvat tietyllä tavalla. Yhteistyö asioiden viemiseksi tiettyyn suuntaan on enimmäkseen sanattomien sopimusten varassa. Ei asioista tarvitse päättää hämärissä kellarikokouksissa. On määrittelykysymys, voidaanko yleensä puhua "salaliitosta", ja milloin voidaan.

Vaikka varsinaista salaliittoa ei olisikaan olemassa, eräät todisteet puhuvat sen puolesta, että hämäriä asioita tapahtuu, ja kansalaisia huijataan. Irakin sotaan johtaneet valheelliset "paljastukset" joukkotuhoaseista ja terroriyhteyksistä ovat yksi hyvä hyvä esimerkki. Suomessa 1990-luvun alussa vallinneen pankkikriisin ja laman aikana näin omin silmin asioita, jotka osoittivat, että yhteiskunnassa on peiteltyä toimintaa ja hämäriä verkostoja. Rikollisessa toiminnassa mukana olleita henkilöitä jätettiin syyttämättä ilmiselvistä todisteista huolimatta, koska heidän syyttämisensä olisi eräiden toimittajien arvion mukaan johtanut yhteiskunnan huipulle ulottuvan ketjun paljastumiseen. Jotkut toimittajat käyttivät herkästä tilanteesta nimitystä "kauhun tasapaino". Erään paikkakunnan nimismies tunnusti avoimesti eräässä keskustelussa, että hänen uransa ja etenemismahdollisuutensa ovat ohi, jos hän nostaa syytteen erästä korkeassa asemassa olevaa pankin juristia vastaan. Juristilla on nimitäin niin suuri valta yhteiskunnassa. Todisteista ja todistajia kyseisen juristin hämäristä puuhista oli vaikka kuinka paljon. Hänen vastuullaan oli satojen miljoonien markkojen arvoisten konkurssipesien valvonta ja hallittu omaisuuden ohjaaminen uusille omistajille. Pankkikriisi oli kulissi, jonka suojissa tapahtui mittava omaisuuden uusjako. Prosessien aikana katosi miljoonaomaisuuksia hämärille teille. Kaikkia tuolloin tapahtuneita hämäryyksiä ei tulla koskaan tietämään.

Valta kuten materiaalinen omaisuuskin on asia, jota ei ihmisillä koskaan ole tarpeeksi. Tarpeet lisääntyvät sitä mukaa, kun valtaa ja omaisuutta saa lisää.

Yksi keskeinen vallankäyttäjä yhteiskunnassa on poliisi. Se on oikeastaan ainoa, joka todella käyttää valtaa - eli sitä primitiivistä pakottavaa valtaa, joka perustuu voimakeinoihin ja väkivaltaan. Poliitikot ja muut viranomaisethan pelkästään säätelevät sitä, missä asioissa ja miten paljon poliisilla on lupa käyttää valtaa. Näiden tahojen vallankäyttö on epäsuoraa.

Poliisi on vallankäyttäjä ja se himoitsee lisää valtaa niin kuin kaikki muutkin vallankäyttäjät. Ja lisää valtaa se saa kahdella tavalla. Toinen tapa on se, että poliisin valtaoikeuksia lisätään. Näin poliisista tulee entistä mahtavampi (ja monien mielestä pelätympi) toimija yhteiskunnassa. Toinen tapa poliisin vallan lisäämiseksi on säätää uusia lakeja, joilla kansalaisia kielletään tekemästä aikaisemmin laillisiksi katsottuja tekoja. Uusien lakien myötä poliisi saa lisää syitä ja keinoja puuttua kansalaisten elämään. Ja mitä enemmän yhteiskunnassa on kieltoja ja määräyksiä, sitä enemmän niitä rikotaan. Ja mitä enemmän kieltoja ja määräyksiä rikotaan, sitä tärkeämpi rooli näiden kieltojen ja määräysten valvojalla eli poliisilla on.

Käynnissä oleva yhteiskunnallinen kehitys, jossa eduskunnaksi kutsuttu "määräystehdas" tuottaa liukuhihnan täydeltä uusia pakkoja ja kieltoja kansalaisten noudatettavaksi, johtaa väistämättä poliisin vallan kasvuun ja maan muuttumiseen yhä enemmän poliisivaltion suuntaan. Poliisi on itse aktiivinen toimija tämän kehityksen edistämisessä. Se vetelee taustalla naruista, kun eduskunnan sätkynuket säätävät poliisin valtaa lisääviä lakeja. Poliiseja on kansanedustajina. Poliiseja on asiantuntijoina. Kaikkien turvallisuutta koskevien lakien säätämisen yhteydessä kysytään poliisin mielipidettä, jolloin poliisi pääsee päättämään lain sisällöstä. Joskus ehdotus laista on lähtöisin poliisilta. Ei ole mahdotonta, etteikö lakiteksti tai osia siitä olisi lähtöisin poliisin tietokoneen näppäimistöltä.

Poliisi käyttää lehdistöä ja tiedotusvälineitä propagandansa esittäjinä. Tiedotusvälineet saavat palkaksi uutisia, jos ne kirjoittavat poliisista myönteisesti - tai eivät ainakaan kielteisesti. Televisiosta tulee kymmeniä tunteja viikossa erilaista dokumenttien, elokuvien ja sarjafilmien muotoon puettua poliisipropagandaa - enemmän kuin uskonnollista ohjelmaa yhdenkään islamilaisen maan televisiosta. Koskaan aikaisemmin maailmanhistorian aikana tietyn ryhmän etua palvelevaa propagandaa ei ole esitetty niin paljon kuin tällä hetkellä esitetään poliisipropagandaa Suomen ja länsimaiden televisiokanavilla. Pohjois-Korean hallitusta tukevaa ohjelmaa on ehkä prosentteina suurempi osa maan televisiossa, mutta Pohjois-Koreassa on vähemmän TV-kanavia.

Poliisin näkyvyys ja valta ja merkitys on lisääntynyt länsimaisissa yhteiskunnissa viimeisten vuosikymmenien aikana, eikä kehitykselle näy loppua. Näennäisdemokraattinen valtiojärjestelmä alkaa olla enää pelkkä kulissi, jonka raoista todellinen järjestelmä eli poliisivaltio pilkistää. Ei edes pääministeri ja maata johtava hallituspuolue saa olla poliisilta rauhassa. Poliisi on täyttänyt sen valtatyhjiön, minkä heikot poliitikot ja poliittiset johtajat ovat jättäneet täyttämättä. Presidentti Kekkosen aikana ei tehty ratsioita Keskustan puoluetoimistoon.

Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen sanoi näin TV:n Pressiklubi-ohjelmassa viime helmikuussa:

"...kyl meillä tää tiedotusvälineiden ja poliisin, tiettyjen viranomaisten ja median symbioosi, se on erittäin vahva. Se on tällainen molempia hyödyttävä suhde. Media saa niitä uutisia, joita se kaipaa, ja sit poliisi ja muut viranomaiset saa näitä omia poliittisia päämääriään paremmin esille. Suomihan on sikäli kummallinen maa, että täällä uskotaan poliisiin ihan järjettömästi. Siis 80-90 prosenttia suomalaisista uskoon niin kun suunnilleen millä ehdoilla tahansa poliisiin. Eihän semmosta oo Pohjois-Koreassakaan. Ja sit kuvitellaan, että poliisi on jotenkin epäpoliittinen. Et sillä ei olis jotain omia intressejä. Ja tää on se asia, joka nyt pitäis saada niin kuin selväksi. Kyllä on."

Vallanhalu on mitä poliittisin intressi. Onneksi joku sentään huomaa tämän.

Erään aikakauden loppu

Lokakuun 26. päivänä 2009 lakkautettiin yli kymmenen vuotta toiminut ilmainen Geocities-sivusto. Lakkauttamisen myötä katosivat myös X-puolueen sivut, jotka olivat olleet samassa osoitteessa maaliskuusta 1999 alkaen.   

Yritin löytää sivuille uuden osoitteen, mutta sitä ei löytynyt. X-puolueen sivuilla olleita kirjoituksia tullaan mahdollisesti kuitenkin näkemään muualla. Pisimmät kirjoitukset olivat Valta ja Vapaus -kirjan (1982-1986) referaatti (1993)  sekä kirja "Apinoiden valtakunnasta enemmistön diktatuuriin" (1998). 

Myös kymmeniä muita kirjoituksia katosi sivujen mukana. Tekstit ovat kuitenkin tallella. Geocities -sivujen häviäminen vei lukijoiden ulottuvilta myös monia muita mielenkiintoisia kirjoituksia, joita yli kymmenen vuoden aikana kyseisille sivuille oli kertynyt. 

Eräs aikakausi siis päättyi. Nyt eletään blogien aikaa. Silti olisi mukava väsätä välillä vanhoja kunnon kotisivuja. Hieman haikealta X-puolueen sivujen katoaminen joka tapauksessa tuntuu. Kymmenen vuotta ja kahdeksan kuukautta on sentään melko pitkä aika internetin tähänastisessa histotoriassa. Sivujen tekemiseen käytettiin aikoinaan tunti jos toinenkin.

X-puolueen sivut olivat näkyvissä vielä puolen yön jälkeen 27. lokakuuta, koska Suomen aika on edellä Yhdysvaltojen aikaa. Sivujen katoamispäiväksi tuli siis 27. 10. 2009, joka on allekirjoittaneen kannalta mielenkiintoinen päivämäärä siinä mielessä, että olen perinteisesti luokitellut sen ns. "epäonnen päiväksi" johtuen eräästä liikenneonnettomuudesta, joka tapahtui 27. lokakuuta kauan sitten. Myös muuta "epäonnista" on tapahtunut 27. lokakuuta. Ja nyt X-puolueen sivut sattumalta lakkautettiin juuri tänä päivänä. "Epäonnea" kuvaavien tapahtumien listaan tuli taas yksi merkintä.

Vapaus vai viranomaisfasismi?

Miksi ihmiset kannattavat vähemmistövaltaan ja pakkoon perustuvaa alistusjärjestelmää? Eiväthän he yksityiselämässään kannata tällaista. Eihän perhe-elämäkään perustu (tai ainakaan sen ei pitäisi perustua) siihen, että yksi määrää ja muut tottelevat – tai tulee turpiin. Eikä myöskään kaveriporukan tai jonkin harrastuksen merkeissä toimivan yhdistyksen toiminta perustu väkivaltaiseen pakkoon, jossa yksi määrää ja muut tottelevat peloissaan.

Yksityiselämässään ihmiset noudattavat tasa-arvoon perustuvaa moraalia, koska se on luonnollinen ihmisten välistä kanssakäymistä säätelevä moraali. Jo pienelle lapselle opetetaan, ettei toisille saa tehdä pahaa, ja että myös muut ihmiset on huomioitava. Tämä periaate näkyy myös tärkeimmissä perinteisissä moraalijärjestelmissä. Kristinuskon tärkein periaatekin perustuu tasa-arvoon: tee muille sitä mitä haluat itsellesikin tehtävän – mikä käänteisenä tarkoittaa, että älä tee muille sellaista mitä et itsellesikään halua tehtävän. Vaikka joku masokisti saattaa nauttia kärsimyksestä (mikä oikeuttaisi hänet tuottamaan sitä myös muille) tämä periaate koskee kuitenkin ns. normaalien ihmisten toimintaa. Tai mikäpäs siinä, koskeehan se tavallaan myös masokisteja – eiväthän hekään halua jonkun tekevän heille väkivaltaa silloin kun eivät halua...

Jossakin vaiheessa elämäänsä pieni lapsi – jolle on kodissa opetettu luonnollisen moraalin mukainen “älä tee toisille pahaa” periaate – joutuu tekemisiin sen karun tosiasian kanssa, että tietyt ihmiset yhteiskunnassa saavatkin tehdä pahaa muille. Nämä ihmiset ovat poliiseja tai muita virkapukuisia vallankäyttäjiä. Kun autoa kuljettanut perheen isä määrätään poliisiautoon rangaistavaksi lapsen katsoessa ihmetellen auton takapenkiltä, lapsi saa ensimmäisen opetuksen keinotekoisesta virallisesta moraalista. Kun isä harmittelee saamaansa sakkoa ja rahanmenoa, lapsi kysyy hämmästyneenä, mitä ne pahat sedät olivat, jotka tekivät isälle pahaa, ja miksi isä ei puolustautunut. Silloin isän on vastattava jotain. Tässä tilanteessa alkaa lapsen aivopeseminen.

Koska isä on todennäköisesti itsekin aivopesty kunnioittamaan lakeja ja niitä valvovia viranomaisia, hän todennäköisesti selittelee, että eivät ne miehet olleet pahoja, vaan he ainoastaan tekivät työtään. Isä tässä tilanteessa oikeastaan paha oli, kun rikkoi sääntöjä. Lapsenkin pitää ottaa oppia tapahtuneesta ja muistaa totella, ettei hänelle joskus isompana käy samalla tavalla.

Tuolla tavalla toimivat useimmat isät ja äidit.

Mutta eivät onneksi kaikki. Tuon tyyppisessä tilanteessa avautuu nimittäin mahdollisuus myös negatiivisen aivopesun aloittamiseen. Sen sijaan, että isä syyttelisi itseään ja kiittelisi hänelle pahaa tehneitä poliiseja, isä voikin puolustautua ja syyttää poliiseja. Lapset saavat oppitunnin siitä, että systeemi on mätä, ja poliisit ovat rikollisia, ja lait ovat epäoikeudenmukaisia pakkomääräyksiä. Rangaistusten uhan takia lakeja on joissakin tapauksissa pakko noudattaa, mutta niitä ei pidä noudattaa sydämessään vaan niitä tulee vihata ja rikkoa aina kun rikkomisesta ei ole kenellekään haittaa eikä välitön rangaistus uhkaa.

Virallinen aivopesu jatkuu koko elämän, joten negatiivista aivopesua on myös harjoittava jatkuvasti, jotta lapset pelastuvat virallisen aivopesun turmiolliselta vaikutukselta.

Isä tai äiti, jonka aivot ovat epätasa-arvoa ylläpitävän valheellisen aivopesun pehmentämät, toimii niin kuin aivopesijät haluavat. Hän ostaa lapsilleen poliisiaiheisia leluja ja piirroskirjoja ja muuta piilopropagandamateriaalia, jota kaupoista löytyy. Näin lapset aivopestään ajattelemaan, että poliisi on hyvä ja hyväksyttävä ilmiö yhteiskunnassa, ja lapsi voi ehkä itsekin isona pyrkiä poliisiksi.

Tasa-arvoa kannattavat vanhemmat sen sijaan eivät edes harkitse minkään poliisiaiheisen lelun ostamista lapsilleen vaan he käyttävät tällaisia leluja korkeintaan negatiivisen propagandan välineenä. Ollessaan lapsen kanssa kaupassa he pitävät pitkän raivokkaan vihasaarnan siitä, kuinka viattomia lapsia aivopestään sen tyyppisellä poliisisaastalla, jota poliisilelut edustavat. He selittävät, että tuollaisen vahingollisen propagandarihkaman ostaminen lapselle olisi pahin teko, minkä lasta kohtaan voi tehdä. Lapselle pitää ostaa jokin kehittävämpi ja myönteisempi lahja kuin tappavaa väkivaltaa käyttävää sadistista pakkoviranomaista esittävä lelu. Poliisilelut ovat
väkivaltaleluja kaikkein pahimmasta päästä, ja ne pitäisi kieltää lasten henkisen hyvinvoinnin suojelemisen nimissä. Niitä ei kuitenkaan kielletä. Miksi? Siksi, että ne ovat oleellinen osa aivopesua, jolla kansalaiset jo lapsesta pitäen saadaan alistetuksi eriarvoisen järjestelmän hyväksyjiksi.

Aivopesu jatkuu tietysti koko elämän ajan. Poliisit vierailevat päiväkodeissa ja kouluissa, ja televisio syöttää eri kanavilta poliisia myötäilevää propagandaa kymmeniä tunteja viikossa. Lähes joka hetki on jollakin kanavalla meneillään jokin poliisiaiheinen ohjelma.

20:00 “Tiukassa toimintatrillerissä Jamie Lee Curtis esittää
kokematonta mutta älykästä naisetsivää, jonka...”

21:40 “Vauhdikas toimintakomedia, jossa Jackie Chanin esittämä
kiinalaispoliisi saapuu...”

Poliisipropagandaa tulee länsimaiden televisiosta kuin islamilaista ohjelmaa islamilaisen tasavallan televisiosta – tai ehkä jopa enemmän. Ja television tarjonta on vain yksi osa propagandaa. Iltapäivälehtien lööppijutut kuten “hurja poliisin takaa-ajo” ja “TV-pomolle sakot ylinopeudesta” ovat myös propagandaa. Niiden tehtävänä on muokata suurten massojen mielet alttiiksi alistumiseen. Propagandan sanoma on se, että tavalliset ihmiset ovat vain surkeita rikollisia ja mitättömiä maan matosia, joille jumalan asemassa oleva poliisi saa tehdä mitä haluaa. Vaikka tavallinen kansalainen olisi kuinka suuri tekijä tahansa – maailman rikkain, kuuluisin, älykkäin, taiteellisin – kuka tahansa konstaapeli on miljardi kertaa arvokkaampi kuin hän. Konstaapeli saa lyödä tämän suuruuden käsirautoihin ja painaa päästä alistusotteella poliisiauton takapenkille vankilaan vietäväksi. Ja jos poliisi saa tehdä näin maailman kuuluisimmille ihmisille, tavallisen surkean kansalaisen on turha kuvitella, etteikö poliisi voisi tehdä niin hänelle.

Poliisi on allah...

Miksi tarvitaan jatkuvaa räikeää propagandaa?

Siksi, ettei luonnollinen tasa-arvon moraali alkaisi tunkeutua ihmisten mieliin myös virallisissa asioissa – perheen ja ystävien seurassahan se on koko ajan käytössä. Jos luonnollinen moraali alkaisi hallita ihmisten mieliä muuallakin kuin yksityiselämässä, he alkaisivat kyseenalaistaa epätasa-arvoisen ja epäoikeudenmukaisen lainsäädännön. Ensiksi näin tapahtuisi joissakin pienissä asioissa, mutta vähitellen myös isommissa. Alistavalta harvainvaltaiselta järjestelmältä putoaisi pohja pois. Vallanpitäjien ja väkivaltakoneiston edustajien valta ja asema horjuisivat. Tätä he eivät halua eivätkä salli.

Keskustelu tästä aiheesta menee yleensä aina samaa rataa. Virallista totuutta julistavat propagandistit esittävät, että... myös itselle tehty haitta on haittaa muille, koska muut joutuvat pelastamaan (esimerkiksi pelastusliivittömän) ihmisen, joka on tehnyt haittaa itselleen. Vastaukseni on, että ei pelastamiseen ole mitään pakkoa – varsinkin jos se on näin vastenmielistä. Ja toisaalta eikö itsensä vahingoittamisen estämisen rankaiseminen pitäisi aloittaa todellisesta vahingoittamisesta kuten tupakoinnista ja alkoholin liikakäytöstä. Tähän propagandistit vastaavat, että parempihan se on, että edes jotain tehdään – vai onko tupakointi ja alkoholismi peruste sille, ettei pidä tehdä mitään. Tähän vastaan, että asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään, enkä sitä paitsi kannata myöskään tupakoinnin tai alkoholin käytön kieltämistä.

Jossakin vaiheessa keskustelua joku kysyy, eikö aivopeseminen muka ole vaikuttanut samalla tavalla minuun, kun kerran kirjoitan, että kaikki ovat sen kohteita. Mistä voin tietää, että minä en ole. Vastaan, että aivopesu on totta kai vaikuttanut myös minuun, mutta jossakin vaiheessa olen alkanut miettiä asiaa ja pyristellä irti aivopesun vaikutuksesta kehittämällä toisenlaisen selityksen asioille. Monenlaisen muun aivopesun täydessä vaikutuksessa olen todennäköisesti edelleenkin, koska ei jokaiseen asiaan ehdi eikä viitsi keskittyä.

Sorry vain ne, joiden tekisi mieli kommentoida. Koska kenenkään ei ole pakko lukea minun juttujani, minunkaan ei ole pakko lukea muiden juttuja. En halua nukkua huonosti...

Pahin uhka turvallisuudelle on turvallisuus itse

Elämme jatkuvan kilpailun keskellä. Maailma on säälimätön. Ellet menesty, menehdyt. Koska elämässä on voittajia ja häviäjiä, resurssit pyrkivät kasaantumaan muutamille harvoille. Pieni vähemmistö päätyy miljonääreiksi ja suuri massa keskituloisiksi ja köyhiksi. Pieni vähemmistö saa itselleen poliittisen vallan, ja suuren enemmistön rooliksi jää totella. Pieni vähemmistö pääsee julkisuuteen, ja suuri enemmistö seuraa sitä tiedotusvälineistä.

Emme välttämättä huomaa kilpailua, koska se on jokapäiväistä. Kuitenkin kilpailemme aivan pienissäkin asioissa. Mietimme aamulla mitä panisimme päällemme, jotta vaatetuksemme osoittaisi meidän kuuluvan siihen yhteiskuntaluokkaan tai viiteryhmään johon katsomme kuuluvamme. Esiintyminen edes tilapäisesti omaa yhteiskuntaluokkaa alemman luokan asussa, esimerkiksi likaisissa pultsarin vaatteissa, tuntuisi epämiellyttävältä, koska muut luulisivat, että olemme huonompia kuin olemme. Jo pelkkä ajatus putoamisesta yhteiskunnan herrahississä alaspäin tuntuu monista pelottavalta, vaikka Suomessa onkin hyvä perusturva.

Mitä tämä lässytys on, ja miten se liittyy otsikkoon?

Se liittyy siten, että halusin tuolla pohjustuksella osoittaa, että yhteiskunnan sisällä on käynnissä jatkuva valtataistelu, jonka tuloksena syntyy pieniä johdossa olevia vähemmistöjä. Luonnollinen kehitys on siis koko ajan viemässä yhteiskuntaa kohti tilaa, jossa valta ja varallisuus on keskittynyt harvoille. Jos resurssien keskittyminen harvojen käsiin estetään jollakin alueella, keskittyminen ei lopu vaan sitä alkaa esiintyä entistä enemmän jollakin muulla alueella. Kilpailu etsii aina väylänsä.

Kuten historiasta tiedetään, kirkko oli 1800-luvulla ja ennen sitä mahtava tekijä yhteiskunnassa. Se vastasi ainakin jossakin määrin koulutuksesta ja köyhille annettavasta avusta. Olivatpa jopa lääkärin tehtävät yhdistetty kirkon toimintoihin. Papit olivat mahtavia merkkimiehiä komeissa pappiloissaan. Kirkon mahti perustui siihen, että se vastasi ihmisten hengellisestä turvallisuudesta, jonka takaamiseksi sillä oli valta määritellä moraalinormeja eli päättää siitä, mikä on kiellettyä ja mikä on sallittua. Lainsäätäjä joutui noudattamaan kirkon tahtoa säätäessään lakeja. Aviorikos ja homous ja eräät muut asiat olivat lailla kiellettyjä, koska ne olivat uskonnon vastaisia.

2000-luvulla kirkon merkitys ei ole länsimaissa enää kuin haamu entisestään. Pappien virat eivät enää merkitse samanlaista valtaa ja vaurautta kuin ennen. Uusista papeista suurin osa on naisia. Todennäköisesti pappien palkkakin tulee jäämään vähitellen jälkeen yleisestä kehityksestä. Kirkko on menettänyt paikkansa yhteiskunnan moraalinvartijana. Homous ei ole enää kiellettyä, ja aviorikos... hah, avoliitossahan nykyisin eletään.

Kuka kirkon vallan on saanut? Missä määritellään nykyisessä moniarvoisessa yhteiskunnassa, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja mikä on kriteeri tälle määrittelylle - ennenhän se oli Jumalan tahto ja taivaaseen pääsy?

Uusi kriteeri on turvallisuus. Se on yhtä ehdoton kuin kirkon aikainen Jumalan sana. Ihmiset voivat ja saavat olla eri mieltä lähes mistä tahansa, ja asioista voidaan päättää yhdessä demokraattisesti. Mutta ei turvallisuudesta. Siitä päättäminen on turvallisuusviranomaisten yksinoikeus. Turvallisuus on kuin taikasana joka mitätöi kaikki vapaudet ja ihmisoikeudet ja demokratian. Uskonnon pohjalle rakennetut yhteiskunnat ovat sadassa vuodessa muuttuneet turvallisuuden varaan rakennetuiksi yhteiskunniksi. Turvallisuudesta on tullut uusi uskonto.

Vaikka demokratian kulissit ovat yhä pystyssä, yhteiskunnan sisäinen kehitys on menossa kovaa vauhtia diktatuurin suuntaan. Lainsäätäjät säätävät aina vain uusia pakkoja ja kieltoja muka meidän turvallisuutemme vuoksi, vaikka useimmilla näillä kielloilla ei ole käytännössä mitään merkitystä turvallisuudelle. Kielloista aiheutuu pelkästään se, että elämme pelon yhteiskunnassa, jossa valvontakamerat seuraavat jokaista liikettämme, ja olemme jatkuvassa vaarassa joutua viranomaisten rankaisutoimien uhriksi - emme siksi, että olisimme tehneet jotain pahaa vaan siksi, että alkaa olla inhimillisesti mahdotonta hallita tuhansien kieltojen järjestelmää. Ihmiset eivät yksinkertaisesti enää tiedä, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Ja vaikka he tietäisivätkin, pikkutarkkoja ja kohtuuttomia määräyksiä ei jakseta eikä muisteta noudattaa. Ihmiset elävät jatkuvassa rikoksen tilassa - aivan kuin kirkon vallan aikaan ihmiset elivät jatkuvassa synnin tunnossa - ja toivovat, että rangaistusta ei tule tänään.

Meidät on aivopesty hyväksymään ympärillemme rakennettava turvallisuusdiktatuuri. Emme huomaa sitä. Kauhistelemme kertomuksia siitä, kuinka Iranissa uskonnollinen poliisi mittaa naisten hameenhelmoja ja huivien peittävyyksiä ja sakottaa, jos asusteiden alta näkyy liikaa peittämätöntä ihoa tai hiuksia. Tällainen uskonnollinen kuri tuntuu vastenmieliseltä ihmisoikeuksien loukkaamiselta. Samaan aikaan suomalainen poliisi kirjoittelee sakkoja jostakin tyhjänpäiväisistä "turvallisuusrikoksista" kuten veneen jauhesammuttimen tarkastusleiman yli vuotta vanhemmasta päivämäärästä tai muusta tämän tyyppisestä, jonka ei tiedetä koskaan vaarantaneen kenenkään turvallisuutta. Tällaista ihmisten turvallisuussimputusta me pidämme täysin hyväksyttävänä.

Kun Iranin parlamentissa joku kiihkouskonnollinen mullah ehdottaa tiukennuksia naisten pukeutumiskoodiin ja vaatii lisää moraalipoliiseja kaduille, me kauhistelemme, kuinka Iran on menossa yhä syvemmälle kohti pimeää keskiaikaa. Samaan aikaan oma kansanedustajamme Kimmo Kiljunen ehdottaa eduskunnassa, että naskalit pitäisi määrätä pakollisiksi kaikille jäällä liikkujille - siis myös keskitalvella metrin paksuisella jäällä hiihtäville tai autolla ajaville. Eikä kukaan huomaa tässä ehdotuksessa mitään ihmeellistä. Lakiehdotuksen hulluutta ei huomata sen vuoksi, että meidät on aivopesty oman turvallisuususkontomme kannattajiksi aivan yhtä ehdottomasti kuin Iranin islamilaiset on aivopesty oman uskontonsa kannattajiksi.

Naskalia ei saa vastustaa. Allahia ei saa vastustaa.

Piilopropagandaa

Monet varmaan muistavat mikä oli Ritari Ässän, Michael Knightin (ex Michael Long) ammatti/yhteiskuntaluokka ennen kuin hänet värvättiin Ritari Ässäksi. Hän oli entinen poliisi. Tuo ammatti/yhteiskuntaluokka teki hänestä jumalan, eikä jumala voi syyllistyä vaarantamisiin tai tolkuttomiin ylinopeuksiin, joita ritari Ässä harrasti. Tuollaiset teot ovat meille tavallisille kuolevaisille syntejä.

TV:ssä on näytetty myös erästä toista saman tapaista sarjaa kuin Ritari Ässä. Sarjan nimi on "Katuhaukka". Siinä moottoripyörällä ajava henkilö "syyllistyy" samanlaisiin tekoihin kuin Michael Knight. Ohjelman juju oli siinä, että Katuhaukka - Street Hawk - kuuluu samaan jumalien joukkoon kuin Ritari Ässäkin, eivätkä hänen rikoksensa siis oikeasti olekaan rikoksia. Hänkin on entinen poliisi. Muut poliisit eivät tiedä asiaa ja niinpä he jahtaavat Katuhaukkaa. Jos hän olisi jäänyt kiinni, joku korkeampi taho olisi pelastanut hänet ja selittänyt hänet kiinni ottaneille, että hän on todellisuudessa yksi heistä, ja hänet pitää vapauttaa.

Ja mitä olivat Charlien enkelit entisiltä ammateiltaan? Poliiseja hekin. Niinpä myös heillä on oikeus yksityisessä palveluksessa ollessaan toimia tavalla, jota tavallisille kansalaisille ei sallittaisi. TV-sarjojen ja elokuvien sankarit - elleivät he ole poliiseja - ovat usein entisiä poliiseja. Tällä halutaan korostaa sitä, että kukaan tavallinen kuolevainen ei saa alkaa tehdä sellaisia tekoja joita poliisit - myös entiset poliisit - saavat tehdä. Joka on kerran poliisi, on aina poliisi.

Näillä Ritari Ässällä ja muilla sen tyyppisillä sarjoilla on poliittinen sanoma.