Monet varmaan muistavat mikä oli Ritari Ässän, Michael Knightin (ex Michael Long) ammatti/yhteiskuntaluokka ennen kuin hänet värvättiin Ritari Ässäksi. Hän oli entinen poliisi. Tuo ammatti/yhteiskuntaluokka teki hänestä jumalan, eikä jumala voi syyllistyä vaarantamisiin tai tolkuttomiin ylinopeuksiin, joita ritari Ässä harrasti. Tuollaiset teot ovat meille tavallisille kuolevaisille syntejä.
TV:ssä on näytetty myös erästä toista saman tapaista sarjaa kuin Ritari Ässä. Sarjan nimi on "Katuhaukka". Siinä moottoripyörällä ajava henkilö "syyllistyy" samanlaisiin tekoihin kuin Michael Knight. Ohjelman juju oli siinä, että Katuhaukka - Street Hawk - kuuluu samaan jumalien joukkoon kuin Ritari Ässäkin, eivätkä hänen rikoksensa siis oikeasti olekaan rikoksia. Hänkin on entinen poliisi. Muut poliisit eivät tiedä asiaa ja niinpä he jahtaavat Katuhaukkaa. Jos hän olisi jäänyt kiinni, joku korkeampi taho olisi pelastanut hänet ja selittänyt hänet kiinni ottaneille, että hän on todellisuudessa yksi heistä, ja hänet pitää vapauttaa.
Ja mitä olivat Charlien enkelit entisiltä ammateiltaan? Poliiseja hekin. Niinpä myös heillä on oikeus yksityisessä palveluksessa ollessaan toimia tavalla, jota tavallisille kansalaisille ei sallittaisi. TV-sarjojen ja elokuvien sankarit - elleivät he ole poliiseja - ovat usein entisiä poliiseja. Tällä halutaan korostaa sitä, että kukaan tavallinen kuolevainen ei saa alkaa tehdä sellaisia tekoja joita poliisit - myös entiset poliisit - saavat tehdä. Joka on kerran poliisi, on aina poliisi.
Näillä Ritari Ässällä ja muilla sen tyyppisillä sarjoilla on poliittinen sanoma.
Wednesday, April 30, 2008
Sunday, February 10, 2008
Aika muuttuu, mielipiteet eivät
Seuraava teksti on kirjoitettu 10.2.2006. Löysin sen sattumalta, kun selailin päiväkirjaani.
---
Kirjoittelin aivan mielettömän määrän erilaisia sekavia juttuja erilaisille internetin foorumeille. Illan mittaan kirjoitukseni alkoivat olla jo aika pimahtaneita. Minua nimittäin suututtivat eräät mielipiteet, ja suuttumus sai aikaan sen, että terävöitin tekstiäni. En aio käydä lukemassa, millaisia solvauksia herättää esimerkiksi se, kun julistin, että ne, jotka vaativat ihmisiä pitämään veneissään lain määräämiä pakollisia varusteita, ovat diktatuurin kannattajia ja rikoksia tekevän poliisin rikostovereita. Osaan jo ulkoa ne epäloogiset ja typerät valheet, joita ihmiset epätoivoisesti keksivät puolustaessaan poliisipakkoja.
Ihmisten mieliin on aivopesty äärimmäisen syvälle se joka paikassa toistettu valhe, että valtio ja poliisi edustaisivat maailmassa hyvää ja näitä instituutioita ja niiden säätämiä pakkoja vastustavat edustaisivat pahaa. Aivopestyt ihmiset eivät millään suostu myöntämään, että asia on päin vastoin, koska tämän tosiasian myöntäminen kolhisi liian pahasti heidän aivopestyä psyykeänsä. Ihmiset puolustavat virallisia valheita aivan epätoivoon asti, koska he sitten onnistuvat pitämään oman valheellisen maailmankuvansa ehjänä.
Tavalliset suomalaiset ehkä myöntävät, että tuo edellä kirjoittamani on totta, mutta vain silloin, kun on kyse joistakin muista kuin heistä itsestään. He ehkä myöntävät, että tämän tyyppisestä itsepetoksesta on kyse esimerkiksi silloin, kun amerikkalaiset punaniskat pakottavat itsensä uskomaan presidentti Bushin valheita siitä, että hyökkäyksessä Irakiin oli kyse joukkotuhoaseista ja sodasta terrorismia vastaan, vaikka kiistattomat tosiasiat puhuvat muuta. Sen myöntäminen, että heidän oma presidenttinsä, jonka he ovat äänestäneet valtaan, on valehtelija, olisi liian kova isku heidän arvomaailmalleen. Sisimmässään he ehkä tietävät totuuden, mutta eivät pysty myöntämään sitä edes itselleen.
Tavalliset suomalaiset myöntävät ehkä senkin, että tuo sama itsepetoksen mekaniikka toimii ja on toiminut diktatuurimaissa. Natsi-Saksan asukkaat, neuvostoliittolaiset, kuubalaiset, kiinalaiset ja DDR:n kansalaiset, puhumattakaan Pohjois-Korean asukkaista, ovat uskoneet vankkumattomasti järjestelmiinsä, vaikka heidän näkyvissään on ollut valtava määrä kiistattomia tosiasioita, joista olisi helposti pystynyt päättelemään, että järjestelmä ei ole sitä, mitä sen väitetään olevan. Samanlainen sokeus nähdä tosiasioita on vallalla myös diktatuurisin ottein johdetuissa islamilaisissa maissa.
Useimmat suomalaiset todennäköisesti myöntävät todeksi tuon mitä tuossa edellä kirjoitin. Mutta kun on kyse heidän omasta maastaan ja omasta vapaudestaan, he muuttuvat yhtä sokeiksi näkemään tosiasioita kuin mitä olivat neuvostoliiton kansalaiset aikoinaan.
Taidanpa kopioida nuo tekstit osaksi jotain kiihkomielistä poliittista kirjoitelmaani.
---
No, nyt ne on kopioitu.
---
Kirjoittelin aivan mielettömän määrän erilaisia sekavia juttuja erilaisille internetin foorumeille. Illan mittaan kirjoitukseni alkoivat olla jo aika pimahtaneita. Minua nimittäin suututtivat eräät mielipiteet, ja suuttumus sai aikaan sen, että terävöitin tekstiäni. En aio käydä lukemassa, millaisia solvauksia herättää esimerkiksi se, kun julistin, että ne, jotka vaativat ihmisiä pitämään veneissään lain määräämiä pakollisia varusteita, ovat diktatuurin kannattajia ja rikoksia tekevän poliisin rikostovereita. Osaan jo ulkoa ne epäloogiset ja typerät valheet, joita ihmiset epätoivoisesti keksivät puolustaessaan poliisipakkoja.
Ihmisten mieliin on aivopesty äärimmäisen syvälle se joka paikassa toistettu valhe, että valtio ja poliisi edustaisivat maailmassa hyvää ja näitä instituutioita ja niiden säätämiä pakkoja vastustavat edustaisivat pahaa. Aivopestyt ihmiset eivät millään suostu myöntämään, että asia on päin vastoin, koska tämän tosiasian myöntäminen kolhisi liian pahasti heidän aivopestyä psyykeänsä. Ihmiset puolustavat virallisia valheita aivan epätoivoon asti, koska he sitten onnistuvat pitämään oman valheellisen maailmankuvansa ehjänä.
Tavalliset suomalaiset ehkä myöntävät, että tuo edellä kirjoittamani on totta, mutta vain silloin, kun on kyse joistakin muista kuin heistä itsestään. He ehkä myöntävät, että tämän tyyppisestä itsepetoksesta on kyse esimerkiksi silloin, kun amerikkalaiset punaniskat pakottavat itsensä uskomaan presidentti Bushin valheita siitä, että hyökkäyksessä Irakiin oli kyse joukkotuhoaseista ja sodasta terrorismia vastaan, vaikka kiistattomat tosiasiat puhuvat muuta. Sen myöntäminen, että heidän oma presidenttinsä, jonka he ovat äänestäneet valtaan, on valehtelija, olisi liian kova isku heidän arvomaailmalleen. Sisimmässään he ehkä tietävät totuuden, mutta eivät pysty myöntämään sitä edes itselleen.
Tavalliset suomalaiset myöntävät ehkä senkin, että tuo sama itsepetoksen mekaniikka toimii ja on toiminut diktatuurimaissa. Natsi-Saksan asukkaat, neuvostoliittolaiset, kuubalaiset, kiinalaiset ja DDR:n kansalaiset, puhumattakaan Pohjois-Korean asukkaista, ovat uskoneet vankkumattomasti järjestelmiinsä, vaikka heidän näkyvissään on ollut valtava määrä kiistattomia tosiasioita, joista olisi helposti pystynyt päättelemään, että järjestelmä ei ole sitä, mitä sen väitetään olevan. Samanlainen sokeus nähdä tosiasioita on vallalla myös diktatuurisin ottein johdetuissa islamilaisissa maissa.
Useimmat suomalaiset todennäköisesti myöntävät todeksi tuon mitä tuossa edellä kirjoitin. Mutta kun on kyse heidän omasta maastaan ja omasta vapaudestaan, he muuttuvat yhtä sokeiksi näkemään tosiasioita kuin mitä olivat neuvostoliiton kansalaiset aikoinaan.
Taidanpa kopioida nuo tekstit osaksi jotain kiihkomielistä poliittista kirjoitelmaani.
---
No, nyt ne on kopioitu.
Saturday, February 9, 2008
Tiedonvälitys on puolueellista
Tiedotusvälineitä seuratessa kannattaa muistaa, että kaikki uutisointi on propagandaa, jonka lähtökohta on vallitsevan järjestelmän ja ajattelutavan pönkittäminen.
Otetaan esimerkiksi vaikka sanomalehdissä lähes päivittäin esitetty tapaus, joka puolueettomasti selostettuna (en tiedä, osaanko selostaa puolueettomasti tai onko se edes mahdollista) kuuluisi seuraavasti:
Useita vaaratilanteita maantiellä Porissa - poliisi ajoi takaa pakenevaa autoa
Porin sisäänmenotiellä käynnistyi iltapäiväruuhkan aikana takaa-ajo, kun autoilija ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä. Poliisi lähti seuramaan autoa, ja takaa-ajon aikana aiheutui monia vaaratilanteita. Takaa-ajoa kesti noin 50 kilometrin matkan ja siihen osallistui useita poliisipartioita. Poliisi arvelee autojen vauhdin olleen kovimmillaan jopa 150 kilometriä tunnissa vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Lopulta takaa ajettava auto suistui ojaan Kirkkopuiston kulmassa, ja poliisi pidätti autoa ajaneen miehen. Poliisi arvelee miehen olleen päihdyttävien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen ajamansa auto oli otettu luvatta käyttöön. Miestä tullaan syyttämään myöhemmin Porin raastuvanoikeudessa.
(Uutinen, samoin kuin tapahtumapaikka Pori on keksitty, eikä esimerkillä viitata mihinkään todelliseen tapahtumaan.)
Tähän tyyliin Helsingin Sanomat selostaisi tapahtuman:
Kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa
Poliisia paennut kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa ajaessaan jopa 150 kilometrin tuntinopeudella vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Takaa-ajoon osallistui useita poliisipartioita. Noin 50 kilometrin takaa-ajon jälkeen, poliisi sai kaaharin kiinni hänen ajettuaan ojaan Kirkkopuiston kohdalla. Mies ei ollut humalassa, mutta poliisi arvelee hänen olleen huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen käyttämänsä auto oli varastettu. Mies saa syytteen useista rikoksista.
(Ei Helsingin Sanomat aivan noin kirjoittaisi, mutta koska en ole toimittaja, en osaa kirjoittaa täsmälleen siten kuin toimittaja kirjoittaisi.)
Oleellinen ero puolueettomassa uutisoinnissa ja Helsingin Sanomien harjoittamassa asenteellisessa uutisoinnissa tulee näkyviin esimerkiksi siinä, että Helsingin Sanomat käyttää nopeusrajoitusta rikkoneista ihmisistä yleisesti nimitystä "kaahari", mikä on halventava ja osoitteleva nimitys. Tämä on aivan tarkoituksellista ja laskelmoitua. Ei Helsingin Sanomat käytä talousrikollisista saman tyyppisiä alatyylisiä nimityksiä. Jos jotain yritysjohtajaa syytetään petoksesta, ei Helsingin Sanomat kirjoita että "Petturi sai syytteen rahojen varastamisesta", vaikka petturia voisi aivan yhtä hyvin käyttää nimityksenä petoksen tehneestä ihmisestä kuin kaaharia ylinopeutta ajaneista.
Toinen puolueellisuus näkyy siinä, että Helsingin Sanomat uutisoi kaaharin aiheuttaneen vaaratilanteet, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa, että poliisi aiheutti vaaratilanteet käynnistämällä takaa-ajon vilkkaana ruuhka-aikana ja jatkamalla sitä kymmeniä kilometrejä ilmeisistä vaaroista huolimatta. Puolueetonta uutisointia olisi se, että ei kerrottasi kuka vaaran aiheutti vaan jätettäisiin asia lukijoiden arvioitavaksi.
Yksi uutistyyppi, jossa puolueellisuus näkyy, ovat rikosuutiset. Lehdethän kirjoittavat aivan sataprosenttisen varmana asiana, että tuomitut tekivät rikokset, joista heidät tuomittiin, vaikka tuomitut olisivat kiistäneet syytteet. Mies murhasi ja mies varasti. Joissakin tapauksissa on kuitenkin käynyt niin, että tuomio on myöhemmin todettu vääräksi uusien todisteiden perusteella, ja tuomittu on julistettu syyttömäksi. Eivät lehdet tällöin pyydä anteeksi tuomitulta sitä, että he aikoinaan kertoivat hänen tehneen rikokset, joita hän ei ollut tehnyt.
Puolueeton uutisointi olisi sitä, että lehti kertoisi tuomitun saaneen tuomion rikoksesta, mutta sanamuoto olisi sellainen, ettei lehti suoraan väittäisi henkilön tehneen rikosta, varsinkin jos tuomittu kiistäisi teon.
Tuossa oli vain pari esimerkkiä. Samanlainen puolueellisuus näkyy kaikessa uutisoinnissa. Toimittajien henkilökohtaiset näkemykset ja arvomaailma paistavat läpi teksteistä. Ja tietenkin lehden yleinen linja näkyy myös. Kenellekään Helsingin Sanomia lukeneelle tuskin esimerkiksi on jäänyt epäselväksi, mitä mieltä lehti on Suomen Nato-jäsenyydestä. Lehtihän käy suoranaista kampanjaa jäsenyyden puolesta.
Täydellinen puolueettomuus lienee mahdotonta, koska pelkästään sillä mistä kerrotaan ja mistä ei kerrota, otetaan kantaa asioihin.
Otetaan esimerkiksi vaikka sanomalehdissä lähes päivittäin esitetty tapaus, joka puolueettomasti selostettuna (en tiedä, osaanko selostaa puolueettomasti tai onko se edes mahdollista) kuuluisi seuraavasti:
Useita vaaratilanteita maantiellä Porissa - poliisi ajoi takaa pakenevaa autoa
Porin sisäänmenotiellä käynnistyi iltapäiväruuhkan aikana takaa-ajo, kun autoilija ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä. Poliisi lähti seuramaan autoa, ja takaa-ajon aikana aiheutui monia vaaratilanteita. Takaa-ajoa kesti noin 50 kilometrin matkan ja siihen osallistui useita poliisipartioita. Poliisi arvelee autojen vauhdin olleen kovimmillaan jopa 150 kilometriä tunnissa vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Lopulta takaa ajettava auto suistui ojaan Kirkkopuiston kulmassa, ja poliisi pidätti autoa ajaneen miehen. Poliisi arvelee miehen olleen päihdyttävien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen ajamansa auto oli otettu luvatta käyttöön. Miestä tullaan syyttämään myöhemmin Porin raastuvanoikeudessa.
(Uutinen, samoin kuin tapahtumapaikka Pori on keksitty, eikä esimerkillä viitata mihinkään todelliseen tapahtumaan.)
Tähän tyyliin Helsingin Sanomat selostaisi tapahtuman:
Kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa
Poliisia paennut kaahari aiheutti useita vaaratilanteita Porissa ajaessaan jopa 150 kilometrin tuntinopeudella vilkasliikenteisillä pihakaduilla. Takaa-ajoon osallistui useita poliisipartioita. Noin 50 kilometrin takaa-ajon jälkeen, poliisi sai kaaharin kiinni hänen ajettuaan ojaan Kirkkopuiston kohdalla. Mies ei ollut humalassa, mutta poliisi arvelee hänen olleen huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Hänen käyttämänsä auto oli varastettu. Mies saa syytteen useista rikoksista.
(Ei Helsingin Sanomat aivan noin kirjoittaisi, mutta koska en ole toimittaja, en osaa kirjoittaa täsmälleen siten kuin toimittaja kirjoittaisi.)
Oleellinen ero puolueettomassa uutisoinnissa ja Helsingin Sanomien harjoittamassa asenteellisessa uutisoinnissa tulee näkyviin esimerkiksi siinä, että Helsingin Sanomat käyttää nopeusrajoitusta rikkoneista ihmisistä yleisesti nimitystä "kaahari", mikä on halventava ja osoitteleva nimitys. Tämä on aivan tarkoituksellista ja laskelmoitua. Ei Helsingin Sanomat käytä talousrikollisista saman tyyppisiä alatyylisiä nimityksiä. Jos jotain yritysjohtajaa syytetään petoksesta, ei Helsingin Sanomat kirjoita että "Petturi sai syytteen rahojen varastamisesta", vaikka petturia voisi aivan yhtä hyvin käyttää nimityksenä petoksen tehneestä ihmisestä kuin kaaharia ylinopeutta ajaneista.
Toinen puolueellisuus näkyy siinä, että Helsingin Sanomat uutisoi kaaharin aiheuttaneen vaaratilanteet, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa, että poliisi aiheutti vaaratilanteet käynnistämällä takaa-ajon vilkkaana ruuhka-aikana ja jatkamalla sitä kymmeniä kilometrejä ilmeisistä vaaroista huolimatta. Puolueetonta uutisointia olisi se, että ei kerrottasi kuka vaaran aiheutti vaan jätettäisiin asia lukijoiden arvioitavaksi.
Yksi uutistyyppi, jossa puolueellisuus näkyy, ovat rikosuutiset. Lehdethän kirjoittavat aivan sataprosenttisen varmana asiana, että tuomitut tekivät rikokset, joista heidät tuomittiin, vaikka tuomitut olisivat kiistäneet syytteet. Mies murhasi ja mies varasti. Joissakin tapauksissa on kuitenkin käynyt niin, että tuomio on myöhemmin todettu vääräksi uusien todisteiden perusteella, ja tuomittu on julistettu syyttömäksi. Eivät lehdet tällöin pyydä anteeksi tuomitulta sitä, että he aikoinaan kertoivat hänen tehneen rikokset, joita hän ei ollut tehnyt.
Puolueeton uutisointi olisi sitä, että lehti kertoisi tuomitun saaneen tuomion rikoksesta, mutta sanamuoto olisi sellainen, ettei lehti suoraan väittäisi henkilön tehneen rikosta, varsinkin jos tuomittu kiistäisi teon.
Tuossa oli vain pari esimerkkiä. Samanlainen puolueellisuus näkyy kaikessa uutisoinnissa. Toimittajien henkilökohtaiset näkemykset ja arvomaailma paistavat läpi teksteistä. Ja tietenkin lehden yleinen linja näkyy myös. Kenellekään Helsingin Sanomia lukeneelle tuskin esimerkiksi on jäänyt epäselväksi, mitä mieltä lehti on Suomen Nato-jäsenyydestä. Lehtihän käy suoranaista kampanjaa jäsenyyden puolesta.
Täydellinen puolueettomuus lienee mahdotonta, koska pelkästään sillä mistä kerrotaan ja mistä ei kerrota, otetaan kantaa asioihin.
Tuesday, February 5, 2008
Tottelemisen evankeliumi
Eräällä foorumilla keskusteltiin polkupyöräkypärän käyttöpakosta. Kypäräpakon kannattaja perusteli kantaansa näin vastatessaan eräälle kirjoittajalle:
"Esittele meille se ihmisoikeus-asiakirja, sopimus tms. paperi, jossa mainitaan ihmisoikeuksiin kuuluvaksi polkupyörän kuljettaminen ilman suojakypärää?"
Kirjoittajan kommentista käy ilmi, että hän on sitä mieltä, että ihmisillä ei ole eikä kuulu olla henkilökohtaista vapautta, elleivät sitä jotkut toiset ihmiset ole heille jollakin asiapaperilla myöntäneet.
En tiedä olivatko edes Stalinin ajan Neuvostoliitossa asenteet näin nöyristeleviä. Mutta onneksi on olemassa asiakirja, jossa tällainen vapaus on mainittu. Tässä malliksi viisi ensimmäistä pykälää Ranskan ihmisoikeuksien julistuksesta (Déclaration des droits de l'homme et du citoyen) vuodelta 1789. Se on ollutesikuvana myöhemmälle YK:n ihmisoikeuksien julistukselle.
1. Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaisetoikeudet. Yhteiskunnalliset erot voivat perustua vain yleiseen etuun.
2. Kaikkien yhteiskuntamuodostelmien tarkoituksena on ihmisen luonnollisten ja pysyvien oikeuksien suojeleminen. Näitä ovat oikeus vapauteen, omistukseen, henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja sorronvastustamiseen.
3. Kaikki oikeus vallan käyttöön perustuu pohjimmaltaan kansaan.
4. Vapaus merkitsee valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.
5. Lailla olkoon oikeus kieltää vain sellaiset teot, jotka vahingoittavat yhteiskuntaa."
Koska iIlman kypärää ajaminen ei vahingoita muita ihmisiä tai yhteiskuntaa, kypäräpakko on Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen vastainen. Se, että yhteiskunta mahdollisesti hoitaa onnettomuudessa loukkaantuntuneen polkupyöräilijän vammoja ei tarkoita, että polkupyöräilijä olisi onnettomuudellaan vahingoittanut yhteiskuntaa. Yhteiskunnan ei nimittäin ole pakko hoitaa polkupyöräilijän vammoja.
Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen mukaan yhteiskuntamuodostelmien - eli käytännössä valtion - tarkoituksena on ihmisen luonnollisten ja pysyvien oikeuksien suojeleminen. Eli valtion pitää suojella ihmisiä siltä, ettei kukaan riistä heidän oikeuksiaan. Jossakin määrin valtio näin
tekeekin torjuessaan varkaiden ja murhaajien ja pahoinpitelijöiden yrityksiä loukata ihmisten oikeutta omistamiseen, vapauteen ja elämään. Mutta valtio on mennyt toiminnassaan paljon pitemmälle mitä alkuperäinen ihmisoikeuksien julistus sallisi. Valtiosta on itsestään tullut rikollinen, kun se on alkanut rajoittaa ihmisten alkuperäistä luontaista vapautta. Kypäräpakot ja muut henkilökohtaista vapautta (viittaan neljänteen pykälään) rajoittavat lait ovat ihmisoikeuksien julistuksen valossa rikollisesti säädettyjä lakeja ja niiden säätäjät ja valvojat ovat rikollisia.
Kirjoittaja, joka vaati esittämään asiapaperin kansalaisen oikeuksista pyöräillä ilman kypärää, jatkaa seuraavasti:
"Minä en kykene ymmärtämään sellaista näkemystä, että lakeja on oman harkinnan mukaan lupa rikkoa silloin kun siltä tuntuu. Miksi se koskisi vain niitä lakeja, joiden rikkominen *sinusta* ei ole vaarallista tai jotka *sinusta* ovat virheellisiä. Jos hyväksyt omalla kohdallasi sen, ettei sinun tarvitse noudattaa niitä lakeja, jotka sinusta ovat virheellisiä tai tarpeettomia, sinun on hyväksyttävä sama minunkin kohdallani."
Tuossa saarnataan totaalisen tottelemisen evankeliumia. Eli kun joku toinen ihminen on asian "ylhäältä" määrännyt, määräystä on noudatettava, vaikka oma harkinta ja terve järki sanoisivat, ettei sitä pidä noudattaa. Stalin ja Hitler olisivat olleet tyytyväisiä ihmisistä, jotka ajattelevat noin. Itse asiassa sellaisia ihmisiä ei taida olla edes olemassa. Jokaisella ihmisellä on olemassa raja, jossa lainkuuliaisuus loppuu.Joillakin se vain on vähän kauempana.
Totaalisen tottelemisen julistuksessa ei tehdä eroa siinä, millaisia lakeja ajatellaan rikottavan ja millä perusteella. Eli jos hyväksyn omalla kohdallani, ettei minun tarvitse noudattaa lakeja, jotka ovat Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa ilmenevän vapauskäsityksen vastaisia, minun hyväksyttävä se, että joku toinen tekee murhia. Eli jos kävelen päin punaista liikennevaloa hiljaisella kadulla, minun on hyväksyttävä se, että joku tekee ryöstömurhan viereisen talon takapihalla. Rikoksia kumpikin. Jos katson oikeudekseni rikkoa lakia, en saa paheksua sitä, että joku muukin rikkoo lakia omalla tavallaan.
Tuesday, January 1, 2008
Uuden vuoden mietteitä
Kansainvälisten tapahtumien ennustaminen ei ole helppoa, koska maailmanpolitiikassa tapahtuu yllätyksiä. Tulevia terroritekoja ei merkitä julkisiin kalentereihin, joten ne voi ottaa huomioon ennusteissa vain abstraktilla yleistasolla eli että jotain ehkä jossakin tapahtuu. Kuten syyskuun 2001 tapahtumat Yhdysvalloissa osoittavat, yllättävät näyttävät terrori-iskut voivat vaikuttaa maailmanpolitiikan suuntaan. Politiikka on sen verran ennustamatonta, että ehkä terroristit eivät itsekään tiedä, millainen vaikutus heidän teoillaan lopulta tulee olemaan.
Eli jotain "suurta" voi tapahtua terroririntamalla, mutta yhtä hyvin voi olla tapahtumatta. Uusia isoja iskuja on ennustettu vuodesta toiseen, eikä niitä silti ole länsimaissa kovin monia ollut. Onko vuosi 2008 terrorin vuosi vai rauhan vuosi, se nähdään 31.12.2008.
Jos jätetään terrorismi syrjään ennusteista, millainen tulee olemaan vuosi 2008?
Kiina järjestää olympiakisat, joten sen ei ainakaan kuvittelisi haluavan häiriköidä kansainvälisessä politiikassa. Ja luultavasti se ei halua muidenkaan häiriköivän, jotta kisat voidaan järjestää, ja jotta muut asiat eivät vie huomiota niistä. Kiina tyytyy haalimaan öljyä ja materiaaleja maailmalta sieltä mistä se niitä vain saa, mutta se ei halua pitää turhaa ääntä toimistaan.
Yhdysvaltojen politiikkaa hallitsevat tulevat presidentinvaalit, joten Yhdysvalloiltakaan ei ole odotettavissa mitään järisyttäviä tekoja maailmanpolitiikassa. Ellei nykyinen presidentti halua järjestää mitään viime hetken näyttöjä vallastaan, Yhdysvallat tuskin sotkeutuu enää uusiin sotilaallisiin selkkauksiin. Irakin tilanne näyttää rauhoittuvan, ja nykyinen presidentti haluaa todennäköisesti kehityksen jatkuvan myönteisenä. Afganistanissa sen sijaan ei kehitys näytä yhtä hyvältä, eikä asiaa auta naapurimaa Pakistanin levoton tilanne. Tämä alue on ehkä tulevan vuoden kriisien painopisteitä lähes ikuisen Israelin ja palestiinalaisten kysymyksen lisäksi.
Kenestä tulee seuraava Yhdysvaltain presidentti? Ellei ihmeitä tapahdu, seuraava presidentti voi hyvinkin olla nainen. Demokraattien riveistä ei löydy Hillary Clintonille tarpeeksi valovoimaista kilpailijaa, joten hänet nimitettäneen puolueensa ehdokkaaksi. Hyvin kirinyt Barack Obama pitää tosin huolen siitä, ettei Clintonin valinta mikään itsestäänselvyys ole. Suuri kysymys on se, löytyykö Republikaaneilta riittävän hyvää ehdokasta kilpailemaan Clintonia vastaan. Se ei ole mahdottomuus, koska ennenkin on noussut yllättäviä komeettoja poliittiselle taivaalle. Clinton ei ole "koko kansan ehdokas", joten jos hänen kilpailijakseen nousee Republikaanien ehdokas, jolla ei ole paljon vihamiehiä, ja joka saa kerättyä ääniä tasaisesti kaikkialta, Clintonin presidenttiys ei ole vielä läheskään varma asia. Mutta vuoden päästä tiedetään enemmän. Veikkaan nyt kuitenkin Clintonia, kun ei tällä hetkellä muitakaan yhtä vahvoja ehdokkaita ole esillä. Tilanne voi näyttää aivan toiselta puolen vuoden päästä, koska vaalien lähestyessä vastaehdokkaan kannatus yleensä lähestyy kilpailijan lukemia - kaikkihan muistavat Sauli Niinistön suosion nousun vaalien edellä.
Ehdokkaiden kannatus kehittyy vaaleja edeltävänä aikana yleensä aaltomaisesti. Jos kannatusaallon harja sattuu vaalipäivälle, kampanjaa voidaan sanoa onnistuneeksi. Jos taas aallon harja saavutetaan jo ennen vaaleja, vaalipäivänä ollaan jo matkalla alaspäin kohti aallon pohjaa, mikä ei ole hyvä asia. Jos ehdokkaan A kannatus on kaksi viikkoa ennen vaaleja 48 prosenttia ja ehdokkaan B kannatus 52 prosenttia, ehdokas A voi silti voittaa vaalit, jos hänen kannatuksensa on ylöspäin kohoavalla aallon reunalla ja vastaehdokkaan kannatus on alaspäin vievällä aallon reunalla. Käyriä piirtelemällä voi siis yllättävän luotettavasti ennustaa, miten vaaleissa käy.
Jos vielä jatketaan samassa aiheessa, niin Venäjän presidentinvaalien lopputulos lienee jo ennalta selvä. Kiinnostavaa on lähinnä se, millaiseksi muodostuu Putinin asema vaalien jälkeen. Jos uusi presidentti alkaa salaa vehkeillä Putinia vastaan erilaisten tahojen (poliitikkoja, virkamiehiä, turvallisuuspalvelun edustajia, alueellisia johtajia, armeijan edustajia jne.) kanssa luvaten heille etuuksia, kunhan Putinista päästään, mitä Putin voi tehdä? Presidentillähän on Venäjällä laajat valtaoikeudet, ja myös uusi presidentti saa ne, ellei jotain ihmeitä tapahdu. Virallisesta vallasta luopuvan johtajan ei ole helppo säilyttää valtaansa.
Johtajanvaihdoksen keskellä oleva Venäjä ei ehkä lähde uusiin ulkopoliittisiin seikkailuihin ainakaan heti, joten Venäjän voisi kuvitella käyttäytyvän maailmanrauhan ja vakauden kannalta maltillisesti seuraavan vuoden ajan.
Ellei Pakistanissa tapahdu jotain aivan kauheaa, maailman turvallisuustilanne tulee ehkä säilymään alkaneena vuonna kohtuullisen rauhallisena. Taloudessa sen sijaan voi tapahtua yhtä ja toista, jos USA:n asuntolainakriisi käynnistää yleisen laman, kuten on ennusteltu.
Kotimaan politiikka jatkuu ennallaan eli kansalaisten vapautta vähennetään pienillä erillisillä määräyksillä, mikä merkitsee poliisin vallan lisääntymistä. Tälle orjuuttamiskehitykselle ei ole mitään näkyvissä olevaa päätepistettä. Erilaisia pakkoja ja kieltoja on odottamassa loputon rivi. Kun entisiin on totuttu, uudet ovat jo eduskunnan lakitehtaan kokoonpanohallissa. Kokonaiskuva on masentava.
Kansalaistason politiikassa ei ole enää aikoihin ollut mitään voimakasta liikehdintää. Suurin osa ihmisistä on turrutettu vallitsevien voimien kannattajiksi, vaikka vallitsevien voimien politiikka onkin kansalaisten vapauden kannalta tuhoisaa. Ainoa näkyvä vastavoima tulee esille maahanmuuttajavastaisten voimien lisääntyneenä näkyvyytenä, mutta heidän toimintansa ei ole vapauden puolesta taistelemista vaan jotain aivan muuta. Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta nostetut oikeusjutut ehkä radikalisoivat maahanmuuttajavastaista toimintaa entisestään, mikä voi johtaa koko ideologian marginalisoitumiseen ja kannattajakentän hajoamiseen. Maltillisemmat voimat joutuvat ottamaan etäisyyttä kaikkein kiihkeimpiin julistajiin, jotta kaikki eivät leimautuisi rasisteiksi. Tämän kaiken seuraaminen on mielenkiintoista, vaikka mitään isoja poliittisia ilmiöitä ei ehkä olekaan tapahtumassa.
Eli jotain "suurta" voi tapahtua terroririntamalla, mutta yhtä hyvin voi olla tapahtumatta. Uusia isoja iskuja on ennustettu vuodesta toiseen, eikä niitä silti ole länsimaissa kovin monia ollut. Onko vuosi 2008 terrorin vuosi vai rauhan vuosi, se nähdään 31.12.2008.
Jos jätetään terrorismi syrjään ennusteista, millainen tulee olemaan vuosi 2008?
Kiina järjestää olympiakisat, joten sen ei ainakaan kuvittelisi haluavan häiriköidä kansainvälisessä politiikassa. Ja luultavasti se ei halua muidenkaan häiriköivän, jotta kisat voidaan järjestää, ja jotta muut asiat eivät vie huomiota niistä. Kiina tyytyy haalimaan öljyä ja materiaaleja maailmalta sieltä mistä se niitä vain saa, mutta se ei halua pitää turhaa ääntä toimistaan.
Yhdysvaltojen politiikkaa hallitsevat tulevat presidentinvaalit, joten Yhdysvalloiltakaan ei ole odotettavissa mitään järisyttäviä tekoja maailmanpolitiikassa. Ellei nykyinen presidentti halua järjestää mitään viime hetken näyttöjä vallastaan, Yhdysvallat tuskin sotkeutuu enää uusiin sotilaallisiin selkkauksiin. Irakin tilanne näyttää rauhoittuvan, ja nykyinen presidentti haluaa todennäköisesti kehityksen jatkuvan myönteisenä. Afganistanissa sen sijaan ei kehitys näytä yhtä hyvältä, eikä asiaa auta naapurimaa Pakistanin levoton tilanne. Tämä alue on ehkä tulevan vuoden kriisien painopisteitä lähes ikuisen Israelin ja palestiinalaisten kysymyksen lisäksi.
Kenestä tulee seuraava Yhdysvaltain presidentti? Ellei ihmeitä tapahdu, seuraava presidentti voi hyvinkin olla nainen. Demokraattien riveistä ei löydy Hillary Clintonille tarpeeksi valovoimaista kilpailijaa, joten hänet nimitettäneen puolueensa ehdokkaaksi. Hyvin kirinyt Barack Obama pitää tosin huolen siitä, ettei Clintonin valinta mikään itsestäänselvyys ole. Suuri kysymys on se, löytyykö Republikaaneilta riittävän hyvää ehdokasta kilpailemaan Clintonia vastaan. Se ei ole mahdottomuus, koska ennenkin on noussut yllättäviä komeettoja poliittiselle taivaalle. Clinton ei ole "koko kansan ehdokas", joten jos hänen kilpailijakseen nousee Republikaanien ehdokas, jolla ei ole paljon vihamiehiä, ja joka saa kerättyä ääniä tasaisesti kaikkialta, Clintonin presidenttiys ei ole vielä läheskään varma asia. Mutta vuoden päästä tiedetään enemmän. Veikkaan nyt kuitenkin Clintonia, kun ei tällä hetkellä muitakaan yhtä vahvoja ehdokkaita ole esillä. Tilanne voi näyttää aivan toiselta puolen vuoden päästä, koska vaalien lähestyessä vastaehdokkaan kannatus yleensä lähestyy kilpailijan lukemia - kaikkihan muistavat Sauli Niinistön suosion nousun vaalien edellä.
Ehdokkaiden kannatus kehittyy vaaleja edeltävänä aikana yleensä aaltomaisesti. Jos kannatusaallon harja sattuu vaalipäivälle, kampanjaa voidaan sanoa onnistuneeksi. Jos taas aallon harja saavutetaan jo ennen vaaleja, vaalipäivänä ollaan jo matkalla alaspäin kohti aallon pohjaa, mikä ei ole hyvä asia. Jos ehdokkaan A kannatus on kaksi viikkoa ennen vaaleja 48 prosenttia ja ehdokkaan B kannatus 52 prosenttia, ehdokas A voi silti voittaa vaalit, jos hänen kannatuksensa on ylöspäin kohoavalla aallon reunalla ja vastaehdokkaan kannatus on alaspäin vievällä aallon reunalla. Käyriä piirtelemällä voi siis yllättävän luotettavasti ennustaa, miten vaaleissa käy.
Jos vielä jatketaan samassa aiheessa, niin Venäjän presidentinvaalien lopputulos lienee jo ennalta selvä. Kiinnostavaa on lähinnä se, millaiseksi muodostuu Putinin asema vaalien jälkeen. Jos uusi presidentti alkaa salaa vehkeillä Putinia vastaan erilaisten tahojen (poliitikkoja, virkamiehiä, turvallisuuspalvelun edustajia, alueellisia johtajia, armeijan edustajia jne.) kanssa luvaten heille etuuksia, kunhan Putinista päästään, mitä Putin voi tehdä? Presidentillähän on Venäjällä laajat valtaoikeudet, ja myös uusi presidentti saa ne, ellei jotain ihmeitä tapahdu. Virallisesta vallasta luopuvan johtajan ei ole helppo säilyttää valtaansa.
Johtajanvaihdoksen keskellä oleva Venäjä ei ehkä lähde uusiin ulkopoliittisiin seikkailuihin ainakaan heti, joten Venäjän voisi kuvitella käyttäytyvän maailmanrauhan ja vakauden kannalta maltillisesti seuraavan vuoden ajan.
Ellei Pakistanissa tapahdu jotain aivan kauheaa, maailman turvallisuustilanne tulee ehkä säilymään alkaneena vuonna kohtuullisen rauhallisena. Taloudessa sen sijaan voi tapahtua yhtä ja toista, jos USA:n asuntolainakriisi käynnistää yleisen laman, kuten on ennusteltu.
Kotimaan politiikka jatkuu ennallaan eli kansalaisten vapautta vähennetään pienillä erillisillä määräyksillä, mikä merkitsee poliisin vallan lisääntymistä. Tälle orjuuttamiskehitykselle ei ole mitään näkyvissä olevaa päätepistettä. Erilaisia pakkoja ja kieltoja on odottamassa loputon rivi. Kun entisiin on totuttu, uudet ovat jo eduskunnan lakitehtaan kokoonpanohallissa. Kokonaiskuva on masentava.
Kansalaistason politiikassa ei ole enää aikoihin ollut mitään voimakasta liikehdintää. Suurin osa ihmisistä on turrutettu vallitsevien voimien kannattajiksi, vaikka vallitsevien voimien politiikka onkin kansalaisten vapauden kannalta tuhoisaa. Ainoa näkyvä vastavoima tulee esille maahanmuuttajavastaisten voimien lisääntyneenä näkyvyytenä, mutta heidän toimintansa ei ole vapauden puolesta taistelemista vaan jotain aivan muuta. Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta nostetut oikeusjutut ehkä radikalisoivat maahanmuuttajavastaista toimintaa entisestään, mikä voi johtaa koko ideologian marginalisoitumiseen ja kannattajakentän hajoamiseen. Maltillisemmat voimat joutuvat ottamaan etäisyyttä kaikkein kiihkeimpiin julistajiin, jotta kaikki eivät leimautuisi rasisteiksi. Tämän kaiken seuraaminen on mielenkiintoista, vaikka mitään isoja poliittisia ilmiöitä ei ehkä olekaan tapahtumassa.
Friday, November 16, 2007
Oikeita ja vääriä tekoja
Mitä tarkoitetaan sanalla "teko"?
Usein kuulee sanottavan, että lait on säädetty tiettyjen tekojen kieltämiseksi, ja että viranomaiset rankaisevat meitä, jos teemme laeissa kiellettyjä tekoja. Tarkastellaanpa siis jotain "tekoa", josta seuraa laissa määrätty rangaistus. Otetaan esimerkiksi pysäköintivirhemaksu.
Pysäköintivirhemaksua ei useimmiten määrätä teosta vaan siitä että EI tee jotain. Ei pane rahaa mittariin, ei pane pysäköintikiekkoa tuulilasiin, ei siirrä autoa ajoissa pois jne.
Oletetaan, että nukun pommiin enkä herää siirtämään autoa pois parkkipaikalta, jonka ilmainen pysäköinti päättyy klo 08.00 aamulla. Milloin "väärä teko" tapahtui? Kello 08.00., kun olin täydessä unessa? Vai edellisenä iltana, kun jätin auton kadun varteen? Vai edellisenä iltana, kun en pannut kahta herätyskelloa soimaan vaan luotin yhteen kelloon, joka pysähtyi yön aikana patterin loppuessa?
Entä mitä tarkoitetaan sanalla "väärä"?.
Väärä ja oikea yhteiskunnallisina käsitteinä eivät koskaan ole absoluuttisia suureita vaan ne ovat AINA kulloisenkin väkivaltaorganisaation (valtion) pakkonormeja, joita se pitää yllä taatakseen valtahierarkian säilymisen. Jos väärä ja oikea olisivat ehdottomia ja ikuisesti muuttumattomia käsitteitä, oikean ja väärän pitäisi olla aina ja joka paikassa sama asia. Me jokainen tiedämme ettei näin ole. Pohjois-Koreassa esimerkiksi käsitteiden oikea ja väärä sisältö on monilta osin erilainen kuin Suomessa. Moni sellainen asia, mikä on täällä oikeaa, on Pohjois-Koreassa väärää, ja päinvastoin.
Väkivaltakoneiston edustajat haluavat, että ihmiset ankkuroisivat omantuntonsa niihin väärän ja oikean käsitteisiin, joihin heidän asemansa perustuu. Näin siksi, että ihmiset ehkä jättävät noudattamatta yksittäisiä määräyksiä, mutta he harvemmin kapinoivat omaatuntoaan vastaan. Väkivaltakoneiston tavoitteena onkin luoda kansalainen, jonka omatunto on täydellisesti sulautettu laeissa ilmaistuihin oikean ja väärän käsitteisiin. Tällaisia kansalaisia saadaan kehitettyä propagandalla, jota toistetaan eri muodoissa koko elämän ajan aina päiväkodeista vanhainkoteihin. Tämän propagandan vaikutuksesta ajatteluaan muuttaneiden kansalaisten uskontoa voisi kutsua vaikkapa sosialidemokratiaksi. Nämä ihmiset ovat korvanneet oman luontaisen oikea ja väärä -käsityksensä väkivaltakoneiston luomalla oikea ja väärä -käsityksellä. Sota-aikana näitä ihmisiä käytettiin keskitysleireillä tappamassa juutalaisia. Väkivaltakoneisto oli julistanut, että se mitä he tekivät, oli oikein. Niinpä he pystyivät tekemään murhia ilman että heidän omatuntonsa olisi noussut kapinaan. Näiden kansalaisten siviilissä olleet aateveljet kavalsivat piileskeleviä juutalaisia natsiviranomaisille, sillä tällainen teko oli oikein. Ilmoittamatta jättäminen ja juutalaisten hengen pelastaminen taas olisi ollut väärin. Nämä lainkuuliaiset kansalaiset pitivät itseään hyvinä ihmisinä.
Rauhan aikana ja vakiintuneiden olosuhteiden vallitessa nämä edellä kuvatut "sosialidemokraatit" odottavat kuuliaisesti punaisissa liikennevaloissa, vaikka autoja ei olisi näkyvissä. He tekevät kaiken mitä laki vaatii, vaikka se tuntuisi typerältä, koska heidän omatuntonsa on ohjelmoitu hälyttämään heti, jos he rikkovat lakia. Jos syttyy sota, tai yhteiskunnallinen tilanne muuten ajautuu kaaokseen, nämä ihmiset ovat valmiita vaikka millaisiin hirmutekoihin, kunhan joku heitä ylempänä oleva vain sanoo heille, että se mitä he tekevät on oikein.
Kaikki diktatuurit saavat käyttövoimansa valmiiksi koulutetuista sosialidemokraateista.
Ihmisoikeuksien puolestapuhujana kansakunnan historiaan jäänyt asianajaja Matti Wuori kuvasi hyvin edellä kuvattua ilmiötä kirjoittaessaan aikoinaan Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, miten pöyristyttävältä hänestä oli tuntunut lukea entisen ministerin Arja Alhon lehtilausuntoa, jossa hän oli todennut, että lait ovat olemassa siksi, että ihmiset tietäisivät, mikä on oikein ja väärin.
Onko oikeata ja väärää ollenkaan olemassa?
Kuten jo totesin, yhteiskunnallisessa käsitteistössä on olemassa monenlaista oikeaa ja monenlaista väärää eivätkä käsitteet ole yhteismitallisia eri aikoina ja eri paikoissa.
Eikö kuitenkin ole olemassa myös pysyvämpi oikean ja väärän käsitys, sellainen, jota esiintyy kaikkialla ja kaikkina aikoina, missä ihmisten omatunto on puhdas turmeltumaton, eikä vahingollinen aivopesu ole päässyt siihen vaikuttamaan?
Kyllä tällainen hyvän ja pahan, oikean ja väärän, käsitys on olemassa. On aina ollut.
Ihminen, jonka omaatuntoa aivopesu ei ole päässyt täysin tuhoamaan, tietää ja tuntee sisimmässään, että teot, jotka aiheuttavat kärsimystä muille, ovat pahoja. Tämä on hyvin yksinkertaista. Vastaavasti teot, jotka eivät aiheuta kärsimystä muille, eivät ole pahoja. Tämäkin on hyvin yksinkertaista. Entä hyvät teot? Niiden määritteleminen on vaikeampaa, sillä kenen kannalta teon hyvyyttä pitäisi arvioida? Tekijän vai kohteen vai joidenkin ulkopuolisten?
Jos unohdetaan moraalinen ulottuvuus ja ajatellaan pelkkää rangaistuksen uhkaa, onko tiettyjen "väärien" (eli laissa kiellettyjen) asioiden tekeminen tyhmyyttä?
"Väärin" tekeminen voi olla tyhmyyttä siinä tapauksessa, että "väärin" tekemisellä ei saavuteta etuja, jotka ovat järkevässä suhteessa seurauksiin. Muutaman nakin ryöstäminen nakkikioskilta kymmenien ihmisten katsellessa on ehkä tällainen teko. Seuraukset ja riski seurausten kohteeksi joutumisesta ovat kohtuuttoman suuret saavutettuun etuun nähden. Tällainen on tyhmä rikos.
Jos "väärin" tekeminen tapahtuu vahingossa ja ilman tarkoitusta tehdä asiaa (unohtaa, ei huomaa, ei herää, ei muista), se ei oikeastaan ole tekemistä lainkaan sanan aidossa merkityksessä - eikä se siten voi olla tyhmääkään. Parkkisakon saaminen tarkoittamattomasta, vahingossa tehdystä "teosta" ei siis todista mitään sakon saajan tyhmyydestä tai älykkyydestä. Hajamielinen professori ei ole vähiten todennäköinen sakon saaja.
Usein kuulee sanottavan, että lait on säädetty tiettyjen tekojen kieltämiseksi, ja että viranomaiset rankaisevat meitä, jos teemme laeissa kiellettyjä tekoja. Tarkastellaanpa siis jotain "tekoa", josta seuraa laissa määrätty rangaistus. Otetaan esimerkiksi pysäköintivirhemaksu.
Pysäköintivirhemaksua ei useimmiten määrätä teosta vaan siitä että EI tee jotain. Ei pane rahaa mittariin, ei pane pysäköintikiekkoa tuulilasiin, ei siirrä autoa ajoissa pois jne.
Oletetaan, että nukun pommiin enkä herää siirtämään autoa pois parkkipaikalta, jonka ilmainen pysäköinti päättyy klo 08.00 aamulla. Milloin "väärä teko" tapahtui? Kello 08.00., kun olin täydessä unessa? Vai edellisenä iltana, kun jätin auton kadun varteen? Vai edellisenä iltana, kun en pannut kahta herätyskelloa soimaan vaan luotin yhteen kelloon, joka pysähtyi yön aikana patterin loppuessa?
Entä mitä tarkoitetaan sanalla "väärä"?.
Väärä ja oikea yhteiskunnallisina käsitteinä eivät koskaan ole absoluuttisia suureita vaan ne ovat AINA kulloisenkin väkivaltaorganisaation (valtion) pakkonormeja, joita se pitää yllä taatakseen valtahierarkian säilymisen. Jos väärä ja oikea olisivat ehdottomia ja ikuisesti muuttumattomia käsitteitä, oikean ja väärän pitäisi olla aina ja joka paikassa sama asia. Me jokainen tiedämme ettei näin ole. Pohjois-Koreassa esimerkiksi käsitteiden oikea ja väärä sisältö on monilta osin erilainen kuin Suomessa. Moni sellainen asia, mikä on täällä oikeaa, on Pohjois-Koreassa väärää, ja päinvastoin.
Väkivaltakoneiston edustajat haluavat, että ihmiset ankkuroisivat omantuntonsa niihin väärän ja oikean käsitteisiin, joihin heidän asemansa perustuu. Näin siksi, että ihmiset ehkä jättävät noudattamatta yksittäisiä määräyksiä, mutta he harvemmin kapinoivat omaatuntoaan vastaan. Väkivaltakoneiston tavoitteena onkin luoda kansalainen, jonka omatunto on täydellisesti sulautettu laeissa ilmaistuihin oikean ja väärän käsitteisiin. Tällaisia kansalaisia saadaan kehitettyä propagandalla, jota toistetaan eri muodoissa koko elämän ajan aina päiväkodeista vanhainkoteihin. Tämän propagandan vaikutuksesta ajatteluaan muuttaneiden kansalaisten uskontoa voisi kutsua vaikkapa sosialidemokratiaksi. Nämä ihmiset ovat korvanneet oman luontaisen oikea ja väärä -käsityksensä väkivaltakoneiston luomalla oikea ja väärä -käsityksellä. Sota-aikana näitä ihmisiä käytettiin keskitysleireillä tappamassa juutalaisia. Väkivaltakoneisto oli julistanut, että se mitä he tekivät, oli oikein. Niinpä he pystyivät tekemään murhia ilman että heidän omatuntonsa olisi noussut kapinaan. Näiden kansalaisten siviilissä olleet aateveljet kavalsivat piileskeleviä juutalaisia natsiviranomaisille, sillä tällainen teko oli oikein. Ilmoittamatta jättäminen ja juutalaisten hengen pelastaminen taas olisi ollut väärin. Nämä lainkuuliaiset kansalaiset pitivät itseään hyvinä ihmisinä.
Rauhan aikana ja vakiintuneiden olosuhteiden vallitessa nämä edellä kuvatut "sosialidemokraatit" odottavat kuuliaisesti punaisissa liikennevaloissa, vaikka autoja ei olisi näkyvissä. He tekevät kaiken mitä laki vaatii, vaikka se tuntuisi typerältä, koska heidän omatuntonsa on ohjelmoitu hälyttämään heti, jos he rikkovat lakia. Jos syttyy sota, tai yhteiskunnallinen tilanne muuten ajautuu kaaokseen, nämä ihmiset ovat valmiita vaikka millaisiin hirmutekoihin, kunhan joku heitä ylempänä oleva vain sanoo heille, että se mitä he tekevät on oikein.
Kaikki diktatuurit saavat käyttövoimansa valmiiksi koulutetuista sosialidemokraateista.
Ihmisoikeuksien puolestapuhujana kansakunnan historiaan jäänyt asianajaja Matti Wuori kuvasi hyvin edellä kuvattua ilmiötä kirjoittaessaan aikoinaan Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, miten pöyristyttävältä hänestä oli tuntunut lukea entisen ministerin Arja Alhon lehtilausuntoa, jossa hän oli todennut, että lait ovat olemassa siksi, että ihmiset tietäisivät, mikä on oikein ja väärin.
Onko oikeata ja väärää ollenkaan olemassa?
Kuten jo totesin, yhteiskunnallisessa käsitteistössä on olemassa monenlaista oikeaa ja monenlaista väärää eivätkä käsitteet ole yhteismitallisia eri aikoina ja eri paikoissa.
Eikö kuitenkin ole olemassa myös pysyvämpi oikean ja väärän käsitys, sellainen, jota esiintyy kaikkialla ja kaikkina aikoina, missä ihmisten omatunto on puhdas turmeltumaton, eikä vahingollinen aivopesu ole päässyt siihen vaikuttamaan?
Kyllä tällainen hyvän ja pahan, oikean ja väärän, käsitys on olemassa. On aina ollut.
Ihminen, jonka omaatuntoa aivopesu ei ole päässyt täysin tuhoamaan, tietää ja tuntee sisimmässään, että teot, jotka aiheuttavat kärsimystä muille, ovat pahoja. Tämä on hyvin yksinkertaista. Vastaavasti teot, jotka eivät aiheuta kärsimystä muille, eivät ole pahoja. Tämäkin on hyvin yksinkertaista. Entä hyvät teot? Niiden määritteleminen on vaikeampaa, sillä kenen kannalta teon hyvyyttä pitäisi arvioida? Tekijän vai kohteen vai joidenkin ulkopuolisten?
Jos unohdetaan moraalinen ulottuvuus ja ajatellaan pelkkää rangaistuksen uhkaa, onko tiettyjen "väärien" (eli laissa kiellettyjen) asioiden tekeminen tyhmyyttä?
"Väärin" tekeminen voi olla tyhmyyttä siinä tapauksessa, että "väärin" tekemisellä ei saavuteta etuja, jotka ovat järkevässä suhteessa seurauksiin. Muutaman nakin ryöstäminen nakkikioskilta kymmenien ihmisten katsellessa on ehkä tällainen teko. Seuraukset ja riski seurausten kohteeksi joutumisesta ovat kohtuuttoman suuret saavutettuun etuun nähden. Tällainen on tyhmä rikos.
Jos "väärin" tekeminen tapahtuu vahingossa ja ilman tarkoitusta tehdä asiaa (unohtaa, ei huomaa, ei herää, ei muista), se ei oikeastaan ole tekemistä lainkaan sanan aidossa merkityksessä - eikä se siten voi olla tyhmääkään. Parkkisakon saaminen tarkoittamattomasta, vahingossa tehdystä "teosta" ei siis todista mitään sakon saajan tyhmyydestä tai älykkyydestä. Hajamielinen professori ei ole vähiten todennäköinen sakon saaja.
Thursday, November 15, 2007
Synkkiä ajatuksia
En koskaan katso Poliisi TV:tä tai muitakaan poliisi toimii- tai poliisin hurjat takaa-ajot - tyyppisiä ohjelmia. Ne ovat kaikkein vastenmielisintä ja masentavinta tarjontaa, mitä televisiosta tulee. Kerran satuin vahingossa vilkaisemaan erästä tuohon kategoriaan kuuluvaa Youtube-videota. En osannut otsikosta päätellä, että se on poliisivideo. Ohjelma oli niin vastenmielinen, että en pystynyt katsomaan sitä loppuun. Se osa minkä näin, oli kuvattu poliisiauton ikkunasta. Auto ajoi 155 kilometrin tuntinopeudella osittain väärällä kaistalla risteysalueen läpi keltaiset tiemerkinnät ylittäen ohittaessaan jonkun toisen auton. Syynä tähän sairaaseen ajamiseen oli pelkästään poliisin vallan ja mahdin osoittaminen ja sen päälle tapahtuva sadismin harjoittaminen. Kovaa ajamisen “syy” oli nimittäin se, että poliisi jahtasi jotain onnetonta kuljettajaa, joka oli ajanut mahdollisesti lievää ylinopeutta tai tehnyt jonkin muun pienen rikkeen. Videon perusteella käydystä keskustelusta minulle jäi se käsitys, että poliisi oli ajanut “äänetöntä hälytysajoa” mahdollisesti jopa siviilityyppisellä piilopoliisiautolla.
En voi hyväksyä tuollaista. Tasa-arvon kannattajana en voi hyväksyä sitä, että jotkut saavat laillisesti tehdä asioita, jotka joidenkin toisten tekeminä ovat ankarasti paheksuttavia ja rangaistavia rikoksia. Onkohan Suomessa tai edes koko maailmassa ketään, joka inhoaa niin mielettömästi poliiseja kuin minä? En hyväksy mitään poliisiin liittyvää. En hyväksy edes ajatusta, että on olemassa jokin “poliisien” ryhmä, jolla on oikeus tehdä asioita, joita muilla ei ole oikeutta tehdä. Poliisin pelkkä olemassaolo sotii oikeustajuani ja moraalisia periaatteitani vastaan. Minun arvoasteikollani poliisi on maailmankaikkeuden pahin rikollinen. Ihmiskunnan historian kauheimmat rikokset ovat poliisin tekemiä. Kuka tappoi kuusi miljoonaa juutalaista toisen maailmansodan aikana? Poliisi sekä poliisin rinnastettavat valtion joukot. Poliisi edustaa paholaista.
Kun pahuuden voimia edustavat voimat miehittävät jonkin maan, miehitetyn maan poliisivoimat eivät eroa ja ala taistella miehittäjää vastaan, vaan ne alkavat toimia miehittäjän kätyreinä ja tuhota omaa kansaansa. Kun natsi-Saksa miehitti Ranskaa toisen maailmansodan aikana, ranskalainen poliisi käänsi vaivattomasti kelkkansa ja alkoi pidättää syyttömiä juutalaisia keskitysleirille lähetettäväksi. Kun Saksa vetäytyi, poliisi käänsi uudelleen kelkkansa ja alkoi pidättää saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa olleita ihmisiä. Poliisin ainoa moraali on totella sitä, joka kulloinkin palkan maksaa.
Poliisin harjoittamia takaa-ajoja ja pidätyksiä sekä muita tuon tyyppisiä operaatioita esittävät ohjelmat ovat masentavia. Jostakin syystä niitä näytetään televisiossakin. En tiedä miksi. Ehkä katsojissa on masokisteja, jotka saavat sairasta nautintoa siitä, että he katsovat jonkun etuoikeutetun ryhmän tekevän julmia ja pahoja tekoja, joita he eivät itse saa tehdä. Ehkä jotkut samaistuvat poliisiin. Jumalan oikeuksia nauttiva poliisi edustaa näille surkeille ihmisille jonkinlaista Teräsmiestä, jonka rooliin samaistumalla he voivat mielikuvituksessaan nousta siitä henkisestä surkeudesta ja liejusta, jossa he todellisuudessa elävät. He makaavat mahallaan naama kurassa. Poliisi porskuttelee kuralätäkössä kiiltävissä saappaissaan ja potkii heitä. Potkujen osuessa heihin, he kuvittelevat olevansa itse potkijoita. Vastenmielistä.
Se “ihmisaines”, joka mielellään katsoo poliisi-TV:tä ja muita sen tyyppisiä poliisia ihannoivia ohjelmia, on todennäköisesti henkisesti kaikkein surkeinta ja mitättömintä ainesta mitä maa päällään kantaa. Tuosta kaljankittaajien ja tupakanpolttajien kiroilijajoukosta tuskin nousee merkittäviä filosofeja, vapaustaistelijoita, profeettoja tai yleensäkään älymystöön lukeutuvia suurmiehiä.
En voi hyväksyä tuollaista. Tasa-arvon kannattajana en voi hyväksyä sitä, että jotkut saavat laillisesti tehdä asioita, jotka joidenkin toisten tekeminä ovat ankarasti paheksuttavia ja rangaistavia rikoksia. Onkohan Suomessa tai edes koko maailmassa ketään, joka inhoaa niin mielettömästi poliiseja kuin minä? En hyväksy mitään poliisiin liittyvää. En hyväksy edes ajatusta, että on olemassa jokin “poliisien” ryhmä, jolla on oikeus tehdä asioita, joita muilla ei ole oikeutta tehdä. Poliisin pelkkä olemassaolo sotii oikeustajuani ja moraalisia periaatteitani vastaan. Minun arvoasteikollani poliisi on maailmankaikkeuden pahin rikollinen. Ihmiskunnan historian kauheimmat rikokset ovat poliisin tekemiä. Kuka tappoi kuusi miljoonaa juutalaista toisen maailmansodan aikana? Poliisi sekä poliisin rinnastettavat valtion joukot. Poliisi edustaa paholaista.
Kun pahuuden voimia edustavat voimat miehittävät jonkin maan, miehitetyn maan poliisivoimat eivät eroa ja ala taistella miehittäjää vastaan, vaan ne alkavat toimia miehittäjän kätyreinä ja tuhota omaa kansaansa. Kun natsi-Saksa miehitti Ranskaa toisen maailmansodan aikana, ranskalainen poliisi käänsi vaivattomasti kelkkansa ja alkoi pidättää syyttömiä juutalaisia keskitysleirille lähetettäväksi. Kun Saksa vetäytyi, poliisi käänsi uudelleen kelkkansa ja alkoi pidättää saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa olleita ihmisiä. Poliisin ainoa moraali on totella sitä, joka kulloinkin palkan maksaa.
Poliisin harjoittamia takaa-ajoja ja pidätyksiä sekä muita tuon tyyppisiä operaatioita esittävät ohjelmat ovat masentavia. Jostakin syystä niitä näytetään televisiossakin. En tiedä miksi. Ehkä katsojissa on masokisteja, jotka saavat sairasta nautintoa siitä, että he katsovat jonkun etuoikeutetun ryhmän tekevän julmia ja pahoja tekoja, joita he eivät itse saa tehdä. Ehkä jotkut samaistuvat poliisiin. Jumalan oikeuksia nauttiva poliisi edustaa näille surkeille ihmisille jonkinlaista Teräsmiestä, jonka rooliin samaistumalla he voivat mielikuvituksessaan nousta siitä henkisestä surkeudesta ja liejusta, jossa he todellisuudessa elävät. He makaavat mahallaan naama kurassa. Poliisi porskuttelee kuralätäkössä kiiltävissä saappaissaan ja potkii heitä. Potkujen osuessa heihin, he kuvittelevat olevansa itse potkijoita. Vastenmielistä.
Se “ihmisaines”, joka mielellään katsoo poliisi-TV:tä ja muita sen tyyppisiä poliisia ihannoivia ohjelmia, on todennäköisesti henkisesti kaikkein surkeinta ja mitättömintä ainesta mitä maa päällään kantaa. Tuosta kaljankittaajien ja tupakanpolttajien kiroilijajoukosta tuskin nousee merkittäviä filosofeja, vapaustaistelijoita, profeettoja tai yleensäkään älymystöön lukeutuvia suurmiehiä.
Subscribe to:
Posts (Atom)